Grimmelshausen ja nykypäivä

Simplicius Simplicissimus nykymaailmassa

Se, joka haluaa tutustua 30-vuosien sodan maailmaan, kannattaa lukea Grimmelshausenin romaani Seikkailukas Simplicissimus, joka löytyy myös suomeksi ja olisi monessa kirjastossamme, ellei ole sieltä jostakin syystä hävitetty.

Romaanin päähenkilö käyttäytyy tai ainakin yrittää käyttäytyä järkevän loogisesti maailmassa, joka on mielipuolinen. Tuloksena on hullunkurista luettavaa, jonka parissa viihtyy. Aikanaan tilanne Simplicissimuksella ja hänen kaltaisillaan oli paljon ikävämpi.

Itsestäänselvyyksien toistelu on sangen tylsää puuhaa, mutta totean nyt vielä kuitenkin sen perusasian, ettei käytännön politiikka enempää ennen kuin jälkeen Westfalenin rauhan ole ollut mitään juridiikkaa tai matematiikkaa eikä siitä ole myöskään sellaista tulemassa.

Teoreettinen ajattelu sodassa ja politiikassa kykenee tuottamaan ennen muuta latteuksia, jotka voivat saada arvoa vain sikäli, kuin niitä soveltavalla on silmää todellisuuden monimuotoisuudelle, joka ei koskaan mahdu mihinkään kaavioihin.

Paasikivi oli mieltynyt Bismarckin käsitteeseen das politische Augenmass, silmämitta tai -tuntuma, eli kyky arvioida asioita ja niiden suhteellista merkitystä ilman formaalisia välineitä. Sellaisista tai ainakin niiden merkityksen yliarvioinnista saattoi tosipaikan tullen olla vain haittaa.

Bismarck, joka oli reaalipolitiikan mestari, ei uskonut siihen, että samat asiat pätisivät aina ja kaikkialla samassa määrin. Hänen tunnettu lauseensa ”Jumala suojelee lapsia, humalaisia ja Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja” kuvaa juuri tätä seikkaa. Amerikkalaisella nousevalla suurvallalla oli tilaa touhuta mielensä mukaisesti, vaikkapa tavalla, joka olisi syössyt eurooppalaisen maan turmioon.

Nykyisessä maailmassa ei myöskään USA enää ole turvassa ylimielisen politiikan seurauksilta, puhumatta siitä, että muu maailma, myös aivan viattomat sivulliset saattavat joutua siitä suurestikin kärsimään. Tämän asian opetteleminen on siellä vielä kesken, mutta ennemmin tai myöhemmin tosiasiat on pakko tunnustaa. On luultavaa, että tämä aika on hyvin lähellä.

On sinänsä ymmärrettävää, että meillä ja muuallakin yhä on Pax Americanan kritiikittömiä ihailijoita, jotka arvelevat, että elämme nyt uutta, yksinapaisen maailmanpolitiikan aikaa, jossa valtiotaidon korvaa kuuliaisuus Washingtonille ja jossa laki on aina kaikille sama. Ainoa, mitä vaaditaan, on totella kiltisti.

Tämä perusasenne tekee erityisesti Suomessa hullunkurisen vaikutuksen sivuuttaessaan maamme kansallisen selviytymisstrategian vuosisataiset periaatteet olankohautuksella, tuhlaamatta asiaan alkeellisimpiakaan argumentteja. Suoraan sanoen, näyttää aivan siltä, kuin tynnyrissä kasvanut Simplicissimus olisi yhtäkkiä heitetty todellisuuteen, jota hän ei ymmärrä lainkaan.

Tällaisen uuden perusasenteen näyttävät hankkineen aivan erityisesti ne nuoremman polven edustajat, jotka ovat opiskelleet ulkomailla ja joille viime sotiemmekaan historian kansalliset perusteet eivät näytä lainkaan avautuvan. Päinvastoin, Suomen erityissotaa ja muuta erityisyyttä pilkataan ja pidetään mahdottomana aivan tuon ajan vihollispropagandan tyyliin. Tästä jopa ylpeillään.

Tämä on lähinnä säälittävää, mutta myös kovin valitettavaa, sillä sitä on syytä pitää yhtenä kulttuurin rappion ilmentymänä. Kuten muuan pikkukuningas Rooman valtakunnan laajenemisen aikana testamenttasi valtakuntansa Roomalle, niin näyttävät monet uuden aikakauden poliittiset lahjattomuudet haluavan tehdä meidän maallemme.

Tunnetun totuuden mukaan Juppiter lyö sokeudella ne, jotka hän haluaa tuhota. Se, joka naiivisti uskoo siihen, että politiikassa on koittanut uusi rationaalisuuden aika, katsokoon vielä kerran, mitä Lähi-Idässä tapahtuu. Se, joka luulee Yhdysvaltain uhraavan etunsa kansainvälisen oikeuden periaatteille, katsokoon vielä kerran sen politiikkaa vaikkapa Saudi-Arabian suhteen.

Mutta itsestäänselvyyksien toistelu todella on tylsää puuhaa. Sitäkin ikävämpää on, ettei niitä välitetä ottaa tosissaan. Olohuoneessamme todella on virtahepo, jonka huomaamista koetetaan välttää. Asian johdosta ei kannata onnitella itseään, sillä tuo otus saattaa ruveta piehtaroimaan.