Kansat kohtasivat

 

Hapankaalit ja sammakot

 

Instructions for British Servicemen in Germany 1944. Reproduced from the original prepared by The Political Warfare Executive and Issued by the Foreign Office, London. Bodleian Library, Oxford 2005, 64 s.

Instructions for British Servicemen in France 1944, 56 s.

 

The Political Warfare Executive oli salainen virasto, joka palveli englannin ulkoministeriötä (FO) sodan aikana. Sen toimenkuvaan kuuluivat niin sanotusti sekä valkoinen että musta propaganda eli totuuden lisäksi kerrottiin aina tarvittaessa muutakin.

Käytännössä PWE tarkasti esimerkiksi Suomeen suunnatut niin sanotut Lontoon Jennyn lähetykset ja antoi yksityiskohtaisiakin ohjeita siitä, millaisiin asioihin niissä tuli kiinnittää huomiota, ketä suomalaista poliitikkoa sopi haukkua ja ketä ei ja niin edelleen.

Suomalaista osastoa johti Aino ja Oskar Kallaksen poika Hillar Kallas ja BBC:n lähettämät suomenkieliset ohjelmat tulivat hänen alaisuudessaan meillä hyvin suosituiksi ja moni suorastaan unohti, että Englannin kanssa oltiin sodassa ja että olisi ollut perin typerää uskoa, että sen radiolähetykset oli tarkoitettu vain suomalaisten parempaa informointia varten.

Sivumennen sanoen, myös Foreign Officessa näyttää joskus levinneen huhuja siitä, että lähetykset olivat liian suomalaismielisiä. Itse asiassa niiden tarkoitus oli parhaalla mahdollisella tavalla palvella liittoutuneiden asiaa eli siinä luvussa myös Neuvostoliittoa ja irrottaa Suomi sodasta mahdollisimman pian. Lähetysten hillitty ja asiallinen sävy tekikin niistä tehokkaita ja kontrasti itärajan takaisiin ”tiltuihin” oli suuri.

Mutta varsinaisestihan sota käytiin Euroopassa ja Tyynen meren alueella. Koska melkoisia siirtoarmeijoita jouduttiin sijoittamaan sekä vihollismaihin että ystävämaihin, pyrki FO minimoimaan sen kitkan, jota tällaisissa operaatioissa syntyi ihmisten välille ja julkaisi lyhyitä ohjekirjoja niin Saksasata, Ranskasta kuin Australiasta.

Britit olivat tunnettuja itseriittoisesta ja sisäsiittoisesta elämäntavastaan, joka ennen sotia ei vielä ollut tullut koko maailman tietoisuuteen TV-ohjelmien kautta. Harvat työväenluokkaiset sotilaat olivat käyneet kotimaan ulkopuolella siirtomaajoukkoja lukuun ottamatta ja ennakkoluulot olivat perinteisiä. Saksalaisia saottiin hapankaaleiksi (Kraut) vastenmielisen lempiruokansa takia ja ranskalaisia vastaavasti sammakoiksi (Frogs).

George Orwell kertoo, että ensimmäisen maailmansodan aikana brittisotilaat oppivat Euroopassa vain vihaamaan kaikkia ulkomaalaisia, paitsi saksalaisia, joiden urhoollisuutta he arvostivat. Tämä saattaa olla lähinnä Orwellin henkevyyttä, mutta myös näissä kirjoissa todetaan, että muistot vuosilta 1914-1919 ja 1939-1940 olivat myös paljolta ikäviä.

Näissä ohjekirjoissa mainitaan saksalaisten rakkaus hapankaaliin, jonka makua kehutaan mutta ranskalaisten sammakoista vaietaan viisaasti. Yleisesti ottaen sekä saksalaisten että ranskalaisten todetaan olevan nälänhädän partaalla ja kielletään antamasta heille mitään omista varastoista tai myöskään ottamasta avokätisesti vastaan vieraanvaraisuutta.

Saksalaiset saattavat vaikuttaa aivan samalaisilta kuin britit, sanotaan, mutta tämä on pettävää. Itse asiassa heidät on kasvatettu kurin palvomiseen ja auktoriteettiuskoon eivätkä he voi kansakuntana paeta vastuuta niistä sadoista tuhansista murhista, joihin heidän hallintonsa oli syyllistynyt. Miljoonista ei sentään vielä puhuttu, kai uskottavuuden säilyttämiseksi.

Monet, etenkin kouluja käyneet saksalaiset osasivat ainakin jonkin verran englantia ja muita varten kirjasessa oli laajahko parlööri, alkaen tietenkin klassisesta Hände hoch! (henda hokh)-käskystä. Ranska oli ilmeisesti vaikeampaa ja suositeltiin sanojen kirjoittamista apuneuvona ymmärtämiseen. Foneettinen kirjoitus tarjottiin avuksi (esim. Bonjour -Bonjewer; Bonsoir -Bonswa; Jaime beaucop ceci -Shame bocoo sirsee).

Saksaan meneviä varoitettiin siitä, että he olivat menossa tapaamaan outoja ihmisiä oudossa maassa. Ranska taas esitettiin herkkätuntoisena ja kunniastaan arkana, mutta britteihin myönteisesti suhtautuvana maana. Siellä autettiin brittilentäjiä, vaikka he pommittivat saksalaisten hyödyntämiä tehtaita, jolloin ranskalaisetkin kärsivät.

Molemmat maat olivat olleet saksalaisten voimakkaan vaikutuksen alaisia ja sitä paitsi saksalaiset olivat Ranskassa kättäytyneet vastoin tapojaan korrektisti ja jopa yliystävällisesti, joten brittien ei sopinut missään tapauksessa antaa huonoa kuvaa itsestään.

Molemmissa maissa oli vältettävä ylimielisyyttä, epäsotilaallisuutta ja hyväuskoisuutta. Saksalaisten jättämän propagandan perintö oli muuan vaara ja vihollinen yritti lyödä kiilaa esimerkiksi länsivaltojen ja Venäjän välille.

Saksalaiskirja antaa lyhyen esityksen maan historiasta ja väittää muun muassa, ettei koko kansakuntaa ollut olemassa ennen vuotta 1871, jolloin Saksan sanotaan hyökänneen Ranskaan. Kaikki oli omalla tavallaan totta ja miksipä sekoittamaan nuorten miesten päätä sen enemmillä finesseillä.

Saksalaisen totalitaarisen valtion (käsitettä käytetään!) rakenne selostetaan ja SS käännetään englanniksi sanoilla Black Guards, mikä kuvaa instituutiota erinomaisesti, mutta ei taida olla käännöksenä ihan tarkka.

Mitä sodan uhreihin tulee, mainitaan saksalaisten menettäneen kolme ja puoli miljoonaa sotilasta kaatuneina ja miljoonan pahasti haavoittuneina.

Saksalaisilla muuten ei ole pelkästään huonoja ominaisuuksia, työteliäisyys, kurinalaisuus ja siisteys mainitaan ja samoin rakkaus musiikkiin. Kuitenkin preussilainen kasvatus on pyrkinyt murtamaan saksalaisten persoonallisuuden ja siinä yleensä onnistunutkin. Saksalaisen on toteltava kysymättä.

saksalaisten perusruokaa ovat kaalit, sekä hapankaali että punakaali sekä makkarat. Juomista tärkein on olut, mutta myös reininviini(hock) on tärkeä.

Sotilaiden on syytä huomata, että snapsit, joita saksalaiset juovat, ovat erittäin väkeviä. Myös punaviinit Ranskassa ovat kotoista olutta väkevämpiä ja niiden kanssa on syytä olla erittäin varovaisia. Monet konfliktit ranskalaisten kanssa 1939-1940 ja sittemmin Pohjois-Arfrikassa olivat seurausta viinin väärinkäytöstä.

Mitä saksalaisten asenteisiin brittejä kohtaan tulee, pohjimmiltaan he ihailevat näitä ja arvostus oli säilynyt pommituksista huolimatta. Saksalaisten mielestä britit ovat reiluja, säädyllisiä ja suvaitsevia ja heillä on poliittista tervettä järkeä. Nämä kansakunnat ovat ikään kuin serkuksia, minkä muuten näkee kielestäkin. venäkäisten kanssa asiat ovat toisin. Heitä on Saksassa opetettu pitämään ali-ihmisinä.

Vaaroihin kuuluivat tietenkin myös sukupuolitaudit ja oli arvioitu, että sellaisen sai riskiryhmässä neljäsosa saksalaisista. Avioliitot saksalaisten kanssa oli sitten kielletty, vaikka halukkaita varmasti olisi. Sattuneesta syystä.

Ranskalaisten mielipiteet briteistä olivat epäilemättä kehnot 1939-1940, mutta samahan päti myös toisin päin. Nyt vastaanotto Ranskassa olisi varmaankin parempi kuin koskaan ennen. Menneiden vuosisatojen sodat mainitaan kirjassa hyvin pikaisesti, mutta korostetaan sitä, etteivät maat ole olleet sodassa keskenään vuoden 1815 jälkeen.

Kaiken kaikkiaan pienet opaskirjaset lienevät tulleet tarpeseen. Niistä saattoi oppia vaikkapa sen, että liikenne oli oikeanpuoleista, mitat desimaalisia ja rahatkin saman kaavan mukaisia.

Mitä huvituksiin tulee, muualla ei englantilaista krikettiä tai koirakilpailuja tunnettu ja esimerkiksi ranskalaisissa elokuvateattereissa oli tupakointikin kielletty. Kutsuja paikallisten koteihin ei yleensä kannattanut odottaa. Sen sijaan jalkapallo oli kaikkialla suosittua ja kannatti kutsua esimerkiksi Ranskassa paikallinen määri (M. Le Maire) mukaan katsomoon. Luultavasti hän tulisi mielellään.