Killer Apps

Killer Apps ja uskonnot

Niall Ferguson on suomeksikin kai hiljattain ilmestyneessä teoksessaan Civilization, The West and the Rest yrittänyt haarukoida ne tärkeimmät asiat, joiden ansiosta nimenomaan länsimaat lähtivät hurjaan nousukiitoon samaan aikaan kun muut jäivät elelemään vanhoillaan tai taantuivat.

Muodikkaasti Ferguson käyttää näistä asioista nimikettä killer apps, joka mielestäni on typerä ja epäonnistunut, mutta itse Fergusonin yritys kyllä on kiinnostava.

Nämä ”sovellukset” ovat kilpailu, tiede, omaisuus, moderni lääketiede, konsumerismi ja työetiikka.

On selvää, että jossakin muodossa lähes kaikkia näitä on ollut muuallakin, eivätkä erot kulttuurien välillä yleensäkään liene absoluuttisia vaan suhteellisia. Harvinaisia ovat tilanteet, joissa emme kykenisi eläytymään vieraaseen kulttuuriin ja sen ihmisten asemaan, vaan joutuisimme katsomaan heitä sivusta, vieraina kuin joitakin avaruusmuukalaisia.

Eläytyminen vieraaseen kulttuuriin onkin yksi palkitsevimmista harrastuksista. Vasta sitä kautta voi myös ymmärtää omaansa, sekin näyttää erityispiirteensä vasta muihin peilattaessa.

Voidaan havaita, että monet ”eksoottisten” kulttuurien ystävät menettävät tykkänään sydämensä milloin millekin toisenlaiselle elämänkäsitykselle, joka yhtäkkiä tuntuu niin paljon todemmalta ja aidommalta kuin oma, kulunut ja niin falski kulttuurinen ympäristö, josta sisältö on kulunut pois.

Tähän problematiikkaan enemmälti puuttumatta on syytä kysyä, missä määrin Fergusonin näkemykset suhteellisesti pätevät esimerkiksi kristinuskon ortodoksisen, katolisen ja kalvinistisen muodon tai islamin suhteen. Niissä on aivan ilmeisesti keskinäisiä eroja, puhumatta siitä, että budhhalaisuus ja muut itämaiset uskonnot poikkeavat näistä kaikista sangen oleellisesti.

Pjotr Tšaadajev, joka ravisteli Venäjää vuonna 1836  julkaistuilla filosofisilla kirjeillään, näki koko Venäjän tragediana sen, että omaksumalla ortodoksisen uskon se oli leikannut itsensä irti länsimaiden historiasta ja itse asiassa pyrki nyt lähestymään tuota sivilisaatiota historiattomana ulkojäsenenä, joka ei ollut antanut mitään sen yhteiseen kehitykseen.

Tšaadajev ei spekuloinut sillä, miksi länsi oli kehittynyt ja Venäjä jäänyt polkemaan paikalleen, mikäli tämä edes häntä kiinnosti. Hänelle tärkeää oli vain tuo katkennut yhteys.

Jopa tapauksessa myös ortodoksisen uskonnon vaikutusta Venäjän intellektuaaliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on paljon pohdittu. Ortodoksinen uskontohan ei arvosta rationaalisuutta läheskään samassa määrässä kuin katolinen, vaikka moni molemmille kirkoille yhteinen kirkkoisä olikin joskus suuri ajattelija ja yhä lukemisen arvoinen. Ajatelkaamme vaikka Augustinuksen merkitystä meillekin.

Joka tapauksessa intellektuaalinen aktiivisuus kukoisti keskiajalla nimenomaan katolisen kirkon  piirissä, mutta ei ortodoksisen. Voidaan kaikin mokomin sanoa, ettei logiikka uskontoon millään lailla kuulukaan, mutta joka tapauksessa ne ajattelun välineet, joita sittemmin käytettiin länsimaisessa tieteessä, jäivät ortodoksisella puolella käyttämättöminä pölyttymään.

Juuri nyt ortodoksia ilmeisesti vetoaa sivistyneistöön epä-älyllisyydellään, samaan aikaan kuin luterilaisuudelle ominainen teologinen järkeily vain karkottaa ihmisiä. Mutta tästä ei nyt ole puhe.

Tiede, sellaisena kuin sen tunnemme, kehittyi nimenomaan länsimaissa eikä uskonnon rooli sen edellytysten luojana ole vähäinen, vaikka jotkut likinäköisyydessään ovat kiirehtineet leimaamaan juuri uskonnon tieteen periviholliseksi. Erityisesti luterilaisuudessa korostui jokaisen kristityn henkilökohtainen velvollisuus ajatella ja ymmärtää itse, myös järjellään, uskonnon totuudet. Kun kerran paljastui, että koko asetelma oli hataralla pohjalla, tuli lankeemus ja se oli suuri.

Omaisuus on asia, joka saattaa myös liittyä uskontoon, vaikka sen perustelut todennäköisimmin löydetään lakikirjasta. Roomalainen oikeus, joka kodifioitiin Bysantissa, siirtyi länsimaisen yhteiskunnan omaisuudeksi nimenomaan läntiseen Eurooppaan. Paradoksaalisesti Bysanttiin nojaava Venäjä jäi tälläkin alalla alikehittyneeksi.

Työetiikka liitetään erityisesti kalvinismiin, luterilaisuuteen se taidetaan liittää enimmäkseen Suomessa, jossa ei useinkaan ole viitsitty ajatella, mitä Max Weberin Die protestantische ethik und der Geist des Kapitalismus oikeastaan tarkoittaa. Venäjällä ovat uusslavofiilit kiinnittäneet asiaan sitäkin enemmän huomiota.

Heidän mielestään se tarkoittaa sitä, ettei kalvinisti, joka tietää, että ihmisten enemmistö on predestinoitu helvettiin, anna heille mitään arvoa. Ihmisten veljeyttä julistava ortodoksia sen sijaan tuntee yhteisvastuuta ja solidaarisuuttaa kaikkein vähimmistäkin veljistä. Se on sitä aitovenäläistä kollektivismia, jolle länsimainen henki on vieras. Kalvinistinen kapitalisti työskentelee, kuluttamatta, keräten pääomia ja pitää rikkauttaan Jumalan merkkinä hyväksymisestä. Tämä perimmältään irrationaalinen käytös mahdollistaa pääoman kasautumisen ja kapitalismin synnyn.

Olkoon näin. Mutta entäpä sitten konsumerismi? Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että myös konsumerismi on aito keksintö, jolle raivasi tilaa englantilainen utilitarismi. Talonpoika ei halunnut kuluttaa liikaa eikä valtio antanutkaan hänen sitä tehdä. Tehdastyöläiset eivät aluksi tähän kyenneet. Mutta viimein portit aukenivat ja kulutus itsetarkoituksena valloitti maailman. Sillä oli aluksi paljon esteitä voitettavanaan ja jopa Amerikassa sitä paheksuttiin.

No, on hyvinkin mahdollista, että kuluttajasankareiden rooli lännen rikastumisessa on merkittävä. Joka tapauksessa se on ristiriidassa kapitalismin synnyn edellyttämän pidättyvyyden kanssa, mutta ehkä ne olivat eriaikaisia tai ainakin eri miesten ja naisten kontolla?

Oliko Venäjä konsumerismin kehitysmaa, jossa kulutuksen ideologinenkin paheksuminen säilyi aina 1960-luvulle saakka? Olen yrittänyt todistella asiaa tuoreessa kirjassani Communism and Consumerism (mukana myös hyviä muita kirjoittajia), julk. Brill, Leiden 2015. Suosittelen kirjaa ajattelun virikkeeksi.

Jäljelle jäävät lääketiede ja kilpailu. Lääketiede länsimaisessa muodossaan on vasta hiljattain saanut johtoaseman monissa maissa ja aiheuttanut niissä valtavaa väestönkasvua. Esimerkiksi Kiinassa on tällä alalla myös vahvat omat traditiot, mutta epäilemättä ne eivät ole historiassa kyenneet aikaansaamaan valtavia muutoksia toisin kuin länsimainen ns. koululääketiede.

Tässä onkin sitten varsinainen killer app, paradoksaalisesti. Länsimaisen lääketieteen ovat nyt omaksuneet jo kaikki maailman maat ja se näyttää olevan tärkein yksittäinen tekijä, joka uhkaa koko läntistä sivilisaatiota, ellei luonnon punakynä tule jossakin muodossa tilejä tasoittamaan. Väkilukua ei voida, toisin kuin kuvitellaan, hallita edes sodalla. Sotien keskuksessa väki saattaa vähetä vaikkapa kolmanneksella, kuten 30-vuotisen sodan aikana Saksassa, mutta koko maailmassa se on aina sotienkin aikana lisääntynyt.

Entä sitten kilpailu? Niin sanottu vapaa kilpailu on tunnetusti melko uusi innovaatio ja sen ideologia syntyi ja levisi vasta 1700-luvun lopulla. Sitä ovat vuorotellen kannattaneet ne tahot, jotka ovat siitä hyötyneet. Nyt näyttää siltä, että kysymys saattaa taas lähiaikoina kärjistyä.

Tasapainoisuutta korostavien uskontojen piirissä ei kilpailun idea koskaan näytä nauttineen erityistä suosiota. Tuskinpa näin oli laita meidänkään luterilaisessa ympäristössämme. Mercator sine peccamine vix esse potest lausui myös keskiajan teologien kunnioittama Aristoteles suurella arvovallallaan ja kauppiaiden rehellisyyttä on aina epäilty, syystä tai syyttä.

Itämailla on ollut tavallista, että kauppias aina pyrkii petkuttamaan mahdollisimman paljon. Suuri voittomarginaali pelastaa huononkin päivän, mutta lisää epäluottamusta kauppiaaseen, jonka ovi saattaa ruveta käymään harvakseltaan, kun maine leviää.

Länsimainen, rationaalinen kauppiaskulttuuri sen sijaan panostaa suuriin kassavirtoihin ja matalaan voittomarginaaliin. Lopputuloksena on varmasti suuremmat tulot kuin huijarilla, olipa hänen kykynsä sitten vaikka tavallista suurempi.

Ehkäpä Fergusonin olisi kannattanut kiinnittää myös huomiota sellaisiin asioihin kuin rationaalisuus (koskien esimerkiksi byrokratiaa, Weberin hengessä) sekä luottamus.

Tutkijathan ovat havainneet, että luottamus, mukaan lukien ja erityisesti valtion ja kansalaisten keskinäinen luottamus, on  avainasemassa, kun  rakennetaan toimivaa kansalaisyhteiskuntaa (myös yksi killer app?) ja hyvinvointivaltiota. Luottamuksen vaarantaminen esimerkiksi lisäämällä yhteiskunnan heterogeenisyyttä, luomalla sinne kulttuurienklaaveja, on kajoamista eurooppalaisen sivilisaation perusrakenteisiin.

Pitipä tässä oikeastaan kirjoittamani nimenomaan islamista ja sen mahdollisesta soveltumisesta nykyaikaiseen kehittyneeseen yhteiskuntaan, mutta jääköön se myöhemmäksi. Tässä siis oli esipuhe.