Vähän klassikoita

 

Hurjaa!

 

Kuten koulussa opimme, vuosi 1848 oli Euroopan ”hullu vuosi” -das tolle Jahr. Kun tuota hulluutta on maailmassa kovin monta sorttia, ei pelkkä nimike paljon kerro siitä, mitä oikeastaan tarkoitetaan.

Saksan sana ”toll”, ei nimittäin tarkoita samaa kun suomen ”tollo” ja jos sitä käytetään vaikkapa vuodesta, ei tarkoiteta vain sen olleen jotenkin typerä pelkän debiiliyden eli henkisen heikkouden merkityksessä.

Sen sijaan kyse on hurjuudesta. Nykyajan nuoret Saksassakin näyttävät käyttävän sanaa ”toll” silloin kun tarkoittavat, että jokin on ”tosi makeeta” tai ”hurjaa”. Aikuisetkin saattavat sanoa vaikkapa uudesta hävittäjästä, että se on ”ein tolles Fluzgeug”. Silloin kyseessä on ”aivan mieletön” vehje, ei suinkaan vain ja ainoastaan typerä.

Vuoden 1848 hurjuus näkyi kautta Euroopan: vanhat monarkiat ja koko legitimistinen yhteiskunta natisi liitoksissaan. Vanhat rajat haluttiin kaataa ja vanhat monarkit karkottaa.  Pyhän liiton pykälät tulivat nyt käyttöön, kun Venäjän Nikolai I marssitti joukkojaan Unkariin kukistamaan mellakoita. Se oli veljellistä apua se.

Ajatus Saksan yhdistymisestäkin nousi pinnalle ja Ranskassa häädettiin Ludvig Filip valtaistuimeltaan. Nationalismi ja demokratia olivat päivän tunnuksia. Sosiaalinen vallankumouskin pilkisti jo esille, kun Marxin ja Engelsin kyhäämä ikimuistoinen ”Kommunistisen puolueen manifesti” julkaistiin.

Se oli tosiaan sen niminen. Itse puolue, jota jopa mainostettiin puolueiden liitoksi ei ollut paljon enempää kuin paperille rustattu kuvitelma, mutta manifestissa kyllä oli aivan vallankumouksellinen ja itse asiassa myös suorastaan nerokas analyysi siitä, mitä kapitalistinen tuotantotapa oli maailmassa saanut ja saamassa aikaan.

Siitä on tällä palstalla muistutettu turhankin usein ja myös turhan yksipuolisesti. En viitsi nyt sitä tässä esittää verbatim, onhan se liian laajakin, mutta se kannattaa aina silloin tällöin lukea uudelleen. Kaikesta sotkuisuudesta, naiiviudesta ja liioittelusta huolimatta siinä on myös tarkkanäköisiä ja profeetallisia kohtia. Tästähän se löytyy: Kommunistisen puolueen manifesti suomeksi – Wikiaineisto.

Heti alussa huomaamme, että, että sana ”kommunismi” oli tuohon aikaan kovasti pinnalla. Sillä nimellähän fennomaanejakin nimitettiin  -”sarkatakkiset kommunistit”.

Mutta porvarithan ne olivat tähän asti vain ihmeitä tehneet. Kas näin Manifestissa:

Porvaristo on esittänyt historiassa mitä kumouksellisinta osaa

[muokkaa]

Porvaristo, missä se on päässyt valtaan, on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset, idylliset suhteet. Se on säälimättömästi repinyt rikki feodaaliajan kirjavat siteet, jotka olivat sitoneet ihmisen hänen "luonnolliseen esimieheensä", eikä ole jättänyt ihmisten välille mitään muuta sidettä kuin alastoman edun, tunteettoman "käteismaksun…

 Se on sanalla sanoen asettanut uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston tilalle avoimen, häpeämättömän, suoran ja raa’an riiston.

Porvaristo on riisunut pyhyydenloisteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella hartaalla kunnioituksella. Lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen se on muuttanut maksusta työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.

Porvaristo on repinyt perhesuhteelta sen liikuttavan tunnelmallisen verhon ja typistänyt sen pelkäksi rahasuhteeksi…

Porvaristo on ensi kerran osoittanut, mitä ihmisen toiminta voi saada aikaan. Se on tehnyt ihmetöitä, jotka ovat kokonaan toisenlaisia kuin Egyptin pyramidit, Rooman vesijohdot ja goottilaiset tuomiokirkot; se on suorittanut retkiä, jotka ovat kokonaan toisenlaisia kuin kansainvaellukset ja ristiretket.

Tottahan tämä oli, ei voinut kuin ihmetellä. Mutta se mullisti myös yhteiskunnan henkisesti:

Kaikki piintyneet, ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat höltyvät, kaikki vastamuodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu pois, kaikki pyhä häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko tarkastella asemaansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin.

Yhteiskunnassa oli tapahtunut ja tapahtumassa kaikenlaista hurjaa ja kommunistit olivat mukana edistämässä sitä kehitystä, joka oli väistämätöntä. Turha sitä vastaan olisi olut kapinoida. Taantumus häviää aina:

Perheen hävittäminen! Äärimmäiset radikaalitkin kiivastuvat tästä kommunistien häpeämättömästä aikeesta.

Mihin perustuu nykyinen porvarillinen perhe? Pääomaan, yksityistuloon. Täydellisesti kehittyneenä se on olemassa vain porvaristoa varten; mutta täydennyksenään sillä on proletaarien pakollinen perheettömyys ja julkinen prostituutio.

Porvarillinen perhe katoaa luonnollisesti tämän täydennyksensä katoamisen mukana, ja molemmat häviävät pääoman häviämisen mukana.

Syytättekö meitä siitä, että me tahdomme tehdä lopun vanhempien harjoittamasta lasten riistosta? Myönnämme itsemme syylliseksi tähänkin rikokseen.

Te väitätte, että asettamalla kotikasvatuksen sijaan yhteiskunnallisen kasvatuksen me hävitämme kaikkein hellimmät suhteet.

Eikö sitten yhteiskunta määrää teidänkin kasvatustanne? Eivätkö sitä määrää yhteiskunnalliset suhteet, joiden puitteissa te kasvatatte, yhteiskunnan välitön tai välillinen puuttuminen kasvatukseen koulun jne. kautta? Kommunistit eivät ole keksineet yhteiskunnan vaikutusta kasvatukseen; he vain muuttavat kasvatuksen luonteen, tempaavat sen irti hallitsevan luokan vaikutuksen alaisuudesta…

Uusi kehitys tunkeutui väistämättömästi kaikkialle:

….Mutta te kommunistit tahdotte saada aikaan vaimojen yhteisyyden, huutaa meille koko porvaristo kuorossa.

Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotantovälineen. Hän kuulee, että tuotantovälineet aiotaan antaa yhteiseen käyttöön, eikä luonnollisesti voi ajatella muuta, kuin että naistenkin kohtalona on sama yhteisyys.

Hän ei edes aavista, että kysymyksessä on juuri naisten kohottaminen pelkän tuotantovälineen asemasta.

Mikään ei ole muuten naurettavampaa kuin porvariemme korkean siveellinen kauhistus kommunistien muka tahtoman virallisen vaimojen yhteisyyden johdosta. Kommunistien ei tarvitse ottaa käytäntöön naisten yhteisyyttä, se on melkein aina ollut olemassa.

Porvarimme, tyytymättä siihen, että heidän käytettävissään ovat heidän työläistensä vaimot ja tyttäret, puhumattakaan julkisesta prostituutiosta, pitävät suurimpana huvituksena vietellä toistensa aviovaimoja.

Porvarillinen avioliitto on todellisuudessa aviovaimojen yhteisyyttä. Kommunisteja voitaisiin korkeintaan syyttää siitä, että ulkokultaisesti salatun vaimojen yhteisyyden tilalle he tahtovat muka asettaa julkisen, avoimen. On muuten itsestään selvää, että tuotantosuhteiden hävittämisen ohessa katoaa myös niistä johtuva vaimojen yhteisyys, so. julkinen ja salainen prostituutio.

Tässä olikin kohta, josta kiisteltiin yhä uudelleen. Kommunistit -siis nuo vuoden1848 radikaalit- halusivat hävittää perheen: miksei lapsia muka voinut kasvattaa päiväkodeissa ja panna vaimo tehtaaseen tienaamaan? Mutta entäpä aviovuode? oliko siinäkään mitään pyhää?

Nyt manifestin laatijat taisivat kyllä vauhtisokeudessaan hairahtua vetämään mutkia suoriksi, mutta ainahan tekevälle sattuu. Joka tapauksessa kysymys niin sanotusta naisten sosialisoimisesta oli kovastikin tapetilla vielä Venäjän vallankumouksen aikaan ja sen toteutumiseen uskottiin täällä lännessä usein sangen vakaasti.

Toisia asia innosti ja toisia taas ei (ks. Vihavainen: Haun naisten sosialisointi tulokset).

Hurjaa oli meno niin vuonna 1848 kuin sitten taas vuosina 1917-1922 Venäjällä ja uudelleen vuosina 1928-1931, jolloin Neuvostoliitossa tapahtui prosesseja, joita tutkijat ovat nimittäneet ”kulttuurivallankumoukseksi” Kiinan tapaan.

Taidammepa taas olla jonkinlaisen kulttuurivallankumouksen esileikeissä. Suuret murrokset aiheuttavat usein sellaisia. Kyllä tämä ainakin murrosaikaa on.