tiistai 21. maaliskuuta 2023

Pimeyden valtoja vastaan

 

Sota-ajan paradigma

 

Mihail Šiškin, Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. Suomentanut Sirpa Hietanen. WSOY 2023, 222 s.

 

Tämä kirja on kirjoitettu alun perin saksaksi, minkä kyllä huomaakin. Outoa on, että otsikko on jäänyt siihen muotoon, jossa se nyt on. Alun perinhän se kuului Frieden oder Krieg: Russland und der Westen -Eine Annäherung.

Otsikon sana Annäherung- läheneminen kuulostaa äkkipäätä oudolta: mitä lähenemistä tässä muka olisi? Itse asiassa se tässä yhteydessä merkitsee kirjoittajan suorittamaa aiheen lähestymistä ja kertoo, ettei asiaa suinkaan ole perusteellisesti otettu haltuun, onpahan vain siihen suuntaan pyritty.

Kun kirjailija käy käsiksi kokonaisen kansakunnan koko historiaan, emme tietenkään odota mitään oppinutta traktaattia historiallisista aikakausista ja niiden moninaisista merkityksistä. On selvää, että silloin rakennetaan intuition ja kliseiden varaan ja yritetään luoda rakennelmaa, jossa kognitiivinen dissonanssi on voitettu ja emotionaalinen tarve tyydytetty.

Sota-aikana, jollaista nytkin eletään, tarvitaan toisenlaista paradigmaa kuin joskus muulloin ja itse asiassa sellainen on pakkokin ottaa käyttöön. Thomas Mann, jota kirjoittaja ihaillen siteeraa, toivotti siekailematta Hitlerin aseille tappiota, niin suuri patriootti kuin olikin ja juuri siksi.

Ennen sota-aikaa maailma oli toisenlainen. Myös kirjoittaja muistelee niitä suuria mielenosoituksia, jotka oli suunnattu Putinin röyhkeää vallananastusta vastaan. Silloinkin oli syytä pelätä, mutta lähinnä vain väkivaltakoneistoa. Nyt liikkeelle on saatu koko säikkymättömien idioottien valtavat laumat -tätä ilmausta kirjoittaja ei käytä, mutta pidän siitä itse.

Kuinka tässä niin kävikään, ei juuri kuulu kirjailijoiden selitettäviin asioihin, mutta käytössähän olisi tarpeen vaatiessa myös sosiologia, jolla olisi ollut paljonkin annettavaa (vrt. Vihavainen: Haun suuri hurahdus tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Toki kaikki sosiologiset ilmiötkin tapahtuvat historiassa. Nykyään kaikkialla tavattavat kliseet mongolivallan perinnöstä Venäjällä, Venäjän valtiosta siirtomaakoneistona ja niin edelleen eivät välttämättä ole niinkään huonoja asioiden selittäjiä siksi, että ne ovat niin kuluneita. Stereotypiat sanovat yleensä asioista oleellisen, vaikka kirjailijalta vaistomaisesti odottaakin jotakin uutta ja henkevää, mielellään yllättävääkin.

Tässä kirjassa puhuu myös kokemusasiantuntija, jolla on omat muistonsa siitä, miten Venäjän historiaa ymmärrettiin omassa perheessä. Vertailukohdaksi tulee luonnostaan saksalainen maailma, eritoten uusi asuinpaikka Sveitsi.

Lev Kopelevin kaltaiset toisinajattelijat ovat epäilemättä kirjoittajan ihanteita ja toki sellaisiksi kelpaavatkin (ks. Vihavainen: Haun kopelev tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Kopelev puhuu epäjumalasta, jota aikoinaan palveli. Hänelle se oli kommunismi, nykyisellä Venäjällä se on nationalismi tylsässä kaljapatrioottisessa muodossaan. Kun huudetaan ”meikäläisiä lyödään” (naših bjut!), ryntää koko kylä apuun kyselemättä miksi lyödään ja kuka.

Kyseessä on epäilemättä yleisinhimillinen reaktio eikä muidenkaan venäläisten psykologisten ilmiöiden selittämiseen mongolivallan perintöä tarvita. Sen sijaan kansan suhteella omaan rooliinsa ja johtajan asemaan tässä maailmassa, on eroa maiden välillä.

Kirjoittaja nostaa hyvin tärkeäksi tekijäksi sen, ettei keskiverto venäläinen usko voivansa millään tavalla vaikuttaa siihen, mitä valta tekee. Koko käsitteellä valta -vlast- onkin venäjässä aivan oma makunsa. Monessa maassa kansalla on se käsitys, että valta on kuin onkin viime kädessä sen omassa hallinnassa, sitä ei palvota eikä kumarreta, vaan sille esitetään vaatimuksia.

Toki kaikki on suhteellista ja alamaispsykologiaa löytääkseen ei tarvitse mennä yhtään Suomea kauemmas. Niitä, jotka aivan tosissaan uskovat kulloisenkin hallituksen erinomaisuuteen ilmiselvistä tosiasioista huolimatta, riittää aina paljon. Inhimillinen psykologia venyy hämmästyttäviin suorituksiin, kun on tarpeen voittaa kognitiivinen dissonanssi.

Sota-aika on poliittisten huijarien omin elementti, minkä kirjoittajakin toteaa. Silloin ei saa keikuttaa venettä, silloin toisinajattelu on vihollisen auttamista, silloin meikäläisiä lyödään ja silloin meidän on pakko puolustautua, mieluiten moninkertaisella voimalla.

Niin sanotun reaalisosialimin vallitessa sen peruspylväisiin kului opinkappale, jonka mukaan koko ulkomaailma teki aina kaikkensa vahingoittaakseen sosialismia niin paljon kuin pystyi. Tämä jalo oppi taas edisti parhaalla mahdollisella tavalla koko maailmanhistoriallisen edistyksen asiaa.

Jopa -ja nimenomaan- sen vakoilu- ja rangaistuinstituutio oli parhaalla mahdollisella asialla. Džerzinskistä -pääpyövelistä- tehtiin kaikille humanismin moraalinen esikuva, kuten Andrei Sinjavski on huomauttanut. Tämä oli huikea suoritus, mutta mitäpä ei ihminen tekisi kognitiivisesta dissonanssista vapautuakseen.

Oikeassahan kirjoittaja siinä on, että demokratian kaudet Venäjällä ovat olleet lyhyet ja että ne on nopeasti onnistuttu tuhoamaan. Kyllä ihmisarvoa, oikeudenmukaisuutta ja totuutta kunnioittava elementti on silti sentään aina ollut läsnä Venäjällä ja on siellä tänäkin päivänä. Sodan jälkeen voimme odottaa sen taas nousevan, juuri nyt se on painettu saappaan alle.

Perinteisesti on Venäjän suureksi ongelmaksi nostettu kaksi asiaa: huonot tiet ja hölmöt ihmiset (dorogi i duraki). Tämän kirja kirjoittaja keskittyy jälkimmäiseen.

Hölmöjä on kaikkialla eikä niiden sikiämiselle loppua näy, sama koskee valehtelua, jonka Šiškin nostaa toiseksi suureksi tekijäksi nykyisen -ja entisenkin- mielivallan tukipylväänä.

Toisin kuin naiiveimmat faktantarkistajat kuvittelevat, historiallinen totuus ei ole lainkaan yksinkertainen asia. Esitettyjen tarinoiden takana on aina ristiriitoja, jotka unohdetaan ja selitetään pois paradigman niin vaatiessa. Kun niiden määrä kasvaa liian suureksi, on paradigmaa vaihdettava. Näin saattaa tapahtua esimerkiksi siirryttäessä rauhasta sotaan ja päinvastoin.

Epäilemättä Venäjällä on historiaa perinteisesti ahdistettu ennalta tehtyihin kaavoihin enemmän kuin juuri missään muualla. Pahinta on, että sellaista saatetaan tehdä valtiovallan nimenomaisesta määräyksestä ja toimeksiannosta (ks. Vihavainen: Haun medinski tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Uskomattomalta lienee meistä tuntunut myös se täysin röyhkeä valehtelu, joka on ilmennyt esimerkiksi hollantilaisen matkustajakoneen alas ampumisen yhteydessä tai agenttien ulkomailla suorittamien murhien kohdalla. Miksi ihmeessä höpötetään sellaista, mitä kukaan ei voi vakavissaan uskoa?

Ideanahan on ollut, että ne, joiden on asiaan uskottava, pakotetaan se tekemään. Olisi ollut hyvinkin mahdollista, että mikäli Suomi olisi hävinnyt talvisodan, uskoisi suuri osa kansaa meilläkin, että maassamme tapahtui joulukuun alussa 1939 vallankumous ja kapinalliset joukot nostivat valtaan kansanhallituksen…

Valehtelua harrastetaan maailmassa kaikkialla, mutta jossakin vaiheessa määrälliset erot muuttuvat laadullisiksi. On selvää, että nykyinen Venäjä on valehtelun suurvalta ja että sillä on tässä vankat perinteet. Olisi vain typerää asettaa se tässä suhteessa samalle viivalle kaikkien muiden kanssa. Kyllä siellä on enemmän valmiutta hyväksyä kaikki se, minkä valta kehtaa keksiä.

Venäjällä on puhuttu maan ja kansan erityistiestä (osobyi russki put). Tämähän kuulostaa samalta kuin puhe Saksan erikoislaatuisuudesta (Deutsche Sonderweg). Myös usko Saksan ja saksalaisuuden ainutlaatuisuuteen (ja ainutlaatuiseen ja lähtemättömään pahuuteen) on joskus ollut vankkaa valistuneissakin piireissä. Ranskalaisia on taas ikuisen hulinointinsa takia nimitetty mielisairaaksi kansaksi.

Mutta kaikki menee ohi. Paradigmat elävät aikansa ja sitten vaihtuvat. Šiškinin kirja on aikamme ilmiö ja hyvin verrattavissa Thomas Mannin sodanaikaisiin esiintymisiin, jotka hän nostaa esille. Venäjä ei kirjoittajalle ole pelkkä vihollinen, vaan myös rakas synnyinmaa, jonka takia hän kärsii.

Elämme kovia aikoja, kuten muuan merkittävä auktoriteetti on sanonut, mutta ajat muuttuvat. Läheneminen, Annäherung, toisessa mielessä kuin kirjan otsikossa tarkoitetaan, tulee kyllä vielä sekin aikanaan. Näin on tapahtunut ennen ja näin tapahtuu vastakin.

Voi vain toivoa, että ensi kerralla "länsimaalaistuessaan" Venäjä todella pystyy karistamaan harteiltaan ne pahimmat kiroukset, jotka sitä ovat vuosisatojen aatossa vaivanneet.

 

23 kommenttia:

  1. Hallituksia pitää mieluimmin ajatella pahoiksi kuin hyviksi. Aluksi voi harjoitella ajatuksella, että nyt Euroopassa sotii kaksi hyvin korruptioitunutta maata, jota melkoisen korruptoinut Suomi auttaa ottamalla lisäää velkaa. Siitä huolimatta jos kaksi kusipäätä tappelee voi sympatiseerata enemmän sitä pienempää, mutta ei siitä kannata hyvistä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisena ja äitinä melkein pakko ajatella hallitusta hyväksi. Ei sen vuoksi että se välttämättä olisi aina hyvä itselle. Mutta organisaationa kokonaisuudessaan se ohjaa valtiota. Itsellä ei ole mitään ongelmia, mutta jos olisi niin mihin ottaisi yhteyttä? Esimerkkeinä lähinnä väkivaltainen puoliso tai lapset hävinneet jne. Poliisiin joka on valtion ohjauksessa. Kyllähän väki auttaa muutenkin (jos ei auttaisi ja kaikki olisi virkakoneiston varassa olisi meillä huomattavasti enemmän haasteita), mutta organisaationa tuo on omiaan sellaiselle jolla ei ole muita mahdollisuuksia. Kaiken kun ei tarvitse olla itseä varten ymmärtääkseen sen tarpeen jollekkin toiselle.
      Ettehän työ herrat tule ikinä tarvitsemaan kätilöä, mutta kyllä se koulutettu auttaa monia.
      Kai sinne hallitukseen tarvitsisi koulutusta, mutta onhan sielä konkareita ja muita oppineita jotka kertoo mikä on mahdollista ja milloin päätökset eivät ole mahdollisia toteuttaa, vaan ovat vastaan valtion lakia jne.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi21. maaliskuuta 2023 klo 9.10

    Slava Ukraini !!!

    VastaaPoista
  3. Omien havaintojeni mukaan mekin käymme sotaa, ja vielä hyvin totaalista. Göbbels tunnetaan raivoisasta puheestaan, jossa hän Berliinin Sportpalastissa kysyi ja vaati kansalta totaalista sotaa, mutta se sanontahan onkin alunperin Saksan keisarikunnan kenraali Ludendorffin keksimä.

    Tämä totaalinen sota, jota käymme ilmastonmuutosta vastaan, ansaitsee todellakin tulla mainituksi ja huomatuksi. Se on mediassa jatkuvasti, yötä päivää, eikä sitä voi olla noteeraamatta. Eilen iltauutisissa se oli taas kerran pääuutinen, ja minuuteissa mitaattuna vei kirkkaan ykkössijan. Päällimäisenä kuvakavalkadissa oli taas ne samat helvetinnäyt, ja samat "asiantuntijat", jotka käyttävät pelkoa aseenaan, mutta jättävät sentään pienen toivonkipinän, jos vain kiristämme ja lisäämme taistelua ilmastonmuutosta vastaan! On tämä niin mielipuolista!

    Me olemme nyt, ainakin päättäjiemme mukaan, ikuisessa ja koskaan päättymättömässä sodassa. Tuleepa taas mieleen Orwell ja 1984.

    Vuosikymmenen takaisessa venäläisessä sotaelokuvassa Valkoinen tiikeri, sen loppukohtauksessa kerrotaan sodan olevan ihmiskunnan normaalitila...Tulee mieleen Putinin ajatukset, ja myös omien päättäjiemme ajatukset, jotka käyvät pelottavalla tavalla yhteen! Sota ilmastonmuutosta vastaan tulee olemaan niin ankara, että ei jää kiveäkään kiven päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä jos kerran - edes henkisen joustavuuden vuoksi - leikkisit ajatuksella, että asiantuntijat, jotka puhuvat ilmastonmuutoksesta ovatkin oikeassa: jos vaarana on maapallon tai ainakin sen väkirikkaimman osan muuttuminen asuinkelvottomaksi, onko totaalinen soita kohinkin uhrauksin sitä vastaan väärin.

      Poista
    2. Klo. 12.50 kommentoinneelle. 60-luvulla piti pelätä Neuvostoliiton ja Kiinan ydinsotaa, kun ne siellä Ussur-joella kahakoivat. Välit menivät näillä kahdella jäätäviksi jo aiemmin 60-luvun alussa. Pelätä piti. No, 70-luvulta lähtien piti pelätä Varsovanliiton ja Naton välistä ydinsotaa, joka tappaa kaikki. Sitten tulivat happosateet ja harsuuntuminen, jonka piti tuhota havumetsät alta aikayksikön, ellemme tee sitä ja tätä. 90-luvulla puheet ja pelottelut koskivat yleistä ekokatastrofia, jota tuli kaikki suut ja silmät täyteen kyllästymiseen asti.

      Maailmassa määrää vain raha ja seksi. Ympäristöasioissa ei taida juurikaan olla seksiä, mutta rahaa liikkuu näissä päätöksissä mielipuolisia summia, ja bisneskulanssit ovat kyllä haistaneet kaukaa tilaisuutensa. Kaikki menee valtaosalle ihmisistä läpi ilman mitään kritiikkiä, vaikka kyseessä on maailmanhistoria suurin huijaus! Jos se todellisuudessa on niin loistava bisnes, miksi nämä firmat eivät tee tätä bisnestä ja viherpesua omilla rahoillaan, vaan hingutaan veronmaksajilta yhä enemmän ja enemmän rahaa?

      Suurin ongelma on hillitön liikakansoitus, eikä mikään muu. Ihmisen vaikutus globaaliin ilmastoon on verrattavissa kusiaisen valtuuksiin, Veikko Huovista siteeratakseni. Kun poliitikot louskuttavat hiilidioksidin turmiollisuutta, ja jota muuan Greta jopa näkee niin, että saa Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon! On maailma mallillaan tässä sodassa, on totta vieköön.

      Minun puolestani saat kyllä uskoa ilmastonmuutokseen enemmän kuin koskaan tai mihinkään olet ikinä uskonut! On näillä totaalisen tuhon ylipapeilla ollut loistava idea, kun keksivät ikuisen sodan ja ennen kaikkea rahasammon julistaessaan hiilidioksidin ihmiskunnan suurimmaksi uhaksi. Olemme pimeyden ytimessä, ei voi muuta kuin todeta.

      Poista
    3. Aika nopeasti näille eri maailmanlopuille tulevat parasta ennen -päivät vastaan.

      Ensin oli "ilmaston lämpiäminen". Sen jälkeen tuli "ilmastonmuutos", jolla saatiin kaikki hetkelliset sääilmiöt mukaan helvetillisistä pakkasista aina tulivuorenpurkauksiin, maanjäristyksiin ja jopa koronaan saakka (Marin).

      Ja kun tämä lakkasi vetämästä siirryttiin "luontokatoon".

      Mitä veikkaatte, mitä seuraavaksi?

      Toki noissa kaikissa siteeksi totta on, mutta niillä luotu hysteria vaalikarjan huomion suuntaamiseksi on kohtuutonta.

      Palautetaan vielä muistiin muutama aiempi maailmanloppu:

      1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
      1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
      1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
      1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
      1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
      1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
      1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
      1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
      1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
      1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
      1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
      1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
      1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
      1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
      1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
      1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
      1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
      1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
      1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
      1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
      1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
      1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
      1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
      1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
      1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
      1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      1996: Öljy loppuu 2020
      2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
      2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
      2002: Öljy loppuu 2010
      2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
      2005: Manhattan veden alla 2015
      2006: Megahirmumyrskyjä
      2008: Arktis jäistä vapaa 2018
      2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013
      2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
      2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
      2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
      2013: Arktis jäistä vapaa 2015
      2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
      2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      2019: Meillä on erään pikkutytön mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo

      Poista
    4. Onpas mielenkiintoinen lista tulevista kurjuuksista, jotka eivät sitten toteutuneetkaan. Ilmastonmuutos on kyllä tosiasia, mutta hiilidioksidi ei ole se syy vaan ilmeisesti täysin normaali tapahtuma luonnossa, kun ilmasto lämpenee. Maapallon saastuminen monin paikoin on merkittävä tosiasia kuten monissa suurkaupungeissa ja teollisuusalueilla hengitysilma on saastunut ja valtameret muovijätteistä kiusana. Hyvä, että asioista keskustellaan, mutta se hiilidioksidin demonisointi vie kyllä aivan harhaan. Aktiivinen ihminenkin tuottaa hengittäessään 1.000 kg hiilidioksidia vuodessa. Pelkästään maapallon koko väestö tuottaa vuodessa hegittäessään noin 8 mijardia tonnia hiilidioksidia.

      Poista
    5. Maailma on maallistunut eurooppalaisen valistusajattelun vaikutuksesta, mutta pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma jatkoi elämistään uudeksi suureksi maailmanuskonnoksi kehittyneessä taloususkonnossa. "Raha" on tämä kaikkivoipaisuuskuvitelman uusi muoto.

      Mutta taloususkonto on sikäli vajaa, eikä täytä kaikkia ihmispsyyken pohjalla vaikuttavan perusnarsismin vaatimuksia, ettei taloususkonnolla ole selvää eskatologiaa -- siis maailmanlopun ja viimeisen, kaikki ihmiset tasa-arvoistavan tuomion ominaisuutta. Siksi taloususkonnosta puuttuva elementti toteutui ensin ydintuhon kaikkia koskevassa painajaisessa, sen jälkeen kymmenissä "vihreän ajattelun" kyhäilemissä, luonnon tasapainojen romahtamisessa ja totaalisessa ihmisen ahneuksissaan yms synnillisyydessään aiheuttamassa katastrofissa.

      On hämmästyttävää miten tavattoman nopeasti -- itse asiassa muutamissa vuosikymmenissä -- nämä uudet eskatologiat levisivät kaikkialle missä maallistumista on tapahtunut. Maailmassa on enää tuskin ainoatakaan itseään "sivistysvaltiona" noteeraavaa maata, jonka hallituksessa ei olisi erityistä ympäristöministeriötä. -- Vain jokin hyvin syvään psyykkiseen tarpeeseen vetoava näennäisesti "tiedollinen" evankeliumi voi levitä näin nopeasti. Ja -- ja tämä on nyt aivan perustavanlaatuinen ja ymmärrettäväksi tärkeä seikka -- vain maailmanlopun, kaikkia yhtälaisesti koskevan lopullisen tuhon mielikuvat täyttävät ne ihmispsyyken pohjalla olevat tasa-arvoisuuden ihanteet ja ideaalit, jotka puhuttelevat yksilöitä niin että niihin sidottu tiedollinen sisältö muuttuu "totuudeksi".

      "Vihreän ajattelun" tuottamat eskatologiat haukkaavat kuin huomaamattaan sisään ammottavia kognitiivisia dissonansseja, kuten esimerkiksi se, että nyt keskitytään "torjumaan ilmastonmuutosta" mitä epäjärkevimmillä ja marginaalisesti vaikuttavilla keinoilla, mutta vaietaan esimerkiksi väestöräjähdyksestä ja massivisiksi kasvavien kansainvaellusten tuhoista. Silmät ovat ummessa siksi, että kulutusmahdollisuuksia vastaan on moraalisempaa taistella -- koska ne kylvävät aina eriarvoisuutta -- mutta kansainvaellusten tuhovaikutuksista puhuminen nostaisi käsiteltäväksi sellaiset ihmisten kehityserot ja väistämättömän epätasa-arvoisuuden, johon idealistit eivät tohdi kajota.

      Poista
    6. No, nyt huomasin jossakin tuomiopäivän kellon, joka mittaa ekologista armonaikaamme sekunnin tarkkuudella...

      Poista
    7. Toipilan kanssa olisin lievästi eri mieltä siitä yksityiskohdasta, että kyllä ihmisen polttama fosiilinen hiili on omiaan ilmastoa jonkin verran lämittämään.

      Toki ilmasto on hyvin monimutkainen ja kaoottinenkin systeemi, jossa on tolkuton määrä erilaisia takaisinkytkentöjä erilaisililla vaikutusviiveillä. Osa takaisinkytkennöistä on positiivisia vahvistaen lämpenemistä ja osa taas on negatiivisia lämpenemistä hidastaen. Näiden ymmärrys on vielä varsin puutteellista, mutta paranee toki pikkuhiljaa.

      Ja ilmastoon vaikuttavat myös hyvin monet muut ihmisestä täysin riippumattomat sylkit ja tekijät, kuten voimme havaita niistä äärimmäisen suurista keskilämmön vaihteluista, joita maapallon historassa jo ennen ihmistä on ollut.

      Välillä on lykännyt jääkautta ja välillä taas viinirypälettä Gröönlannissa.

      Mutta täysin samaa meltä Toipilan kassa olen siitä, että perimmäinen maapallon ongelma on tolkuton ja vastuuton liikakansoitus. Kaikki mu on vain seurausta siitä.

      Joten turha tupruttelu pois, mutta järki ja suhteellisuudentaju mukaan myös ilmastotoimiin. Ja katse juurisyyhyn, liikkakansoitukseen myös.

      Poista
    8. Kai tuossa voisi katsoa kristinuskoa ja sen psykologia. Niissä on ain tuo maailmanloppu teema. Valjasta sama teollisuuden käynnistymiseen jotta väen saa liikkumaan talouden mukaan ja kas kumma homma toimii aikansa. Kunnes väki kyllästyy pelottelun.

      Poista
  4. En lakkaa toistelemasta sitä, miten tärkeää on ymmärtää, että eurooppalaisen uuden ajan tiedollisen ajattelun historiassa sosiologia autonomisena tiedonalana saattoi syntyä vasta syvyyspsykologian pohjalta. Freudin pahasti kesken jäänyt kirjoitelma "Joukkopsykologia ja egoanalyysi" on selvä johdatus ihmistieteen myöhempään kehitykseen -- joka sitten pahaksi onneksemme on kulttuurisen narsismin voittokulun myötä jäänyt tapahtumatta.

    Yksilöpsyyken syvimmät perustat ovat olemuksellisesti kollektiivisia, ja ihmisen lajityypillinen, lähtökohtainen ja olemuksellisen sosiaalisuus voidaan kokemuksellisesti ymmärtää vain minuuden vanhakantaisimpien rakenteiden ja mekanismien kautta. Uhriajattelu on se perusnarsismiin palautuva pohjakuvio, joka kulttuurien, valtakuntien, yhteisöjen ja viimekädessä yksilön kohtalosta, tuntemuksista ja tiedollisista ajatuskulisseista päättää.

    Toisen maailmansodan perinnöt ovat tavallaan antaneet hyvän maaperän kaiken kulttuurisen narsismin tavattomalle vahvistumiselle. Natsien harjoittaman joukkotuhonnan paljastuminen traumatisoi myös ihmistiedollisen ajattelun niin, että perusasioista irrottiin "ismien" julistamiseen -- sillä mikään ei epävarmuuden aikoina houkuttele varmuutta tavoittelevaa ajattelua niin kuin vain kaiken määritteleminen "kielteisestä käsin" voi tehdä. Ihmistä koskeva ajattelu kuin luonnostaan muuttui ideologiseksi -- ihmistieteiden teoreettisissa ismiraamituksissa ideologiset ja tiedolliset ainekset saivat vapaasti sulaa yhteen.

    Siksi länsimainen ihmistiedollinen ajatteluperinne on nyt hyvin lähellä sellaista uhriajattelun kaikkiallista ja kaikkivaltaista totaliteettia jota venäläinen mielenlaatu on historiallisesti matriarkaattisissa helmoissaan varjellut. Putin on mitä tyypillisin narsistinen uhriajattelija, jonka omnipotenttisissa suuruudenhulluissa kuvitelmissa pahuus projisoidaan ulkoisiin vihollisiin, joiden tuhoaminen koetaan pyhänä velvollisuutena, ja oman viattomuuden ideaali kääntyy mielen syvyyksissä omankädenoikeudeksi. Kuvio on sama kuin Hitlerillä -- Saksan kansa oli kärsinyt historiallista vääryyttä, ja sillä oli oikeus ottaa kohtaamastaan nöyryytyksestä hyvitys --

    Ja kun tällaista martyrologiaa toistetaan tarpeeksi ja saadaan uskollisen lähipiirin lisäksi suuri sensuurilla kasvatettu ja omaa tilaansa tajuamaton kansa omaksumaan omankädenoikeus, mikä voisi olla lopputulos? Vain se, ettei mikään maallinen koskaan riitä uhriajattelun loputtomalle kierteelle -- ja syvenevän kierteen loppupäässä sitten tuhoaminen ja itsetuho yhtyvät, ja se on tänä ydinaseiden aikakautena hyvin kohtalokasta koko maailmalle.

    Mutta, kuten esimerkiksi eilisestä vaalitentistä huomattiin, omat poliitikkomme ovat toistaiseksi innostuneita vain näistä toisen maailmansodan, kilpavarustelun ja maanpäällisten ydinkokeiden käynnistämistä uusista maailmanlopun eskatologioista, jotka näyttävät suorastaan riehaannuttavan kannattajansa hurmahenkisiin julistuspuheisiin, ja joita kukaan tervejärkisempikään ei niiden laajalti nauttiman yhtä todistamattoman kuin kumoamattomankin "tieteellisen totuudellisuuden" vuoksi tohdi kyseenalaistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”…Putin on mitä tyypillisin narsistinen uhriajattelija, jonka omnipotenttisissa suuruudenhulluissa kuvitelmissa pahuus projisoidaan…”

      Ettei tässä olisi nyt vaan liian liukkaasti lähdetty laittamaan sodan syytä yhden miehen pahuuden ja mielenvikaisuuden syyksi. Olettaen erityisesti, että Oikkonen ei ilmeisesti tunne eikä ole analysoinut Putinia.

      Jos tätä mallia edettäisiin, niin yritysjohtajia voitaisiin myös syyttää pahuudesta ja mielen synkästä mustuudesta. Koska kun yritysjohtaja irtisanoo työntekijän, niin hän olisi ”narsistinen uhriajattelija, jonka pahuus projisoidaan työntekijään”. Ei siis ajatella, että potkut olisivat tulleet siitä syystä, että yrityksellä menee huonosti ja väkeä on vähennettävä.

      Olisi mielenkiintoista keskustella, jos joku nasevasti analysoisi ne olosuhteet, jotka hänen mielestään aiheuttivat Ukrainan sodan. Silloin voitaisiin keskustella ja argumentoida.

      Poista
    2. Valtion johtaminen on eroavaa yrityksen johtamisesta. Yrityksellä ei ole velvoitteita, eteenkään monikansallisilla huolehtia työntekijöistä. (Riippuu myös työnantajasta kuinka yritystään hoitaa.) Valtion johtajaa tulisi tulla toimeen monien eri ryhmien kanssa ja jakaa sitä ns. hyvinvointia kaikille. Sekä ottaa huomioon että on ryhmiä jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään tai omasta tallentumistaan, kuin myös etteivät nuo säännöt voi perustua uskoon tai tms. Lähtökohdin usko on henkilökohtaista, eikä voi olettaa että kaikki uskoisivat samoin. Ruokailutottumukset tms. jo kertoo. Joku on vegaani, toinen paastoaa, kolmas syö hyvillä mielin sianlihaa, neljäs metsästää. Näin ollen ei voi sanoa että jonkun näkemys olisi enemmän oikeassa kuin toisen arkipäivän elämässä. Kuin myös osa on tapakulttuuria, jolla ei ole järkiperäistä selitystä vaan enemmän tapa, eikä siinä ole mitään väärää.

      Poista
  5. "Mitä kirjoittajan mielestä voi tässä tarkoittaa tuo läheneminen -Annäherung- on kiinnostavaa ajatella, paradoksi se nyt ainakin on"

    Jos se on lähestymistä kirjassa esitettyyn kysymykseen, ei Venäjän ja lännen. Tyyliin lyhyt johdatus elefanttien anatomiaan, pituus 700 sivua. Ymmärtääkseni saksankielialueella tieteellisessä esityksissä ainakin ennen käytettiin tuollaista otsikointityyliä. Idea kai oli, että teos ei pyri olemaan kaikenkattava esitys aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin käväisi mielessä. Taitaa olla se oikea merkitys.

      Poista
  6. "alamaispsykologiaa löytääkseen ei tarvitse mennä yhtään Suomea kauemmas."

    Minusta on merkityksellinen ero ollaanko alamainen de facto diktaattorille vai aidosti lain mukaan vapaissa vaaleissa valitulle johtajalle, jota lait sitovat: se on alamaisuutta laeille. Jos Sauli N. alkaisi uhoilla Viipurin palauttamisella, olisi meilläkin kansa kaduilla - elleivät valkotakit ehtisi ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niinkin. Todellista kansalaismieltä ei kai kannata odotella.

      Poista
    2. Ei kansalaismieli ole kaiken vastustamista (anarkismia) vaan alistumista laille, vähän niinkuin Sokrates, joka nautti vääränä pitämänsä tuomion vaatiman myrkkymaljan, koska halusi olla uskollinen kansansa laille.

      Poista
  7. Sota on taistelua, ja sodassa vuotaa aina veri. Veren vuotaminen ja sota on aina läsnä, ainakin vasemmiston näkemysten mukaan. Punalippu liehuu, jotta emme vain unohtaisi sotaa. Vihreät olivat muka olevinaan viisaita ja juonivia, kun hylkäsivät veren punan ja ottivat vihreän värin tunnukseen, ja ajettelivat näin saavansa lisää kaadereita, mutta tuntuu, että vähän joka puolella vihreyskin haalistuu? Taisi muuten olla Loka Laitinen, joka keksi että vihreät ovat valekuolleita kommunisteja?

    YYA-aikana Suomessakin taisteltiin ja sodittiin, ainakin Vapun päivän aikoihin, jos kohta sanoilla mutta kuitenkin. Seuraavassa lauseessa sitten vannottiin rauhaa ja taas kerran rauhaa! Kristityt puhuvat kilvoittelusta, joka on huomattavasti käypäsempi sana...

    VastaaPoista
  8. Suomi on pikku-Venäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomi on pikku-Venäjä."

      Suomi on pikku-Venäjä. Hyvä ettei pikku-Ryssä.

      Poista

Kirjoita nimellä.