Sota
Venäjällä
Pertti Luntinen
kirjoitti aikoinaan paksun kirjan Sota Venäjällä -Venäjä sodassa (SKS
2008, 1037 s.). Hän aikoi päättää sen Venäjän ”viimeiseen” sotaan, joka oli Tšetšeniassa,
mutta ennen ilmestymistä käytiinkin vielä Gruusiassa eli Georgiassa sota.
Kirjoittaja arveli sen olleen FSB:n
provosoima. Sotaa paheksuttiin laajalti, mutta siihen se sitten jäikin. Itse
asiassa siihen vielä liittyi se, että gruusialaiset aloittivat sotatoimet,
provosoituina, mutta silti. Läntisen pääoman pako Moskovasta tässä vain oli
riskinä ja jossakin määrin sitä kai tapahtuikin.
Venäjä oli
sotinut ikänsä kaiken, totesi Luntinen kirjansa loppusanoissa, mutta tässähän
ei ole mitään erityistä. Sitä samaa ovat tehneet useimmat muutkin eurooppalaiset
valtiot. 1800-luvun alkuun saakka Ruotsi oli tässä suhteessa yksi
sotaisimmista.
Venäläisten
sotia ei kirjoittajan mukaan voi pitää erityisen raakoina, vaan aivan
tavallinen ihminen muuttuu pian ja helposti massamurhaajaksi; pahinta ei ole
petomaisuus, vaan me (länsimaalaiset) olemme parhaita tappajia, julmempia ja määrätietoisempia
kuin pedot tai raakalaiset.
Näinhän se
taitaa olla. Joka tapauksessa sotaan lähtemistä opittiin toisen maailmansodan
jälkeen tämä tietäen jo Euroopassa kammoksumaan ja kynnys sodan aloittamiseen
näytti joskus 2000-luvun alussa jo demokraattisten valtioiden piirissä nousseen
ylittämättömäksi, erinäiset poikkeukset säännöstä huomioiden.
Demokratia
Venäjällä ei toteutunut aivan vailla väkivaltaa, mutta kaiken kaikkiaan
prosessi, johon liittyi myös suuren imperiumin hajoaminen, oli omassa lajissaan
aivan poikkeuksellisen ja jopa hämmästyttävän veretön. Vasta Tšetšenian sodat
muuttivat kuvaa.
Kaiken
kaikkiaan Venäjä joka tapauksessa näytti myös kasvaneen ulos väkivaltaisesta
vaiheestaan ja sen armeijaakin oltiin jo puolustusministeri Serdjukovin
johdolla ( 2007-2012) supistamassa pelkiksi kriisinhallintajoukoiksi, joista ei
olisi merkittäviin hyökkäysoperaatioihin. Siitähän talouskin tykkäsi.
Kun
Venäjälläkin perheet olivat jo pieniä, eikä suurta tyytymättömien nuorten
miesten laumaa ollut, voitiin päätellä, että kansakunnalla mahtoi olla hyvin
vähän haluja suuriin aggressiivisiin sotiin, joissa perheet menettäisivät
ainokaisia poikiaan.
Mutta
diktaattoriksi pyrkivä Putin oli päättänyt toisin. Jo vuonna 2008 voitiin
havaita monien kansalaisten pöyhistyvän isänmaallisesta ylpeilystä, ikään kuin
naapurissa olevan pikkuvaltion sotilaallinen kurittaminen olisi ollut hyvinkin
vaikuttava suurvallan mahdin osoitus. Suurvaltana useimmat eivät kyllä Venäjää
pitäneetkään.
Kun Krimin
valtaus sitten aiheutti todellisen isänmaallisen hysterian (ks. Vihavainen:
Haun suuri hurahdus tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com), alkoi
Kremlissä käydä selväksi, mitä tietä voitiin kulkea.
Krimin
kaappauksen aiheuttamat pakotteet eivät Venäjän kannalta olleet kovinkaan
vakavia ja osittain ne päinvastoin tukivat kotimaisen tuotannon kehittämistä.
Niin sanottu taloudellinen keskinäisriippuvuus näytti toimivan samoin kuin
neuvostoaikana, jolloin Lenin kerskaili myyvänsä kapitalisteille sen köyden,
johon nämä hirtettäisiin.
Tiedämme nyt,
miten asiat ovat menneet. Venäjän talous on kestänyt hyvin pakotteita
maailmassa, joka ei enää ole yksinapainen. Suurin osa maailmaa käyttää
mielellään hyväkseen tilaisuutta käydä kauppaa Venäjän kanssa, eikä asialle voi
mitään. Venäjän resilienssi on historiassa yhä uudelleen yllättänyt
asiantuntijat, joiden mielestä kaiken olisi pitänyt mennä aivan toisin.
Ukrainan sota on
myös tietenkin mennyt aivan toisin, kuin Kremlin erikoisoperaation
suunnittelija laskeskeli. Mitään sotaahan ei pitänyt ollakaan ja koko sana oli
kielletty.
Juuttuminen
kulutussotaan (erikoiseen kulutusoperaatioon?) oli tietenkin yllätys kaikille,
mutta yhtä lailla yllättävää näyttää olleen se, ettei Putin sen takia ole
suinkaan menettänyt suosiotaan. Sehän kasvoi sodan sytyttyä huimaksi ja on vain
pysytellyt ylhäällä kaikesta tulosten ja suoritusten surkeudesta huolimatta.
Suuri yleisö on ilmeisesti
osoittautunut kykeneväksi selittämään itselleen kaiken parhain päin. Usko
siihen, että Ukrainaan oli mentävä puolustautumaan aggressiivista länttä vastaan,
näyttää tulleen yleisesti hyväksytyksi ja myös usko siihen, että ulkomaisiksi
agenteiksi leimatut todella olivat vaara Venäjälle, kasvoi nopeasti kaksinkertaiseksi.
Syksyllä 2022 sitä kannatti jo 57 prosenttia venäläisistä.
Venäjän idea,
tarkoittaen sitä ajatusta, että Venäjän ja lännen välillä vallitsee
sovittamaton vastakohtaisuus, on tullut muutamien vuosien mittaan normaalioletukseksi
Venäjällä ja sitä tuetaan voimalliseksti kaikilla valtion resursseilla,
kouluopetuksesta lähtien. Ortodoksinen kirkko on innolla mukana.
Näinhän eivät
asiat olleet vielä aivan hiljattain. Sota on suuri yhdistäjä kaikissa maissa ja
Venäjällä sen kultti ei koskaan ole päässyt todella kuihtumaan.
Kuolemattomien
rykmentti veti jo vuosia sitten mukaansa paljon aivan tavallisia,
liberaalisti ajattelevia ihmisiäkin. Kun n tuon rykmentin riveihin nyt saadaan
yhä lisää nuoria miehiä, kasvaa samaa tahtia ihmisten sisäinen pakko selittää
itselleen, etteivät nuo uhrit ole turhia. Valtio ja kirkko tukevat heidän
pyrkimyksiään.
Foreign
Affairs-aikakauslehdessä Andrei Kolesnikov kirjoittaa venäläisestä ideasta
Putinin Venäjällä ja uskoo, että sen nousu ei ole vain hetkellinen ilmiö, vaan
jää vaikuttamaan myös sen jälkeen, kun tämä sota on ohi. Putin käy sotaa
historiallista muistia vastaan ja pystyy rakentamaan uutta totalitarismiaan
vanhalle perustalle.
Ovatko sodan
uhrit itse asiassa valtion kulttia vahvistava asia? Rohkenenpa ajatella, että
asia on juuri näin. Muutaman ihmisen murhaaminen on aina vain vastenmielistä
rikollisuutta, mutta kun uhreja tulee tuhansin ja kymmenin tuhansin, alkaakin
kyseessä olla kansallinen sankaritarina, joka tavalla tai toisella koetaan
välttämättömäksi hyväksyä.
Tahtoisin,
että minun maani on suhteissa toisiin maihin aina oikealla asialla, mutta olipa
se oikeassa tai väärässä, minun maani se joka tapauksessa on, muotoili
asian aikoinaan muuan amerikkalainen kirjailija (ks. Vihavainen:
Haun my country tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Ei se tarkoita
sitä, että oma maa olisi aina oikeassa. Lojaalisuus väärälle asialle on
vaativampaa ja ehkä myös palkitsevampaa.
Isänmaalliset
tunteet aiheuttavan yllättäviä asioita. Leo Tolstoin tytär kertoo
muistelmissaan, miten hänen suurena pasifistina tunnettu isänsä arvosteli
kitkerästi venäläisten toimia Japanin sodassa: he taistelivat huonosti. Kun
häneltä kysyttiin, eikö tämä ollut ristiriidassa pasifismin kanssa, hän
vastasi, että jokaisella alalla on omat sääntönsä, kun kerran soditaan, niin
soditaan sitten kunnolla… En muista tarkoin, miten asia ilmaistiin, mutta idea
oli tämä.
Tolstoit ovat harvinaisia
ja sitäkin yleisempiä ovat nuo Aleksandr Kuprinin kuvaamat kvassipatriootit,
jotka kokevat oman arvonsa olevan riippuvaisen isänmaansa mahdista (ks. Vihavainen: Haun
kuprin tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Suomi-parkakin
ansaitsi heidän mielestään kunnon löylytyksen oppiakseen kunnioittamaan suurta
Venäjää.
Venäjä ei palaa ennalleen
tämän sodan päättyessä. Jos ja kun sodan uhrien määrä nousee kuusinumeroiseksi,
siitä tulee suuri isänmaallinen merkkitapahtuma, jota vuosittain kunnioitetaan yhä
uudelleen tuhansilla hautausmailla.
Venäjän ja
lännen suhteet olivat tutkimusten mukaan jo kansalaistasolla melko
luottamukselliset ennen tätä sotaa. Nyt niiden palauttaminen tulee viemään
kauan. -Tai mistäpä sen tietää, Venäjän palautumiskyky kun on yhä uudelleen
yllättänyt.
"Demokratia Venäjällä ei toteutunut aivan vailla väkivaltaa, mutta kaiken kaikkiaan prosessi, johon liittyi myös suuren imperiumin hajoaminen, oli omassa lajissaan aivan poikkeuksellisen ja jopa hämmästyttävän veretön. Vasta Tšetšenian sodat muuttivat kuvaa."
VastaaPoistaNiin, olihan se niitä harvoja kertoja historiassa, kun imperiumi on hajonnut ilman ao tapahtumaa joko edeltänyttä (I MS ja sitä seurannut Euroopan kaikkien keisarikuntien romahdus) tai välittömästi seurannutta brutaalia väkivaltaa (sisällissodat). Ehtihän tuossa jo rahtusen ilahtuakin, että jospa aiemmista katastrofeista olisi edes jotakin opintynkää otettu. Ilo vain taisi jälleen olla hieman ennenaikainen... Nyt meneillään olevaa konfliktia kun voi aivan hyvin luonnehtia myös NL:n viivästyneeksi hajoamissodaksi, 30 vuoden jälkimaksulla.
Miten kauan tuota lystiä sitten piisanneekin, mutta johan Isossa Kirjassakin todetaan vitsausten keskimääräiseksi kestoajaksi noin kolme ja puoli vuotta. Ja kun monia historian Pahoja Aikoja (ainakin sen pahimman vaiheen kestoajan osalta) näin jälkikäteen katsoo, niin onhan tuosta toki moniaita esimerkeiksi kelpaavia, esim. jakobiinihallinto, espanjantauti, Suuri Lama, Suuri Terrori, Barbarossa/holokausti, Pol Pot, Idi Amin, Jugoslavian sisällissota... Mitenpä käynee tällä kertaa, no kun en kristallipalloa omista niin en käy povaamaan. Hengitystä tuskin kannattaa sentään vielä alkaa pidätellä...
-J.Edgar-
“… mutta ennen ilmestymistä käytiinkin vielä Gruusiassa eli Georgiassa sota…”.
VastaaPoista"... BRUSSELS (Reuters) - An independent report blamed Georgia on Wednesday for starting last year's five-day war with Russia, but said Moscow's military response went beyond reasonable limits and violated international law...".
Tuo sodan raakalaismaisuus onkin mielenkiintoinen asia. Yhtä kiinnostava seikka, kuin käydä sotaa sivistyneestä ja lainmukaisesti. Siis ”reasonable” eli kohtuullisesti.
Älytön määre, joka sopisi unohtaa, ja kas, niinhän se onkin unohdettu. Ei meillä Suomessa pukahdeta Israelin suorittamista lastentappamisista, ja kristillisten ihmisten puheenjohtaja oikein antaa täyden tukensa Israelin toimille.
Antaa siis vain paukkua.
Entäs Hamasin murhaamat israelilaiset vauvat, nuoret ja naiset? Se taitaa olla sitä vasemmistolaisten hellimää "parempaa väkivaltaa".
PoistaUnohtuiko, että Hamas aloitti taeurastamalla suojattomia siviilejä ja ampumalla muutamia tuhansia ohjuksia Gazasta.
Poista“… Unohtuiko, että Hamas aloitti…”.
PoistaMihinkäs se nyt olisi unohtunut? Kyse olikin siitä, että me emme ollenkaan näytä välittävän Israelin pahoista teoista.
Toisaalta, YK:n hyväksymien kannanottojen mukaan Israel on Palestiinassa miehittäjävaltio. Mutta turhahan tässä on miettiä, kuka aloitti. Miten lopetetaan, olisi parempi aihe.
”… Se taitaa olla sitä vasemmistolaisten hellimää "parempaa väkivaltaa"…
PoistaTuo ”parempi väkivalta” onkin mielenkiintoinen käsite. Katselin ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelun Al Jazeera -kanavalla. Siellä käsiteltiin tätä samaa teemaa.
Valtoselle esitettiin kysymys, onko Suomen ulkomisterin mielestä Israelin sotiminen parempaa väkivaltaa kuin Venäjän Ukrainan sota. Kysymys perustui siihen, että Suomi on katkaissut lähes kaikki yhteydet Venäjään Ukrainan sodan vuoksi; sulkenut itärajan ja lopettanut kaupankäynnin.
Al Jazeera tahtoi tietää, miksi Suomi ei noudata samaa politiikkaa Israelia kohtaan vaan päinvastoin, ostaa sieltä runsaasti sotatekniikkaa, viimeksi ilmapuolustuksen.
Kuten arvata saattaa, eihän meidän Elinamme pystynyt moiseen kysymykseen mitään järkevää vastausta antamaan.
"Parempi väkivalta" anonyymi edellä.
PoistaJos Suomeen hyökättäsiin tappamaan siviileitä, nasia ja lapsia ja Suomi sitten puolustustuisi näitä siviilien seläntaakse piiloutuvia hyökkääjiä vastaan, vaatisiko, että kaiken ulkomaailman tulee tuon vuoksi katkaista kaikki suhteensa Suomeen?
Toki tilanne Lähi-Idässä on mutkikas ja vihalla on siellä pitkä, monipuolin ja molemminpuolinen historia. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että se jotenkin oikeuttaisi Hamasin pelkkiin siviileihin kohdistamat sikamaisuudet ja että Isrealin tulisi seisoa tumput suorina niiden edessä. Oikeus itsepuolustukseen on YK:kin keskeisiä periaatteita.
Joten Venäjän hyökkäys ja Israelin puolustus eivät ole ihan suoraan verrannolliset.
Matias K.26. marraskuuta 2023 klo 11.10
Poista“… Oikeus itsepuolustukseen on YK:kin keskeisiä periaatteita…”.
Näin on. On myös niin, että YK pitää virallisesti Palestiinaa miehitettynä valtiona. YK:n keskeisten periaatteiden mukaan miehitetyillä valtioilla on oikeus hyökätä miehittäjiään vastaan.
Toisaalta, YK katsoo – kuten tuossa edellä on todettu Georgian sodan yhteydessä – että sotatoimet tulee aina mitoittaa ”kohtuullisiksi”.
Israelin vastaisku ylittää kaiken ”kohtuullisuuden”, kuten iso osa maailman valtioista on todennut. Israelin itsensä ilmaisemana se aikoo lopettaa Palestiinalaisten olemassaolon ja päättää Gazan ongelmat kerralla.
Missäs yhteydessä minä olenkaan aikaisemmin kuullut ajatuksen lopullisesta ratkaisusta?
Pieni tarkennus: Israel on uhonnut lopettavansa Hamas-järjestön olemassaolon ja toimintakyvyn. Ei kaikkien palestiinalaisten.
PoistaTuossa on melko iso ero.
Ellet sitten ole sitä mieltä, että samoja s**tanan hamaseja ne kaikki palestiinalaiset ovat.
Minä en ole tuota mieltä, vaan sitä mieltä, että Hamas täysin häikäilemättömäti haluaa tapattaa palestiinalaisa mahdollisimman paljon ja ja mahollisimman näyttävästi saadakseen jo veli-Leninin tunnistamat hyödylliset idiootit ulvomaan puolestaan. Homma tuntuu toimivan.
Isommassa kuvassa, jossa Hamaskin on vain pelinappula, tavoite on saada meidät täällä lännessä riitelemään kekskenämme, menettämään fokuksemme mm. Ukrainan sodasta, jne. Sitä samaa totaalista hybridi + oikeaa lihamyllysotaa kaikki.
“… samoja s**tanan hamaseja ne kaikki palestiinalaiset ovat …”.
PoistaJuu ei, ihan noin räväkkää linjausta en tekisi.
Samoin olen samaa mieltä – osittain – että Hamas ei kauheasti välitä myöskään omien siviiliensä kärsimyksestä. Tosin; siviili tai sotilas, eihän siinä kauheasti eroa ole; ihmisiä molemmat.
Tavoite voisi olla se, mitä YK on esittänyt: myös Palestiinalaisille oma itsenäinen valtionsa. Tämä ei kuitenkaan näytä toteutuvan, jopa arabivaltiot ovat vaatimuksesta hiljakseen luopumasta. Siihen nähden Israelin tavoite on älyllisesti pätevä: tapetaan palestiinalaiset ja rauha vallitsee. Jonkin aikaa.
”… jo veli-Leninin tunnistamat hyödylliset idiootit ulvomaan puolestaan…”.
Taisi sinulta nyt lähteä vähän ylikierroksille?
Eikö Ukrainan sodan uhriluku kuolleidenkin osalta sitten ole jo nyt kuusinumeroinen?
VastaaPoistaMutta, kohtaan siellä naapurissa ei kukaan ole turvassa. Nyt entinen pääministerikin on nimetty vieraan vallan agentiksi. Oli päämisterinä Putinin aikana, eli miten käy itse pääputinistin?
VastaaPoista"Jo vuonna 2008 voitiin havaita monien kansalaisten pöyhistyvän isänmaallisesta ylpeilystä, ikään kuin naapurissa olevan pikkuvaltion sotilaallinen kurittaminen olisi ollut hyvinkin vaikuttava suurvallan mahdin osoitus."
VastaaPoistaTuosta tuli mieleen, että jo II Tsetshenian sodan jäljiltä koin itselleni aivan uuden ilmestyksen Venäjällä:
Pietarin Marinskissa olin Ruhtinas Igorin näytöksessä ja loppuhuipennuksissa yleisön valtasi väkevä kansallinen huuma. Se oli jotain aivan uutta, ainakin minulle, sen räjähdyksenomainen humaus, pelottavan riehakasta. Katselin yleisöä, se oli mielestäni aivan tavanomainen Marinskin yleisö, tavallisia kansalaisia halvoilla paikoilla. Toki normaaliin tapaan myös nuorisoa.
Ja tämä siis useita vuosia ennen mm. pronssisoturia, Jas-nuoria yms. - Keskustelin ilmiöstä itseäni kokeneempien venäjäntuntijoiden kanssa ja muistan miettineemme, oliko tämä vain Igoriin liittynyttä taiteellista elämystä vai laajempaa hurmosta. Jälkimmäiseltä se vaikutti.
“… Eikö Ukrainan sodan uhriluku kuolleidenkin osalta sitten ole jo nyt kuusinumeroinen?...”.
VastaaPoistaAmerikkalaisten arvioiden mukaan (BBC) Ukrainan kuolleiden määrä on jyrkästi noussut. Elokuisen arvion mukaan kuolleita on noin 70 000 ja haavoittuneita 120 000. Luvut ovat merkittäviä suhteessa Ukrainan armeijan suuruuteen, eli noin puoleen miljoonaan.
Venäläisten menetykset ovat arvioiden mukaan suurempia kuin Ukrainan.
Venäläisen isänmaallisen hurmoksen rinnalla ei ole helppoa ymmärtää niitä suosionosoituksia, joita Prigozhinin Wagner-kapinalliset saivat kuuluisan marssinsa aikana. Toki Venäjälle mahtuu monenlaista väkeä eikä Prigozhinin kannattajien lukumäärää kannata verratakaan Putinin kannattajiin -olkoonkin että suuri osa Putinin kannattajista on maksettuja.
VastaaPoistaVasta tulevaisuudessa historia tulee opettamaan, kumpi on venäläisille suurempi sankari: Putin vai Prigozhin.
Prigozhin sentään kehotti ihmisiä näkemään ja vaatimaan päättäjät tilille ruumiskasaa osoittaessaan. "Kuolemattomien" saattoväeltä lienee turhaa odottaa vastaavaa vaikka aihetta olisi.
"Pertti Luntinen kirjoitti aikoinaan paksun kirjan Sota Venäjällä -Venäjä sodassa "
VastaaPoistaMainio kirja, joka tulee välillä hyllystä kaivettua. Sen parasta antia on luvut Venäjän armeijan vakinaisten joukkojen lukumäärien noususta, joka tyhjentävästi selittää Ruotsin sotamenestyksen Uudenkaupungin rauhasta lähtien. Haminan rauha oli tuon kehityksen johdonmukainen lopputulos, molempien osapuolten, Suomi mukaanluettuna onneksi.