Murroksia

 

Nuori mies ja kuu

 

Antonio Muñoz Molina, Kuun tuuli. (El viento de la luna 2006). Suomentanut Tarja Härkönen. Tammi 2011, 323 s.

 

Atonio Molina (ks. Vihavainen: Haun molina tulokset) on minua kymmenen vuotta nuorempi kirjailija, joka siis on nähnyt oman maansa suuren modernisaatiomurroksen, kuten minäkin omani.

Kun Espanjan maaseutu oli kehityksessään suomalaista aika lailla jäljessä, oli kirjailijan nuoruuskin vielä ainakin samassa määrin vanhaan, traditionaaliseen elämänmenoon sidottua, kuin se, mitä itse sain katsella suunnilleen vuosikymmentä aiemmin.

Jos haluamme edes jonkinlaisen olkoonkin, että hyvin karkean mittarin maan modernisaatiolle ja sen tahdille, voimme vilkaista syntyvyystilastoja.

Espanjassa syntyi vielä vuonna 1975 noin 670 000 lasta. Siitä käyrä lähti jyrkkään laskuun ja vuonna 1995 määrä oli jo pudonnut lähes puoleen. Syntyneitä oli enää noin 36000, vaikka väkiluku olikin kasvanut vähän nopin 32:stä 40:een miljoonaan. Nythän se on yli 47 miljoonaa.

Heilahdettuaan sen jälkeen ylöspäin, käyrä on taas laskenut ja nyt lapsia syntyy noin 333 000 vuodessa. Vuonna 2100 määrän arvioidaan olevan vähän yli 24000.

Syitä on tietenkin monenmoisia: katolisen uskonnon merkityksen (ehkäisykielto) hiipuminen yhteiskunnassa, uudet ehkäisymenetelmät, pyrkimys korkeampaan elintasoon vähentämällä lasten määrää ja panemalla vaimo töihin kodin ulkopuolelle ja ylipäätään naisen muuttunut asema, jonka on mahdollistanut uusi tekniikka.

Kaikki tämä on merkinnyt myös elintason huimaa ja nopeaa nousua. Suomalaisille turisteille oli Espanja vielä 1960-luvulla köyhyyden ja oppimattomuuden leimaamaa ”alkuperäistä” seutua, mutta se oli jo silloin nopeasti muuttumassa, kuten tästäkin kirjasta ilmenee.

Kirja rakentuu kahden teeman ympärille: toinen on päähenkilön, murrosikäisen (13 v.) pojan maailma ja siinä tapahtuvat muutokset ja toinen on modernisaatio, jonka keihäänkärkenä on ihmisen lähettäminen kuuhun. Modernisaation aallot huuhtovat samaan aikaan myös espanjalaista pikkukaupunkia ja sitä ympäröivää maaseutua.

Poika elää kolmetoistavuotiaana hämmentävää lapsuuden jättämisen vaihetta ja pysyy samaan aikaan vielä kuritettavana koulupoikana ja pikkusiskonsa kanssa riitelevänä kakarana. Mielen valtaavat kuitenkin jo amerikkalaisen elokuvatähdet ja masturbaatioon liittyvä synnintunto, jota hän aluksi yrittää hoitaa keskustelulla papin kanssa.

Mutta tieteellinen maailmankuva voittaa ja sitten koko mielenkiinto alkaa kohdistua kuulentoon, jota seurataan lähes reaaliajassa lehtien, radion ja television kautta.

Väritelevisio on uusi tulokas, ja niiden myynnillä muuan sukulainen nyt rikastuu. Samaan aikaan oma isä jatkaa puutarhaviljelyään primitiivisin keinoin, hankkimatta edes vesijohtoa tai jääkaappia. Onhan kylmä kaivo ja muuli.

Nuori mies elää astronauttien jokaisen hetken kuin omansa. Kaikki ne ongelmat ja vaarat, joita nuo rohkeat miehet kohtaavat, ovat hänenkin mielessään. Hän tuntee muutenkin astronomian varsin hyvin ja on paljon lukenut.

Hänen vanemoansa ja monet sukulaisensa sen sijaan ovat hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoisia. Vanhemman sukupolven ajatukset kohdistuvat yhä alituisesti sisällissotaan, osta sentään on jo yli kolmekymmentä vuotta. Eikös se ole hirveän paljon?

Eihän se ole, ymmärtää nuori mieskin varmasti aikanaan. Murrosikäiselle se kuitenkin on käsittämättömän paljon, vuosi 2000 tuntuu kuuluvan pikemmin fiktioon kuin oikeaan tulevaisuuteen. Vanhimmalle sukupolvelle se on vähän ja se elää muistellen, mitä kukin teki sodan (kansaslaissodan) aikana.

Aikakausi on joka tapauksessa vaihtumassa, vaikka kuusta ei ihmiskunnalle paljon hyötyä herukaan. Ihmeellisen lennon on joka tapauksessa tehnyt mahdolliseksi uusi tiede ja tekniikka, ennen muuta hämmästyttävät tietokoneet, jotka kukaties vielä joskus hallitsevat maailmaa ihmisen sijasta.

Elintasotuotteita valmistetaan yhä enemmän, valtavia määriä. Miljoonas Seat-auto tulee nyt tehtaalta. Entäpä, kun niitä on koko maailmassa kymmeniä ja satoja miljoonia? Kuinka käy luonnon? Sitä on jo kysytty jossakin romaanissa.

 Ja miljoonas turistikin saapuu jo Espanjaan lentäen. Sattuupa vielä olemaan hurmaava nuori nainen.

Paljon on muuttumassa ja uuden ja vanhan välinen raja on aukenemassa railoksi. Katolisen kirkon valta ei ole kiistatonta nytkään. Oma isä suhtautuu epäluuloisesti pappeihin, mutta sallii pojan mennä heidän kouluunsa, koska he ainakin antavat hyvää opetusta.

Eno jättää maatyöläisen hommat ja ryhtyy asentajaksi, saa viikoittain palkkaa (ihmeiden ihme) ja hitsailee tarvittaessa kotonakin. Täti menee naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka ajelee skootterilla. Kodinkoneliike tuottaa hyvin ja pariskunta rikastuu, mutta tarvitaanko taloudessa oikeasti koneita?

Kahden hehtaarin palstansa säästämällä ja kieltäymyksellä itselleen lunastaneen isän mielestä koneita ei tarvita ja piste. Vielä ei hänen kohdallaan ole niiden aika, mutta muutos on jo vahvasti ilmassa.

Itse kävin ensi kertaa Espanjassa vasta 1980-luvun lopulla tai ehkäpä vasta 1990-luvun puolella. Yhä se oli meidän näkökulmastamme halpa matalapalkkamaa. Sen perinteistä eksotiikkaa myytiin omansa jo hyvän aikaa sitten kadottaneille pohjoismaalaisille, jotka olivat jo ehtineet vaurastua ennen espanjalaisia. Toki hekin vielä muistivat yhä sen oman vanhan yhteiskuntansa.

Nythän ne, jotka ovat tuon muutoksen kokeneet, alkavat olla hyvin harvassa niin meillä kuin pian heilläkin. Enpä edes usko, että tuon murroksen merkitystä on mahdollista uusille sukupolville ymmärrettävästi edes selittää.