Jouluruokia ootellessa

Julmat - jouluruuat

Jouluruokia tulee sesongin aikana syötyä aika paljon. Itse juhlista jaloimpana lienee syytä pyrkiä konstailemattomaan perinteiseen tapaan ja palauttaa lapsuuden maut ja hajut maustamalla lipeäkala maustepippurilla, lanttulaatikko muskotilla ja maksalaatikko voisulalla, tai miten nyt kukin on aikoinaan tottunut.

Mikäli lapsuuden joulumuistot ovat ikäviä ja isäntä on aina silloin ajanut perheensä pokat kaulassa kartanolle, lienee parempi yrittää sellaiset muistot unohtaa kokonaan ja syödä kinkun sijasta vaikkapa kalkkunaa, vaikkei se miltään maistukaan.

Ei muuten kinkkukaan maistu sille, mille pitäisi, ellei sen pinnalle upoteta kauniisiin riveihin neilikoita. Sinappihunnun lisäksi vasta ne tekevät joulukinkusta joulukinkun, sanoisin. Sellaista ei ikävä kyllä ole kaupoissa näkynyt. Siellä tuppaa olemaan vain sitä samaa kinkkua, jota syödään koko vuoden.

Sivumennen sanoen, kinkku ja lipeäkala sekä riisipuuro ovat kuuluneet suomalaiseen jouluun ainakin 1800-luvun alusta saakka. Joku taisi viime vuonna väittää, että perinne alkoi vasta vajaa sata vuotta sitten.

Toki on riippunut perheen varallisuudesta, onko niitä pöytään saatu, mutta yleensä on sentään kerran vuodessa saatu hyvinkin köyhissä perheissä. Tosin Taata Sillanpää kuvailee moniakin sellaisia perheitä, joilla ei 1800-luvulla tai edes 1900-luvun alussa ollut varaa sellaiseen edes jouluna.

No, lehdet ovat nykyään pullollaan kaiken sortin ruokavihjeitä, joilla voisi korvata perinteiset laatikot ja kinkun. Kalaa ilmeisesti saisi vieläkin syödä, paitsi tietenkin vegaanit, jotka mieluummin näivettyvät tofunsa ja itujensa ääreen kuin luopuvat kuvitellusta moraalisesta erinomaisuudestaan.

 Tulkoot hekin jouluna uskollaan autuaaksi ja käykööt edes haistelemassa uunissa kypsyvän kinkun huumaavaa tuoksua! Jokaiselle omansa. Sittenhän se oma ruokavalio vasta joltakin tuntuu, kun tietää, mitä vaille jää.

Kun itse tulen joulunpyhinä syöneeksi jouluruokia aika monet kerrat, on mieleen tullut, että niitä muulloin kuin varsinaisena suurena juhlana sopii kyllä vähän tuunata ja maustaa toisin kuin tavallisesti. Vaihtelu virkistää.

Olen huomannut, että esimerkiksi lanttulaatikon kanssa sopii mainiosti soijakastike. Jos lisäksi pistää siihen ikään kuin puuron silmäksi vähän voita, on tulos sangen nautittava.

Voihan tietenkin sopii erinomaisesti myös maksalaatikon höysteeksi puolukkasurvoksen kera. Sitä paitsi indonesialainen Sambal oelek-chilitahna särvittää ja piristää erinomaisesti myös kaupan maksalaatikkoa, joka saattaa muuten olla yksitoikkoisempaa, kuin tämän jalon ruokalajin pitäisi parhaimmillaan olla.

En ole ihan varma siitä, mikä on hyvän maksalaatikon salaisuus. Olen sitä kyllä useamman kerran tehnyt ja kokeillut siinä sekä sian- että naudanmaksaa.  Äitivainaan tekemän veroista ei vain ole syntynyt.

Joka tapauksessa, pysyn siinä väitteessäni, että hyvä maksalaatikko kuuluu ruokien parhaimmistoon ja voisi kilpailla parhaan suomalaisen perinneruoan tittelistä. Missään ulkomailla en sitä olekaan huomannut missään muodossa. Pateeta ei lasketa mukaan.

Sikäli kuin olen havainnut, hirvipeijaisissa saa aina hyvää ja jopa erinomaista maksalaatikkoa, joka yleensä hupeneekin hyvin nopeasti. Kun siihen päälle kaadetaan riittävän rasvaista karjalanpaistia, onkin koossa sellainen juhlaruoka, ettei paremmasta väliä.

Mutta jouluna ei karjalanpaistia yleensä ole pöydässä. Niinpä puolukkasurvos ja voisula ovat hyviä vaihtoehtoja.

Sikäli kuin asia koskee rosollia, ovat kaupan antimet valitettavasti yleensä osoittautuneet surkeiksi. Niistähän sitä paitsi puuttuu se välttämätön kastike, joka koostuu punajuurten etikkaliemellä höystetystä kermavaahdosta. Kaiken huipuksi puuttuu myös silli, vaikka ruuan toinen nimi on vanhastaan ollut sillisalaatti.

Mitä muuta rosolliin sitten kuuluukaan punajuuren lisäksi, niin olisi ainakin hyvä, jos mukana olisi vähintään omenaa ja vaikkapa perunaa sekä suolakurkkua. Porkkanaahan siinä aina näyttää olevan, jopa kaupan versiossa.

Sitä paitsi jouluna tarvitaan lipeäkalan lisäksi myös suolakalaa. Graavisuolattu forelli eli kirjolohi on tässä tapauksessa erinomaista ja sitä voi myös pakastaa. Toki oikeakin lohi puolustaa aina paikkaansa ja lisäksi pitäisi pöydässä aina olla myös tuoretta silliä. Muuten, graavatessa on syytä panna suolan sekaan vähän sokeria. ja oikeata tilliä, ei sitä ruukuissa myytävää väärennöstä.

Mikäli haluaa todella aitoa kunnon rasvasilliä eikä mitään pilalle marinoitua versiota, kannattaa ostaa kevytsuolattuja fileitä. Matjesfileistä minä ainakin kieltäydyn, niissä oikea sillin maku peittyy.

Kun sen sijaan pätkii kevytsuolattuja fileitä purkkiin tai lautaselle, pilkkoo seuraksi sipulin ja kiertää vähän päälle pippuria, on herkku valmis. Sitä kannattaa kokeilla smetanan kanssa, joka antaa myös suolamuikuille varsin mukavan pehmentävän säväyksen.

 Tämä silli on niin hyvää, ettei se kaipaa mitään muuta kuin keitettyjä perunoita ja juomaksi kotikaljaa. Toki pikkuruinen viinaryyppy kuuluu myös juhlina asiaan. Mikä juhla se on, kussa ei viiniä ole, kysyi Jeesus Syyrak, vai oliko se joku muu.

Mikäli tarjolle pannaan graavisiikaa, kannattaa kokeilla sen maustamista katajanmarjoilla. Lisäksi voi suolatessa panna päälle pikkuruisen määrän giniä. Hämmästyttävän hyvää!

Väitetään, että silakat ovat pieniä joulukaloiksi, mutta kyllähän se suutarinlohi on joulupöytään aina kuulunut ja onhan se mukavan vähäkalorinen herkku, mikäli joulunpyhinäkin tulee mieleen, että jossakin pitäisi olla mässäämisenkin raja.

Myös lasimestarinsilli maistuu jotenkin jouluiselta, vaikka siinä ei olekaan tuon kevytsuolatun fileen aromia enää jäljellä. Kukapa tohtisi vastustaa joulun perinteitä? Otetaan siis vähän sitäkin.

Koska joulupöytään nykyään tunkee kaikenlaisia pateita ja halkoja ja ties mitä, lienee jostakin pakko joskus tinkiä.

 Joulumässäys on muuten kyllä hyvä syy ostaa parin kilon kimpaleita juustoa, jotka leikataan suoraan isosta kiekosta siellä juustotiskillä.  Eihän se ole edes kallista.

Kun siitä sitten ottaa mukavia sentin paksuisia palasia vaikkapa appenzelleriä, pääsee taas huomaamaan, millaisia ne oikea juuston maku ja suutuntuma oikein olivatkaan. Seikka nimittäin on sellainen, että muutaman päivän tai edes päivänkin verran muovikääressä pidetyt pikkupalat juustoa ovat jo menettäneet alkuperäisen luonteensa hienoimmat osat.

Syöhän sitä niitäkin, mutta Kristuksen armorikkaan syntymäjuhlan kunniaksi olisi kyllä hyvä laittaa ruokakin tarjolle täysiarvoisena ja sen kaikkia mahdollisuuksia kunnioittaen.

Tässä vain muutama hajanainen ajatus, jotka harras joulun odotus tuo juuri nyt mieleen. Tuohan se tietysti mieleen paljon muutakin. Esimerkiksi joulumakkaroista en täsä puhu mitään, koska niitä ei taida enää mistään saadakaan.

Kuitenkin, kaikista aikamme puutteista ja tarjolla olevien ruokien vajavaisuuksista huolimatta täytyy kyllä sanoa, että on niitä tässä maassa kurjempiakin jouluja vietetty. Luulen, että nyt on syytä melko yleiseen tyytyväisyyteen.

Kiittäkäämme siis kaikesta kaikkia asiaan kuuluvia ja miksei muitakin tahoja. Ellei muuta kiitollisuuden aihetta löydy, voi aina olla iloinen siitä, ettei ole tähän saakka pahemmin käynyt, kyllähän se vielä joskus käy.

Alustavasti siis jo nyt hyvää joulua ja paljon kiitoksia tarkkaavaisuudesta myös täältä ruokapuolelta!