Joulukertomus IV

Joulukertomus IV

Pukki oli kytkenyt ajorekensä ja pitkän kuormareen peräkkäin ja tepasteli nyt vähän hermostuneesti Kelolan pihalla. Aurinko oli juuri painunut lounaassa taivaanrantaan ja värjäsi siellä pilvet kultaisiksi. Pakkanen alkoi taas paukahdella ja lumi narskui töppösten alla. Kovin oli kaunista nyt.

Pukki rykäisi virkayskän tapaisen ja harjoitteli paatoksen virittämistä oikealle taajuudelle. Toki pukin esiintymiset aina tulivat aivan sydämen pohjasta, mutta entäpäs, jos sitä liikuttuisikin niin, ettei osaisi sanoa mitään? Eipä sopisi pukille moinen. Että pukki itkeä tuhertaisi, kun lapsille lahjoja antaisi? Voi, pyhä Sylvi koko ajatusta…

Parasta siis opetella litaniat, kuten papitkin tekevät. Ajatella, jos hekin joutuisivat kaivamaan kirjan esille vaikkapa hääparia siunatessaan. Sitten oikeata sivua ja riviä etsiessä pakkaisi pääsemään vaikka manaus. Voi, voi, että se näyttäisikin pöljältä. Pukki ei ainakaan jättäisi mitään sattuman varaan.

Koska lahjojen kokonaispaino oli nykyään jo kasvanut holtittomasti ja lienee ollut pelkästään Suomessa useita satoja tonneja, oli lentoon pääseminen jo tullut problemaattiseksi ja sama koski laskeutumisia.

Savupiippuhommat olivat käytössä etelässä ja niissä oli puolensa ja puolensa. Laskeutuminen täydessä lastissa heiveröisen talon katolle olisi kuitenkin aiheuttanut katastrofin ja siksi pukki oli alkanut jättää sen homman väliin. Tontut hoitivat sen, miten lienevätkään hoitaneet. Sinterklaas ja Svarte Piet olivat ottaneet hoitoonsa ns. Matalamaat. Auttoihan sekin jotakin.

Vielä etelämpänä lahjat toivat kolme kuningasta, Reyes magos, jotka tulivat asiaankuuluvasti vasta loppiaisena.

Idempänä Myrnan piispa Nikolaos jatkoi aikanaan ottamaansa urakkaa ja esiintyi aina piispallisessa asussaan.

Pukki oli joskus joutunut sitä tuuraamaan ja silloin oli käynyt vähän nolosti. Joku pikkupoika, joka epäili tulokkaan aitoutta, pyysi tätä selittämään, mitä eroa oli sellaisilla asioilla kuin ὁμοούσιος ja toisaalta ὁμοιούσιος.

Pukki kakisteli aikansa ja sanoi, ettei hän koskaan ole kenenkään sukupuolisuuntauksia jäänyt pällistelemään, vaan kiinnitti huomionsa vain kiltteyteen ja hyväntahtoisuuteen.

Kakara hymyili viekkaasti ja sanoi, että oikea Nikolaos olisi kyllä osannut tästäkin asiasta osannut luetella pitkät pohdinnat. Mutta kyllähän lahjat kelpasivat. Kiltteysasioista taas sopia katsoa tonttujen tiedusteluraportteja eikä luottaa asianomistajan vakuutuksiin.

Pukkia oli silloin harmittanut aivan vietävästi ja hän oli päättänyt jättää koko etelän ja idän muille alan yrittäjille. Vasta viime aikoina oli liennytyksen merkeissä ruvettu tapailemaan Pakkasukon kanssa. Nyt viimeksi oli vähän Kelolan haarakonttoriakin pidetty siellä Tverskajan päässä, Moskovassa.

Mutta ei tästä mitään tule näillä resursseilla, oli pukki ajatellut. Vaikka Venäjällä pakkasukon vierailut sattuivatkin vasta uudenvuoden päivään, niin mistä ne kaiken maailman lahjatkin hankkisi? Tämä koski nyt tässä tapauksessa tuhansia tonneja kuollutta painoa. Ilmalaiva pitäisi olla ja iso sittenkin.

Hohoi-jaajaa, tuumi pukki. Alkoi tuota ikääkin olla. Eikös virallinen eläkeikäkin tullut täyteen jo satoja vuosia sitten?

Isesäälin kuumat kyyneleet uhkasivat jo tulvahtaa ilmoille, mutta sitten pukki ryhdistäytyi ja muisti, ettei hän tänne ollut tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Kyllähän ne lapset olivat tänään ensi sijalla ja niille ainakin pitäisi käydä tuomassa lahjat ja joulumieli. Ja hyvääpä se tekisi muillekin.

Niinpä pukki tuli taas hyvälle mielelle ja alkoi hyräillä hieman vinkuvalla ja kärisevällä vanhan miehen baritonillaan:

Kulkuset, kulkuset,

kilvan kalkattaa…

Kohta sitä taas mentäisiin. Jouluyön taika alkoi jo tihentyä ja tuntui selvältä, että sellaisena yönä reki taas ponnahtaisi kevyesti maasta irralleen ja porot veisivät lahjat erehtymättömästi kilttien lasten luo. Ja olivathan kaikki lapset oikeasti kilttejä, eikös vaan?

Välillä sitä oltiin tuhmia, mutta niinhän oli pukkikin. Miksi moista muistella sellaisella hetkellä, kuin joulu?

Ja pukin hyräily sai tästä ajatuksesta uutta puhtia. Nyt alkoi myös sävel sattua kohdalleen:

En etsi valtaa loistoa…

Vaan rauhaa päälle maan!

Nyt oli joulumielikin saatu ja kaikki valmiina lähtöön. Rutiinipuhelu Savonlinnan lennonjohtoon riitti antamaan virallisen hyväksynnän sille, mitä nyt oli tulossa. Pukki istahti rekeen ja hoihkasi:

Juoksep’porosein!

Ja niin sitä lähdettiin…