Roskaväen aristokratia

 

Tiedon haltijat ja erikoismiehet

 

Edesmennyt ystäväni Andrei Nikolajevitš Saharov, josta olen aina silloin tällöin kertonut, oli aikoinaan Putinin historian opettajana Baikal-järvellä, jossa johtaja halusi niin sanotun briiffauksen siitä, millainen Venäjän menneisyys oikein oli.

Saharovin lempiajatuksiin kuului, että vallankumous oli rikkonut Venäjän intellektuaalisen perinteen ja tuonut sen sijaan valtaan suoranaisen roskaväen. Hän esitti ajatuksensa Putinille, joka ”katsoi kylmillä sinisillä silmillään ja sanoi: minun sukuni on proletaarista”.

Saharovin näkemys siitä, että nimenomaan bolševikkivallankumous oli tuonut valtaan aivan uudenlaisen eliitin, ei toki ollut ainutlaatuinen. Kun niin sanotun sosialistisen realismin kanonisoinutta vuoden 1934 kirjailijakokousta pidettiin, korjattiin yleisön piiristä jonkun sinne levittämää lehtistä, joka oli tarkoitettu ulkomaisille osanottajille.

Lehtisessä ihmeteltiin, miksi ulkomaalaiset olivat saapuneet antamaan arvovaltaa tälle skandaalimaiselle kokoukselle. Venäläisten oli pakko tulla, mutta miksi joku teki sen vapaaehtoisesti? Tilanne oli nimittäin se, että parhaat kirjailijat oli lähetetty pohjoisille seuduille suota kuokkimaan ja koko älymystönä esittäytyvä joukko koostui nyt koulupudokkaista (nedoutška) ja tomppeleista.

Esimerkkinä uudesta järjestyksestä oli, että Stalin, pappisopintonsa keskeyttänyt vehkeilijä nostettiin nyt esimerkiksi kaikille tiedemiehille. Ymmärsivätkö ulkomaalaiset, mitä tämä tällainen oikein merkitsi? Sitä paitsi, olisi voinut lisätä, Maksim Gorki tuossa samaisessa kokouksessa asetti erään omaa isäänsä vastaan kannelleen pikkupojan, Pavlik Morozovin moraaliseksi esikuvaksi koko uudelle älymystölle…

Nykyään näyttää olevan muodikasta selittää Venäjän nykyistä tilannetta mahdollisimman vanhoilla asioilla, jotka muka todistavat, että tuon maan täytyy ehdottomasti käyttäytyä juuri sillä järjettömällä tavalla, kuin se nyt tekee. Venäläinen ihminen, katsokaapas, kun ei ole pystynyt kehittymään normaaliksi, täysijärkiseksi kansalaiseksi, kun joitakin länsimaisen kehityksen vaiheita jäi siltä aikoinaan läpi käymättä.

Sen sijaan niinkin ilmeiseen Venäjän historian erikoisuuteen kuin vallankumoukseen, joka bolševikkien diktatuurin alaisena jatkui itse asiassa vuosikymmeniä, ei kukaan ole oikein viitsinyt kiinnittää edes huomiota. Eikös se ollutkin vain lainmukainen seuraus sitä edeltäneestä historiasta?

Enpä voi tietää, mitä ystäväni Andrei Nikolajevitš olisi tähän sanonut, mutta olen varma siitä, että hän olisi nostanut esille sen, mitä vanhalle venäläisele eliitille tapahtui vallankumouksessa ja millaiset ainekset siinä nousivat johtoon.

Vanhan komennon eliitti koostui tietenkin osaltaan juuri sellaisista pöyhkeistä mitättömyyksistä, kuin vallankumoukselliset väittivätkin. Joukossa oli kuitenkin myös aidosti kansakunnan parasta ainesta, joka kunnioitti moraalisia periaatteita ja tunsi vastuunsa kansakunnan edessä. Sille ei ollut vierasta myöskään ryhmäkohtainen itsekunnioitus, esprit de corps. Englanniksi se on käännetty sanalla morale.

Totalitaarinen valta sen sijaan teki parhaansa murskatakseen kaiken sellaisen yhteishengen, joka olisi voinut estää sitä pitämästä jokaista alamaista, asemastaan riippumatta, pihdeissään. Kaikkein korkeimpienkaan asemien haltijat eivät voineet koskaan olla varmoja siitä, minkä arvoisina heitä pidettiin siellä, missä asiat ratkaistiin ja miten lujassa heidän päänsä istui.

Esimerkiksi korporaatiohengestä sopii tsaarinaikainen upseerin kunniakoodeksi (ks. esim. Vihavainen: Haun kuprin tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Siinä oli mukana ritarillisuutta ja hyvä annos teatraalisuuttakin, mutta ei sitä voinut typistää siihen muotoon, joka oli kirjoitettu saksalaisten SS-joukkojen vyöhön: Unsere Ehre heisst Treue. Uskollisuus kuului kunniaan, mutta ei se vielä merkinnyt kaikkea mahdollista.

Totalitaarisessa valtiossa kaikki oli toisin. Aateliskorporaatioiden perua oleva kunnia sai antaa tilaa täydelliselle mielivallalle, jossa tarkoitus pyhitti keinot. Omaa väkeä voitiin uhrata mielin määrin, mikäli sillä saatiin vahingoitettua vihollista. Ennakkoluulot haittasivat Iivana Julmaa, tuhahti Stalin. Häntä ne eivät haitanneet.

Totalitaarisessa valtiossa tiedon hallitsemisesta tuli itse asiassa kaiken perusta. Moukille annosteltiin tietoa vain sen verran, kuin katsottiin hyödylliseksi, loput pidettiin moniportaisen koneiston takana ja vain aivan huipulla oli mahdollista päästä kaikkiin salaisuuksiin käsiksi. Suuren luokan salaisuudeksi kelpasi neuvostoaikana myös esimerkiksi tieto oman kansan mielipiteistä tai ulkomaiden elintasosta.

Tässä ympäristössä aivan erityisen merkityksen saivat salaiset palvelut, joiden edustajia oli vielä ennen vallankumousta yleisellä halveksunnalla kutsuttu urkkijoiksi ja ilmiantajiksi. Nyt se oli kunnianimi. Santarmit, joita aina oli vihattu omien teloittajina, nousivat nyt kunniaan poliittisen hallinnon edustajina.

 Myös erikoiskomiteoista (trezvytšajnyi komitet, tšeka) puhuttiin suurella kunnioituksella, sillä tuo ”erikoisuus” tarkoitti, etteivät ne olleet minkään lain sitomia. Ne saattoivat koska tahansa tehdä erikoisoperaatioitaan, joista ei ollut valittamista korkeampaan oikeusasteeseen.

Erikoismiesten toimialaa nimitettiin usein myös termillä razvedka. Kantana on sana vedomyi, tunnettu, tiedossa oleva tai vedomost, tieto, raportti. Muuten, Venäjän vanhin sanomalehti on yhä ilmestyvä Sankt-Peterburgskije Vedomosti, jonka jo Pietari Suuri perusti.

Verbiäkin käytetään: ristillä Jeesus sanoi: Отец, прости их, ибо они не ведают, что творят – Isä, annan heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.

Sanassa razvedka etuliite raz viittaa perinpohjaisuuteen tai jonkin ”läpi” tekemiseen. Tiedustelijan -razvedtšikin tehtävänä oli hankkia tietoa vaikka läpi harmaan kiven.

Sota-ajan oloissa, joita bolševistinen ajattelu aina piti todellisina normaalioloina, tiedustelijan tehtävä oli erityisen vaarallinen ja kunniakas: hänen oli hankittava tuota tietoa oman henkensä uhalla. Laskuvarjolla vihollisen selustaan lähetetyt ns. desantnikit (ransk. descendre -laskeutua) eli meikäläisittäin desantit olivat tiedustelijoita par excellence.

Nuori Vova Putin halusi hänkin tiedustelijaksi, tuohon isojen miesten sankarilliseen joukkoon, mutta joutui aluksi vielä kääntymään takaisin kotiin kasvamaan tehtäväänsä, jonka hän myöhemmin ilmeisellä innolla omaksui.

Nikolai Patrušev, nykyisen tšekan entinen päällikkö ei sattumalta jokunen vuosi sitten kehaissut, että tiedustelijat olivat nykyajan aristokratia. Juuri heidän hallussaan oli muilta salattu tieto. He ovat muita korkeammalla ja korkealtahan näkyy paremmin: svysoka vidneje. Tässä on muuten myös konnotaatio pitkin nenän vartta katsomisesta.

Asioista tietämättömien ei edes kannata vaivautua pohdiskelemaan suuria ratkaisuja, sillä heillä ei ole eikä voikaan olla sitä tarpeellista ja relevanttia tietoa.

Naureskelin joskus hieman uudelle termille sekurokratia, jota sovellettiin Putinin Venäjään. Miten nuo santarmien ja nuuskijoiden perilliset ihan oikeasti voisivat hallita nykyaikaista valtiota? Eihän kansaa mitenkään voi enää edes pitää pimennossa?

En naura enää. Ikävä kyllä on ilmeistä, että juuri tuo ns. neuvostovallan perintönä syntynyt ja nyt yhä enemmän valtaa ominut, aivan omanlaatuisensa razvedka todella hallitsee Venäjää. Vanhan aristokratian irrationaalisten ihanteiden sijasta sillä on omat totalitaariset perinteensä, jotka korvaavat esprit de corpsin, kunniantunnon, jota ei voinut typistää pelkkään sokeaan tottelemiseen.

Olihan Venäjällä toki ns. erikoispalveluita jo Iivana Julman ja Pietari Suuren aikana ja Nikolai I:n aikana laitos sai merkittävän laajuuden. Sitä pelättiin, vihattiin ja halveksittiin, mutta ei siitä koskaan tullut koko valtion hallitsijaa. Se pysyi vahtikoiran roolissa, jollainen sille luonnostaan kuuluikin. Nyt on toisin.

Moni muistanee vielä sen surullisenkuuluisan ”ajatuspajan”, jonka nimenä oli RISI ja jonka Suomen osastokin lyhyeksi aikaa perustettiin, aluksi päällikkönään muuan tunnettu dosentti. Laitoksella oli myös oma TV-ohjelma, jonka tunnuksena oli ”Me tiedämme enemmän…”

Mitä nuo ihmeelliset, muilta salatut tiedot ovat, voi vain ihmetellä. Ehkäpä ne ovat ennen muuta salaliittoteorioita, jollaisista antoi aikoinaan hyvän esimerkin muuan Panarin (ks. Vihavainen: Haun panarin tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) , joka covid-pandemian alettua julisti, että nyt oli alkanut maalimansota: kyseinen virus oli USA:n armeijan laboratorioissa kehitetty ja NATO-joukot oli jo rokotettu sitä vastaan…

Tuo herra Panarin on ollut meikäläisessäkin mediassa monelle vaihtoehtoisen totuuden kannattajalle suurena auktoriteettina. Toivottavasti hän ei ole sekurokratian huipputason edustaja. Ei tässä voikuin toivoa, että tuossakin piirissä hallitsevaan asemaan pääsee terve järki.

On kuitenkin pelättävissä, että sen sisäsiittoisessa piirissä voi syntyä ja kenties on jo syntynyt aivan irrationaalisia käsityksiä tämän maailman menosta ja tarvittavista erikoisoperaatioista.

Ikuinen Venäjä saattaa olla ikuisesti erikoislaatuinen maa. Selvää joka tapauksessa on, ettei sen nyt tarvitsisi käyttäytyä niin kuin se käyttäytyy, mikäli valtaan ei olisi päässyt tuo nykyajan aristokratiaksi itseään nimittävä ja luuleva kanalja (canaille).

Tsaari-Venäjä ei nyt ole syntynyt uudestaan, vaan sen sijaan sen postkommunistinen irvikuva, jossa erikoispalvelut kattavat instituutiot kirkkoa myöten.