Keittojen (t)aikaan

Kaalikeitto (щи)

Если где-то щи хороши,

другой пищи не ищи!

(Jesli gde-to štši horoši,

drugoj pištši ne ištši)

Puškinin kotimuseon opas virittyi suorastaan runolliseen paatokseen esitellessään sankarin jälkeensä jättämää hopealusikkaa, jolla tämä todennäköisesti useinkin nautti hänelle niin rakasta kaalikeittoa. Lusikka oli hieman erikoisen muotoinen ja tuntui muutenkin hyvin merkittävältä, kun ajatteli, mitä kaikkea siihen liittyi.

Näin itsekin asiat sieluni silmillä ja virityin hartaaseen tunnelmaan. Kaalikeittohan nyt on, ellei Venäjällä pyhä, kuten leipä ja vodka, niin ainakin rakas ja kallis asia.

Ajatelkaamme nyt synkkää ja myrskyistä yötä, jolloin tuuli välillä syöksyy jostakin kolosta sisäänkin ja pitää pirullista leikkiään ulkona, hävittäen tiet ja jäädyttäen ajomiehet hengiltä…

Burja mgloju nebo krojet,

vihry snežnyje krutja…

to kak zver ona zavojet,

to zaplatšet kak ditja

Olisiko jossain muussa runossa yhtä paljon tihentynyttä tunnelmaa, suorastaan onomatopoeettista sointia ja samaan aikaan nuhteetonta, normaalia kieltä?

Itse asiassa tämä kaamea tausta sai Puškinin hakemaan pullon ja tarjoamaan myös rakkaalle njanjalleen:

Выпьем, добрая подружка

бедной юности моей!

Выпьем с горя, где же кружка?

Сердцу будет веселей…

Ehkäpä tällaiset kohdat siivotaan pois tulevaisuuden poliittisesti korrekteista Puškin-versioista. Juominen on epäterveellistä. Sen sijaan voi aivan hyvin nauttia kuumaa kaalikeittoa smetanan kanssa. Onhan se terveellistä herkkua! Ja se on kuin turkin ylleen pukisi ja sen varassa se taitaa koko maailmakin seisoa: «Щей поел — словно шубу надел», «Щами мир стоит».

Myös meillä ymmärrettiin jo ammoin kaalin merkitys naapurille, vaikka itse söimme enemmänkin silakkaa ja perunaa, sitten kun esivalta oli viimein saanut kansan tuota vihattua perunaa syömään.

Kun japanilaiset piirittivät Port Arthurin, riimitteli J. Alfred Tanner: ”kun japaneesi laivallansa Arthuriin kulki, noin sipuli- ja kaalitien se ryssältä sulki!”

Tiukka paikkahan se oli, mutta me olimme tuossa tilanteessa ns. tertium gaudens ja siksi annettaneen anteeksi tuo sinänsä sopimaton ilo toisen vahingosta.

Kunnon kaalikeitto joka tapauksessa syntyy esimerkiksi näin:

Neljännes kaalinkerästä

yksi porkkana

yksi sipuli

yksi tomaatti

yksi paketti Amerikan pekonia

puolitoista litraa vettä

yksi lihaliemikuutio

mustapippuria

suolaa

laakerinlehti

(perunoita)

Jonkin verran öljyä ja voita

Kaiken muun voi ihan hyvin heittää kiehumaan ilman sen kummempia käristyksiä, paitsi että pekoni kyllä sitä kaipaa. Myös perunat voi lisätä myöhemmin. Toki lisäksi oikeastaan pitäisi panna lammasta tai naudan lapaa ja keittää sitä muutama tunti, mutta kun on pieni talous niin kohtuus kaikessa.

Myös tomaattipyreetä voi lisätä ja vaikkapa myös paprikaa. Borššiin ja rassolnikiin päin raja on oikeastaan hieman liukuva. Toki kaalikeitto on alun perin paastoruokaa ja borssi taas sitä, jonka syöjältä kuuluukin valua rasva suupielistä. Hapankaalista saa hyvän ja nopean kaalikeiton, mutta se kannattaa ensin huuhtoa.

Ja sitten tunnin-parin kuluttua vain syömään. Leivän tulee olla ruisleipää, runsaan voin kera. Ja tietenkin keittoon lisätään sitten syödessä smetanaa. Ja toki sen vodkapaukun voi aina ottaa, mikäli ajankohta on sopiva. Ollapa vain täällä niitä oikeita nalivkoja: hrenovka, zubrovka…

Jaa, jaa.

Sivumennen sanoen: ravintoloissa vähän kammoksun keittoja, sillä niistä tulee hyviä vasta pitkän hauduttamisen jälkeen. Puolivalmisteita ei pitäisi kutsua samalla nimellä.

Helsingissä on kyllä yksi paikka, jonka keittoja voi ilman muuta suositella, mutta se onkin asiaan erikoistunut: Qulma Mariankadun ja Rauhankadun risteyksessä.