Aikansa
Trump?
Kun näitä nykyisen maailmapolitiikan
touhuja katselee, etsii väkisinkin mielessään historiallisia paralleeleja.
Ainahan ne ontuvat, mutta on hyvä muistaa, että on sitä osattu ennenkin.
Maailman johtavan demokratian päämiehen
historialliseksi edeltäjäksi tuntuisi parhaiten soveltuvan jonkin
maailmanvallan päästään seonnut yksinvaltias, ehkäpä Nero, Caligula tai joku itämainen
despootti, vaikkapa Xerxes, joka rankaisi merta sitä ruoskittamalla.
Itse demokratian käsite on tietenkin
muuttunut antiikin ajoista, jolloin se kuului kaupunkivaltioille, joissa
voitiin pitää kansankokouksia. Persian kaltaisessa valtakunnassa sitä ei voinut
enää kuvitella, eikä myöskään Roomassa, jossa res publica ei mitään
demokratiaa tarkoittanut, vaikka olikin periaatteessa yksinvallan vastakohta.
Kuninkaat oli karkotettu ja keisarin valta
perustui tasavaltaisiin instituutioihin. Niiden hallitsemisesta kyllä kertyi
valtaa ainakin saman verran kuin kuninkaalla kerran oli ollut.
Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen
Ruotsi oli perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkaan rooli kuitenkin lähenteli
ajan ihanteeksi nousseen valistuneen itsevaltiaan asemaa.
Kunnianhimoinen monarkkimme pyrki ottamaan
siitä kaiken irti ja haaveili jo mielessään ikuisen kunnian laakereita, Venäjän
kukistajana ja Afrikan sankarina, joka pelasti Turkin imperiumin. Sittemmin
häntä innosti myös monikansallisen sotajoukon johtaminen Ranskan
vallankumouksen kukistamiseksi ja Ludvig XVI:n pelastamiseksi.
Suomalaiset olivat Kyöstä-kuninkaaseensa
hyvin tyytyväisiä, tämä kun osasi jonkin verran suomeakin ja opetutti sitä myös
kruununperijälle. Suomalaisilla ei ollut tietoa siitä, että kuningas oli neuvotellut
venäläisten kanssa jopa Suomen vaihtamisesta Norjaan, joka siis otettaisiin
Tanskalta, joka oli Venäjän geopoliittinen liittolainen jo keskiajalta lähtien.
Tässä diiliissä olisimme siis joutuneet
Venäjän alaisuuteen ihan neuvotteluteitse. Mitä tästä olisi seurannut
valtiopäivillä, on kiinnostavaa kuvitella. Ehkäpä ajan relevantti juridinen
instanssi olisi ainakin kyennyt sorvaamaan vakuuttavan asiakirjan kuninkaan politiikan
juridisesta pätevyydestä.
Voi tietenkin epäillä sitä, miten
tosissaan tuollainen ajatus esitettiin, mutta Kustaa III:n kohdalla ei huimia
ideoita pidä vähätellä. Hän oli tarvittaessa valmis panemaan koko valtakuntansa
vaaraan oman kunnianhimonsa tähden.
Kustaa III:n sota oli huikea osoitus
siitä, miten monarkki saattoi pelata hasardia panoksenaan koko valtakuntansa ja
maksumiehinä kymmenet tuhannet sotilaat ja siviilit, jotka saivat antaa
henkensä tuossa uhkapelissä.
Erik Lönnrothin klassinen elämäkerta kuvaa
tämän narsistin uraa, joka hyvällä onnella päättyi siihen, että hän sai
Tukholman kuninkaanlinnan viereen patsaansa, jossa annetaan hänen epiteetikseen
muun ohella myös ”rauhan palauttaja”. Rauhan rikkojasta ei mainita mitään (ks. Gustav III (staty) –
Wikipedia ).
Kuitenkin voimme laskea Kustaa III:n
suorittaman rauhan rikkomisen syyksi sen, että Venäjä sopivan hetken tullen
vuonna1808 hyökkäsi ja otti itselleen koko Suomen. Toki Ruotsi sai pian
itselleen Norjan, mikä perustui kruununperillisen, Kaarle Juhanan taitavaan ja ennakkoluulottomaan
diplomatiaan.
lauantai 1.
huhtikuuta 2023
Muuan
sankarikuningas
Erik Lönnroth, Den stora rollen. Kung
Gustaf III spelad av honom själv. Norstedts 1986, 282 s.
Suuri valta turmelee ja ehdoton valta
turmelee ehdottomasti, kuten ihan läheltä nykyhistoriastakin näemme. Myös
Kustaa III oli egomaani, jolla oli taipumus ja kyky uskoa, että kaikki, mihin
hän ryhtyy, kyllä onnistuu, vaikka riskit olisivat suuriakin.
Suurena teatteriharrastajana Kustaa
kirjoitti useitakin historiallisia näytelmiä, jotka liittyivät hänen
sankareihinsa Ruotsin historiassa, kahteen suureen Kustaa-kuninkaaseen, Kustaa
Eerikinpoika Vaasaan ja Kustaa II Aadolfiin. Voltairen Henriade-näytelmän
Kustaa osasi jo teini-ikäisenä ulkoa. Teatteri oli hänelle ehkä suurinta ja
aidointa maailmassa.
Näytelmä Gustaf Adolph och Ebba
Brahe esittää naiivin ihannekuvan pelottomasta ja nuhteettomasta
sankarista, joka teki mahdottoman mahdolliseksi. Kuningas oli sekä voittoisa,
että armollinen. Näytelmässä kansa ihailee kuninkaan täydellisiä hyveitä:
Alla följande Kungen till stranden:
Gud välsigna vår goda, vår stora kung!
Johan:
Hvad han är nådig!
Catharina:
Hvad han är trogen!
Sigrid:
Hvad han är vacker!
Maria:
Hvad han är öm!
Erik:
Hvad han är god!
Sven:
Hvad han är tapper!
Kustaan näytelmiä ei yleensä ole pidetty
suurina nerouden osoituksina, mutta joskus kuuluu yleisö niissä villiintyneen
ja huutaneen hurjana ”hakkaa päälle” (slå på, slå på, slå på!).
Kolmas Kustaa ei halunnut olla kahta muuta
Kustaata pahempi. Itse asiassa hän pyrki jopa suuremmaksi. Eräässä kirjeessään
hän maalailee, miten maailmanhistoria muistaisi hänet Turkin
keisarikunnan pelastajana ja hänen maineensa kiirisi ympäri Aasiaa ja
Afrikkaa kuin uuden Aleksanteri Suuren.
Tämä tapahtui siihen aikaan, kun hän nousi
maihin Suomessa nimeään kantava sodan alussa ja kun hänellä tiettävästi oli
myös yllään uusi sankarin univormu, joka muistutti Kustaa II Aadolfin pukua.
Ruotsin varsinainen perivihollinen oli
Tanska, joka 1600-luvulle saakka piti hallussaan sekä Skandinavian eteläistä
osaa, että Ruotsin pääsyä Atlantille, jossa aikakauden suuret bisnekset
odottivat Ruotsin puuta, metalleja ja tervaa.
Epäilemättä Tanskalla oli syytä kantaa
kaunaa Ruotsille, joka pakkoruotsalaisti Skoonen, Hallannin, Blekingen ja
Bohuslänin, mutta tanskalaisviha oli syvään juurtunut Ruotsissakin,
kehtasivathan nuo uudet alamaiset ryhtyä jopa sissitoimintaan ja heidän vanha
emämaansa oli aina valmis liittoutumaan Ruotsia vastaan.
Kyseessä oli vanha Tanskan ja Venäjän
liitto, jota vastassa oli Ruotsin ja Turkin liitto. Keskustelussaan Katariina
II:n kanssa Kustaa ehdotti noiden liittojen purkamista ja sen tilalle Ruotsin
ja Venäjän liittoa. Sen myötäjäisinä Ruotsi saisi Tanskalta Norjan.
Katariina ei asiasta innostunut, vaikka
Venäjän lähettiläs Morkov salaisissa keskusteluissa Rooman Pietarinkirkossa
saattoi vahvistaa, että kuningas oli tosissaan. Hyökkäystä Tanskaa vastaan
valmisteltiin varsin pitkälle ja sen kulmakivenä oli Tanskan laivaston
tuhoaminen äkillisellä iskulla. Tämä siitä huolimatta, että Tanskan laivasto
oli jopa suurempi kuin Ruotsin…
Tanskaan lähetettiin vakoilijaksi muuan
majuri Toll, jonka hänen veljensä arveli sopivan tarkoitukseen erinomaisesti,
majuri kun osasi kieltä kuin natiivi ikään: ”så väl possederar han deras
ohyggeliga språk…”
Tanskan suunta päätettiin lopulta
varmistaa ystävyyspolitiikalla. Kustaa Mauri Armfelt hurmasi tanskalaiset
siihen määrään saakka, että sai arvostetun ja kadehditun Tanskan
Elefanttiritarikunnan kunniamerkin. Elefantti muuten liittyi tanskalaisten
rooliin ristiretkillä.
Armfelt, joka lihoi Tanskan herkkujen
äärellä, kuuluu pahastuneen siitä, kun Venäjän lähettiläs sitten kerran
viittasi häneen sanalla ”elefanten”. Mutta diplomaatithan joutuvat kestämään
kaikenlaista.
Mitä kaikkien tuntemaan Kustaan sotaan
tulee, lienee meillä yleinen käsitys, että siinä oli kaksi osapuolta, Ruotsi ja
Venäjä. Samaan aikaan kyllä käytiin myös Venäjän ja Turkin sotaa, jossa
jälkimmäinen oli tällä kertaa hyökkääjä.
Juridisesti niin olikin, mutta sota ei
olisi ollut edes mahdollinen ilman taustajoukkoja, joita Ruotsi sai haalituiksi
vaihtelevasti. Eurooppalainen tasapainopolitiikka oli horjumassa Venäjän
laajenemisen takia ja sitä vastaan pelasivat niin Preussi ja Englanti kuin
Hollanti ja vielä Puolakin, joka epätoivoisesti etsi pelastusta jopa
Preussilta, joka pian yhdessä Venäjän ja Itävallan kanssa teki lopun koko
maasta.
Venäläisessä wikipediassa nuo maat
esitetäänkin Venäjän vihollisina Kustaa III:n sodassa. Kuitenkaan enempää
Englanti kuin Preussi, saati Hollanti eivät nostaneet aseitaan Venäjää vastaan.
Sen sijaan ne maksoivat Ruotsille avustuksia, samoin kuin Turkki. Vuonna 1790
toki myös Preussin armeijan mobilisointi Puolen suunnalla antoi Katariinalle
hyvän syyn pyrkiä rauhaan Ruotsin kanssa, että joukkoja vapautuisi etelämmäs.
Lönnrothin teos ei ole Kustaan sodan vaan
itse kuninkaan historia, mutta kertoo kyllä varsin laajasti asian
diplomaattisesta taustasta. Se poikkeaa suomalaisista esityksistä
painotuksiltaan ja paljastaa myös Kustaan politiikan suuren ulkopoliittisen
haavoittuvuuden.
Itse kirjan sankari tai ainakin
keskushenkilö osoittautuu todella sankariksi sanan klassisessa mielessä, hän on
tunteeton uhrauksille ja ikuinen optimisti toivottomissakin tilanteissa, jotka
aluksi näyttävät musertavan kaiken. Rohkeutta Kustaalta ei kentällä enempää
kuin kabineteissakaan puuttunut ja visiot olivat todella huimia.
Ajan diplomatia oli äärimmäisen
raadollista ja avustuksia sotaan luvattiin avokätisemmin kuin niitä annettiin.
Äskeiset viholliset muuttuivat helposti uusiksi ystäviksi ja Värälän rauhan
jälkeen kuningas lähettikin serkulleen Katariinalle tolkuttoman falskin
kirjeen, jossa pahoiteltiin ikäviä väärinkäsityksiä, jotka muka aiheuttivat
sodan.
Sen sijaan tarjottiin ystävyysliittoa ja
osanottoa yhteiseen sotaretkeen Ranskan vallankumousta vastaan, jota Ruotsin
sankarikuningas itse johtaisi. Hyökkäysarmeijalle oli piirretty valmiiksi
karttakin, joka oli mikkeliläisen upseerin, Otto Karl von Fieandtin tekemä.
Rahaakin Ruotsiin tarvittiin kipeästi, myös Venäjältä. Katariina ei lämmennyt
rakkaan serkkunsa ajatuksille tälläkään kertaa, vaikka Kustaa oli taaskin
ilmeisen tosissaan.
Kirjotatte "Suomalaisilla ei ollut tietoa siitä, että kuningas oli neuvotellut venäläisten kanssa jopa Suomen vaihtamisesta Norjaan, joka siis otettaisiin Tanskalta, joka oli Venäjän geopoliittinen liittolainen jo keskiajalta lähtien".
VastaaPoistaTuo näkemys on todella mielenkiintoinen ja haluaisin siitä tietää enemmän. Mistä tuota tietoa kannattaisi ryhtyä etsimään. Eli laiska kun olen, niin miten pääseen asiaan helpoiten käsiksi?
Vaasa suku on kumminkin ollut eri kuin Bernadotte ja Ruotsin hallinnolliset alueet ovat näin ollen liukuvia. Bernadottethan ovat tunnetusti alkujaan ranskalaisia.
VastaaPoista"Keskustelussaan Katariina II:n kanssa Kustaa ehdotti noiden liittojen purkamista ja sen tilalle Ruotsin ja Venäjän liittoa. Sen myötäjäisinä Ruotsi saisi Tanskalta Norjan."
VastaaPoistaTämähän toteutui Katariinan pojanpojan ja Bernadotte-suvun ensimmäisen kuninkaan toimesta, molempien valtakuntie hyödyksi. Samalla tuli Ruotsin monisataavuotinen konflikti Tanskan ja Venäjän kanssa kerralla ratkaistuksi. Suomi sai autonomia ja sadan vuoden rauhan. En tiedä, minkälaista rauhaa Natojäsenyys pitkällä välillä meille antaa. Suomen kirous on olla suurvaltojen geopoliittisten mannerlaattojen saumakohdassa.
Sillä ajatuksella en malta olla leikittelemättä, että mikä Suomen osa olisi ollut jos Kustaa III ja IV olisivat olleet ulkopoliittisesti taitavampia pyrkien pysyvään rauhaan Venäjän kanssa ja olisimme Ruotsin osana päässeet mukaan sen 1809 jälkeiseen huimaan taloudelliseen kehitykseen ja vakiintuneeseen puoluettomuuspolitiikkaan välttäen sodat; suomen kielelle olisi kyllä käynyt huonosti, tänker jag.
Ei tuo kieli häviä. Hallinnollisesti Suomi omaa 2 virallista kieltä, en usko tuon muuttuvan.
PoistaMielenkiintoista tuo on kun jää pohtimaan identiteettipolitikointia kielen kautta. Me puhumme kieltä joka luokitellaan ugrilaiseksi, valtiona täällä on 2 hallinnollista kieltä.
Kun taas valta uskoa voi pitää kristinuskon on kuuluvana (variaatioita löytyy). (Lähinnä jos uskon tueksi haetaan raamattu, yhdistävänä tekijänä). Kun taas hebrea, arabiaa ovat seemiläisiä kieliä. (Verrannollisesti taas koraaniin ja tooraan).
En oikein usko että uskominen johonkin häviäisi toisaalla vaikka itse lopettaisi uskomasta.
Mutta on tuo valtion lakiin uskominen parempi kuin herrasväen korkea lentoiset näkemykset. Freudin näkemykset joutavat kyllä jollain tasolla romukoppaan, tuo kun on sidoksissa aikaan ja aikansa akateemisten toimiin.
Puhuttu kieli kun on eri asia kuin kirjakieli.
"Maailman johtavan demokratian päämiehen historialliseksi edeltäjäksi tuntuisi parhaiten soveltuvan jonkin maailmanvallan päästään seonnut yksinvaltias, ehkäpä Nero, Caligula tai joku itämainen despootti, vaikkapa Xerxes, joka rankaisi merta sitä ruoskittamalla."
VastaaPoistaTuollaisen vertailuun Neroon Hesarin toimittaja tässä taannoin teki, vertailu oli kyllä hätkähdyttävän samankaltainen. Nerolla vain ei ollut ydinasenappia...