Kestääkö vai ei?

 

Anteeksi ja kiitos!

 

Ihmisen sosiaalisuus kiteytyy jokapäiväisessä elämässä usein käytettyihin sanoihin, Kiitos! ja Anteeksi!

Nehän osoitetaan molemmat lajitovereille siinä muodossa, kuin tällä/näillä olisi merkittävääkin valtaa itse sanojaan nähden.

Kiitos ilmaisee saajan tiettyä vähintäänkin hypoteettista riippuvuutta antajasta, joka voisi hyvin olla antamattakin sitä konkreettista tai abstraktia asiaa, jonka häneltä saamme. Anteeksipyyntö taas asettaa sekin esittäjänsä alistettuun asemaan ja hän voi anomansa saada tai olla saamatta.

Hän heittäytyy -käytännössä usein aivan groteskin teatraalisesti itse asian merkitykseen nähden- toisen armoille ja julistaa olevansa servus tuus, ödmjukaste tjänare jne, kuten ennen oli tapana sanoa.

Koska ihmisen sosiaalisuus on hyvin syvällä ja siis myös riippuvuus toisista, ovat keskinäiset kohteliaisuudet välttämätöntä voidetta käytännön elämän muuten ehkä liiankin raastaviin kohtaamisiin ja odottaa voi aina vastavuoroisuutta. Ellei sitä saa, on jo aika loukkaantua, ellei nyt suorastaan pöyristyä.

Koska kyseessä ovat niin perustavat suhteet, on ne projisioitu uskontoihinkin ja kuuluvat esimerkiksi kristinuskossa aivan peruskäsitteisiin. Kiittämisen ja anteeksipyynnön uskonnollinen terminologia onkin monissa kielissä aivan samaa kuin arkipäivän kohtaamisissa.

Ajatelkaamme kiitosta. Ranskalainen imaisee asian sanomalla merci!, mikä tarkoittaa armoa. Tulkitsen asian siten, että kiittäjä rukoilee herran armoa sille, jota hän kiittää. Espanjassa gracia/s ja italian grazia/e tarkoittavat myös armoa. Me luterilaisethan muistamme aina tulevamme autuaiksi sola fide, sola gratia, propter Christum. Yksin armosta.

Venäläisellä uskonto on vieläkin lähempänä kiittäessä: spasibo on hieman lyhennetty muoto pyynnöstä spasi Bog (tebja), armahtakoon/pelastakoon Jumala (sinut). Portugalissa sanotaan sen sijaan obrigado/a, mikä viittaa siihen, että kiittäjä tuntee pakkoa/velvoitusta (vrt. englannin obligation) vastata jollakin tavalla kokemaansa hyvyyteen.

Saksassa kiitos on Danke, ruotsissa Tack ja englannissa Thank, jotka kaikki ovat ilmeisesti saman sanan eri muotoja. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat? Saksalainen sanoo Ich danke Ihnen, eli kiitän teitä, ruotsalainen tackar (dig) ja anglosaksi thanks (you).

En suoraan sanoen tähän hätään nyt keksi kantasanaa, mutta ehkäpä idea ainakin on sama kuin suomen kiittämisessä. Sehän on samaa kuin ylistäminen, kehuminen. Virolainen taas sanoo tänan (sind) tai suur tänu! Lyhyesti sanotaan aitäh!

Japanissa voidaan käyttää sanaa arigato tai sitten vähemmän juhlallista sanaa sumimasen. Se on kieltomuoto verbistä sumimasu, joka tarkoittaa päättymistä. Kun se sanotaan, tarkoitetaan, ettei kiitollisuudenvelka lopu koskaan. Kiinassa santaan xie-xie (nin). En ihan tiedä miksi.

Mutta samaa sanaa voidaan siis ainakin japanissa käyttää myös anteeksi pyydettäessä. Silloin se tarkoittaa, ettei sanojan syyllisyydellä ole loppua. Anteeksipyytäminen ja kiittäminen ovat siis, tai ainakin voivat olla merkitykseltään sama asia. Yhteinen piirre on ainakin toisen ihmisen (vähintäänkin näennäinen) huomioon ottaminen ja hänelle myönnetty valta sitoa tai päästää.

Mitäpä tarkoittakaan suomen anteeksi? Ainakin jotakin, jota annetaan. Armostahan siinä on kai kyse ja ratkaisuvalta jää sille, jolta pyydetään. Anteeksipyyntö on anomus, ane. Välttämättä ei anneta.

Kuten todettiin, myös kiittäessä puhutaan ainakin latinalaisissa kielissä ja venäjässä armosta, silloin tosin Jumalan armosta, jota toivotetaan. Anteeksipyynnössä armahtajan rooli annetaan toiselle ihmiselle. Viron vabandage ei kaivanne selityksiä enempää kuin englannin sorry. Sitä kerrotaan, että se, mitä tapahtui, teki pyytäjän itsensä surulliseksi eikä siis ainakaan todennäköisesti ollut tahallinen teko.

Saksaksi sanotaan entschuldigen (Sie) eli vapauttakaa syyllisyydestä (Schuld). Voidaan myös sanoa Verzeichen Sie, jolloin ainakin minulle idea jää epäselväksi. Ehkä tarkoitus on pyyhkiä yli jokin merkintä Zeichen.

Ruotsin förlåt-sanan kantana on ainakin låta-verbi, joka merkitsee vaikkapa jonkin sallimista. Ursäkta taas on oudompi. Ehkäpä joku ruotsinkielinen vaistoaa tai tietää sen merkityksen? Ur ainakin tarkoittaa jostakin lähtemistä/pääsemistä. Syyllisyydestä kai sitten.

Venäjäksi voidaan sanoa izvinite menja eli päästäkää minut syyllisyydestä (vina). Voidaan myös sanoa prostite menja, jossa pro myös viittaa jostakin päästämiseen. Käytännössä sanotaan usein vinovat/a, joka suorastaan merkitsee syyllisyyden tunnustamista (ja vinovat -olen syyllinen). Tosin venäläisessä perinteessä tärkeä rooli on myös sillä, jota on syyttömänä rangaistu koko porukan puolesta (bez viny vinovatyi).

erikoista kyllä, hyvästit voidaan sanoa samalla sanalla, jolla pyydetään anteeksi: proštšajte. Toisen maailmansodan aikana saksalaisia kehotettiin antautumaan sanomalla Gitler kaputt, proštšaj Moskva. Mitenkähän moni ei edes osannut sitä sanoa? (Hitler kaputt, proshchtschai Maskva).

Romaanisten kielten anteeksipyyntöjä on esimerkiksi ranskan pardon, pardonnez-moi. Armoahan siinäkin anotaan. Espanjaksi sama on perdon ja voidaan myös sanoa permiso eli pyytää lupaa edes jälkikäteen.

Ranskalainen voi myös sanoa excusez-moi, jolloin sana on sama kuin englannin excuse, jossa viitataan syyllisyydestä poistumiseen (ex-eo). Excuse on tunnetusti myös pätevä tai sellaiseksi ajateltu syy tehdä jotakin tai sitten tekosyy.

Portugalin desculpe pyytää päästämään syyllisyydestä (lat. culpa). Italian scusi (scusame) viittaa samaan tapaan excusiin ja mikäli sanotaan mi dispiace, on merkitys sama kuin englannin sanoilla (I am) sorry. Tuntuu siis pahalta eikä hyvältä(piacere).

On joskus väitetty, että suomalaiset ovat kovin haluttomia käyttämään enempää kiitosta kuin anteeksipyyntöäkään.

En ole ihan varma siitä, päteekö tuollainen enää. Joskus tuntuu siltä, että meillä päin vastoin kiitellään aivan kohtuuttomasti. Esimerkiksi kaupassa saatetaan kiittää kiitoksista ja niin edelleen. Päättymätön kehä tuntuu joskus olevan uhkaamassa, kun ei kukaan kiitoksen sijasta sano esimerkiksi ole hyvä! Ehkä meiltä puuttuu kyllin arkinen ilmaus, jollainen on esimerkiksi englannin You are welcome!

Mutta hypoteettisesti on jännittävää ajatella täysin epäsosiaalista henkilöä, joka kiittää ja pyytää anteeksi  vasta silloin, kun siihen todella on aihetta, jos silloinkaan. Ulkonäöltään tällainen henkilö voisi muistuttaa Martti ”Huuhaa” Innasen ensimmäistä suomalaista (ks. innanen ensimmäinen suomalainen nousee turvesuosta - Поиск Изображения (bing.com) ).

Kun tämä meilikuvitushenkilö tönäisee vahingossa jotakuta, hän ei sano mitään tai sitten tokaisee oho! Tällöin kyseessä on kohtelias tapa ilmaista, että on itsekin hämmästynyt. Tämä tarkoittaa sitä, ettei teko ollut tahallinen. Kyseessä on suunnilleen saman tason kohteliaisuus kuin sen ilmoittamisessa, että tapahtunut tekee surulliseksi (I am) sorry!

Saatuaan jotakin sankarimme ei osoita mitään teatraalista taipumusta asettua onnellisen armonosoituksen kohteeksi, vaan vaikenee tai toteaa, että tavara tai muu saatu on nyt sitten omaa, vassogo fan!

Kyseessä on ehdottoman rationaalinen käytös, joka kuitenkin unohtaa sosiaalisen elämän perimmäisen irrationaalisuuden. Ei kanssaihmisiltä vain saada ja anneta jotakin sellaisenaan arvokasta, vaan myös huomiota, syystä ja syyttä.

Hyvästä syytä annettu huomio esimerkiksi kauniille naiselle on kuitenkin vaikea yhtälö, kuten jo aiemmassa blogissa on todettu. Täytyy myös ottaa huomioon, että naiset ovat mestareita vaistoamaan, piileekö kaiken ulkokultaisuuden ja höveliyden takana vokottelun pukinsorkka.

Mutta siitä erikseen. Vaikkapa tästä:  Vihavainen: Haun sumimasen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).