Aikansa oligarkit

 

Imperiumi

 

Bengt Jangfeldt, Immanuel Nobel ja hänen poikansa tsaarien Venäjällä. Suomentaneet Ulla Lempinen ja Pekka Tuomisto. Siltala 2023, 480 s.

 

Nobeleista on tullut jo joskus kirjoitettua (ks. Vihavainen: Haun nobel tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Mainittu Sigvard Strandhin kirja keskittyi dynamiittimies Alfrediin ja Venäjällä toiminut Nobel-dynastia jäi tuossa kirjassa sivuteemaksi.

 Jangfelt korjaa puutteen moninkertaisesti ja keskittyy kirjassaan Immanueliin ja hänen Venäjällä toimineisiin poikiinsa ja pojanpoikiinsa mainiten Alfredin vain aina silloin, kun tämä rahoillaan auttoi veljiä ja veljenpoikia, joiden huikean menestyksen lomassa koettiin välillä myös vaarallisia syöksyjä. Valtavia voittoja tarjonnut perustajakausi oli tulvillaan myös vaaroja. Halukkaita pääsemään rahoihin käsiksi kyllä löytyi, aina Amerikssta asti.

Immanuel oli klaanin kantaisä, ruotsalainen mekaanikko, joka muutti Venäjälle, aluksi Turkuun. Suomessa muillakin Nobeleilla oli aina jotakin toimintaa nitroglyseriinin valmistamisesta öljyn jakeluun ja myös kesänviettopaikkoja Saimaan kanavalla ja Kannaksella. Naisväki sai joskus elellä Helsingissä vuosikaudet samaan aikaan kun mies teki bisnestä Pietarissa tai kauempana.

Immanuel oli aikansa monipuolinen keksijänero, jollaisia ei taida nykyään enää olla. Tässä suhteessa hän muistutti vaikkapa Edisonia tai Helsingin yliopiston venäjän kielen professoria Baranovskia. Keksintöjä tuli kuin liukuhihnalta ja monia päästiin soveltamaan käytäntöönkin.

Immanuel, joka oli lähes kouluja käymätön, kuten koko klaanin miehet yleensäkin, suunnitteli ja rakensi kaikenlaista silloista merimiinoihin. Poika Alfred viehättyi erityisesti räjähteistä, joita tuon ajan kemia kehitti yhä uusia ja sai kuin saikin rajun ja arvaamattoman nitroglyseriini kesytettyä turvalliseksi louhintaräjähteeksi ja savuttomaksi ruudiksi.

Alfredin veljistä Ludvig kehitti konepajateollisuutta, joka sittemmin tuotti muun muassa uutta keksintöä: dieselmoottoreita. Suuri ostaja oli Venäjän laivasto, jota rakennettiin uudelleen Tsušiman katastrofin jälkeen. Robert perusti Bakuun öljykonsernin, joka alkoi tarjota polttoainetta ensin öljylamppuihin valaantraanin sijasta ja sittemmin yhä enemmän juuri noihin dieselmoottoreihin.

Branobel (bratja Nobel, Nobel-veljekset) oli ennen pitkää Venäjän ja välillä jo maailmankin suurin öljy-yhtiö. Öljyn kuljetusta varten luotiin suuri laivasto, joka kulki pitkin Venäjän meriä ja jokia ja jolla oli suuria välivarastoja strategisissa paikoissa.

Kilpavarustelun kiihtyessä ennen ensimmäistä maailmansotaa syntyi vielä Noblessner, joka tuotti muun muassa sukellusveneitä ja muita merisodan välineitä. Sen rakennusten viereen on nyt Tallinnassa perustettu uusi ja hieno vierassatama.

Nobelit eivät tuottaneet vain moottoreita, laivoja, sotarautaa ja öljyä. Alfa-Laval-firman kanssa perustettiin Alfa-Nobel, joka valmisti käsikäyttöisiä separaattoreita, jollaiset olivat suuri hitti myös Suomessa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen jälkeenkin, aina 1950-luvulle asti.

Nobelien keskuspaikka sijaitsi Pietarissa ns. Viipurin puolella, Ison Nevkan ja Suomen aseman välillä. Konepaja oli rannan tuntumassa ja konttorit ja työläisten asunnot hieman sisempänä. Yleensä Nobelit tunnettiin esikuvallisina työnantajina, jotka houkuttelivat myös sosiaalisilla eduilla, oli modernia asuntoa, koulua ja terveydenhoitoa. Moinen oli tuon ajan Venäjällä harvinaista ja valtio antoikin siitä tunnustusta.

Suomalaisten eli siis suomenruotsalaisten kanssa Nobeleilla oli läheisiä kontakteja myös Venäjällä ja esimerkiksi kivääriteolllisuudessa kunnostautuneet ja rikastuneet Standertskiöldit tulivat parikin kertaa apuun, kun veljesten loputtomasti versovat firmat uhkasivat joutua umpikujaan. Muutakin yhteistyötä tehtiin.

Nobelit, jotka yleensä tuskin osasivat venäjää, kuuluivat Pietarissa Pyhän Katariinan ruotsinkieliseen seurakuntaan, jonka enemmistö oli suomenruotsalaista. Myös Bakuun, joka jossakin vaiheessa oli kaiketi suurin ruotsalaiskeskittymä Ruotsin ulkopuolella, värvättiin paljon ruotsalaisia.

Bakuun syntyi myös suomalainen siirtokunta, jonka vahvuus näyttää olleen muutaman sadan luokkaa. 1800-luvun sanomalehtien todistuksen mukaan siellä oli paljon ummikkosuomalaisia, jotka eivät osanneet mitään vierasta kieltä ja jotka mielellään viettivät vapaa-aikaansa yhdessä.

Nobelit pysyivät aina ruotsalaisina, vaikka asuivatkin Venäjällä ja yleensä säilyttivät myös Ruotsin kansalaisuuden, vaikka kävivätkin siellä harvoin. Ruotsinkielistä seurapiiriä löytyi, paitsi Pietarista, myös Helsingistä, jossa vierailtiin ilmeisesti useammin. Paljon rahaahan myös Suomessa tuona aikana kerääntyi yksiin käsiin, kuten Jugend-rakennuksemme todistavat.

Jangfeltin kirja perustuu laajalle lähdemateriaalille ja on kovin yksityiskohtainen. Jotkut luvut kiinnostanevat lähinnä suvun jäseniä, mutta löytyyhän sieltä sitten vastaavasti aina joitakin kiinnostavia välähdyksiä ajan elämästä ja ajattelutavasta. Bisneksen ilmapiiri ja globaali kilpailu öljyalalla on yksityiskohtaisesti esitetty ja suuret suhdannevaihtelut antoivat aina silloin tällöin muistutuksen kuolevaisuudesta myös Nobel-yhtiölle ja koko mahtavalle konsernille.

Bakun lakot olivat aikoinaan kuuluisia, kuten myös eräs niiden puuhamies, Iosif Vissarionovitš Džugašvili. Perintönä noilta ajoilta kuvasi neuvostoliittolainen historiankirjoitus Nobelit aivan erityisen tunnottomiksi saalistajiksi ja työväen riistäjiksi. Nyt tilanne on toinen, ja konsernin ansiot työväen olojen parantamiseksi tunnustetaan yleisesti. Pietarilainen opas, jonka voi ainakin vielä äskettäin löytää netistä, kuvaa Nobel-yhteisöä mallikelpoiseksi. (ks. Greebanal).

Suurimmillaan Nobel-konserni oli maailmansodan aikana ja kuten arvata saattaa, se romahti sitten bolševikkivalankumouksessa. Koko joukko onnistui joka tapauksessa pakenemaan Venäjältä.

Kannaksella sijainneen Nobelien huvilan, Kirjolan räjäytti Suomen armeija talvisodan aikana. Veljekset muuttivat vallankumouksen jälkeen kuka minnekin. Pariisi oli se paikka, jossa Venäjältä lähteneet emigrantit odottelivat bolševismin kukistumista ja siellä asui pari vuotta myös konsernin vanhin Emanuel, joka järjesteli mahtavia juhlia.

 Ihan tyhjän päälle eivät Nobelit jääneet, vaikka Venäjälle jäänyt, nykyrahassa laskien miljardiomaisuus otettiinkin pois heidän käsistään.

Nykytermein sanoen, Nobeleita voidaan pitää aikansa oligarkkeina, mutta erot nykyisiin virkaveljiin ovat olennaiset. Nobeleiden rikkaus ei perustunut ylhäältä lahjoitettuun monopoliin, vaan suureen kekseliäisyyteen ja sitkeään yrittämiseen, jossa koko ajan jouduttiin kohtaamaan bisneksen vaarat ja vastuut. Mitään hovin kumartelijoita ei veljeksistä ja heidän perheistään tullut.