tiistai 19. joulukuuta 2017

Taatan joulusaarnat



Taatan joulusaarnat

F.E. Sillanpää, Taatan joulu. Toimittanut Panu Rajala. Otava 1986, 224 s.

Taatana alkoi Sillanpää elellä jo ennen kuudettakymmenettä ikävuottaan. Siltä kaudelta ovat peräisin joulusaarnat, joista Suomen kansan enemmistö ehkä oppi taatan parhaiten tuntemaan. Ne saarnathan lähetettiin radiosta ja muistan itsekin niitä jonkun myöhäisemmän kuunnelleeni.
Taatan paatoksellinen vanhan miehen ääni oli olennainen osa tuota saarnaa ja tuntui aivan erityisellä tavalla korostavan sitä miltei yli-inhimillistä viisautta, joka mahtoi tulla tuolta patalakkipäisen vanhuksen liuhuparran uumenista. Jokaisella sanalla oli painoa ja merkitystä, kun ne lausui elämää nähnyt mies, jolla tässä maailmassa ei enää ollut muuta tointa tai tavoittelemista kuin viisautensa jakaminen jälkipolville.
Siltä minusta ainakin tuntui ja ilmeisesti monesta muustakin. Jotkut katkelmat jäivät erityisesti mieleen: ”… Tolstoin, sen ison ryssän, sen Jasnaja Poljanan äijän…” En enää pysty löytämään sitä yhteyttä, johon tämäkin kohta kuuluu, mutta kuullessani ymmärsin, että tässä puhuu suuri viisaus. Kysymys ei ollut sanoista, joita ei todellakaan valittu koristeiksi, vaan itse asiasta.
Rem tene, verba sequentur sanottiin aikoinaan ohjeeksi puhujalle. Sillanpään ääni sai vakuuttuneeksi, että hänellä nimenomaan oli asiaa. Vain tyhmä olisi tuijottanut sanoihin, kuten tyhmä katsoo sormea, kun sillä on tarkoitus osoittaa kuuta.
Jälkeenpäin lukien joulusaarnat tuntuvat kalpeammilta. Joskus ne tuntuvat polveilevan tarkoituksettomasti ja olevan vailla sitä yleisinhimillistä sanomaa, joka niihin parhaimmillaan kuuluu. Joskus ne ovat vain yhden köyhän perheen pojan muistelmia, kaikkine yksityiskohtineen ja ehkä hieman tylsiä.
Mutta se, mikä on aitoa ja sellaiseksi koetaan, on myös kai useimmiten myös muiden omaksuttavissa, vaikka itse kerrottu asia olisi vieras. Jotkin saarnat tuntuvat sangen koskettavilta, vaikka kirjailija itse niiden syntyessä taisi jo olla aikamoinen raunio. Mutta olihan apua tarjolla.
Sillanpää ei ollut mikään hurskas mies ainakaan uskonnollisten liikkeiden mittareilla mitaten. Jokainen niistä olisi kai häneen vihastunut ja erottanut keskuudestaan, jos hän olisi sellaiseen kuulunut.
Yleensä tämä seikka myös on enemmän tai vähemmän selvästi saarnoista näkyvissä, ei kuitenkaan aina. Vaikka kertomukset joulusta, myös raamatussa, ovat taatalle ennen muuta kertomuksia, hän osaa usein haltioitua niistä. Ovathan ne tosia. Ei toki siinä mielessä kuin asioita vaikkapa käräjillä todistellaan, vaan olemassa olevana asiana, ihmisten luomana kauneutena.
Sillanpään tunnetuin joulukirjoitus oli varmastikin vuonna 1938 julkaistu Kirje maailman diktaattoreille. Siinä kirjailija sanoi suorat sanat noille pöyhkeille herroille, Stalinille, Mussolinille ja Hitlerille, joita miljoonat kumartelivat, mutta jotka herättivät siveellistä raivoa niin monissa, myös kirjottajassa.
Mitä nuo pöyhkeilijät ja mukamas puolijumalat oikein olivat? Suorastaan marxilaisittain Sillanpää tokaisee, etteivät he olleet muuta kuin erikoislaatuisen ajan esiintyöntämiä yksilöitymiä. Kun kansojen hämärä unissakävijäkausi olisi ohi, olisivat myös diktaattorit ohi.
Vuosisataisneroille päin naamaa sanottuna tämä oli aika tylyä ja Saksasta tulikin pian palautetta. Sillanpään suuret potentiaaliset markkinat menivät siellä tukkoon kustantajan suureksi harmiksi.
Vielä se vapautuksen päivä tulee, kirjailija arvelee, ja silloin on riemu oleva suuri. Silloin katsellaan epämääräisin tuntein noita kehuttuja saavutuksia, kanavia, teitä ja suonkuivauksia. Sitä paitsi suomalaisiin ei tuo (Mussolinin toteuttama pontisten soiden) kuivatus juuri tehnyt vaikutusta, muistuttaa kelpo patriootti.
Jo nyt aavistellaan, jatkoi taata, ja tiedetäänkin, että nuo rakennukset ovat syntyneet väkivallan alla, veren, kyynelien ja piiskaniskujen voimalla.
Nuo työt ovat siis kuin pyramideja, joiden käytännöllinenkin merkitys voi samoin kerran kokonaan huveta. Sen sijaan diktaattoreiden alaisten kansojen parhaat henkiset luomukset tulevat aina kestämään ja ne kertovat ihmisyyden voimasta.
Muuan juutalainen, muistuttaa taata, joka aikoinaan ristiinnaulittiin, on se, jota muistetaan jouluna. Diktaattorit saattavat suhtautua asiaan pilkallisesti, mutta heidän pauhinansa ei kanna yhtä korkealle kuin vapaiden ihmisten jouluhymni. Voitto on oleva diktaattoreiden vastustajilla.
Tulihan siinä sanottua. Meidän aikamme näkökulmasta asiassa ei ole mitään omituista. Kukapa ei nyt tuomitsisi tuomitsemasta päästyään Putinia, Trumpia, Kim Jong-unia ja keitä niitä taas onkaan. Eihän siinä mitään vaaranna ja mikäli jättää asian tekemättä, voi sen sijaan joutua huonoihin kirjoihin.
Asia oli tuolloin hiukan toinen. Kovin harvahan meilläkään kyllä julkisesti pokkuroi diktaattoreita. Itse asiassa heitä arvosteltiin kitkerästi lähes kaikissa lehdissä, kuten Sinikka Wunschin väitöskirjasta voi todeta. Siitä huolimatta maan johtavan kirjailijan saarna oli aika kova kannanotto. Kyseessä ei ollut mikään kirje Melania Trumpille.
Oikeinajattelevissa, isänmaallisissa piireissä tunnettiin käsite patkuli, joka viittasi jollakin tavalla tuohon Suuren Pohjan sodan aikaiseen liivinmaalaiseen vehkeilijään, mutta oli alkanut tarkoittaa porvarillisia liberaaleja, joiden uumoiltiin olevan salamarxilaisia.
Sillanpää, Hurskaan kurjuuden kirjoittaja ei moisesta välittänyt. Kun YH sitten tuli, hän kirjoitti isänmaallisen kirjeen pojalleen armeijaan. Hän myös kirjoitti sanat Sillanpään marssilauluun, mikä on hienointa, mitä meillä tällä alalla on. Ainakin minusta. Iskevä sävel täydentää sanoja mainiosti.
Olipa se mainio mies, tämä Sillanpää. Panu Rajalan laatimasta elämäkerrasta olenkin jo kirjoittanut. Ollapa meillä tänään jotakin taataa vastaavaa! Mutta eipä taida olla ja onhan se aikakin toinen.
Mutta entäpä jos meillä sittenkin olisi vaikkapa sitten taatana johtava kirjailija, joka osaisi potkaista valheelle rakennetut pyramidit hajalle yhdellä terävällä lauseella? Mistä hän nyt puhuisi ja kenelle osoittaisi sanomansa?
Kiinnostava kysymys.

5 kommenttia:

  1. "Silloin katsellaan epämääräisin tuntein noita kehuttuja saavutuksia, kanavia, teitä ja suonkuivauksia. Sitä paitsi suomalaisiin ei tuo (Mussolinin toteuttama pontisten soiden) kuivatus juuri tehnyt vaikutusta, muistuttaa kelpo patriootti."

    No, otetaanpa nyt sentään huomioon, että moisen raivausurakan toteuttaminen jossakin Italiassa nyt on ollut vähän toinen homma kuin Suomessa, tosin ei ehkä niinkään luonnonolosuhteista johtuen, vaan ns. yleiskulttuurisemmista syistä. ;)

    Vaan vakavammin puhuen, ehkäpä juuri tuo Pontisten soitten raivauttaminen oli kuin olikin se Mussolinin pysyväisin saavutus jälkipolvienkin kannalta. Siihenpä ainakin loppuivat malariaepidemiat Italiassa. Ja muita "il Ducen" positiivisia aikaansaannoksia olivat junien laittaminen kulkemaan aikataulussaan, samoin kuin postilaitoksen. Aikamoisia aikaansaannoksia Italian oloissa siis!

    Ja eikös tuo aikakausi liene ainoa lajiaan koko Italian uuden ajan historiassa, kun mafiankin toiminta oli miltei tyystin lamaannuksissa... (Jotain surkuhupaisuuttahan siinäkin on, että amerikkalaisten saapuessa Italiaan toisen maailmansodan loppupuoliskolla, juurikin mafiosot kiiruhtivat ensimmäisinä hankkiutumaan jenkkien kanssa välilöihin esittämällä mitä innokkaimpia "vastarintamiehiä". Vihollisen vihollinen kun on ns. ystävä, eikä niistä ja niiden ominaislaadusta liene koskaan sen kummemmin lukua pidetty...)

    VastaaPoista
  2. Panu Rajalan psykoanalyyttinen ymmärrys on, hmmm, en osaa sanoa kauniisti tai tarpeeksi rumasti minkä arvoista, eikä hän tietenkään näe eikä osaa antaa minkäänlaista arvoa eniten kohdettaan koskettavalle Sillanpää-elämänkerralle, jonka teki Pervitiinia ainakin myöhemmässä vaiheessa popsinut nerotyyppi Tatu Vaaskivi.

    Vaaskivihän lanseerasi kahdessa visionäärisessa teoksessaan suomalaisille laajoille piireille Freudin ja Spenglerin -- "Vaistojen kapina" ilmestyi -37 ja "Huomispäivän varjo" kai seuraavana vuonna. Nämä teokset oli kirjoitettu niin sanotusti ikuisuuden näkökulmasta, joten niiden epäajanmukaisuus oli ohimenevää, ja nyt niitä, kuten myös aiempaa Sillanpää-elämänkertaa, voidaan lukea erietumerkkisistä aikalaismuotiasenteista irronneina.

    Vaaskiven elämä päättyi varsin nuorena -- hermoherkkä jo rakenteellisesti, saati sitten stimulanttien riivaamana. Hän kuitenkin näki hyvin Sillanpään vitalismin lävitse ja jäljitti syvämotivaatiota siihenastista tuotantoa freudilaisttain tulkitsemalla. Lukukokemuksena tuo elämänkertateos on edelleenkin järisyttävä -- siis sellaiselle lukijalle joka ylipäänsä ymmärtää syvyyspsykologista lähestystapaa.

    Sitähän eivät suinkaan kaikki tee, pikemminkin aniharvat.


    VastaaPoista
  3. Mikä on tilanne nyt, ja mihin meitä valmistetaan??

    Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti syyskuussa 2014 Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”

    -"Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. "Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?"

    -Jos emme voi olla varmoja mitä tulee tapahtumaan, olettakaamme että käy hyvin. Nämä Koiviston muistosanat saivat Timo Soinin herkistymään: ehkä syvällisintä mitä suomenkielellä on koskaan luotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei asiaa voisi ajatella toisestakin näkökulmasta. Erään mitä luultavammin sepitetyn kertomuksen mukaan käytiin I maailmansodan aikana lennätinkeskustelu rintamalla liittolaisten välillä. Saksalaisten esikunnasta sähkötettiin: "Meidän rintamalohkollamme tilanne on vakava muttei katastrofaalinen." Siihen Itävalta-Unkarin rintamalohkon esikunnasta: "Meillä täällä tilanne on katastrofaalinen muttei huolestuttava."

      Poista
    2. Kyllähän asia toisen sotivan osapuolen kannalta yleensä on aina hyvin, mikäli se toisen kannalta on huonosti. Sama koskee vaikkapa kaupankäynnissä tingittyä hintaa.
      Kunnon maailmanhalaajalla ei missään vaiheessa siis ole valittamista, lukuunottamatta sitä, että tilanne on stabiili ja molemmat osapuolet tappavat toisiaan onnistuneesti eikä ratkaisua ole näkyvissä.

      Poista

Kirjoita nimellä.