Suuri paha? Apologia
pro vita sua ja kysymys niille, jotka tietävät
Eräällä vanhalla
kreikkalaisella (Aleksandrian kirjaston toimihenkilö Kallimakhos Kyreneläinen)
oli sanonta, ”suuri kirja on suuri paha”: mega biblion -mega kakon (Μέγα
βιβλίον, μέγα κακόν).
Muistaisivatpa
vain tämän maksiimin monet nykyisetkin kirjantekijät, jotka kyllä epäilemättä
ovat tehtäväänsä tuomittuja, eräällä tavalla riivattuja (ks. myös Saarnaajan kirja
12:12 Raamattu365.fi -
Saarnaajan kirja 12). Puhutaan myös grafomaniasta, en tiedä, onko sillä
erityistä tautiluokitusta.
Joka tapauksessa
asioilla on seurauksensa. Moni meistä tuntee väristyksen syntisessä
ruumiissaan, kun katsahtaa kirjahyllyjään ja niissä säilöttyä entistä puuta,
jonka kohtalona nykymaailmassa on ennen pitkää palaa hiilidioksidiksi, minkä
merkityksen maailmamme kohtalolle jo tiedämme.
Itse asiassa nuo
kirjat pitävät mahdollisen muun merkityksensä ohella sisällään valtavia määriä
sidottua hiiltä, joka nimenomaan on poissa ilmakehästä. Nykyisenä aikana joka tapauksessa
jostakin syystä oletetaan, ettei niiden enää sovi olla olemassa eikä edes
suunnitella maanalaisia holvistoja, joissa ne voisivat säilyä ajasta aikaan.
Uuniin vaan.
Locuta volant,
scripta manent, sanottiin ennen. Kirjoitetun kuviteltiin kestävän ajasta
aikaan, mutta nykyään ymmärrämme, ettei tämä pidä paikkansa sikäli kuin kyse on
orgaaniselle aineelle siirretystä informaatiosta.
Miten on sen
sijaan sen bittiavaruuden laita, jossa vain henget leijailevat vapaana aineen
kahleista? Säilyykö pilveen viety informaatio ikuisesti vai ei?
Tämä kiinnostaa
minua, sillä kuulun itsekin noihin pilven veikkoihin, jotka eivät enää tekeleitään
printtaile ihmiskunnan pään menoksi. Jo muutaman vuoden ajan olen kirjoittanut melkeinpä
vain pilviin.
Juuri nyt ilmestyi
kolmastuhannes (3000) blogi. Kun niissä on yleensä ollut noin 2,5 sivua, usein
4-5 sivua ja hyvin harvoin alle 1 sivu, voin arvioida, että koko korpus
käsittää noin 75000 sivua.
Mikäli ne
printattaisiin yksipuolisesti, kuten vanha tapa on, kertyisi siitä 15 kappaletta 500 sivun paperipinkkoja, sellaisia kuin kaupassa myydään.
Mikäli koko roska painettaisiin esimerkiksi tuhannen kappaleen painoksena,
olisi koossa jo 15 miljoonaa sivua. Ja yleensähän painosmäärä on jotakin
1500-3000 kappaletta.
Kun asioissa on
aina kyettävä näkemään myös se valoisa puoli, myös niissä, mitä ei ole tapahtunut,
voin siis iloita merkittävästä saavutuksestani, kun olen jättänyt nuokin tekstit
painattamatta. Eihän niitä välttämättä olisi kukaan kaikkia huolinutkaan, mutta
onhan omakustanteitakin olemassa.
No, tämä ei
minua erityisesti enempää riemastuta kuin harmitakaan. Tosiasia on, että
tekstit ovat nyt pilvessä lukuun ottamatta vanhempia, jotka ovat muun muassa
ulkoisella kovalevyllä. Sen verran olen oppinut, että koneet aina ennemmin tai myöhemmin
tekevät lakon ja varmuuskopio tarvitaan.
Kysymys
kuitenkin kuuluu: miten saisin nuo pilvessä olevat kirjoitelmat sieltä pois,
erilliseen säilöön (ehkäpä juuri ulkoinen kovalevy), jos ja kun haluaisin
jättää ne jälkeläisille perinnöksi, johon sopii siten suhtautua kuten
perintöihin yleensä. Omaa aikaansa ja yhden henkilön ajatuksia ne joka tapauksessa
kantavat.
Niin, mitä
sanovat ne, jotka tietävät? Miten tallentaisin tallennettua jonnekin
muuallekin? Onko vain käsiteltävä tuhansia tapauksia yksitellen?
Anteeksi karkea virhe: kyll niitä blogeja sentään on vain 3000, kun mukaan lasketaan myös ns. suttupapereita ja muuta sälää. parikymmentä!
VastaaPoistaTarkistaa pitäisi, vaikka justiinsa tilastoja katseli...
Itse olen kysellyt noita samoja kysymyksiä sähköisten viestien tallennuksesta ja tallennusten pysyvyydestä, ja kun alna ammattilaisia sattuu kuulumaan lähipiiriini, luule että olen saanut kysymyksiin aikalailla parhaita mahdollisia vastauksia.
VastaaPoistaMutta ne eivät ole teknomaanikoiden toiveiden mukaisia -- siis että kaikki uusi on aina kaikissa suhteissa paljon parempaa -- vaan täysin päin vastoin. Minulle on kerrottu, että hyvä paperi voi kestää vuosisatoja, mutta pilvet tosiaan saattavat karata melkein minä hetkenä hyvänsä. Eli suositus on ollut: säilyvälle paperille printattu teksti joka pannaan vahvaan kassakaappiin. Se on nykynäkymin ehdottomasti varmin säilytystapa.
Siihen en ole saanut vastausta, että mikä on se paraslaatuinen paperi. Kuulemma pulp fiction ei kestä aikaa. Toisaalta monta sataa vuotta vanhoja kirjoja on edelleen hyvässä lukukunnossa. Bittiavaruuden asiantuntijat eivät tienneet kertoa puunjalostuksen tuosta puolesta.
Itse en juuri havittele ikuisuutta teksteilleni. Minulla on se syvä käsitys, että elämme nyt tässä länsivetoisessa maailmassa enemmän kuin vetoisia aikoja, emmekä teksteillämme tavoita mitään millä olisi pysyvämpää merkityssisältöä. Olemme hetken lapsia, joiden yli ei edes tuulen tarvitse puhaltaa.
Sukupolveni näki kenties suurimman maailman muutoksen mikä ihmislajin elämässä on koskaan yhden sukupolven aikana tapahtunut. Ei ihme että olemme juuriltamme, eikä mikään meidän kokemastamme myöskään juurru minnekään. Muutoksen jälkeen tuskin millään minkä me koimme historiallisesti arvokkaaksi ja näimme kontekstissaan -- Giottosta Magritteen, Jumalaisesta näytelmästä Finnegans Wakeen, Lumieren junasta Avaruusseikkailuun ja ajan tuonne puolen -- on enää mitään merkitystä.
Niin paljon kuin ihmisessä onkin ikuista, sekin voidaan kadottaa.
Hei Timo! En ole tuollaista itse tehnyt, mutta ao. sivulta löytyi koodinpätkä, jolla asian pitäisi hoitua. Kyseessä on Python-koodi, josko jälkikasvu voisi auttaa sen suorittamisessa?
VastaaPoistahttps://medium.com/@sandyshah1990/extracting-posts-article-texts-from-blogger-blogspot-a1fc0b788f75
Kiitos! Jälkikasvua ajattelinkin. Hirvittää näiden kanssa touhuaminen.
PoistaTarvittaneen ikuista "paperia". Sen tulisi kestää ainakin tyhjyyttä, voimakenttiä, kohtuullisia lämpötiloja, säteilyä ja kaasuseoksista ainakin ilmaa.
VastaaPoistaKestoikävaatimuksena voisi olla vaatimattomat 10 miljoonaa vuotta. Tähtitieteellisessä mittakaavassa aika on lyhyt. Tiedon tallennuksen ja lukemisen tulisi onnistua ilman teknisiä laitteita tai jos sellaisia tarvitaan, niiden tulisi olla helposti keksittävissä.
Olisihan se mukavaa siirtää jälkipolville tietoa.