lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kauhea puhdistustyö



Kauhea puhdistustyö ja kansallinen kokemus

Uusi tutkimus on taas vienyt tietojamme vuodesta 1918 hieman eteenpäin. Ensi uutisten mukaan ei tosin näytä siltä, että kyseessä olisi ns. harppaus.
Naisten ja lasten (alaikäisten) tappaminen tuossa sodassa ei ole uutuus kenellekään, vaikka hän olisi lukenut vain 1960-luvulla ilmestyneet tutkimukset. Nyt näyttää joka tapauksessa siltä, että määrä olisi suurempi kuin välillä ajateltiin. Mutta määrällä ei ehkä ole juuri merkitystä laadun rinnalla. Ajatelkaamme vain Ivan Karamazovin argumenttia siitä, ettei koko maailman hyvyys pystyisi sovittamaan viattoman lapsen kyyneleitä, jos se olisi niille rakennettu.
Maailman pahuus on asia, jota mieluummin olemme ymmärtämättä. Ei ole niinkään harvinaista kuulla suoranaista ylpeilyä sen johdosta ettei ”kyllä ymmärrä” tätä tai tuota asiaa. Ja kukapa haluaisi ihan oikeasti kyetä eläytymään teloittajan rooliin ja ymmärtämään, miksi avuttomien uhrien tappaminen tuntui vähintäänkin oikealta ratkaisulta, ellei nyt vallan pyhältä velvollisuudelta.
Tuntematta nyt julkisuuden valokeilaan putkahtanutta uutta tutkimusta kannattaa joka tapauksessa noteerata sen tekijän sanat siitä, että noin (yli?) kahdensadan naisen ja lapsen tappaminen oli kansalaissodan suurin rikos. Siinä ainakin on konkreettinen väittämä, jolla on uutuusarvoa ja joka kaipaa vahvoja perusteita.
Miksi määrällisesti paljon pienemmän joukon tappaminen olisi suurempi rikos kuin suuremman? Ei kai naisten henki ole periaatteessa miesten henkeä arvokkaampi tai jos on, niin miksi ja miten paljon? Lapset, jotka on niputettu samaan naisten kanssa, ovat toki eri asia. Niitähän oli molemmin puolin rintamaa myös aseissa ja koki myös sen mukaisia kohtaloita. Lasten sotaa on ruma katsella, sanoi joku, joka oli sitä nähnyt.
Saattaa hyvinkin olla, että meidän on syytä pitää nimenomaan lapsiuhreja ja ehkä naisiakin aivan erityisen väärin kohdeltuina marttyyreinä. Itse joka tapauksessa haluaisin aivan erityisesti ymmärtää sitä psykologiaa, joka puolin ja toisin vei tuohon onnettomaan lopputulokseen.
Epäilemättä tarvittiin ihmisiä, joilla ainakin meidän rauhallisen yhteiskuntamme näkökulmasta oli minkin moraali: verihumala teki tappamisesta kenties yhtä juhlaa, joka pönkitti omaa itsetuntoa ja auttoi amatööripyöveliä tuntemaan olevansa aito eurooppalainen. Olihan siellä Itämeren takana tapettu miljoonia ja taas miljoonia miehiä eikä meillä ollut saatu aikaan mitään. Nytpä saatiin.
Toki asetelmaan kuului, että vastapuoli oli noussut, vastoin lakia ja oikeutta, käsi kädessä perivihollisen kanssa kukistamaan kaikkea normaalia järjestystä ja järjestänyt pelkkään väkivaltaan nojaavia riekkujaisia, tappaen hyviä ja kunniallisia kansalaisia.  Koko sivistyksen kohtalo oli ollut vaakalaudalla ja tarinoita yhteiskunnan pohjasakan harjoittamasta uskomattomasta sadismista liikkui ilma sakeanaan.
Tämä näyttää hyvin pitkälle olleen se motivaatiotausta, johon mielivaltaiset ampumiset liittyivät. Teloitusta ampumalla pidettiin aivan ilmeisesti jonkinlaisena eurooppalaisen sivistyksen saavutuksena, jota voi vain myönteisesti verrata punaisten suorittamiin kidutuksiin.
Vastapuolella taas näyttää olleen naiiveja kuvitelmia siitä, että työtätekevän kansan suorittama aseellinen vallanotto oli jotenkin asiaankuuluva ja historiallisen välttämättömyyden velvoittamakin tapahtuma. Vallankumouksellinen väkivaltakaan ei ollut itsetarkoitus, vaan sen määrä riippui vastustajan toimista. Eihän sitä olisi tarvittu lainkaan, mikäli se olisi älynnyt laskea aseensa.
Kun Rubiconin yli oli astuttu ja sosialidemokraattinen puolue uskonut onnensa aseiden varaan, oli kaiken järjen mukaan odotettavissa verta ja kärsimystä. Naiivissa laulussa, jota vielä 1970-luvun taistolaiset lauloivat, sanottiin:

”kauhea joskin on puhdistustyömme,
ihmisten onnen on ehtona se!”

Ikävä kyllä, voittajapuoli ei suinkaan ollut kyllin avaramielinen unohtaakseen puolestaan tämän puhdistamisen idean.  Avuttomien vankien teloittaminen oli raukkamaista ja toimi täysin vastoin tarkoitustaan, mitä ei kyetty ymmärtämään.
Alkuvaiheessa ihmisiä tapettiin kostoksi, paljoa sukupuoleen tai ikään katsomatta. Valtiorikosoikeudet toimivat sitten jo normaalimmin, vaikka niidenkin ankaruutta on ainakin meidän päiviemme näkökulmasta syytä pitää suhteettoman suurena.
Mutta mitä meidän päiviemme näkökulma tähän kuuluu? Tuskinpa kenellekään tulisi edes mieleen tuomita summittaisesti ammuttavaksi suuria määriä ihmisiä, saati sitten mennä heitä teloittamaan, vaikkapa konekiväärillä. Tämähän kuulostaa aivan sairaalta. Luulen, että olisi hyvin omituista edes irtisanoutua tällaisesta toiminnasta enempää kuin aseellisesta vallankumouksestakaan.
Aika oli kokonaan toinen, toisenlaisia olivat yhteiskunnalliset ja kansalliset jännitteet, näkemykset lain pyhyydestä ja valankumouksen oikeutuksesta. Nykyajan lukija ei edes usko niitä sadistisia kertomuksia, jotka näyttävät pitkälti vallinneen ihmisten mieliä vuonna 1918. Lyhyesti sanoen, meillä ei ole elämää suurempia intohimoja ja olemme siihen tyytyväisiä.
Mutta voisimmeko sentään oppia jotakin toisen ajan, poikkeusajan kokemuksista? Onko enin, mitä siitä heruu, vain kauhistunut reaktio: ”Tuota minä en ymmärrä lainkaan!”
Siinä tapauksessa tutkijan työ menisi hukkaan. Meidän on syytä ymmärtää, ettei se rauhan tila, joka yhteiskunnassamme nyt vallitsee, välttämättä kestä ikuisesti. On jopa suhteellisen varmaa, että se jossakin vaiheessa rikkoutuu. On mahdollista, että silloin seuraa myös väkivallan aikakausi, mikäli yhteiskuntaan on syntynyt syviä jakolinjoja ja intohimot nousevat korkeiksi esimerkiksi elintarvikepulan takia.
Tilanne, jossa osa kansaa nostaa aseen toista vastaan, ei ole ikuisiksi ajoiksi poissuljettu ja todennäköisimmin se syntyy valtiollisen kriisin yhteydessä, kun kansa on ensin jakautunut kahtia ja molemmin puolin organisoitunut. Aseiden hankkiminen ei tuollaisessa tilanteessa ole koskaan ollut ylivoimainen ongelma. Valtiolla on niitä enemmän kuin tarpeeksi ja ellei ole, joku on aina valmis auttamaan, jos ihmiset tapella haluavat.
Tällaisessa tuilanteessa, luija suokoon, ettei sellaista tule koskaan, ymmärrys siitä, mitä tapahtui vuonna 1918 on kullan arvoista. Ottaako vastaan ase, kun sitä tarjotaan ja mennä puolustamaan tai edistämään hyvää asiaa? Mitä tehdä aseistariisutuille vihollisille? Mikä on ihmisten onnelle tarpeen ja mikä ei? Sopii toivoa, että kansallinen kokemuksemme on meitä viisastuttanut ja kavahdamme syvästi sitä mahdollisuuttakin, että kansa taas kerran jakaantuisi keskenään vihamielisiin leireihin.

31 kommenttia:

  1. Eilen, suorastaan pysähdyin kuulemaan yle puheella vieraana olluutta Jaakko Hämeen anttilaa, hän totesi suhteestaan uskoon ja ateismiin, jotenkin ,usko tuotaa humanismin,ihmisyyden kunnioituksen, ateismi, mahdollistaa materialistisen maailmankatsomuksen, eli kivellä tai ihmissolukolla, ei ole eroa. Kriisien yhteydessä, kuten punakapinan aikaan vihollinen lemataan pelkäksi pedoksi ja juuri se mahdollistaa blogissa kuvatut tapahtumat. Mitä enemmän olen tuota aikakautta itselleni selvittänyt, sitä vahvemmin olen vakuuttunut, ettei millään tuon aikakauden toimialla ollut puhtaat jauhot pussissa, kaikki oli sekaantunut, jos jonkinlaiseen vempulointiin. Esimerkisi se eduskunnan hajoitus ja uudet vaalit, eivät oleet tasapuoliset, teollisuuspaikkakunnilla vaaliteknisin toimin rajoitetiin osallistumis mahdollisuuksia, se oli omiaan viemään äkkiväärät ainekset, väkivallan tielle. Jos bosheviikit eivät olisi pystyneet vallankaapaukseen Pietarissa, en usko että porvarillinen senaatti olisi halunnut murtaa tuolloista unionia, liikeelämän toiminta ja aktivismi nyt europan unionin aikana on siitä oiva todiste, itsenäisyys ei markkinamiehille merkitse mitään, varsinkaan jos se estää vaurastumista.

    VastaaPoista
  2. Ansiokas kirjoitus.Yleissivistävää lukio-opetusta ei saa lopettaa.Maailman ja oman kansan historian tuntemus on välttämätöntä.

    VastaaPoista
  3. "Maailman pahuus on asia, jota mieluummin olemme ymmärtämättä. Ei ole niinkään harvinaista kuulla suoranaista ylpeilyä sen johdosta ettei ”kyllä ymmärrä” tätä tai tuota asiaa."

    Kyllä historian läpi välittyy väkevä todistus siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha, häijy, katala ja itsekäs olento. Uskovaisena saan katsoa omaa pahuuttani silmiin Golgatan ristillä, jossa Jeesus ristiinnaulittiin minun ja kaikkien muiden ihmisten syntien sovitukseksi. Onneksi Golgatan risti tarjoaa myös armon oman pahuutensa tunnustaneelle. Voi niitä, jotka eivät halua kohdata omaa pahuuttaan tässä elämässä!

    VastaaPoista
  4. En kyllä jaa optimismiasi siitä, että historian tuntemuksella olisi minkäänlaista osaa tulevaisuuden virheiden välttämisessä. Vaikka itse harrastelenkin historiaa bed-side-readingina melko paljonkin, olen taipuvainen väittämään, että historianopetuksen voisi vaikka lakkauttaa perusopetuksessa kenenkään siitä kärsimättä. Tietämyksen taso peruskoulutasolla on joka tapauksessa niin uskomattoman surkea, että edes yleissivistyksellä opetusta ei juuri voi perustella.
    Enkä oikein usko, että tosiasiallisesti juuri kukaan hahmottaa esimerkiksi vaikkapa juuri käsillä olevia ongelmiamme historiallisen valotuksen kautta. Historialliseen näkökulmaan vetoaminen toimii poliittisessa keskustelussa lähinnä retorisena maneerina, josta on vilpitön argumentaatio kaukana.
    Lisäksi en usko erityisesti minkään historiallisen valotuksen tai tarkastelukulman toimivan esteenä minkään virheen tekemiselle; onhan jokaisella historiallisella tilanteella omat erityispiirteensä ja minkä tahansa historiaan perustuvan argumentin voi kiistää. Onhan historia induktiivisena tieteenä aina varsin hataralla pohjalla.

    VastaaPoista
  5. Sisällissota on hirvittävä mylly, joka jauhaa yhteiskuntaan monia sukupolvia arpeuttavia haavoja. Siksi onkin kammottavaa huomata, kuinka edesvastuuttomasti poliittiset päättäjät ovat olleet rikkomassa toimivia rakenteita ja edistyksen nimissä tavan takaa olleet keksimässä pyörää uudestaan. Tietoisuus sisällissodan syistä ja seurauksista ei ole ikinä saavuttanut tarvittavaa tasoa, eivätpä menneet sukupolvet ole vaikenemisen muuria juuri rikkoneetkaan. Tätäkin taustaa vasten on ollut tyrmistyttävää havaita, kuinka historianopetuksen asema koulutuksessa on heikentynyt.

    Eilen taisi keskusteluissa olla kokeilu, jossa uskonto olisi pakollinen mutta historia vapaaehtoinen. Terveessä yhteiskunnassa historia EI KOSKAAN voi olla vapaaehtoinen aine. Historiattomuus ja huono taustojen tuntemus avaavat tien järjettömille poliittisille päätöksille.

    Pahinten korvaani särähti feministinen paatos tutkijan määrittäessä käsittelemänsä kauheudet "kansalaissodan pahimmaksi rikokseksi". Moinen arvottaminen ei valitettavasti saamani käsityksen mukaan kuulu objektiivisen historiantutkijan ammattitaitoon!

    Murhenäytelmiä ei voi eikä saa arvottaa lukumäärien mukaan. Kokonaisuutena sisällissota/vapaussota/kansalaissota oli suunnaton murhenäytelmä, joka tuhosi lukemattomia ihmiselämiä. Parasta kunnioitusta uhreja kohtaan olisi turvata mahdollisimman kattava ja tarkka historiantuntemus kautta koko kansan, jotta vuosikausien syy- ja seuraussuhteet murroskauden taustalla olisi edes mahdollista jollain lailla hahmottaa. Eräällä keskustelupalstalla törmäsin kuvaukseen, kuinka 14-15 -vuotiailla ei ollut edes selvää kuvaa toisen maailmansodan osapuolista tai voittajista.

    Kuinka voisimme estää kauhujen toistumisen, mikäli huono historiantuntemus ja tiettyjen tutkijoiden tendenssimäinen aatteellisuus hämärtävät kuvan siitä, miksi Suomesta on tullut sellainen kuin se on?

    VastaaPoista
  6. Kiitos aivan upeasta kirjoituksesta.

    Toivottavasti Suomen 100-vuotisjuhla ensi vuonna ei muodostu vimmatuksi ns. vanhojen jo umpeutuneiden haavojen auki repimiseksi.

    VastaaPoista
  7. Hyvä että porvarien tekemiä rikoksia ihmisyyttä vastaan tutkitaan. Vapaussodasta puhujat haluavat uskoa valheeseen sodasta jolla tavoiteltiin itsenäisyyttä. Kukaan ei muista että ei tuolloin maassa olleilla venäläisillä sotilailla ollut edes mitään taistelutahtoa.

    Uskooko joku ihan oikeasti että tuhannet aseistetut ja järjestäyneet sotilaat olisivat antaneet riisua itsensä aseista jos olisivat tahtoneet taistella. Noilla sotilailla ei kuitenkaan suomalaisten onneksi ollut siteitä Suomeen eikä jäädä tänne.

    Muutama venäläinen taisteli punaisten puolella mutta sillä ei ollut suurta merkitystä. Sisällissota oli käytänössä täysin suomalaisten luokka sota jota voitaisiin verrata Ranskan vallankumoukseen tai Haitin orjakapinaan.

    Porvarien suorittamista hirvittävistä joukkomurhista on kirjoitettu paljon ja muistaakseni tuosta punaisten naistenkin joukkomurhasta jossa murhattiin myös alaikäisiä oli maininta taannoin tulleessa tv dokumentissa. Häpeää on yritetty vierittää saksalaisten päälle mutta totuus on että rikos on suomalaisten suorittama. Näiden rikollisten paikka olisi ollut hirttolavalla Rudolf Hössin ym. kanssa.

    Aikaa ennen sisällissotaa voitaisiin tutkia enemmänkin sillä sisällistota oli vain oire ei itse sairaus. Suomesta on haluttu luoda kuva maanviljelijöiden maana mutta muistaakseni jonkun tutkimuksen mukaan maaseudun väestöstä 80 % oli muita kuin itsellisiä viljelijöitä. Renkejä, piikoja, muonamiehiä... jotka saivat raadannastaan ruokapalkan ja elivät lähinnä orjan asemassa. Olisi jo aika murskata sepeliksi "vapaussodan" muistopatsaat ja pysyttää tilalle muistomerkkejä joukkomurhan uhreille.

    Perussuomalaisten peruskannattajat ovat näitä maaseudun pikkuporvareita jotka vihaavat duunaria yli kaiken mutta maahan sidottuine varallisuuksineen pääsyä suurkapitalistien pöytiin ei ole. Bourdien kirjoitti että uusliberalismi on restauraatiota paluuta 1800-luvulle kapitalismin alkuaikoihin. Älkääkä jauhako globalisaatiosta joka on vain tuon politiikan toinen nimi. Hyvin tässä on onnituttukin kun kokonais kulutuskysyntä on länsimaissa romahtanut ja lama syvenee. Kapitalistit ovat sen sijaan rikkaampia kuin koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä monivaiheisesti eskaloituvan väkivallan juuri olleen se "itse sairaus" aina puna-ja porvariskaarteista yleislakon aikana päättyen 1918 molempien puolien aloittamiin "putcheihin".
      Voisin siis hyvin kuvitella että 1800-luvun lopun teollistuva Suomi olisi pystynyt selvittämään sisäpoliittiset, ehkä mittavatkin vaikeutensa kuten vaikkapa Ruotsi onnistui tekemään, jos eurooppalainen suursota olisi vältetty. Esim. torpparilait viittaavat tähän suuntaan. hh

      Poista
    2. Tälle kannalle kallistun vahvasti. Sos.dem puolueen uskomaton vastuuttomuus yhdessä venäläisten esimerkin ja painostuksen kanssa mahdollistivat sen törkeyden, jota aseellinen vallankumous merkitsi. Asia ei muuksi muutu millään selittelyllä tai terroritutkimuksella, joka toki tuo tarpeellista tietoa siitä, mitä sitten itse sodassa tapahtui.

      Poista
  8. Jatkosota päättyi vuonna 1947 Pariisin rauhaan.
    Talvisota paattyi vuonna 1940 Moskovan rauhaan.

    Vuonna 1920 solmittiin Tartossa rauha Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä. Rauhansopimuksessa todettiin maiden välinen sotatila lakanneeksi ja sovittiin maiden välisistä rajoista. Minkä niminen oli tämä sota joka päättyi, sisällissota, kansalaissota vai ...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli se päättymätön sota. Vrt. samanniminen kirja.

      Poista
  9. "Eräällä keskustelupalstalla törmäsin kuvaukseen, kuinka 14-15 -vuotiailla ei ollut edes selvää kuvaa toisen maailmansodan osapuolista tai voittajista. "

    Itse olen syntynyt 70-luvun lopulla ja minulle vuoden 1918 tapahtumat ovat olleet suunilleen samanlainen kaukainen historiallinen tapahtuma kuin 30-vuotinen sota tai Suomen sota. Tämä johtunee siitä, että minun elinaikanani ketään henkilökohtaisesti 1918 vuoden rajalinjoja muistaneita ihmisiä ei ole enää ollut elossa. Olivatkohan nämä rajalinja vielä nähtävissä selvemmin vaikkapa 60-luvun Suomessa vielä?

    10 vuoden kuluttua ei juuri ketään 2. maailmansotaa henkilökohtaisesti muistavaa ihmistä ole elossa. Vaipuukohan tämäkin sota sitten samalla tavalla unholaan ja miten se vaikuttaa esim. suhtautumisessa Venäjään Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se normalisoi suhteita. Eli tullaan lopultakin pois sieltä jouksuhaudoista, ja ruvetaan pitämään venäläisiä tavallisina ihmisinä eikä paholaisina. Siitä on toiveitakin, kun kontaktit lisääntyvät. Venäläiset haluavat yhtä vähän sotaa kuin muutkin. Mutta valitettavasti on sotaintoilijoita, jotka etsimällä etsivät syitä konflikteihin. Maailmassa on lukemattomia ongelmia, mutta ei niitä aseilla ratkaista, vaan ajattelutyöllä ja yhteistoiminnalla.

      1960- ja 70-luvuilla suomalaisten väliset rajalinjat olivat nähtävissä ja usein niitä korostettiin, ehkä puolin ja toisin. Muutin niihin aikoihin sellaiselta alueelta, jossa ei ollut kapinoita, alueelle, jossa niitä oli ollut. En voi unohtaa sitä pilkallista ja ylimielistä suhtautumista, jolla valkoisten lapset suhtautuivat punaisiin, ihan omien tai vanhempiensa ennakkoluulojen perusteella. Se oli minulle yllätys, koska en tiennyt, että Suomi oli niin kahtiajakautunut.

      Poista
    2. "Eräällä keskustelupalstalla törmäsin kuvaukseen, kuinka 14-15 -vuotiailla ei ollut edes selvää kuvaa toisen maailmansodan osapuolista tai voittajista. "

      Tuon yllä mainitun tietäminen on vasta koko homman perusta. Seuraavan askeleen pitäisi olla tuolloisiin asetelmiin päätymisen historian tutkiminen. Niin kuin joissain kommenteissa onkin todettu sisällissota oli seurausta sitä edeltäneiden vuosien kehityksestä. Samoin oli maailmansotien laita. Tilannettamme ei "normalisoi" millään lailla etääntyminen katastrofeista ja niihin johtaneiden syiden tietämyksen puuttuminen. Jos puusta hyppää alas, se useimmiten sattuu, sitä enemmän mitä korkeammalta. Kipua seuraavasta hyppäämisestä ei poista se vaikka unohtaisikin edellisen putoamisen aiheuttamat säryt.

      Uskoakseni yhteiskunnat säilyvät jollain lailla tolkuissaan sen valitettavan tietoisuuden kautta, jonka niiden edelliset sodat ja katastrofit ovat aiheuttaneet. Ennakkoluulot esimerkiksi venäläisiä kohtaan kumpunevat juuri siitä, ettei ole kyetty kyselemään eikä vastauksia etsimään syihin sisällisodan tai vallankumouksen takana. Suomalaisten joukossa sitä paitsi oli niitä, jotka hyötyivät tavattomasti venäläisistä ja Venäjästä ennen vallankumousta sekä niitä, jotka pyrkivät tunnetuin seurauksin hyötymään myös vallankumouksesta.

      Ikävät asiat eivät katoa maailmasta kieltäytymällä niitä tietämästä. Avain tietämystä kohti on riittävä kouluaikana saatu perustieto, joka ilmeisesti on nyt enemmän kuin vaarassa. Se on silti vain historiantuntemuksen pohja. Kauhulla ajattelen/odottelen niitä nuoria poliitikkoja, joiden saama historiantuntemus on ainoastaan satunnaisia haarukkapaloja. Tietyt geopoliittiset reunaehdot nimittäin säilyvät poliittisesta järjestyksestä ja maailmanajasta riippumatta.

      Poista
    3. "Venäläiset haluavat yhtä vähän sotaa kuin muutkin."

      Tästähän on tehty laulukin:

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000831626.html

      Poista
  10. Itse 70-luvun lopulla syntyneenä en muista koskaan huomanneeni mitään tuollaisia rajalinjoja vaikka olenkin koko ikäni asunut Tampereella jossa näitä juurikin voisi kuvitella olevan.

    Itselleni taas 2. maailmansota on siinä mielessä ollut läsnä, että molemmat isoisäni ovat olleet sotaveteraaneja vaikka eivät sodasta koskaan puhuneetkaan. Nykyisillä 14-15 -vuotiailla ei enää tälläisiä siteitä tuohon aikaan ole, koska harva heidän isovanhemmistaan sota-aikaa muistaa.

    Oman ikäisten venäläisten kanssa on tullut oltua tekemisissä ja ajatus siitä että tähän välille jokin sota syttyy on ihan mahdoton. Mutta muutoin olen hieman pessimistisempi siitä että kaikkia asioita voitaisiin ratkaista ajattelutyöllä ja yhteistyöllä vaan rajalinjoja syntyy. Ajatellaan nyt esimerkkinä vaikka suomalaista kielipolitiikkaa. Ei siitä voida mitään järkevää keskustelua käydä, koska on olemassa eturyhmiä joilla on valtaa ja jotka eivät periaatteistaan jousta. Puhumattakaan sitten kun näiden asioiden taustalla on jotain uskonnollisia ideologioita joista ei ymmärrystä löydy sitäkään vertaa.

    VastaaPoista
  11. 1918.

    "Ottaako vastaan ase, kun sitä tarjotaan ja mennä puolustamaan tai edistämään hyvää asiaa?"

    Keskustelun huumassa jäi huomaamatta, että vuoden 1918 alku oli Suomessa kapinaa, Lokakuun vallankumouksen inspiroimaa ja avustamaa vallankumousta, Vapaussotaa, luokkasotaa, kansalaissotaa, sisällissotaa jne.

    Liukkosen "tutkimuksen" päämääränä on luoda akvaario, jota ympäröivät ihmiset näkevät ainoastaan akvaariossa lilluvia naisten ja lasten ruumiita. Liukkosen "tutkimuksen" päämääränä on myös estää ihmisisä näkemästä historiallisia konteksteja ja kontekstien konteksteja esittämällä kauheata shokkia.

    Liukkosen "tutkimuksen" päämääränä on vanha sirkustemppu, silmänkäntötemppu, joka estää katsojia näkemästä ympäröivää marxilais-leniniläis-stalinistista todellisuutta:
    Marx in December 1847: “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, pp. 197-198; (K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, pp. 428-429.))


    Engels in 1849: “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, p, 238; (K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia., Vol. 6, p. 186.))

    Marx in 1870: ”What the Prussian jackasses do not see is that the present war is leading just as inevitably to a war between Germany and Russia… And such a war No. 2 will act as the midwife of the inevitable social revolution in Russia”. (Ibid., Vol. 44, p. 57; (K. Marks i F. Engel´s. Soch., Vol. 33, p. 123.))


    Engels in 1879: “Or else there will be a European war, and the present German party, too, will be submerged in the inevitable struggle of each individual people for its national existence. A war such as that would, for us, be the greatest of misfortunes; it might set the movement back by twenty years. But the new party that must surely emerge from it at last would, in all European countries, be freed of a host of hesitations and pettinesses such as presently hamper the movement everywhere”. (Ibid.,Vol. 34, pp. 431-432; (K. Marks i F. Engel´s. Soch., Vol. 34, p. 342.))


    Engels in 1887: “…a world war, moreover, of an extent and violence hitherto unimagined… famine, disease, the universal lapse into barbarism, both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class”. (Ibid., Vol. 26, p. 451; (K. Marks i F. Engel´s. Soch., Vol. 21, p. 361.))


    Engels in 1890: “A war? Child´s play to launch one. But what would become of it once launched defies the imagination… It is well known that peace persists only thanks to the unending revolution in weapons technology, which precludes anyone getting ready for war, and thanks to everybody´s fear of the absolutely incalculable prospects of the only war now still possible, a world war.” (Ibid., Vol. 27, p. 9; (K. Marks i F. Engel´s. Soch. Vol. 22, pp. 9-10.))

    Engels in 1895: “This revolution, on the one hand, put an abrupt end to the Bonapartist war period and ensured peaceful industrial development by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.” (Ibid., p. 514-515; (K. Marks i F. Engel´s. Soch. Vol. 22, pp. 537-539.))

    VastaaPoista
  12. Liukkoset ja Liukkosten tapaiset professorit pyrkivät marxilaiseen tyyliinsä tekemään äärimmäisiä tutkimustyön rajauksia: yksityisomistuksen lopettaminen maksimaalisesti ja proletariaatin diktatuuri. Nykyisessä muodossaan Liukkoset tekevät tutkimustensa "rajauksia" niin, että yleisö näkee vuoden 1918 tapahtumissa ainoastaan naisten ja lasten ruumiita.

    Muistuttakoon Liukkosille marxilaisuuden pyhimmät perusperiaatteet:
    yksityisomistuksen lopettamisesta maksimaalisesti ja yksityisomistuksen kaikkien elementtien palauttamisesta, mikä olikin toteutettu Neuvostoliitto/Venäjällä:

    ”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen (maksimaalisesti).., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.”
    ( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)


    “...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.”
    ( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))

    VastaaPoista
  13. joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

    VastaaPoista
  14. Liukkoset ja Liukkosten tapaiset taistolaisprofessorit eivät varmaan ole koskaan tietäneet siitä miten marxilaisuus syntyi. Syynä on se, että taistolaisilla oli/on ainoastaan Kremlista annettu teoreettinen tuttipullo. Tämän Kremlin teoreettisen tuttipullon mukana tulivat myös professoripalkat.

    Liukkosten ja Liukkosten tapaisten taistolaisprofessorien ei tarvitse tietää mitään siitä miten marxilaisuus syntyi:

    Kirjeessään Ludwig Kugelmanille 12.10.1868 Karl Marx kirjoitti:

    «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках. Мое сочинение против Прудона (1847 г.), а также книга, вышедшая у Дункера (1859 г.) нигде не нашли такого большого сбыта, как в России. И первая чужеземная нация, которая переводит «Капитал», это – опять-таки русская. Но этому нельзя придавать большого значения. Русская аристократия в молодые годы учится в немецких университетах и в Париже. Она жадно набрасывается на самое крайнее, что ей в состоянии дать Запад. Для нее это – просто тонкое лакомство. Такое же явление мы встречаем и среди францусской аристократии в XVIII столетии. Как говаривал тогда Вольтер о своей просветительской деятельности: «Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers (это не для портных и не для сапожников)».
    (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

    “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. My book against Proudhon (1847)… have nowhere had such good sales as in Russia. And the first foreign nation to translate Capital is Russia. Yet not too much should be made of all this. The Russian aristocracy are educated, in their youth, at German universities and in Paris. They always yearn for the most extreme the West has to offer. It is pure gourmandise, like that practiced by part of the French aristocracy during the 18th century. Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers ( It is not for tailors or cobblers) as Voltaire said at the time about his own Enlightenment.”
    (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)

    Näiden lausumien perusteella herää kysymys: Oliko marxilaisuus venäläis/juutalainen vai juutalais/venäläinen luomus?

    Liukkosilla ja Liukkosten tapaisilla taistolaisprofessoreilla ei tähän kysymykseen löydy vastausta. Syynä on se, että taistolaisilla oli/on ainoastaan Kremlista annettu teoreettinen tuttipullo.

    VastaaPoista
  15. Pari kommenttia/kysymystä laajemmin v. 1918 sotaan liittyen, joista ainakin ensimmäisen pitäisi olla ihan neutraali:

    1) Eikö ole varsin merkillistä että vaikka sisällissodasta on kirjoitettu niin valtavasti, niin silti punaisen puolueen johtohenkilöt ovat jääneet suhteellisen tuntemattomiksi jälkipolville ?
    Minun nähdäkseni aika harva osaa varmuudella sanoa keitä he olivat. Jotkut varmaankin osaavat veikata että O.W. Kuusinen kuului heihin, mutta siihen se sitten jääkin. Aika harvaksi jäävät ne, jotka sellaisista nimistä kuin Kullervo Manner, Oskari Tokoi, Yrjö Sirola j.n.e osaavat kertoa jotain. Nämä herrat ovat Mannerheimin ja Kekkosen väliin jäävää sukupolvea ja olisivat olleet hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä jos olisi käynyt toisin v. 1918.

    2) Toinen mahdollisesti vieläkin tunteita nostattava asia on se miten v. 1918 sotaa kutsutaan. Itse käytän termiä sisällissota, mikä myös on aika hyvin etabloitunut, mutta silti löytyy edelleen niitä joille on tärkeätä käyttää jotain muuta termiä.
    Lähinnä kyse on niistä jotka puhuvat vapaussodasta. Itse olen näiden kanssa samaa mieltä siitä että valkoisten voitolla, kauheuksista huolimatta, hyvin mahdollisesti vältyttiin vielä paljon pahemmalta stalinistiselta terrorilta. Silti on kai ihan objektiivinen tosiasia että v. 1918 punaisella puolella komentoa pitivät suomalaiset jotka taistelivat uuden yhteiskuntajärjestyksen puolesta eivätkä olleet venäläisten asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu siltä, että yksi nykyinen termi ei riitä kuvaamaan tätä sotien aikaa.

      Itsenäiseksi julistautuneen Suomen laillisen hallituksen joukot aloittivat Venäjän joukkojen aseistariisunnan tammikuussa 1918 tavoitteena saada itsenäisyys toteutumaan myös käytännössä. Aikalaisille tämä oli vapaussota, joka tavallaan päättyi virallisesti vasta 1920 Tarton rauhansopimukseen.

      Sosialistit aloittivat tammikuussa 1918 kapinan demokraatisesti valittua hallitusta vastaan tavoitteena saattaa voimaan työväen diktatuuri. Tämä johti sisällissotaan, jonka aktiivinen vaihe päättyi keväällä 1918 kapinan kukistamiseen.

      Sitten olivat vielä monet heimosodat, joihin sotkeennuttiin vuosina 1918-1922.

      Toinen maailmansota käytiin 1939-1945 ja sen nimikkeen alle mahtuu omia lyhyempiä sotia, kuten Talvisota ja Jatkosota.

      Olisiko meidänkin kehitettävä oma nimike joka pitäisi sisällään nämä samaan ajanjaksoon liittyvät eri sodat? Pitäisikö puhua vaikka vuosien 1918-1920 (1922?) sodista tai Itsenäisyyssodista? Tämän päänimikkeen alla voitaisiin sitten todeta käydyn sekä vapaussotaa että sisällissotaa.

      Poista
    2. Onhan se erikoista, että yliopistollisessa kurssikirjassakin on kokonainen laatikko sodan eri nimistä.
      Itsenäistymissodat ai täysin sovi sekään. Esimerkiksi Karjalan kansannousu 1921-22 ei kyllä ollut itsenäistymissota eivätkä oikein muutkaan heimosodat.
      Toki koko prosessi liittyy Venäjän kansalaissotaan. Siinä myös oli tuo luokkasota-asetelma valtiollisen lisäksi, vielä vuonna 1922 oli punikkeja metsäsissejä vastassa.
      Toki on harhaanjohtavaa nimittää noita pikku retkiä sodiksi, vaikka sityä eräät tahot Venäjällä näyttävät nyt kovasti puuhaavan.
      Vielä hiljattain 1921-22 luokiteltiin siihen banditismiin, jota oli vielä monella Venäjän rajalla ja siihen se kyllä kuuluukin, ei valtioiden välisiin sotiin.
      Kävisikö meillekin Kansalaissodan aika, johon sitten kuuluvat Suomen punakapina ja sotaretket (kampanjat) 1918-1922, mukaanlukien ehdottomasti myös Sallan Läskikapina.

      Poista
    3. Kun katsoo asiaa kokonaisuuden kannalta eli Venäjä mukaanluettuna, niin silloin Kansalaissodan aika tuntuu kyllä loogiselta. Kuitenkin ehdoton enemmistö ajattelee asiaa suppeammin vain Suomen näkökulmasta. Kansalaissota termi on jo nyt käytössä ja rinnastuu sisällissotaan jättäen vapaussodan kannattajat tyytymättömiksi.

      Pitäisi olla kokonaan uusi nimike, joka kattaisi sateenvarjon lailla vuosien 1918-1922 ajan. Nyt kun tapahtumien satavuotisjuhlat lähestyvät, niin tälle voisi olla tilausta. Pitäisikö kerätä tutkijoilta/kansalaisilta nimiehdotuksia ja järjestää kansanäänestys nimestä?

      Poista
    4. Kansanäänestys tuntuu kyllä vähän oudolta, mutta niinhän se sota käytiinkin vähän sellaisena kansanäänestyksenä.
      Jos uskaltaisi vakavasta asiasta etsiä huumoria, niin "kansallissota" olisi tuore termi.

      Poista
    5. Kansallissodat 1918-1922, kansallissotien aika. Tämähän voisi toimia. Monikkomuoto auttaisi ymmärtämään asian monipuolisuutta, sitä kuinka vaikea tätä aikaa on tiivistää yhdeksi termiksi.

      Monikkomuoto myös laventaisi ajattelua laajempaan kokonaisuuteen eli Venäjän (ja Vironkin) sisäisiin taisteluihin.

      Poista
  16. Juuri näin. Muistettakoon nyt vielä sekin, että Manner oli Suomen historian ainoa diktaattori tähän mennessä. En tarkoita, että sana olisi erityisen pejoratiivinen, mutta näinpä se nyt vaan on.
    Ja Kuusisen itsekritiikki vallankumouksen johdosta kannattaisi varmaan lisätä koulukurssiin.

    VastaaPoista
  17. Maksimaalisen ennustettavuuden periaatteen mukaisesti eri tahojen valkopesuohjelmat hurahtivat käyntiin heti, kun tutkimuksessa lähestyttiin lähdeperustaisten tosiasioiden pohjalta ns. arkaa asiaa. Sellaisiin ei tämän vapaan maan vapaassa historiantutkimuksessa kerta kaikkiaan pidä mennä kajoamaan.

    Suomalaisista historioitsijoista pidän esim. professori Markku Kuismaa objektiivisena tutkijana. Toistettakoon taas, mitä hän kirjoittaa viimevuotisessa kirjassaan:

    "Uudet vaalit pidettiin lokakuussa 1917. SDP menetti entisen enemmistönsä, ja tilanne kiristyi. Valtalain kohtalo ja eduskunnan hajottaminen näyttäytyivät sosialisteille Venäjän pistimiin tukeutuvana porvarillisena vallankaappauksena. Sitä se tavallaan olikin."

    Edellisestä voidaan mielestäni päätellä, että "laillisuus" ja "legitimiteetti" olivat vuoden 1917 oloissa meillä aivan epämääräisiä merkityssisällöltään. Itse (helmikuun) vallankumous oli suuri laittomuus, totesi eräs tuolloinen sos.dem. veteraani (Tainio). Eivät suomalaiset porvarit sitä tiettävästi kovin hanakasti asettuneet vastustamaan.

    Lainaan vielä professori Kuismaa:

    "Kaikki jotka jotain ymmärsivät, ymmärsivät että maahan oli saatava luja oma järjestysvalta. Ratkaiseva kysymys oli, nojasiko järjestysvalta punakaarteihin, suojeluskuntiin tai vastaaviin yksityisiin asemiesjoukkioihin vai yleistä ja yhtäläistä luottamusta nauttivaan julkiseen valtaan.
    Kiristyvä ilmapiiri, syvenevä epäluottamus sekä vahvistuvat äärisuunnat pitivät huolen, että kansallista sovintoa ei näin keskeisessä kysymyksessä enää saavutettu. Maltilliset ja vastuuntuntoiset rauhantekijät peloteltiin pettureina marginaaliin. Samoihin aikoihin tihkui tietoja Leninin lupaamista aselähetyksistä yhtäällä ja Saksan aseavusta toisaalla. Väkivaltaa uhkuva tilanne kypsyi aseelliseen valtataisteluun."

    Kuisma ei siis puhu mitään PELKÄSTÄÄN sos.dem. puolueen "veriruskeista synneistä". Tulkitsen hänen olevan sillä mielestäni objektiivisella kannalla, että kansa oli jakautunut jokseenkin tasan kahtia, lokakuun 1917 vaalit eivät enää kaiken tapahtuneen jälkeen (vrt. sitaatti 1) tuoneet porvareillekaan ja heidän asejoukoilleen mitään ehdotonta legitimiteettiä, ja kehitys kulki hallitsemattomana eskalaationa kohti aseellista yhteenottoa.

    Mutta ei näistä taida lopullista tolkkua tulla. "Päättymätön sota" jatkunee - ja joillakin senniminen tietoteos tuntuu kirjaimellisesti olevan vuoden 1918 kansalaissodan ehtymättömin lähdelektyyri. Kunhan nyt paljastuneet murhatyöt edes vähän löisivät sordiinoa parin vuoden päästä ilmeisesti koittavaan "vapaussodan" juhlintaan.


    VastaaPoista
  18. Yksinkertainen sielu haluaisi aina täysin valkoisen valkoisen ja mustan mustan (voi olla punainenkin väriltään).
    Selvää pitäisi jokaiselle olla, että tässä selkärangattomuudella ja demagogialla oli sekoitettu ihmisten päät pahemman kerran ja jälki oli sen mukaista.
    Ellei ketään haluta syyttää, mikä olisi kovin omituista, voidaan syyttää objektiivisia olosuhteita. Ratkaiseva puute oli sellaisen väkivaltakoneiston puuttuminen, joka olisi tehnyt aseellisesta kapinasta mahdottoman.
    Mutta kun ei sitä ollut, teki tilaisuus varkaan.
    Kukaan ei pakottanut väkivaltaiseen vallanottoon, vaikka bolsevikit kyllä kovasti houkuttelivat.
    Ymmärrän, että aseista luopuminen olisi ollut perin turhauttavaa. Tällaisia tiulanteitahan maailmassa on ollut paljonkin. Oliko demokratia sentään lopultakin se syntipukki?
    Mutta jos me jotakin tästäkin volisimme oppia, se voisi olla juuri se, että demokratian muotojakin on noudatettava, vaikka se olisi itselle epäedullista.
    Meillä ei ole paljon huomiota kiinnitetty Anthony Uptonin erinomaiseen vuosien 1917-18 historiaan. Mistähän syystä?
    Hän ei tosiaankaan valökopese kumpaakaan puolta ja sekös peijakas punaisten sympatisoijaa harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yksinkertainen sielu haluaisi aina täysin valkoisen valkoisen ja mustan mustan"

      Kyllä.Juuri sitä tarkoitin.

      Poista
  19. "1918

    Kukaan ei pakottanut väkivaltaiseen vallanottoon, vaikka bolsevikit kyllä kovasti houkuttelivat."

    Siihen, miten bolsevikit kovasti houkuttelivat väkivaltaiseen vallanottoon, on olemassa aineistoa vaikka kuinka paljon. Ei ole mikään sattuma, että bolshevikit pitivät puoluekokouksensa myös Tampereella. Ja juuri tämän Tampereen bolshevikkien puoluekokouksen jälkeen Suomessa alkoi tapahtumaan: joka vuosi murhattiin rikkaita tehtailijoita, yritysten johtajia. Marxilaisen teorian mukaan se oli vallankumouksellisen tilanteen luomista, yhteiskunnallisen epävakauden luomista. Nälkäkapina vuonna 1918 oli siitä erinomaisin esimerkki.

    Jo heti Lokakuun vallankumouksen jälkeen Stalin tuli Suomeen SDP:n puoluekokoukseen julistamaan: "Jos tarvitsette apua, niin me annamme sitä teille".

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.