Omar ja fariseukset

Omar ja fariseukset

1960-luvun muistettavimpia runouselämyksiä oli  minulle Omar Khaijamin Viisaan viini Toivo Lyyn kääntämänä. Kirjan esipuheessa tosin varoitettiin, ettei se ”viini”, josta runoilija puhuu, välttämättä tarkoita juuri rypäleen mehua vaan sitä itseään viisautta. Viini oli Suomessakin tuolloin hieman arkaluontoinen asia.

Runojen sanat olivat kuitenkin siksi selviä, että ne ymmärrettiin ilman selityksiä. Miksipä muuten tämä runoilija ja tiedemies olisi riskeerannut rienaamalla islamin viininjuontikieltoa eikä puhunut suoraan viisaudesta, jos sitä kerran tarkoitti?

Kaiken kaikkiaankin Omarin runous on pitkä ja lukijalle ajan mittaan hieman väsyttäväkin ylistyslaulu viinille, mihin liittyy myös krapulan problematiikka, ajan fariseuksiin kohdistettu satiiri ja selvä vapaa-ajattelu, joka tekee itsensä Allahin vastuulliseksi runoilijan edessä.

Johtopäätös viinin arvosta ja merkityksestä on selvä: mikäli profeetta lupaa viiniä kuoleman jälkeen, täytyy sen olla hyvä asia ja on kovin epäilyttävää ja moraalisesti arveluttavaa kieltää sitten viini tässä elämässä.

Brittisotilaat kuuluvat vieneen Haijjamin rubaijat eli nelirivit selkärepussa mukanaan rintamille ja Suomen sotasukupolven edustajat ovat kertoneet, että runoilijan konstailematon yksityisen onnen ylistys vaikutti kuin ilmestys sota-ajan uhrimieltä ja yhteisvastuuta saarnanneen paatoksen jälkeen.

Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas

ja lampaanreittä kappale –ja kaksin kerallas

kedolla, tuttu tuttavin, tulppaani-poskinen

Ken valtikkaansa vaihtaisi ei siihen kuningas?

Tässä on Omarin elämänfilosofian kova ydin. Kun lisätään, että runoilija loi myös kuvan siitä, miten viinin ja lemmen nautiskelija itsekin muuttuu kuoltuaan saveksi, josta savenvalaja sitten tekee uusia ruukkuja, joita uuden viinin juojat kallistelevat, on tämän Salomonin Saarnaajaa muistuttavan viisaan keskeiset vaikutuskeinot kerrottu.

Parhaat tietämäni käännökset ovat Toivo Lyyn. Ertaapa tuota edellistä vaikka Robert Gravesin ja Omar Ali-Shahin versioon:

A gourd of red wine and a sheaf of poems-

A bare subsistence, half loaf, not more-

Supplied us two alone in the free desert:

What Sultan could we envy on this throne?

Epilemättä ajatus tässä hieman muuntuu, mutta itse perusasia pysyy samana. Puhuminen erämaasta, desert tuntuu oudolta, kun runoilija näyttää yleensä suosivan niittyjä, mutta toki paikan karuus korostaa sitä reaalista rikkautta, jonka antavat juurevat perusnautinnot.

Sitä viisauden tavoittelua, jonka jotkut haluaisivat nostaa Omarin, tiedemiehen ja matemaatikon varsinaiseksi intohimoksi, hän pilkkaa usein. Sitä hän vertaa muun muassa härän lypsämiseen. Venäjäksi näin:

Тот, кто следует разум, -доит быка

Умник будет в убытке наверняка!

В наше время доходней валять дурака,

Ибо разум сегодня в цене чеснока.

Ketkä tässä maailmassa sitten hölmöjä jallittavat? Aivan ilmeisestin toiset hölmöt. Toivo Lyyn mukaan:

Jos pari kolme narria nyt ohjaa maailmaa

ja typeryytens’ ääretön älystä käydä saa

ja heist’ on Herran herjaaja, ken aasina ei hirnu-

niin entä sitten? –Enintään se ehkä naurattaa…

Jos Allah on armelias ja armahtavainen eikä sen lisäksi mikään hölmö, niin tottahan näin viis veisaa kaiken maailman paastoista ja mullahien höpötyksistä:

К черту молитву, мечеть и муллу!

Воздадим полной часей Аллаху хвалу.

Наша плоть в бесконечных своих превращенях

То в кувшин превращается, то пиалу

Islamin matka kohti kolmatta vuosituhatta ei näytä älylliseltä edistyksen riemumarssilta. Jo toisen vuosituhannen alussa Omar osasi nähdä tiukkojen uskonnollisten säännösten koko naurettavuuden ja niiden pönkittämisestä henkisen ja aineellisen elantonsa saavien mullahien typeryyden.

Omarin henkeä voi ainakin osaksi verrata 1700-luvun valistuksen eetokseen. Sapere aude! tunnuksellaan se samaan tapaan haastoi sen Allahin, jonka ahdaskatseiset klerikaalit olivat luoneet omaksi kuvakseen.

Kaikessa rienaamisen riemussaan Omar kuitenkin esittää olevansa muslimi ja ellei nyt paras kaikista (kuten eivät varmaan myöskään nuo aaseina hirnuvat mullahit), niin tuskinpa muita huonompi:

Ma kainalossa Koraani ja kannu toisen alla

vaellen tiellä kaidalla tai tiellä lavealla,

enk’ ole pahin pakana, en parhain musulmaani

tään holvin sinikivisen ja aurinkoisen alla

Mutta Omaria pidetään yleisesti suufilaisena mystikkona. Uskonnollisten fanaatikkojen silmissä luopio on aina pahempi kuin pakana. Muistelkaamme vain sitä, minkä aseman Trotski sai Stalinin ja stalinistien silmissä.

Näinä fanatismin ja idiotismin kukoistuksen aikoina Omarilla olisi paljon sanottavaa myös koko muhamettilaisten kirjavalle joukolle ja toki muillekin. Järki on kaikille ihmisille annettu ja sen alkeellisimmat johtopäätökset ovat jokaisella tarjolla. Miksi siis tilanne on taas tämä:

Vain hirnuvia aaseja on koko ihmissuku,

 vain nassakoita täynnä tyhjää lukematon luku.

Sa tahtoisitko suuteluttaa niillä kantapäätäs?

Ne suutelevat, kunnian jos sull’ on valhepuku.