Geton ihmisiä

 

Kaiken kokenut kertoja

 

Andrzej Szczypiorski, Alku. Suomentanut Kirsti Siraste. Tammi 1994, 215 s.

 

Andrzej Szczypiorski (1928-2000) oli merkittävä kirjailija ja poliitikko. Jo poikasena hän osallistui Varsovan kansannousuun ja joutui sen jälkeen Sachsenhausenin keskitysleiriin.

Sodanjälkeisessä Puolassa Szczypiorski osallistui yhä uusiin oppositiohankkeisiin ja joutui vankilaankin. Vapaassa Puolassa hänestä tuli tunnettu kirjailija ja journalisti, joka sai monenlaisia palkintoja sekä kotimaasta että ulkomailta (Länsi-Saksa, Itävalta).Szczypiorskin nimelle perustettiin palkintokin.

Hänen kuolemansa jälkeen löydettiin todisteita siitä, että hän oli tehnyt yhteistyötä salaisen poliisin kanssa. Tämän tarinanhan tunnemme yhä uusista yhteyksistä sieltä, missä salaisen poliisin arkistot avattiin.

 Jonkinlaista yhteistyötä oli, mutta mitä, millä tarkoituksella ja millä vakutuksella ei ole yht selvää. Ainakin hän houkutteli isänsä palaamaan kommunistiseen Puolaan.

Puolalaisen wikipedian perusteella ei näytä siltä, että kirjailija olisi lopullisesti menettänyt maineensa.

Varsin epäpuolalaista joka tapauksessa oli, että kirjailija kääntyi kalvinismiin ja on haudattu Varsovan protestanttiselle hautausmaalle. Venäläisen wikipedian mukaan kääntymisestä ei kuitenkaan ole luotettavia todisteita.

Käsillä oleva romaani sijoittuu Varsovan gettoon ja sen henkilöt ovat moraalisesti sangen erimittaisia, mikä ei suinkaan mene kansallisuuksien mukaan.

Päähenkilöinä voi pitää nuorta poikaa, joka on rakastunut kauniiseen juutalaiseen lääkärinleskeen, jonka kiero juutalaistenmetsästäjä, itsekin juutalainen ilmiantaa saksalaisille.

Naisen pelastamiseksi tarvitaan kokonainen koneisto, jonka tärkeä rengas on saksalainen upseeri, joka tekee työtään ja vie kuolemaan ”sata” juutalaista. Aina silloin tällöin hän kuitenkin yrittää pelastaa jonkun ja onnistuukin siinä.

Itse kukin romaanin henkilöistä saa loppunsa ja enimmäkseen väkivaltaisesti. Nuori mies ja lääkärinleski säilyvät hengissä tavatakseen Pariisissa. Puola, joka taas kerran oli tuhottu molempien naapuriensa yhteistyöllä, herää taas kuolleista.

Kaiken tuhon ja vääryyden keskellä elävät kuitenkin sekä juutalaisuus että puolalaisuus ja jopa saksalaisuuskin erotettuna natsismista.

Kirja alkaa kysymyksellä, eikö sota pitäisi saada loppumaan mahdollisimman pian. Tälle asialle löytyy innokkaita puolustajia, mutta mitä se merkitsisikään: Puola on hävitetty, Eurooppaa hallitsevat natsit, liittoutuneet ovat Pohjois-Afrikassa.

Puolan kohtalo saksalaisten ja moskoviittien (po. moskalien) välissä kautta aikojen on useimmilla alituisesti mielessä ja nykyhetkeä peilataan aina 1400-luvun Tannenbergiin ja 1700-1800-luvun kapinoihin saakka. Ajat muuttuvat ja toisenlaisetkin ovat tulossa.

Maailma menee toistaiseksi toisenlaisten lakien mukaan. Ihmiset ymmärtävät, että heitä odottaa tappaminen, mutta jatkavat silti elämäänsä omalla tyylillään. Kaikki eivät edes kiiruhda pyrkimään pelastukseen, vaikka siihen saattaisi olla mahdollisuus.

Kirjan henkilöt ja heidän käytöksensä saattavat tuntua omituisilta, mutta kirjoittajan asiantuntemusta tuskin voi asettaa kyseenalaiseksi.

Tätä kirjaa ei aluksi voitu julkaista Puolassa ja se julkaistiinkin 1980-luvulla ensin Pariisissa, joka oli puolalaisten vainottujen vanha turvasatama aina 1700-luvulta lähtien.