tiistai 31. joulukuuta 2024

Tuliliemen tuttavia

 

Juutalaiset ja  muutkin juopottelemassa

 

Sergei Dovlatov, Meikäläiset. Suomentanut Pauli Tapio. Idiootti 2012, 154 s.

 

Sergei Dovlatov (1941-1990) oli dissidenttikirjailija, joka emigroitui Neuvostoliitosta vuonna 1978. Juutalaisillehan tämä oli mahdollista erityisesti ETYK:in jälkeen.

Eräästä Dovlatovin muistelmanluonteisesta kirjasta olenkin jo kirjoittanut ( ks. Vihavainen: Haun taustalla on sentään Pushkin tulokset). Se sijoittuu neuvostoaikaan ja perustuu tekijän omiin kokemuksiin. Viinalla on siinä keskeinen osa, sen kaamea varjo leviää jopa koko maan ylle.

Toki kirjoittaja itsekin on armoton juoppo ja siis alan kokemusasiantuntija. Pelin henkeen kuuluu, että viinaa ei kyllä oikeastaan saisi juoda missä tahansa, milloin tahansa ja miten paljon tahansa, mutta käytännössä näin tehdään.  Se hallitsee ja sanelee omat lakinsa.

”Meikäläiset” käsittelee kirjoittajan juutalaista sukua, joka on hänelle hyvin läheinen, kuten tuolle kansanheimolle on tyypillistä. Kuvaus lienee tahallisen hyperbolista ja henkilöt esitetään kovin eksentrisinä. Tässä on jotakin samaa kuin Isaak Babelin Odessalaisissa, joskin karrikoidumpana.

Kiukkuinen isoisä on pelottava ilmestys, eno ovela tyhjäntoimittaja, joka menestyy elämässään ja setä -tädin mies- ikuinen riitelykaveri. Isä oli kiltti, kun taas äiti kiukkuinen ja äkkipikainen. Kaikilla oli omat, tiukat mielipiteensä koko valtiosta ja elämästä yleensä. Eivät ne usein ortodoksisia olleet, vaikka eivät kapinallisiakaan.

Varsin hurja tapaus oli serkku Borja, joka joutui kovennetun kurin leirille ajettuaan humalassa erään kapteenin kuoliaaksi.

Selviytymisen mestarina Borja kuitenkin pääsi jo heti aluksi kuhertelemaan naispuolisen tutkintotuomarin kanssa ja sitten melkoisen mukiinmenevälle leirille, jonka päällikkö oli niin sanotusti elämää ymmärtävä ja yhteistyökykyinen.

 Itse asiassa leirillä saattoi olla aika mukavat olot ja siellä ryypättiin yhdessä vartijoiden kanssa. Sitä paitsi Borja valittiin tekemään tuosta erinomaisesta instituutiosta eräänlaista mainoselokuvaa ja pääsi sen mukana vähän kiertelemään muuallakin. Hän vapautuikin pian.

Viina on tärkeässä roolissa kaikkialla, kuten se Neuvostoliitossa oli. Siellähän ei olutta koskaan ollut suurempaa käyttöä varten ja viinikin oli usein terästettyä bormotuhaa -mökäöljyä. Vodkaa sen sijaan kyllä riitti ja se oli tietyllä tavalla pyhä aine.

Perestroikan aikaan todettiin, että kommunistit olivat juottaneet (vspoili)Venäjän kansan. Se oli totta. Venäläisten alkoholinkulutus per capita oli ennen vallankumousta ollut varsin pieni, kuten asia oli Suomessakin.

Tämän osoitti Irina Takala uraauurtavassa kirjassaan Veselje Rusi (Venäjän  ilo) jo 1990-luvulla. Venäjä juotettiin eli alkoholisoitiin vasta kommunistien toimesta.

Toki venäläinen juomatapa, joka tarkoitti tolkun pois ajamista, oli tunnettu jo 1500-1600-lukujen kuvauksista, joita vierailevat ulkomaalaiset kirjoittivat.

Talonpojilla ei raha kuitenkaan riittänyt juopotteluun ja yleensä he humaltuivat vain juhlissa, häissä ja hautajaisissa. Sehän kuuluikin asiaan. Suomessa juovuttiin nimenomaan häissä ja sitä paitsi älyttömiksi. Sitten alettiin tapella.

Vaikka viinaa ennen vallankumousta meni kaikkiaan sentään suhteellisen vähän, syytti intelligentsija silti jo tsaari-Venäjän valtiota talonpoikien juottamisesta: kapakka oli joka kylässä ja alkoholivero oli 1800-luvulla vielä valtion suurin tulonlähde.

1970-luvulla alkoholin kulutus oli sitten Venäjällä jo moninkertainen vallankumousta edeltävään aikaan verrattuna. Se muuten kyllä kasvoi samaan aikaan moninkertaiseksi myös Suomessa keskioluen vapauttamisen johdosta.

Mutta Neuvostoliitto oli kyllä tapaus erikseen. En ryhdy tässä selostamaan, millä tavalla. Kaikki siellä silloin käyneet tuntevat asian. Toki erinäiset suomalaiset, jotka olivat omaksuneet ehkä vieläkin hurjemman ryyppäystyylin, jossa ei zakuskoitakaan tunnettu.

Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että Venäjällä, toisin kuin Suomessa syntyi oikea vodkakulttuuri, jossa tuolla jalolla leipäviinillä (hlebnoje vino -vodkan virallinen nimitys) oli pöydässä kunniasija ja jossa sen siivittämänä tunnelma usein nousi kattoon ja nousee vieläkin.

Suomessa sen sijaan paloviina demonisoitiin ja sen nauttiminen muuttui, ellei nyt laittomaksi, niin vähintäänkin moraalittomaksi asiaksi, joka pyrittiin tekemään salaa. Edes ruotsalainen snapsilauluperinne ei juurtunut suomenkieliselle puolelle.

Tuloksena oli barbaria, joka puhkesi kukkaansa Neuvostoliiton-matkoilla. Siellä irroteltiin ikään kuin anonyymisti puoli-ilmaisen vodkan äärellä vintti pimeäksi. Tulokset herättivät jo kaikkeen tottuneiden kanta-asukkaidenkin kauhistuksen.

Mutta tämä on sivuseikka. Vodkan muodostama kansallinen vaara oli Neuvostoliitossa todellisuutta 1970-luvulla. Perestroikan epäonnistuneen raittiuskuurin jälkeen meno jatkui entistä hurjempana ja joka kioskista sai vodkaa mihin aikaan tahansa.

Samaan aikaan saapui sentään olut, joka tunnetusti on väkevään viinan verrattuna mainio terveysjuoma, kuten tiedämme jo Hogarthin klassisesta tauluparista Gin Lane ja Beer Street. Sitä olutta sitten neuvostojen maassa 1990-luvulla siemailtiinkin purkista jo heti aamutuimaan, töihin mennessä. Aikansa se jatkui, kunnes meno rauhoitettiin.

Dovlatovin kirja on varsoin vodkapainotteinen, kuten myös edellä viitattu ”Ulkomuseo” (Заповедник). Kirjoittaja oli alan miehiä ja mistäpä muusta hän olisi kirjoittanut. Kirjat ovat omalla tavallaan viihdyttäviä ja ehkä niissä voi nähdä kulttuurikritiikkiäkin.

Minusta hämmästyttävää kuitenkin on, että Venäjän kulttuuriministeriö nosti kymmenisen vuotta sitten venäläisen kirjallisuuden kaanoniin peräti neljä Dovlatovin teosta. Tuossa luettelossa ei muuten ollut yhtään Puškinin, Turgenevin tai Lermontovin  teosta…

Näin kirjoitin aikoinaan tuosta luettelosta:

tiistai 24. helmikuuta 2015

Venäjän kirjalliset sankarit

 

Venäjän klassikot ja kirjalliset sankarit

 

V.V. Putin kehotti jokunen vuosi sitten laatimaan ”venäläisen kulttuurin koodeksin” eli luettelon kirjoista, jotka on tunnettava tunteakseen venäläisen kulttuurin.

Opetus-ja tiedeministeriö julkaisi pian listan ”100 koululaisille ja itseopiskelijoille suositeltua kirjaa Venäjän Federaation kansojen historiasta, kulttuurista ja kirjallisuudesta”. Lista on aakkosjärjestyksessä eikä siis arvostusten suhteen erityisen informatiivinen. Voidaan joka tapauksessa todeta joukossa olevan myös melko odottamattomia nimiä, sellaisia kuin Juri Bondarjov, kahdella teoksella, samoin kuin esimerkiksi Tsingiz Aitmatov, Viktor Astafjev tai Vasili Aksjonov, kahdella kukin.

Kaikki nämä toki ovatkin tunnettuja kelpo kirjailijoita, mutta huomiota herättää, että samaan aikaan joukossa on Dostojevskilta vain yksi teos, Turgenevilta ja Puškinilta ei yhtään. N.N. Nosovilta ja S.D. Dovlatovilta sen sijaan on molemmilta neljä teosta…

Puškinin puuttumista ei selitä edes se, että runojen katsottaisiin kilpailevan eri sarjassa. Kummallista on myös esimerkiksi Lermontovin ja Tjuttševin puuttuminen. Sen sijaan luettelossa on sekä Konstantin Simonovin että Robert Roždestvenskin runoja, hyviä toki nekin.

Koska myös karjalaiset kuuluvat Venäjän federaation kansoihin, mainitaan listan eeposten osastossa myös Kalevala.

Itse tuo luettelo löytyy tästä: 100knig_rekomendovannyixmoinrf.pdf. Mukana on siis myös Dovlatovin ”ulkomuseo” (Zapovednik) ja kolme hänen muuta kirjaansa.

Neuvostoaikana hän ei saanut yhtään kirjaa julkaistuksi Venäjällä.

Niin, että kyllä kyseessä on hyvin merkittävä kirjailija. Mutta että noin merkittävä?  Ehkäpä nimenomaan venäläisen kulttuurin tuntemuksen kannalta, mitä Putin oli kaivannut.

Muuten, alkoholin kulutus Venäjällä on romahtanut, sen väitetään muutamassa vuodessa puolittuneen tai alentuneen vieläkin enemmän. Suurin esitetty luku on 80 prosenttia… Sitä paitsi on siirrytty vodkasta olueen, mikä on historiallinen mullistus.

Kaikenlaisia ihmeitähän naapurissa tapahtuu, vaikka yleensä ne ovat olleet kiistanalaisia. Tässä on joka tapauksessa muuan linkki asiaan: Alcoholic beverages (Russian market).

 

16 kommenttia:

  1. Cccpeessä - kuten muissakin totalitariaateissa - valtiovallan suurin pelko on sisäiset levottomuudet, ulkomaiselle viholliselle aina pärjäillään. Sisäistä kapinahenkeä oli halpaa rajoitella votkalla, kansan juopotuttamisella. Terveysvaikutukset eivät olleet valtiolle ongelma, kun niiden hoitoon ei resursseja käytetty. Onnettomuuskuolemat hoitui sillä, kun ämmät teki uusia.

    Reaalielintasoa korottamalla cccp ei kunnolla kyennyt kansaa rauhoittamaan. Maksat murtuivat, senjälkeen koko systeemi.

    VastaaPoista
  2. Minäpoika löysin Dovlatovin Jorma Mellerin vihjeestä. Luin samantien miehen koko tuotannon ja tykkäsin mustasta huumorista ja itseironiasta. Jopa kirja-arvostelun verran: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/ilmari/190620-sergei-donatovits-dovlatov/

    VastaaPoista
  3. "Venäjällä, toisin kuin Suomessa syntyi oikea vodkakulttuuri, jossa tuolla jalolla leipäviinillä (hlebnoje vino -vodkan virallinen nimitys) oli pöydässä kunniasija ...Suomessa...vähintäänkin moraalittomaksi asiaksi, joka pyrittiin tekemään salaa. "

    Muistuma: Koskenkorvapullo pöydänjalan vieressä.

    Niinpä niin, zakuskoiden - edes ruisleivän ja läskipalan - puute ja puhumattomuus voi olla tappava yhdistelmä varsinkin yhdistettynä siihen Suomessa yleisempään geenin, joka muuttaa humalan ns atologiseksi humalaksi.

    VastaaPoista
  4. > ”Suomessa sen sijaan paloviina demonisoitiin ja sen nauttiminen muuttui, ellei nyt laittomaksi, niin vähintäänkin moraalittomaksi asiaksi”

    Aika aikaansa kutakin. Kieltolain kautena paloviinaakin tärkeämmäksi tuotteeksi nousi sprii. On suorastaan hellyttävää lukea Suomenlahden ulkosaarista kirjoitettuja ”virallisia” kirjoja, joissa asiaa häveliäästi vain kevyesti sivutaan.

    Aikalaismummot kertoivat, että kalastus oli tuolloin vain sivuelinkeino, ja salakuljetuksella elivät jotkut kylät valtaosaltaan.

    Jopa ulkomaiden lehdistöä myöten nousi esiin tarina siitä, kuinka Suursaaren Kiiskinkylän miehet pakenivat veneellään heitä lentokoneella (vesitaso) jahdanneita viranomaisia. Vesitason laskeuduttua salakuljettajat yrittivät ajaa veneellään sen päälle.

    Kimmastuneet viranomaiset nousivat ilmaan, ja tulittivat lentokoneen konekivääreillä heitä pakenevaa venettä, kunnes tulitus onnistui sytyttämään veneen tuleen, ja matka katkesi siihen.

    Sillä kertaa miehiin ei osunut, mutta sellaistakin tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä hommista enemmän tässä: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=viinameri

      Poista
  5. Eiköhän tuon tisleen korvannut kilju, ollut se, mitä Suomessa kitattiin, toki myös sahti.
    Kilju oli vauhtikaljaa, jonka voimalla mm. puukkopippaloita pidettiin.
    Venäläinen vodka, lienee tuolloin ollut sikunainen, pontikanlainen tisle.
    No joo, mahorkkasätkiä tai nenäänvedettäviä ei tuolloin ollut.
    Nyt uudenvuoden kunniaksi on lasisissani Mc Arthur viskiä, skottilaista.
    Ei tokikaaan pidä ottaa tavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvannut ja korvannut. Jonkin verran sitä tietenkin juotiin, mikä on eri asia. Olen sitä joskus tehnyt montakin kertaa. Jos se on hyvää, se vastaa brittiläistä alea ja myös maistuu siltä. Huonosti tehty on pelkkää saastaa. Ja tietenkin vodkaa oli hyvää ja huonoa. Huono oli siunausta.

      Poista
    2. Ei huonoa vodkaa olekaan, ensimmäisen lasin jälkeen - eikä rumia naisia...

      Poista
  6. 1980-luvulla sai Viipurin perjoskasta markoilla Moskovskaja-votkaa, pullossa oli vihreä etiketti. Se oli erinomaisen hyvän makuista, vahvaksi alkohoolijuomaksi, eikä korventanut mahaa, kuten kossu. Kumpa sitä vielä löytäisi, mutta aika entinen ei palaa, tässäkään.

    VastaaPoista
  7. Dovlatov on kyllä mainio, jonkinlainen Venäjän (tai no, NL:n) Jaroslav Hasek kenties. Jossain kirjassaan oli hupaisaa tarinaa läntisen kontrabandin omituisista myyntikoukeroista neuvostoyhteiskunnassa, mukana myös suomalaisia myyjiä mutten muista mitä nämä kaksi naista kauppasivat! Oliko se jotain sukkahousuja vai ihan sukkia? Made in Finland -täppä joka tapauksessa oli edellytys kaupoille.

    VastaaPoista
  8. Eikö Neuvostoliitossakin ollut sen alkuaikoina, 1920-luvulla voimassa kieltolaki, ja vieläpä suunnilleen saman ajan kuin Suomessakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voi lisätä, että Venäjällä lakien ankaruutta lieventää se, ettei niitä noudateta. Siellä alettiin jo Nep-kaudella myydä laimennettua rykovka-vodkaa. Nimi pääministerin mukaan.

      Poista
    2. Venäjän kieltolain historia pähkinänkuoressa on esitetty tässä hauskassa esseessä: https://radiosputnik.ru/20210225/vodka-1598410463.html
      Käännöskone auttaa tarvittaessa.

      Poista

Kirjoita nimellä.