Venäläisen
opposition traditio
Olen aina
silloin tällöin kirjoittanut venäläisestä intelligentsijasta (ks. esim. Vihavainen: Haun vehi
tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com), Vihavainen:
Haun intelligentsija tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com), Vihavainen:
Haun älymystö tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com), Vihavainen:
Haun moraalinen eliitti tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).
En jaksa tässä
toistaa, mitä kaikkea venäläiset ovat omasta intelligentsijastaan sanoneet,
mutta huomautan, että sitä on pidetty ainutlaatuisena ilmiönä, jolla ei ole
kaltaistaan lännessä tai muuallakaan. Intelligentsija oli omasta mielestään
hengen aatelia ja vastustajien mielestä roskajoukkoa. Sen roolia Venäjän historiassa
on ylistetty ja kauhisteltu, mutta olennaista on, että se on ollut valtaan
nähden tinkimättömässä oppositiossa.
Intelligentsija
ei siis suinkaan tarkoita älykkäitä henkilöitä sinänsä, vaikka niin voisi
päätellä intelligentsijan jäsentä tarkoittavasta venäläisestä sanasta intelligent.
Se ei myöskään tarkoita pelkästään koulutettuja, saati yhteiskunnan parempiosaisia
-pikemminkin päinvastoin.
Lyhyesti sanoen
intelligentsija merkitsi oppositiota maassa, jossa oppositio oli kielletty. Se
oli tavallaan yhteiskunnan ulkopuolelle asettunut ryhmä, jota innoitti yksi
ainoa asia: vallankumous (ks. Vihavainen: Haun vehi
tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).
Kun
Neuvostoliiton ja sen yhteiskunnan selittäminen vanhan Venäjän perinnöllä
(mongoleista bysanttilaisuuteen) tuli muotiin 1970-luvulla, siihen liittyi myös
toinen ja sitä täydentävä suuntaus, joka selitti totalitaarista ajattelua
intelligentsijan perinnöllä.
Etenkin Tibor
Szamuelyn, unkarilaisen vallankumouksellisen pojan kirjoittama kirja The
Russian Tradition keräsi yhteen intelligentsijan perinteiset
totalitaariset, konspiratiiviset ja fanaattiset piirteet Bakuninista, Netšajevista
ja Tkatšjovista
hamaan Leniniin ja Staliniin (ks. Vihavainen:
Haun netšajev tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Kuvasta tuli vaikuttava.
Sitten, Venäjän
vapauduttua totalitaarisesta pakkopaidastaan intelligentsija tuntui jäävän
tyhjän päälle. Masha Gessen selitti asiaa sillä, että se oli ollut totalitaarisen
yhteiskunnan instituutio, jolle ei enää ollut tarvetta eikä tilausta, kun
Venäjästä oli taas tullut normaali valtio.
Venäjän normaaliuudesta
voi nykyään olla monta mieltä. Joidenkin mielestä juuri Venäjä kuuluu niihin
autoritaarisiin maihin, jotka tässä maailmassa ovat enemmistönä. Euroopassa se
joka tapauksessa on poikkeus ja kuuluu moraalisiin hylkiöihin.
Intelligentsija
asettui totaaliseen vastarintaan olemassa olevaa valtaa vastaan, jota se piti
saastaisena (poganyi). Kompromissit eivät olleet mahdollisia ja siitä tämä
ryhmä erityisesti ylpeili. Valta vastasi samalla mitalla eikä ajatusta
oppositiosta sen piirissä hyväksytty eikä ymmärretty. Oppositio oli petosta ja
aina ollut sellaista, puolalaisten puolelle menneestä Andrei Kurbskista lähtien
(Vihavainen:
Haun kurbski tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).
Venäläinen
traditio epäilemättä hylkäsi ajatuksen demokratiasta ja slavofiilien piirissä
syntyikin teoria venäläisestä sielusta ja kyläyhteisöstä, joille oli ominaista sobornost
-sopusointuinen konsensus. Toisin kuin demokratiassa, siinä jokainen kunnioitti
oikeutta ja totuutta ja yhteistä hyvää enemmän kuin omaa hyötyään (ks. Vihavainen:
Haun puolan valtiopäivät tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).
Hallitsijan rooli hurskaana tuomarina oli tässä mallissa keskeinen.
Intelligentsija -johon slavofiilejä ei
perinteisesti luettu- ei ollut systeemin hyväksymä oppositio, mutta toki se oli
oppositiossa valtaa vastaan, joka suorastaan raivokkaasti, kuten 1870- luvun narodnajavoljalaiset
ja muut heidän kaltaisensa. Sen toiminnan tuloksena hallinnon tiukkuus sen
kuin kiristyi siihen saakka, kunnes vuonna 1905, keskeneräisen vallankumouksen
kautta saavutettiin ”normaali” valtiollinen järjestysmuoto, josta ei sen
enempää tässä.
Joka tapauksessa
huomaamme, ettei Venäjän traditio suinkaan tehnyt venäläisistä pelkkiä
tahdottomia hallintoalamaisia, jollaiset tunnemme nykyäänkin monesta maasta.
Sen sijaan systeemin vastustajista se teki lainsuojattomia desperadoja, jotka
panivat toivonsa järjettömään väkivaltaan ja murhasivat ihmisiä loppujen lopuksi
tuhansittain, laskentatavasta riippuen.
Muuan
englantilainen tarkkailija 1800-luvulla arveli, että maan politiikassa oli
kahdenlaista väkeä: toiset halusivat tuhota kaiken uudistaakseen sen
moderniksi, ja toiset halusivat tuhota kaiken viedäkseen kehitystä kauas
taaksepäin -jopa Pietari Suurta edeltävään aikaan…
Tuhoaminen
epäilemättä onnistui, eikä vuoden 1917 vallankumouksen merkitystä ole mitään
syytä vähätellä. Se raunioitti tehokkaasti vanhan Venäjän, vaikka Neuvostoliitto
sitten seurailikin sen joitakin traditioita uudessa muodossa.
Intelligentsijan
merkitystä ei pidä vähätellä. Harvalukuisuudestaan huolimatta se oli maan
suola, kuten arkkityyppinen intelligentti Nikolai Tšernyševski sanoi. Intelligentsija
moraalisena voimana oli hallitseva. Dostojevski kysyi retorisesti, voisiko hän
ilmiantaa sellaisen henkilön, jonka tiesi valmistelevan terroritekoa?
Ei, hän
vastasi itse. Ilmianto aiheuttaisi ilmiantajan moraalisen tuhoamisen. Häntä
kiroaisivat ja halveksisivat kaikki.
-Entä
oliko tällainen asiain tila normaali, kysyi kirjailija? Sitähän se ei ollut.
Venäläinen yhteiskunta oli sairas.
Missä oli
ja on sairauden ydin? Siinä tuhatvuotisessa tai vaikkapa noin 800-vuotisessa
traditiossako, jota Venäjän valtio yhä edustaa? Vai onko suurempi rooli ainakin
nyt niillä valtiollisilla vehkeilijöillä, salaisella poliisilla, joka on
anastanut vallan ja jota Venäjän intelligentsija perinteisesti vihaa?
Entä mikä
on ollut kommunismin rooli nykyisen Venäjän synnyttäjänä? Olisi selvää mielettömyyttä
pitää sitä vähäisenä.
Puheita
siitä, ettei Venäjällä olisi koskaan ollut moderneja yhteiskunnallisia instituutioita,
ei voi ottaa vakavasti. Vaikka sivuutettaisiin 1980-2010-lukujen historia, on
otettava huomioon, että 1860-luvun reformit loivat perustan uudenlaiselle kehitykselle,
jossa vastuunalaisella kansalaisuudella oli mahdollisuutensa, ennen kuin
intelligentsijan hyökkäys lukitsi tilanteen.
Maaorjuus
lopetettiin Venäjällä vuonna 1861 ja meidän kannattaa ehkä muistaa, että se
sentään tapahtui muutamaa vuotta ennen kuin neekeriorjuus lopetettiin
Amerikassa.
Jälkimmäisellä
toki selitetään paljon nykyisestä amerikkalaisuudesta aivan kuten edellisellä
selvästi on ollut suuri merkityksestä venäläisyyden muotoutumisessa. Amerikka
joka tapauksessa toipui omasta vammastaan nopeasti, kun taas Venäjällä kehitys
oli vaikeampaa, mutta kyllähän sekin on kehittynyt. Ei se ikuisesti sama ole.
Kun
pohdiskelemme traditioiden merkitystä nykyiselle Venäjälle, emme saa unohtaa
intelligentsijaa. Hyvässä ja pahassa se on ollut tärkeä instituutio, jonka
heräämistä uudelleen vaikutusvaltaiseksi voimaksi meillä on täysi syy odottaa.
Mutta orjuus palasi pakkokollektivisoininn myötä
VastaaPoistaKansahan tulkitsi kommunistipuolueen lyhenteen "toinen maaorjuus (bolshevikkien)"
PoistaJos kytketään tämä eiliseen blogiin, eikö inteligentsija tavallaan syntynyt Pietari Suuren uudistuksista ts pyrkimyksestä lännettää Venäjä. Vanhalla Venäjällä sellaista ei liene ollut - kuten ei yliopistojakaan.
VastaaPoistaOn se niinkin tulkittu. Useammin intelligentsijan synty ajoitetaan 1840-luvulle. Myös itse sana ilmaantui uutta elementtiä tarkoittamaan.
PoistaVenäjän todellinen opposiittiö on sen vähemmistökansallisuudet, mm. suomensukuiset.
VastaaPoistaEntäs tuollainen intelligentsia yleisemmin, ja sen tarve. Vaikuttas olevan jotain oppositionaalista, ja aitona, kun näennäisyys on helposti opposition ominaisuus, ja jos räikeän riitaisasti asettunut... kyseessä tuottamuksellinen opposition tila.
VastaaPoistaKysymys retorisen oloinen.