Obskuranttien paluu

Pimeyden miehet ovat palanneet

Vanha kunnon Sovetskaja istoritšeskaja entsiklopedija oli varsinainen aarreaitta ja on vieläkin. Se kertoi virallisen luonnehdinnan kaikista maailman asioista, eihän mitään muuta kuin virallisia saanut painaakaan.

Sitä paitsi kirjoittajina tosiaan oli myös hyvin asiantuntevia tutkijoita. Näiden poliittista pätevyyttä kyllä sitten arvioitiin myös korkeammalta eli poliittiselta taholta, eihän tiede neuvostoaikaan muuta ollut kuin oman aikansa ancilla theologiae.

Toki suoraselkäisiä ja vapaita henkiä tutkijoiden joukossa oli paljonkin, mutta käytännössä sen, mitä saatiin viedä painokoneille asti, oli oltava aina poliittisesti korrektia. Tuo käsite on vertahyytävä ja jokainen sen historiaa tunteva voi vain kauhistua sitä kevytmielisyyttä, jolla sitä on taas erilaisten vajakkien toimesta tarjottu tämän maailmamme ymmärtämistä ja kuvaamista kahlitsemaan.

Joka tapauksessa, Entsiklopedija antoi jokaisesta asiasta ja henkilöstä myös objektiiviseksi ajatellun arvostelun, joten lukijan ei tarvinnut vaivautua sitä omasta päästään keksimään. Olisihan siinä voinut virheitäkin tulla.

Aleksei Andrejevitš Araktšejev toimi pitkään Venäjän sotilashallinnon korkeimmissa viroissa, muun muassa sotaministerinä. Siinä ominaisuudessa hän kävi Suomen sodan aikana meidänkin maassamme. Turkulaiset kai muistavat.

Joka tapauksessa hän hankki itselleen hirmuisen maineen säälimättömyydellään ja karkeudellaan. Niinpä Entsiklopedija käyttää hänestä suorasukaisesti epiteettejä мракобес и солдафон.

Ne ovat mielestäni sangen herkullisia käsitteitä, etenkin esiintyessään tieteellisessä hakuteoksessa. Valitettavasti niille ei edes ole olemassa suomenkielisiä vastineita. Mrakobes voidaan ”suomentaa” sanalla obskurantti ja soldafon taas tarkoittaa moukkamaista sotilastyyppiä.

Puuttumatta siihen, että tämä luonnehdinta lienee Araktšejevin tapauksessa kohtuuton tai että hän ainakin nykykulttuurin silmissä voisi ansaita jotain lievennystä (kaikkihan ne ansaitsevat), tulee mieleen, että käsitteilläkin on kohtalonsa.

Neuvostoliiton käytäntö oli mitä oli, mutta periaatteellisella tasolla se noudatti valistuksen ja humanismin ihanteita, aivan kuten Ranskan vallankumous. Niinpä moukkamilitaristi oli pahinta, mitä ihmisestä voitiin sanoa.

Vaikka joku Neuvostoliiton asevoimien etevä edustaja olisi käytännössä ollut juuri sellainen, ei häntä olisi voinut tuolla epiteetillä luonnehtia, vaan jollakin aivan päinvastaisella. Niin ihmeellistä oli dialektiikka.

Tosiasia kuitenkin on, että sellainen henkinen suuntaus, jolle mrakobesie on juuri sopiva nimitys, on nykyisellä Venäjällä yhä suositumpaa. Viittaan ryhmään Izborskin klubi, et consortes.

Sanan edellinen osa tulee pimeyttä merkitsevästä sanasta mrak, joka oikeastaan on vielä synkempi ja siis pahempi kuin latinan hämärää tarkoittava obscurus. Sanan toinen osa bes ei ole minulle ihan selvinnyt, kukaties se tarkoittaa juuri sitä, mitä näyttääkin tarkoittavan: bes=piru, riivaaja, piessa. Myös Dostojevskin Riivaajat olivat piessoja (Бесы).

Itse asiassa Aleksanteri I antaessaan Araktšejeville kreivin arvon, antoi tälle armollisesti myös vaalilauseen bez lesti predan -imartelematta uskollinen. Kenraalin vihamiehet väänsivät sen heti muotoon bes, lesti predan -imarteluun taipuvainen piru.

Lieneekö nykyisellä Venäjällä Araktšejevia, en osaa sanoa, ei kai. Näin ainakin toivon. Sen sijaan näyttää kyllä löytyvän väkeä, joihin hyvin sopisi tuo Istoritšeskaja entsiklopedijan lyhyt ja naseva luonnehdinta mrakobes i soldafon.

Vai mitä voidaankaan sanoa sellaisista tyypeistä, jotka kuuluttavat Venäjän ennalta määrätyn geopoliittisen kohtalon velvoittavan sitä koko Euraasian hallintaan ja samaan hengenvetoon huudahtavat: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo sota!”

Kun tuohon vielä liittyy suuri entusiasmi Ukrainassa käytävää mieletöntä teurastusta kohtaan ja yhtä kyyninen kuin tekopyhä kumartelu ortodoksisen tradition ja prelaattien edessä, on edessämme ilmeinen mrakobes. Hän ei sitä paitsi ole yksin. Vallan ympärillä kyllä riittää muitakin sellaisia, joille hyvin sopisi tunnuslause bes -lesti predan.

Mutta eipä nyt rajoituta tuijottamaan vain yhtä maata. Niin valitettavaa kuin sen kulttuurinen taantuminen onkin, täytyy ainakin sanoa, ettei tilanne ollut yhtään parempi silloin, kun vannottiin valistuksen ja edistyksen nimiin. Rationaalisuus oli vain nimellistä.

Mutta ketäs me täällä Euroopassa sitä paitsi olemme noita oman maansa piessoja tuomitsemaan? Eikö täällä ole aivan riittävästi kumartelua keskiaikaiselle pimeydelle ja hävetäänkö meillä muka lainkaan edes sellaista asiaa kuin poliittinen korrektius?

Turhapa tuohon on mitään sanoakaan. Obskurantismi on aikakauden suuntaus niin siellä kuin täälläkin. Luulen, että tekee hyvää aina joskus miettiä, miten me molemmat oikein tähän jouduimme.

Vanha mukava Istoritšeskaja entsiklopedija kannattaisi varmaankin taas päivittää ajan hengessä, mutta yrittäen säilyttää siinä tuo upea arvottava osuus. Siitähän sitten voi aina olla eri mieltä, toistaiseksi.