Onko niitäkin?

 

Intiimialueita

 

Intiimialueet ovat niitä kaikkein yksityisimpiä ja siksi niin sanotusti herkkiä ja siihen tuo nimityskin viittaa. Kyseessä eivät ainakaan perinteisesti siis ole julkiset asiat, vaan aivan visusti henkilökohtaiset.

Kun olen kroonisesti kiinnostunut kulttuurin muutoksesta, joka minunkin elinaikanani tarjoaa pitkän sarjan nopeita ja perusteellisia muutoksia, täytyy tunnustaa, että tätä ala minuakin kiinnostaa, vaikka satavuotispäivä, jota jokseenkin varmasti vietän haudassa, lähestyy jo kovaa vauhtia. Ehkä tällainen ei enää olekaan sopimatonta.

Suuria muutoksia on helppo havaita ja usein ajoittaakin. Aleksis Kiven Seitsemää veljestä moitittiin rivosta kielestä, kun siellä mainittiin esimerkiksisana ”sonnin suoro”, jonka merkitystä useimmat tuskin edes ymmärsivät. Hannu Salaman kirjassa humalainen ääliö lallatteli joitakin seksiin liittyviä sanoja ja sekoitti niitä vielä raamatullisiin aiheisiin.

Tuomiohan siitä tuli ja Salamalle jopa oikeudessa. Samaan aikaan kuitenkin seksiin liittyvä sensuuri alkoi purkautua erittäin nopeasti, niin meillä kuin muualla, esimerkiksi Englannissa ja jopa USA:ssa. Siellä Playboy oli eräänlaisen vallankumouksen symboli (ks. Vihavainen: Haun playboyn aika tulokset ) ja sitä oli saatavissa myös Savonlinnan rautatiekirjakaupasta.

Nythän aika on jo ajanut Playboyn ohi ja sen, sanoisiko, tietty viattomuus vaikuttaa jo hullunkuriselta. Nyt netti on tulvillaan pornoa, jossa normaali heteroseksuaalinen yhdyntä on jo harvinainen poikkeus, jollaista ei oikein kehdata enää esittää.

Sen sijaan esiin nostetaan joitakin kummallisuuksia, joista alapäiden nuoleminen on ehdottomasti lievimmästä päästä, vaikka näyttääkin nyt olevan jotenkin pakollinen osa jokaista aktia.

Noita pornosivustoja on paljon ja niillä kuuluu olevan jopa miljoonittain erilaisia esityksiä tarjolla. Siitä huolimatta ja sen lisäksi kukoistaa vielä myös amatöörien tai puoliammattilaisten harjoittama prostituutio, joka tunnetaan nimellä Only Fans (ks. Vihavainen: Haun hefner tulokset ). Siellä voivat teinitytötkin kuulemma hankkia omaisuuksia.

Oma aikakauden indikaattorinsa on ns. gay-sektorin julkisuus, joka näyttää nousseen valtavirraksi yhdessä ns. pride-ilmiön kanssa, joka lanseerattiin koko maailmassa samoihin aikoihin. Sen syntyhetkeksi on mainittu Stonewallin mellakat vuonna n1969, mutta en oikein luota tuohon ajoitukseen. Itse etsisin suurta offensiivia 1990-luvulta.

Gay-skenen piirissä kukoistaa oma kulttuurinsa erityisine termeineen, joita tuskin kukaan ulkopuolinen aiemmin tunsi.

Nyt niiden tunteminen kuuluu jo yleissivistykseen. Fingerpori-sarjakuva, jonka ”ymmärtäjien” kerhoon itsekin kuulun, on antanut naivan uusia merkityksiä esimerkiksi suomen kielen sanoillesanoille ”juna” tai ”karhu”, ”helikopteri” ja niin edelleen.

  Vielä parikymmentä vuotta sitten ei kukaan olisi keksinyt yhdistää niitä homoskeneen. Nyt se tehdään jo luontevasti ja ilman muuta ja naureskellaan kuin teini-ikäiset.

Mutta entä se varsinainen fyysinen intiimialue? Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoivat nuoret naiset jo innolla esitellä sääriään aina polviin saakka, olipa kylmä tai kuuma ilma ja toisen maailmansodan jälkeen uimarannoilla erään ydinpommiräjäytyksen jälkeen muotiin tulleet ”bikinit” paljastivat vielä enemmän.

Nyt on normaalia nähdä sellaisia stringejä, jotka eivät itse asiassa edes näy, eli peitä mitään, mutta joiden voidaan ja jotka täytyykin kuvitella pakaroiden välissä oleviksi. Vulvakin näytetään jo mahdollisimman tarkoin molemmin puolin ja varmuuden vuoksi vielä kiristetään vähäinen vaate niin, että sen kohdalle muodostuu aisanmukainen ryppy.

No, miksi ihmeessä sitten enää pelleillään niiden narujen kanssa, eikä yksinkertaisesti olla ihan alasti?

Siinäpä hyvä kysymys. Tuntuu siltä, että kyseessä on lähinnä jonkinlainen maagista merkitystä omaava rituaali: vapaata pääsyä ei ole, vaikka kaikki näkyy. On ainakin vaivauduttava siirtämään narua hiukan syrjään.

En tiedä, saisiko kokonaan alastomana esiintyvä nainen enää nykyään sakot siitä, ettei ole käyttänyt noita stringejä julkisella paikalla. Pidän sitä mahdollisena.

Entäpä häpykarvat, pubes, joiden kasvaminen on antanut kokonaiselle ikäkaudelle sen nimen? Internetin mainoksista voi havaita, että myös miesten oletetaan ajavan ne pois. Molemmat sukupuolet, vai pitääkö sanoa kaikki, ”sheivaavat”. Pehkot ja tuherot ovat kaamea, ”häpeällinen”? muisto menneisyydestä (vrt. Vihavainen: Haun tuuhakon viesti tulokset ).

Tässä on tietenkin näkevinään freudilaisittain ymmärrettävän paluun infantiiliin tilaan, jossa karvat eivät vielä kasvaneet. Intiimialue jää nykyään jo äärimmäisen kapeaksi nauhaksi, joka peittää naisilla korkeintaan noita alapään aukkoja ja miehillä piilottaa vieläkin ns. keskiveitikan, kuten opiskelijakielellä 1960-luvulla sanottiin.

Tietenkin kaikki kehittyy ja kaikessa on vielä kehitettävää ainakin johonkin suuntaan. On hyvinkin mahdollista, että muoti vielä alkaakin saada vaikutteita esimerkiksi muhamettilaisesta pukeutumisesta, joka etelässä ja idässä onkin viime vuosikymmeninä saanut aivan ”uusia”, keskiaikaisia muotoja.

Toisaalta on mahdollista sekin, että esimerkiksi miehet alkavat entistä enemmän korostaa ulkoisia sukupuolitunnuksiaan ja käyttöön tulee jälleen ns. kalukukkaro, joka aikoinaan olikin normaali asuste. Toki lämpimillä ilmoilla saatetaan ruveta myös käyttämään vaikkapa jonkinlaista tuppea.

Kaiken kaikkiaan, intiimialueen äärimmäinen supistuminen sekä kuvaannollisessa että fyysisessä mielessä on jo länsimaisessa kulttuurissa mennyt lähelle kulminaatiopistettä. Samaan suuntaan ei voida jatkaa. Seksiin liittyvät vitsitkään eivät taida enää naurattaa, vai miten lienee? Ainakaan mitään hävettävää kainostuttavan mielessä ei intiimialueissa (lat. pudendum) enää ole.

Kukapa uskaltaisi myöskään laskea leikkiä vaikkapa homoista ja miten voidaan edes kuvitella, että jotakuta voitaisiin kiristää vanhan maailman hunaja-ansalla? Jos joku on toisen kanssa silleen, niin sitten on, eikä siinä ole kenelläkään nokan koputtamista, vai kuinka? EVVK?

Mikäli joku uskaltaa laskea leikkiä esimerkiksi homoseksuaalisuudesta, hänet voidaan piankin haastaa leivättömän pöydän ääreen sellaisen vähemmistön pilkkaamisesta, joka tässä kulttuurissa nauttii erityistä suosiota ja tuntee oikeutettua ylpeyttä synnynnäisestä ominaisuudestaan.

Vai miten se oikein on? Olisiko sittenkin jotenkin noloa kuvassa, jossa joku tunnettu poliitikko esimerkiksi istuisi ns. junassa? Miksi se olisi? Vai eikö nolous tässä tapauksessa koituisi juuri tuon kuvan julkaisijalle ja mahdollisen kiristyksen yrittäjälle?