Royal Suédois

 

Royal Suédois

 

Margareta Beckman, Under fransk fana! Royal Suédois. Svenskt regemente i fransk tjänst 1690-1791. Svenskt Militärhistoriskt Bibliotek. Stockholm 1995, 141 s.

 

Kuten tunnettua, Ranskassa oli erityinen rykmentti niille ruotsalaisille upseereille, jotka halusivat saada kansainvälistä sotakokemusta, jota tuon suurvallan alituiset sodat tarjosivat riittämiin niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella.

Toisin, kuin voisi kuvitella, rykmentti ei syntynyt Ranskan ja Ruotsin liittolaissuhteesta, joka sekin oli merkittävässä roolissa 1600- ja 1700-luvuila. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin vihollisuus: vuonna 1690 taistelivat keskenään Ranska ja ns. Augsburgin liiga, johon kuuluivat Englanti, Hollanti, Itävalta, Espanja ja Ruotsi.

Mahtavuutensa kukkuloilla ollut Ranska löi taas kerran vastustajansa ja ruotsalaisrykmentti lähes hävitettin Fleuru’n taistelussa. Jäljelle jääneistä noin 536 miehestä oli ruotsalaisia vain vähemmistö, suurin osa oli saksalaisia.

Ajan tavan mukaan sotavankeja ei ruvettu missään leireissä hyysäämään, vaan heille tarjottiin töitä uuden isännän palveluksessa ja näin muodostettiin Ranskan kuninkaalle alistettu ruotsalaisrykmentti, joka jatkoi toimintaansa niin kauan kuin Ranskassa oli kuningas eli suureen vallankumoukseen saakka.

Rykmentissä palveli myös suomalaislähtöisiä upseereita. Wrede af Elimä -sukuisia oli neljä, Tawasteja yksi, Sprengtporteneita kaksi, Mannerheimeja yksi, etunimiltään muuten Carl Gustaf, yhden sukunimi oli Kurck, yhden Boch af Bukkila.  Armfelt-sukuisia oli yhdeksän ja Aminoffeja neljä. Svinhufvudeja oli kaksi.

Välttämättähän nämä eivät olleet sukujen suomalaista haaraa edustavia ja monilla suvuilla oli myös saksalaisia juuria, esimerkiksi Baltiasta. Sellainen oli Schultz von Ascheraden, jonka edustajia rykmentissä oli kaksi. Yksi tämä sukuinen kenraalihan johti venäläisiä joukkoja Sulkavalla ja Parkumäellä vuonna 1789.

Merkittävimpiä nimiä rykmentin upseeristossa olivat sellaiset kuin Sparre, joita siellä oli peräti 19 kappaletta, sekä Fersenit, joista Hans Axel von Fersen tuli kuuluisaksi siitä, että oli läheisissä suhteissa kuningatar Marie Antoinetteen ja yritti pelastaa kuningasparin vallankumouksellisilta, mutta paljastui Varennes’n kylässä. Fersen oli suomalaisten Vuojoen ja Harvialan kartanoiden omistaja.

Fersenin veroinen kuuluisuus oli Curt von Stedingk, joka Kustaa III:n sodan aikana oli Savon prikaatin komentaja ja vietti sotatalven 1789-90 Sulkavalla, Partalan kartanossa.

Stedingk oli saksalaista sukua Ruotsin Pommerista ja liikkui hovimiehenä sulavasti niin Pariisissa kuin Pietarissa. Jälkimmäisessähän paleli kauan Ruotsin suurlähettiläänä.

Royal Suédois osallistui niin Espanjan- ja Puolan- kuin Itävallan perimyssotiin, Seitsenvuotiseen sotaan ja Amerikan vapaussotaan ja saavutti hyvän maineen. Vallankumouksen tultuakin siinä säilyi nuhteeton järjestys.

Ajan tavan mukaan upseerinarvoista oli maksettava ja rykmenttiä myytiin kuin jalkapallojoukkuetta. Kun Axel von Fersen vuonna 1783 osti rykmentin Sparren veljeksiltä, mainitaan hinnaksi 100000 livreä ja serafiimiritarikunnan sininen nauha -miten tuo jälkimmäinen sitten saatiinkaan, ei kerrota.

Silloin rykmentin 83 upseerista oli ruotsalaisia 28 henkeä, mutta sen 1400 miehestä vain neljä. Käytännössä rykmentin komentavana everstinä oli tuntemamme Curt Bogislaus von Stedingk, joka oli ottanut menestyksellä osaa Amerikan vapaussotaan.

Tuohon sotaan kuului myös epäonninen hyökkäys englantilaisten hallitsevaa Gibraltaria vastaan, johon rykmentti osallistui. Stedingk ei silloin ollut mukana, mutta suurta yritystä johti Nassau-Siegenin prinssi Karl Heinrich (Charles-Henri), joka sitten siirtyi Venäjän palvelukseen ja johti laivasto-operaatioita Mustalla merellä ja oli venäläisten päällikkönä sekä Ruotsinsalmen ensimmäisessä meritaistelussa vuonna 1789 että toisessa vuonna 1790.

Gibraltarin piiritys oli ajan suuria tapahtumia, joka kiinnosti koko Eurooppaa. Omintakeisena hurjapäänä tunnettu Nassau-Siegen antoi valmistaa sitä varten Algécirasissa kymmenen uivaa patteria, jotka olivat periaatteessa nerokkaita laitoksia.

Ne oli katettu tukevilla hirsivarustuksilla ja niissä oli muun muassa vesipumput, joilla vihollisen hehkuvat kuulat voitiin sammuttaa. Kokeissa havaittiin kuitenkin, että sammutusvesi tuppasi kastelemaan ruudin ja systeemistä luovuttiin. Patterit asettuivat linnoituksen ympärille ja niitä avusti 30 tykkivenettä ja 30 pommilaivaa (mörssäreillä varustettua alusta). Lisäksi eskaaderia tuki kymmenen muuta laivaa. Ainakin periaatteessa.

Suunnitelmat menivät pieleen ja 153 tykin sijasta vihollisen 280 tykkiä vastassa olikin vain noin 60 omaa putkea. Tulituksen kiivaudesta kertoo, että muuan tykkilautta sai 1200 osumaa ja paloi sammutusyrityksistä huolimatta. Ruutioli silloin kasteltava räjähdysvaaran vuoksi ja poistuttava paikalta

Koko laivue poistui sen jälkeen paikalta ja perääntymisessä toheloitiin niin, että 335 miestä jäi vangiksi. Koko operaatio epäonnistui.

Tämä nyt toki oli vain muuan epäonninen sivu Royal Suédoisin historiassa. Oli sillä paljon onnistumisiakin niissä kymmenissä taisteluissa, joihin se osallistui.

Mitä rykmentin rakenteeseen tulee, siellä oli osittain toisenlaisia tehtäviä ja titteleitä kuin Ruotsissa. Rykmentin esikuntaan kuuluivat omistaja-eversti, komentava eversti, everstiluutnantti, kaksi pataljoonankomentajaa, majuri, kolme apulaismajuria (aide-major), tulkki, rykmentinsaarnaaja, kirurgi, auditööri, rykmentinvääpeli, rykmentinkirjuri, tampurimajuri, kaksi konstaapelia ja pyöveli. Everstin päiväpalkka oli 33 livreä, everstiluutantin viisi livreä, majurin yllättäen kymmenen livreä ja apulaismajurin kolme livreä. Tampurimajuri ja kirjuri saivat 13 solia kukin ja pyöveli vain 12.

Tampurimajurin titteliin törmää nykyänkin ja sillä tarkoitetaan meillä portieria, jollaisilla oli vielä taannoin kaulassaan asianomaiset koristeet. Tambour major tarkoitti aikoinaan kuitenkin rumpalien esimiestä, jonka epäkiitollisena tehtävänä oli marssia etummaisena rykmentin kärjessä. Tittelin kantana ovat sanat tambour -rumpu ja major -suurempi. Erilaiset luutantithan olivat esimiehensä varamiehia (lieu -paikka ja tenant pitävä), kuka kapteenin, kuka everstin tai kenraalin.

Aikoinaan Ranskan armeijassa arvonimet ja tehtävät olivat konstikkaampia ja oli olemassa eimerkiksi sellainen arvo kuin aide-major (aide -apulainen) ja hänen alaupuoellaan sous aide-major (sous -alapuolella).

Kapteeneja oli monenlaisia (lat. caput -pää). Oli capitaine en pied (pied -jalka), capitaine àla suite (suivre -seurata) sekä capitaine reformé (alennetulla palkalla). Luutnantteja olivat kapteenin alapuolella lieutenant, aliluutnantteja sous-lieutenants voi olla useampia ja tunnettiin myös lieutenant en second, joka itse asiassa kuului toisen yksikön alaisuuteen.

Prikaatin komentajana oli asiaankuuluvasti brigadier, mutta maréchal-de-camp oli myös kenraaliarvo ja viittasi huoltopuolelle, majoitukseen. Marsalkka oli tässä tapauksessa aina jonkin kenraalin alainen.

Sekä vanhan komennon (ancien régime) Ranskaa että tuon ajan Ruotsia on arvosteltu sotilasalan rationaalisuuden puutteesta, mitä symbolisoi upseerinvaltakirjojen ostaminen. Systeemillä oli omat puutteensa, mutta sen avulla pyrittiin turvaamaan myös upseerien perheiden etuja.

Pahempaa oli, etteivät aatelittomat päässeet etenkään Ranskassa korkeampiin arvoihin. Napoleonkaan ei olisi päässyt kapteenia korkeammalle, ellei vallankumousta olisi tullut. Käytännössä olivat lähes kaikki upseerinvirat Ruotsissakin aateliston käsissä 1800-luvun alkuun asti.

Royal Suédois oli henkireikä suureen maailmaan ja sen riveissä hankkivat monet ruotsalaiset upseerit sotakokemusta, jota korimaassa oli tarjolla niukasti. Tämän rykmentin ulkopuolellakin moni osallistui Ranskan armeijan riveissä sotiin esimerkiksi Amerikassa, kuten von Stedingk ja Intiassa kuten von Döbeln. Tällä kokemuksella oli sitten käyttöä sekä Kustaa III:n sodassa 1788-1790 että Suomen sodassa 1808-1809.