Pilvet karkaavat?

 

Suuri paha? Apologia pro vita sua ja kysymys niille, jotka tietävät

 

Eräällä vanhalla kreikkalaisella (Aleksandrian kirjaston toimihenkilö Kallimakhos Kyreneläinen) oli sanonta, ”suuri kirja on suuri paha”: mega biblion -mega kakon (Μέγα βιβλίον, μέγα κακόν).

Muistaisivatpa vain tämän maksiimin monet nykyisetkin kirjantekijät, jotka kyllä epäilemättä ovat tehtäväänsä tuomittuja, eräällä tavalla riivattuja (ks. myös Saarnaajan kirja 12:12 Raamattu365.fi - Saarnaajan kirja 12). Puhutaan myös grafomaniasta, en tiedä, onko sillä erityistä tautiluokitusta.

Joka tapauksessa asioilla on seurauksensa. Moni meistä tuntee väristyksen syntisessä ruumiissaan, kun katsahtaa kirjahyllyjään ja niissä säilöttyä entistä puuta, jonka kohtalona nykymaailmassa on ennen pitkää palaa hiilidioksidiksi, minkä merkityksen maailmamme kohtalolle jo tiedämme.

Itse asiassa nuo kirjat pitävät mahdollisen muun merkityksensä ohella sisällään valtavia määriä sidottua hiiltä, joka nimenomaan on poissa ilmakehästä. Nykyisenä aikana joka tapauksessa jostakin syystä oletetaan, ettei niiden enää sovi olla olemassa eikä edes suunnitella maanalaisia holvistoja, joissa ne voisivat säilyä ajasta aikaan. Uuniin vaan.

Locuta volant, scripta manent, sanottiin ennen. Kirjoitetun kuviteltiin kestävän ajasta aikaan, mutta nykyään ymmärrämme, ettei tämä pidä paikkansa sikäli kuin kyse on orgaaniselle aineelle siirretystä informaatiosta.

Miten on sen sijaan sen bittiavaruuden laita, jossa vain henget leijailevat vapaana aineen kahleista? Säilyykö pilveen viety informaatio ikuisesti vai ei?

Tämä kiinnostaa minua, sillä kuulun itsekin noihin pilven veikkoihin, jotka eivät enää tekeleitään printtaile ihmiskunnan pään menoksi. Jo muutaman vuoden ajan olen kirjoittanut melkeinpä vain pilviin.

Juuri nyt ilmestyi kolmastuhannes (3000) blogi. Kun niissä on yleensä ollut noin 2,5 sivua, usein 4-5 sivua ja hyvin harvoin alle 1 sivu, voin arvioida, että koko korpus käsittää noin 75000 sivua.

Mikäli ne printattaisiin yksipuolisesti, kuten vanha tapa on, kertyisi siitä 15 kappaletta 500 sivun paperipinkkoja, sellaisia kuin kaupassa myydään. Mikäli koko roska painettaisiin esimerkiksi tuhannen kappaleen painoksena, olisi koossa jo 15 miljoonaa sivua. Ja yleensähän painosmäärä on jotakin 1500-3000 kappaletta.

Kun asioissa on aina kyettävä näkemään myös se valoisa puoli, myös niissä, mitä ei ole tapahtunut, voin siis iloita merkittävästä saavutuksestani, kun olen jättänyt nuokin tekstit painattamatta. Eihän niitä välttämättä olisi kukaan kaikkia huolinutkaan, mutta onhan omakustanteitakin olemassa.

No, tämä ei minua erityisesti enempää riemastuta kuin harmitakaan. Tosiasia on, että tekstit ovat nyt pilvessä lukuun ottamatta vanhempia, jotka ovat muun muassa ulkoisella kovalevyllä. Sen verran olen oppinut, että koneet aina ennemmin tai myöhemmin tekevät lakon ja varmuuskopio tarvitaan.

Kysymys kuitenkin kuuluu: miten saisin nuo pilvessä olevat kirjoitelmat sieltä pois, erilliseen säilöön (ehkäpä juuri ulkoinen kovalevy), jos ja kun haluaisin jättää ne jälkeläisille perinnöksi, johon sopii siten suhtautua kuten perintöihin yleensä. Omaa aikaansa ja yhden henkilön ajatuksia ne joka tapauksessa kantavat.

Niin, mitä sanovat ne, jotka tietävät? Miten tallentaisin tallennettua jonnekin muuallekin? Onko vain käsiteltävä tuhansia tapauksia yksitellen?