Kyynikon elintoiminnot

Sievistelevät hupsut

Amerikan yliopistoissa kuuluu etenevän nyt Bodily Function Acceptance Movement, jonka sanomana lienee, ettei ruumiintoiminnoissa mitään hävettävää ole. Naturalia non sunt turpia.

Itse asia ei tietenkään ole aivan tuore. Pissisten ilmaantuminen Suomen kaduille taisi tapahtua 1980-luvulla, jolloin ei ollut harvinaista nähdä tyttöjä pyllistelemässä pikkuhätäänsä lievittääkseen milloin missäkin. Ja tekihän ne pojatkin sitä samaa.

Aikakausi lienee tälle suuntaukselle nyt erityisen otollinen, kuten se oli Diogeneen aikoina. Tämä kyynikkohan kuuluu masturboineen julkisesti torilla ja kun häntä tästä moitittiin, hän lausui: ”Kunpa voisin tyydyttää nälkänikin yhtä yksinkertaisesti”.

Epäilemättä Diogenes edusti omalla tavallaan filosofian suurta pyrkimystä ihmisen vapauttamiseen aivan samoin kuin sitä edustaa tuo mainittu amerikkalainen liike. Luonto ja inhimillinen kulttuuri ovat normaalitapauksessa keskenään enemmän tai vähemmän ristiriidassa, eikä kyyninen tapa ratkaista tätä ristiriitaa ole suinkaan ongelmaton.

1920-luvulla kukoisti Moskovassa liike nimeltä ”Alas häpeä”. Sen edustajat liikuskelivat kaduilla ilman rihman kiertämää, ajelivat samassa asussa raitiovaunuissa ja niin edelleen. Jostakin syystä liike näyttää jääneen lyhytaikaiseksi ja ainakin itse kuvittelen, että se todennäköisesti syntyi kesällä ja lopahti jo ennen joulua.

Venäjällä palattiin yleensäkin nopeasti maksimaalisesta sallivuudesta pitkälle maksimaalisen repression suuntaan. Kiinassa, jossa muutoin oltiin jossakin vaiheessa kovin radikaaleja, ei tapojen vallankumous koskaan edennyt kovin kauas niillä aloilla, jotka koskettivat seksuaalisuutta. Tämä oli 1960-luvun radikaaleille ilmeisesti mahdotonta ymmärtää ja he koettivat ainakin omalta osaltaan hoitaa asiat paremmin.

Oli hyvin luontevaa ja kaiketi väistämätöntä, että tuon ajan radikalismiin liittyi myös liike, jota leikillisesti nimitettiin uusrahvaanomaisuudeksi. Kyseessä todella oli demokraattinen liike siinä mielessä kuin tuo sana silloin ymmärrettiin. Kyseessä oli luokkaerojen ja kaiken muunkin tasaaminen ja yhteiskunnallisen erottautumisen hävittäminen.

Meillä Suomessa vasta kansakoulut olivat opettaneet rahvaan niin sanotuille tavoille. Kansakoulun käyneet tiesivät, että juhlallisiin tilaisuuksiin tuli saapua juhlallisessa asussa, kasvot ja kädet pestyinä. He lakkasivat niistämästä nenäänsä sormien väliin ja rupesivat käyttämään nenäliinaa.

Syödessä oli hattu otettu päästä jo ammoin, sillä Jumalan viljan häpäiseminen kevytmielisellä ja epäkunnioittavalla käytöksellä olisi ollut vaarallista leikkiä, joka saattoi seuraavina syksyinä kostautua

Yhtä kaikki, kansankynttilät olivat sivistäneet kansamme syvien rivien käytöstavat eikä tämä tapahtunut käden käänteessä. Vaikka kansakouluja alettiin perustaa jo 1860-luvulla, oli vielä viime sodissa palvelleista miehistä moni käynyt vajaan kansakoulun kurssin.

Käytöstavat eivät toki olleet sinänsä koulusivistyksestä kiinni, mutta kiinnostavaa on, että jo niin pian, 1960-luvulla syntyi liike niistä luopumiseksi ja nimenomaan opiskelijanuorison keskuudessa.

Yhteiskunnan yläluokka oli tietenkin erottautunut rahvaasta omilla käytöstavoillaan jo iät ja ajat ja renessanssin käytösoppaita ilmestyi meilläkin jo varhain. Erasmus Rotterdamilaisen Cullainen ciria oli peräti julkaistu suomeksi jo 1600-luvulla. Ei tietenkään pidä luulla, että sitä opiskeltiin savupirteissä.

Epäilemättä yläluokka teki itsensä rahvaan silmissä naurettavaksi keikaroivalla käytöksellään. Jukolan Juhani oli Turku-retkellään ilmeisen imponoituna seurannut teikarien ja naarojen keskinäistä peliä ja jalanraapimista, mikä taisi näyttää akkamaiselta pelehtimiseltä, joka ei talonpojalle sopinut. Ei se tietysti sopinutkaan.

Voimme vain kuvitella, miltä olisi näyttänyt, kun Juhani olisi koettanut samaan tapaan hännystellä Venlaansa. Herroille jäivät luontevasti omat metkunsa siinä kuin talonpojille omat asialliset tapansa.

Sinänsä mielettömät ja vailla luonnosta juontuvia perusteita olevat tavat monimutkaistuivat joskus äärimmäisyyksiin asti ja innoittivat Moliéren kaltaisia tarkkailijoita pilkkaamaan niitä.

Ehkä jotakin samaa on yhä anglosaksisessa kulttuurissa, jossa on kerta kaikkiaan sopimatonta kertoa vaikkapa menevänsä vessaan. Asia näkyy myös sanastossa. Muistan, miten ilahduin huomatessani, että jossakin liikkeessä oli lepohuone, restroom ja petyin, kun en löytänyt muuta kuin vessan. Vielä lupaavammalta saattaa näyttää, kun vieraiden käyttöön mainostetaan kylpyhuonetta, bathroom, mutta enää en mene siihen lankaan.

On tietenkin ymmärrettävää, ettei esimerkiksi herkullisen aterian aikana suotta muistuteta conviviumin jäsenille siitä, miltä pöydän antimet näyttävät ja haisevat tultuaan ulos pakoputesta. Vaikeampaa on ymmärtää, miksei käymälän nimeäkään voida julkisesti edes kirjoittaa. Mutta ilmiö ei ole vain amerikkalainen.  

Myös Venäjällä on hyvä pyytää anteeksi, mikäli tulee käyttäneeksi sanaa tualet. Siellä on myös tapana pestä usein käsiä, mikä on oikeasti erinomainen tapa ja sen yhteydessä sopii sitten antaa sijaa niille ruumiintoiminnoille, joiden julkista selostamista pidetään sopimattomana.

Mutta miten oikein pitäisi arvostaa niitä nykyajan kyynikoita, jotka ilmeiset vakavien pohdintojensa tuloksena ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei elintoiminnoissa mitään häpeämistä ole enempää kuin ihmisen elimissäkään ja että kaikkia näitä voi tämän johdosta vapaasti harjoittaa ja esitellä kaikkialla?

Diogenestä arvostettiin aikanaan, kuten tunnettua ja jopa Aleksanteri Suuri halusi esittää intellektuellia häntä henkevästi imartelemalla. Monet kuitenkin paheksuivat sitä, että Diogeneen koiramaiseti käyttäytyvät seuraajat esiintyivät filosofin viitassa ja kantoivat Herkuleen sauvaa. Eikö tuossa nyt ollut hieman liian simppeli oikotie viisauteen, jona antoi oikeuden halveksia poroporvareita?

Oswald Spenglerin mukaan stoalaisuus, jota kyynikotkin itse asiassa edustivat, kuuluu tiettyyn aikakauteen, sivilisaatioon, kuten siihen kuuluvat toisessa aikakaudessa sosialismi ja preussilaisuus. Näiden yhteys Bodily Function Acceptance Movementiin saattaa tuntua oudolta, mutta se ei ole minun vikani.

Sivilisaation suuret kuviot ovat merkillisempiä kuin toisen vuosikurssin opiskelijoiden aivoitukset eli sophomoric posturizing käyttääkseni erään englantilaisen snobin mainiota ilmausta.

Aikakautemme etummaisen sivilisaation suunta kohti luontevaa yksinkertaisuutta on arvokasta jatkoa sille vapautumisen projektille, joka valistusfilosofiassa heräsi ja on ehkä tuonut ihmiskunnalle enemmän onnea kuin mikään uskonto tai sitten ei. Mutta olemmeko tässä asiassa sittenkin vaarassa taantua? Eivätkö renessanssin myötä kehittynyt tapojen hienostuminen ja kanssakäymisen jalostuminen ollutkaan missään suhteessa edistystä?

Erasmus muistutti, että julkinen piereskely ei ollut sopivaa ja piti sen takia peittää yskähdyksillä. En tiedä, mitä mieltä BFAM:n adeptit ovat tästä asiasta. Mikäli päästö ei ole haiseva, vaan sisältää lähinnä ilmaa ja hieman metaania, ei kai ole millään tavalla ketään loukkaavaa harjoittaa myös julkisesti Jumalan säätämiä elintoimintoja?

En tiedä vastausta ja luulenpa, etten sitä koskaan itse keksisikään, ellen miljoonien muiden kanssaihmisteni tavoin voisi tukeutua edelläkävijäryhmien auktoriteettiin. Uskon, että ihmisen vapautumisen prosessi jatkuu ja voi jatkua ilman loppua. Ehkäpä olemme vasta alussa.