Ruotsin ja Turkin välejä

 

Sairas mies ja pohjolan urhot

 

Ottomaanien imperiumia nimitettiin Euroopan sairaaksi mieheksi ja väitetään, että nimityksen keksi Venäjän keisari Nikolai I, joka sitten Krimin sodassa sai huomata, että potilasta ei jätetty yksin, kun Euroopan tasapaino oli vaarassa.

Venäjälle Turkki oli sanan normaalissa merkityksessä perivihollinen ja siellä on laskettu maiden sotineen keskenään 351 vuotta. 1700-luvulta lähtien sotia on ollut kymmenen ja tapettuja ihmisiä, poltettuja kaupunkeja ja tuhottuja laivoja kertyy hirmuisia määriä, jos joku haluaa ne laskea.

Joka tapauksessa Turkki oli Venäjälle peritty vihollinen siinä kuin se oli Ruotsille vakiintunut ystävä. Meillä varmaankin muistetaan parhaiten Suomen kaartin osallistuminen vuosien 1877-78 Turkin-sotaan ja Gornyj Dubnjakin taistelu, josta Bulgariassa yhä tunnetaan Suomenkin rooli. -Hei rota plii ja kara-kara kii, kun me turkkilaisen tukkahan rynnättii!

Turkin valtakunta oli toki vanha kristikunnan vihollinen ja sellaisena tunnettu meilläkin jo Lutherin ajoista saakka. Sehän oli tuo Vanha vainooja, joka Lutherin virressä mainitaan. Sitä paitsi se oli 1800-luvulla anakronistisen barbaarinen ja harjoitti muun muassa orjakauppaa. Pelkästään janitsaari-instituutio teki siitä eurooppalaisten silmissä kauhistuksen.

Asiaa ei parantanut barbareskimaiden eli lähinnä Algerian ja Marokon harjoittama suurimittainen merirosvous, joka saatiin lopullisesti asioihin vasta Ranskan vallattua Algerian 1830. Noiden maiden yhteys Turkkiin oli 1700-luvulla jo aika heiveröinen, mutta vielä Alphonse Daudet’n Tartaron de Tarascon kertoi lähtevänsä Turkkiin leijonia metsästämään mennessään ilmeisestikin Algeriaan.

Barbareski-sana tulee berbereistä, mutta ei se sitä asiaa muuta, että heidät koettiin barbaarisena vaarana sivistyneelle kansojen yhteisölle. Ruotsi nieli ylpeytensä ja maksoi barbareskeille veroa suojellakseen laivojaan merirosvoilta.

Korkean portin eli Turkin sulttaanin kanssa asiat sujuivat paremmin. Vihollisen vihollinen on tunnetusti ainakin jonkinlainen ystävä ja niinpä jo Kaarle XII turvautui sulttaanin apuun Venäjää vastaan. Kuten tunnettua, Venäjä hävisi vuosien 1710-1713 sodan, mutta Turkki sortui lahjuksiin ja löysi vielä vahvan Venäjän edestään.

Olen kuullut väitettävän, että Turkki olisi ollut Ruotsin liittolainen kaikissa 1700-luvun sodissa. Hattujen sodan osalta minulla ei ole asiasta mitään tietoa, mutta Kustaa III kyllä mainitsi neuvotteluissaan Venäjän kanssa noilla valtioilla olleen liittosopimuksen, jonka Kustaa olisi halunnut purkaa, mikäli Venäjä olisi vastaavasti purkanut liittonsa Tanskan kanssa. Silloin Suur-Ruotsiin olisi liitetty Norja.

Kauppoja ei tullut, mutta kyllä sen sijaan Kustaa III:n hyökkäyssota Venäjää vastaan vuosina 1788-1790, jolloin ruotsalais-turkkilainen yhteistyö nousi taas arvoon arvaamattomaan. Turkkihan kävi taas ankaraa sotaa Venäjää  vastaan vuosina 1787-1791 ja sille oli kullan arvoista, mikäli Ruotsi sitoisi Venäjän Itämeren laivaston pohjoiseen.

Kultaa käytettiinkin suuria määriä. On puhuttu jopa sadasta tynnyrillisestä kultaa, mikä ei tarkoita sitä, että puiseen tynnyriin olisi ahdettu puoli kuutiota kultapiastereita. Siinä eivät olisi enää laudat kestäneet. Tarkemmin sanoen se määriteltiin alun perin 100000 taaleriksi hopearahaa, josta se 1700-luvun lopulle mennessä tippui noin 16000:een.

Summat eivät loppujen lopuksi olleet aivan valtavia. Myös Preussi ja Englanti antoivat Ruotsin sotakassaan tukiaisiaan, mutta niiden anteliaisuus alkoi vuonna 1790 heikentyä.

En ole missään huomannut lasketun selkeästi Kustaa III:n sodan ulkomaisen rahoituksen määrää, vaikka asia olisi sangen kiinnostava. Wikipediassa ei edes ole turkkilaista artikkelia Kustaa III:n sodasta, joka kuitenkin oli Turkille varsin tärkeä asia aikoinaan.

 Lieneeköhän valtioiden kautta koko 1700-luvun jatkuneen ystävyyden ja liittolaisuuden historiasta pidetty edes ruotsalais-turkkilaista historiantutkijoiden seminaaria? Kielitaistoista väkeä varmaankin jo löytyisi ja molempia maita kiinnostavina teemoina voisi käsitellä vaikkapa Balkanin ja kurdien historiaa.

Joka tapauksessa Kustaa III oli Turkin kanssa solmitun sopimuksen sitoma tehdessään rauhan Värälässä vuonna 1790. Sopimuksen mukaan Ruotsilla ei ollut oikeutta tehdä rauhaa ilman Turkkia, mutta se ilmoitti Kustaa Mauri Armfeltin suulla, että sellainen oli.

 Tässä ei pystytty tekemään edes Rytin temppua, koska hallitsija ei vaihtunut. Hetki oli Ruotsille joka tapauksessa yhdestoista. Toinen Ruotsinsalmen taistelu oli heikentänyt Katariinan intoa jatkaa sotaa, vaikka taistelun hävinnyt hurjapää, Nassau-Siegenin prinssi valmistautui revanssiin täyttä häkää.

Venäjälle tärkeät asiat tapahtuivat kuitenkin etelässä: Itävalta oli irtautunut Turkin-sodasta ja Puolassa oli asemat varmistettava, kun Preussi valmistautui siellä ottamaan lisää alueita Puolasta. Miehet ja laivat tarvittiin etelässä.

Kustaa III säästyi siis luovuttamasta Suomea, kuten Katariina oli sodan alkaessa ennustanut. Kymijoen rajaa varmistettiin kuitenkin tunnetulla Suvorovin linjalla ja raja työnnettiin sitten Pohjanlahdelle, kun sopiva konjunktuuri vuoden 1807 Tilsitin-politiikan ansiosta tarjoutui.

Venäjän ja Turkin välinen sota käytiin myös vuosina 1806-1812. Ainakaan minulla ei ole tietoa siitä, yrittikö Ruotsi silloin hakea tukea Turkista. Perinteitähän asialla olisi ollut, mutta kukaties edellisen sodan kokemukset eivät vakuuttaneet Turkkia tai kenties Kustaa IV Adolf oli jo niin suuresti ns.periaatepolitiikan sokaisema, että se ei halunnutkaan tukea sellaiselta valtiolta, joka oli barbaarinen kristinuskon vihollinen.