torstai 9. maaliskuuta 2023

Katariina ja Savo II

 

Katariina ja Potjomkin Kustaan sodasta II

 

Keisarinna Katariina huolehti kovin ruhtinas Potjomkinin terveydestä, ekiä hänen omansakaan ollut aina oikein hyvä Kustaa III:n sodan aikana.

Potjomkin lopetti aina välillä kirjeensä sanoen olevansa yhä hengissä. Hänhän kuoli sitten vuonna 1791. Häntä vaivasi muun muassa kivulias kihti -kipeä varvas. Katariina epäli, että häneltä kätketään totuus ja kysyi, eikö ruhtinas itse asiassa ollutkin saanut varpaaseensa kuulan. Hänen vieressään ollut upseerihan oli hiljattain haavoittunut ja silloinhan sekin olisi voinut tapahtua.

Varmuuden vuoksi Katariina lähetti koko apteekkinsa, kuten hän asian ilmaisi, Potjomkinille. Itse Katariina joutui välillä vuoteenomaksi sappikivikohtauksen takia ja kärsi myös Pietaria koettelevasta helleaallosta, kun lämpötila nousi aina 40 asteeseen.

Ruotsalaisten laivojen tullessa Kronstadtin luo tulittamaan venäläisiä, haisi ruuti Pietarissa saakka ja Katariina sai aiheen todeta: Minäkin olen sitten haistanut ruutia! Myös Viipurin läpimurron aikoihin vuonna 1790 käytiin taisteluja sen verran lähellä, että ikkunat helisivät Kronstadtissa ja Oranienbaumissa, joissa keisarinna vieraili.

Serkkuunsa Kustaaseen Katariina oli sodan alkuvaiheissa niin suuttunut, ettei koskaan nimittänyt tätä korrektisti, vaan puhui ”kääpiösankarista” (fuflyg). Vasta sodan loppupuolella hän alkoi puhua Ruotsin kuninkaasta.

Vuonna 1788 Katariina kirjoitti, että Kustaan typeryydet ovat sanoin kuvaamattomia ja hänen valheensa ja parjauksensa loputtomia. Idioottimainen Ruotsin sota (duratskaja švedskaja vojna) tarjosi kyllä naurettavia kohtauksia ja se loppuisi ilmeisesti pian Ruotsin ja Suomen valtiopäivien ansiosta.

Venäjällä kansa oli yleisesti hyvin suutuksissaan Kustaalle, tiesi Katariina ja satoja vapaaehtoisia pyrki armeijaan päästäkseen tätä kurittamaan. Kuningasta haluttiin ruoskia (bit knutom).

Potjomkin oleskeli näinä vuosina etelässä, lähinnä Krimillä. Turkin kanssa käytävä sota oli suurimittaista, eikä sieltä liiennyt väkeä Suomen rintamalle. Myös Mustalla merellä toimi suuri laivasto, mutta syksyllä vuonna 1788 Katariina vielä haaveili siitä, että saisi Suomessa tilanteen hallintaansa ja voisi lähettää Itämeren laivaston Turkin vesille vielä samana syksynä.

Potjomkin kirjoitti merkille pantavasti Katariinalle 18.7. (vanhaa lukua), että hän oli aina sanonut, vaikka sitä kenties oli pidetty vitsinä, että kaikki suomalaiset (Venäjän puolella) oli hajotettava pitkin valtakuntaa ja koko alue tehtävä murroksin läpipääsemättömäksi. Silloin pääkaupunki olisi turvassa.

Tämä järjestely olisi Potjomkini mielestä ollut vaihtoehto kalliille linnoituksille, jotka imivät paljon väkeä, mutta olivat tehottomia. Kuten tiedämme, Potjomkin puhui asiasta myöhemminkin Savonlinnan seudun osalta ja saamme kiittää luojaamme siitä, ettei Katariina innostunut asiasta. Kyseessä ei siis tosiaankaan ollut mikään vitsi.

Mitä tulee Anjalan liittoon ja Liikkalan kirjeeseen, ne tietenkin ilahduttivat Katariinaa, mutta hän halusi toimia varovasti ollakseen pilaamatta lupaavaa asiaa. Suomessa ja Ruotsissa oli saatava valtiopäivät kokoon ja niiden kanssa voitaisiin sitten solmia rauha. Mikäli tukeuduttaisiin vain aatelistoon, saisivat kuningas ja aatelittomat siitä vain syyn käydä sen kimppuun ja syyttää epäisänmaallisuudesta. Niinhän siinä juuri kävikin.

Muuten suomalaisiin tuli suhtautua huomaavaisesti ja sotavankeja piti kohdella mahdollisimman hyvin ja päästää sitten takaisin kertomaan kokemastaan. Suomi piti yrittää eristää Ruotsista laivaston avulla ja keskittää kaikki voimat sen valloittamiseen. Sen jälkeen sille piti antaa uusi hallitusmuoto säilyttäen kaikki nykyiset edut. Sen lisäksi piti antaa uusia, jotta kaikki säädyt vakuuttuisivat uuden tilanteen edullisuudesta. Kaikki piti aluksi pitää salassa ja sitten vasta antaa manifesti, jonka sisällöstä Katariina lupasi kertoa myöhemmin.

Vuoden 1789 keväällä Potjomkin neuvoi lähettämään Suomeen kasakkakenraali Denisovin kasakoineen, ruotsalaisille kovin vihastuneet kasakat tekisivät siellä vaikutuksen. Katariina piti neuvoa erinomaisena. Denisov toimisi Sprengtportenin neuvojen mukaan, selitti Potjomkin.

Michelsonin sotaretki, joka tunnetusti suuntautui Kyyrön kautta Mikkeliin ja sieltä eteenpäin ja jota täydensivät Savonlinnasta ja Puumalasta tunkeutuvat osastot, alkoi hyvin, tiedotettiin Katariinalle.

Mikkelissä jokin meni pieleen, mutta pian asia korjaantui, kertoi Katariina Potjomkinille. Sanaa Porrassalmi ei tässä yhteydessä tullut esille eikä sitä muutenkaan mainita suppeissa venäläisissä tämän sodan esityksissä. Sen sijaan niissä aina mainitaan Kärnäkosken (Kernikoski) taistelu.

Myöskään Parkumäki ei esiinnyt Katariinan ja Potjomkinin kirjeissä, vaikka tuo taistelu hyvinkin ansaitsee venäjänkielisen nimen sraženije tai bitva, joilla kutsutaan suuria taisteluita. Kyseessä ei ollut vain paikallinen kahakka -stytška tai shvatka. Ruotsin kaikissa kirkoissa laulettiin tuon voiton kunniaksi Te Deum laudamus.

Sulkavan vallannut Schultz mainitaan sen sijaan kyllä ja hänen kerrotaan saaneen saaliiksi kuormaston ja vallanneen kenttävarustuksen ilmeisesti juuri Sulkavalla. Sittemminhän hän kärsi tappion Parkumäellä, jossa haavoittui. Hänet korvasi Savonlinnaan tukeutuvien joukkojen päällikkönä Rimski-Korsakov, mutta ei Schultz potkuja saanut, vaan ylennyksen ja kunniamerkin ja siirtyi pian Viipurin varuskunnan komentajaksi.

Loppuvuodesta 1789 haluttiin Suomessa olevien joukkojen komentajaa ehdottomasti vaihtaa, ettei sama junnaaminen jatkuisi loputtomiin. Musin-Puškin oli kelvoton vetelys eivätkä muut juuri sen parempia. Kuitenkin päätettiin kunnioittaa virkaikää ja ylipäälliköksi tuli Kubanilta saakka Saltykov ja hänen alaisikseen kenraaliluutnantit Igelström ja Anhaltin prinssi. Jälkimmäisestä Katariina piti kovasti ja oli murheissaan, kun tämä sitten Valkealassa haavoittui kuolettavasti.

Hyviä kenraalimajureita Katariina pyysi myös lähettämään ja toivoi, että niiden joukossa olisi muitakin kuin saksalaisia.

Suomessa vallitsevaa epäjärjestystä kuvasi Katariinan mielestä se, että hän oli itse joutunut lähettämään Savonlinnaan suolaa Pietarista. Hän oli lähettänyt myös lihaa, mutta se sijoitettiin Viipuriin, jossa se hyödyttömästi mätäni. Nykyisen komentajan alaisuudessa kenraalitkin hulinoivat ja juonittelivat vapaasti.

Keväällä 1790 Potjomkin arveli, että Suomesta voitaisiin hyvin irroittaa jalkaväkirykmenttejä ja palauttaa sinne Valko-Venäjältä tuodut. Väkeä Suomessa riittävästi, jos sitä vain osattiin käyttää. Katariina oli samaa mieltä: Suomessa olevat komentajat eivät osanneet sotia eikä Katariinakaan pystynyt heistä niin sanotusti uusia leipomaan kuin taikinasta.

Vuonna 1790 havaittiin, että kuningas Kustaa oli hyvin toimelias. Katarinan kuvauksen mukaan hän poukkoili kuin tuleen sytytetty kissa. Tallinnassa Ruotsin laivasto kuitenkin kärsi tappion alivoimaisia venäläisiä vastaan. Samaa vertausta Katariina käytti myös Kustaasta tämän ollessa laivastonsa mukana saarrettuna Viipurin edustalla: ruotsalaiset eivät levänneet, vaan tekivät maihinnousuja ja yrittivät saada muonaa ja vettä, mutta huonostihan se sujui ja kovasti karkailtiin.

Kun Ruotsin molemmat laivastot jäivät Viipurinlahden ”hiirenloukkuun” kesällä 1790, Katariina riemuitsi. Ruotsalaiset murtautuivat sieltä sieltä pois suurin tappioin, joita aiheutti muun muassa omien polttolaivojen kanssa toheloiminen. Kuningas kuitenkin hävisi venäläisten näkyviltä oudosti. Kun hänen laivansa vallattiin, hän olikin jo siirtynyt toiseen ja sama toistui vielä uudelleen.

Saatiin kuitenkin kaapattua jopa kuninkaan aamiainen, joka käsitti kuusi korppua, savustettua hanhea ja kaksi ryyppylasillista vodkaa. Kuninkaan veli, Södermanlannin herttua pakeni runneltuine laivoineen Viaporiin.

Voitto Viipurin taistelussa oli suurenmoinen, totesi Katariina ja oli oikeassa. Itse asiassa taistelua voi jopa pitää suurempanakin, kuin sen pian seurannutta jälkinäytöstä, joka oli Ruotsinsalmen toinen meritaistelu. Siinähän Nassau-Siegenin prinssin johtama Venäjän saaristolaivasto tuhottiin täysin.

Katariinan mielialaan uusi taistelu tietenkin vaikutti masentavasti ja pahimmaksi asiaksi hän mainitsi suuret ihmismenetykset. Sen jälkeen kun myrsky tuhosi Venäjän Mustanmeren laivaston, ei mikään ollut niin pahoin murtanut keisarinnan sydäntä.

Ruotsinsalmen taistelun jälkeen tehtiin pian Värälässä ilman rajanmuutoksia rauha, jonka siellä allekirjoittivat paroni Igelström ja kamarijunkkari Armfelt, siellä taistelleita kenraaleita molemmat.

 Katariina arveli, että vain hänen oman tiukkuutensa takia ei siellä tehty mitään myönnytyksiä turkkilaisten hyväksi. ”Prrr! ne polutšili” (prrr! eivät saaneet) kirjoittaa Katariina hieman kryptisesti, kuvaten ilmeisesti voimasanaa kyseisellä kirjainyhdistelmällä.

Rauhalla oli kansainvälistä merkitystä myös sikäli, että se Katariinan arvion mukaan myös kaiketi harmitti Preussin kuningasta, joka oli Katariinan kanssa samoilla apajilla jakamassa Puolaa. Siellähän kohdattiin jatkuvasti vastarintaa. Nyt Venäjällä oli kädet vapaana pohjolasta ja valmius puhua kovemmalla äänellä Puolassa.

Tässä kirjeenvaihdossa, joka sinänsä on hyvin kiinnostava, eivät toki monet Katariinan mielenkiinnon kohteet tai kaikki muutkaan tärkeät asiat tule lainkaan mainituiksi. Yksi sellainen on Katariinan masennus Kärnäkosken-Partakosken-Valkealan epäonnisten operaatioiden takia.

Venäläisten epäonnistunut hyökkäys Puumalan Pirttimäellä, jonka Katariina tiettävästi itse käski tekemään, oli kosto ruotsalaisille keisarinnan kaukaisen sukulaisen ja ystävän, Anhaltin prinssin kuolemasta Kärnäkosken taistelussa. Prinssin kuolema kyllä mainitaan kirjeenvaihdossa.

7 kommenttia:

  1. "Ruotsalaisten laivojen tullessa Kronstadtin luo tulittamaan venäläisiä, haisi ruuti Pietarissa saakka ja Katariina sai aiheen todeta: Minäkin olen sitten haistanut ruutia! Myös Viipurin läpimurron aikoihin vuonna 1790 käytiin taisteluja sen verran lähellä, että ikkunat helisivät Kronstadtissa ja Oranienbaumissa, joissa keisarinna vieraili."

    Olen itse veikannut, että tällä kokemuksella Ruotsin valmiudesta revanssisotaan olisi ollut määrävä merkitystä Venäjän menettelyyn Suomen sodassa. Onko tästä todisteita venäläisissä lähteissä?

    "Suomi piti yrittää eristää Ruotsista laivaston avulla ja keskittää kaikki voimat sen valloittamiseen. Sen jälkeen sille piti antaa uusi hallitusmuoto säilyttäen kaikki nykyiset edut. Sen lisäksi piti antaa uusia, jotta kaikki säädyt vakuuttuisivat uuden tilanteen edullisuudesta. Kaikki piti aluksi pitää salassa ja sitten vasta antaa manifesti, jonka sisällöstä Katariina lupasi kertoa myöhemmin."

    Tämähän on kuin suoraan Katariinan pojanpojan ohjelmasta Porvoon valtiopäiviltä 1809. Onkohan suunnitelmat olleet tallessa jossain Venäjän ulkoministeriön kaapissa. Yleensä virastoilla on pitkä muisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, vaikka todisteita en ole nähnyt. Toki Napoleon sanoi Aleksanterille, että nyt tulimahdolliseksi estää se, että ruotsalaisten tykkien jyrinä häiritsisi pietarilaisten kaunottarien unia.

      Poista
  2. "Potjomkin kirjoitti merkille pantavasti Katariinalle 18.7. (vanhaa lukua), että hän oli aina sanonut, vaikka sitä kenties oli pidetty vitsinä, että kaikki suomalaiset (Venäjän puolella) oli hajotettava pitkin valtakuntaa..."

    Tämähän taas on kuin Isä Aurinkoisen ohjelmasta petturikansojen suhteen, pitkä on häntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämähän taas on kuin Isä Aurinkoisen ohjelmasta petturikansojen suhteen, pitkä on häntä..."

      Tuosta kun pääsee uskonnollisiin näkemyksiin tai teksteihin toteaa vain että väen kanssa on suotavaa tulla toimeen vaikkei ihan kaikkea allekirjoita. Valtaosa on kumminkin ihan täyspäisiä uskontokuntiin katsomatta, siihen nähden fundamentaalisesti toimivat ovat vähemmistöä.
      Teoriassa sama kuin terrorismissa, mutta terroriksi määrittely riippuu poliittisesta tilanteesta. Viattomien tai muiden hengen vieminen minkä aatteen tai uskon nimiin on tuomittavaa ja kamalaa. Mutta se lopulta kohdistune johonkin tiettyyn uskontoon (kuullut sanottavan kristityt maailman vainotuin kansa. Kristityt eivät ole kansa ja jos ovat vainottuja niin miksi? Tai voisi kysyä miksi henkilö kokee näin?) tai aatteeseen vaan on jotain henkilön omia aivoituksia. Oikeutus taas haetaan jostain.

      Poista
  3. "Mitä tulee Anjalan liittoon ja Liikkalan kirjeeseen, ne tietenkin ilahduttivat Katariinaa, mutta hän halusi toimia varovasti ollakseen pilaamatta lupaavaa asiaa. "

    Liene aika luonnollista, että itsevaltias hallitsija ei voinut kovin aktiivisesti kannattaa aateliston kapinaa omaa hallitsijaansa vastaan, esimerkki olisi voinut tarttua...

    VastaaPoista
  4. No, erityisesti nyt Pugatshovin kapinan jälkeen ja Ranskan vallankumouksen alkaessa.

    VastaaPoista
  5. Eräs esi-isäni oli vuonna 1738 syntynyt ruotusotilas, joka asui Kannuksessa. Hän kuoli 1790-luvun lopussa, joten hän mahdollisesti oli palveluksessa Kustaa III:n sodan aikana. Joukko-osasto oli tietenkin Pohjanmaan Rykmentti.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.