Kulttuurin voima ja heikkous

Kulttuurin voima ja paluu barbariaan

Sattuipa silmään nettiä selatessa muutamia musiikkivideoita, jotka liittyivät Nestor Mahnoon, tunnettuun anarkistipäällikköön, joka johti Ukrainassa ns. vihreitä Venäjän kansalaissodassa.

Mahnon ideologia ja todelliset teot jääkööt tässä pohtimatta. Hän oli joka tapauksessa tosiaan tutustunut anarkismin aatteisiin ja itsekin jopa hiukan kirjoitteli asian ns. periaatteellisesta puolesta. Käytäntö koostui pitkälti ryöstelystä ja murhaamisesta.

Videot ja musiikki toki välittävät pelkkiä mielikuvia ja kuvitelmia. Katsomissani videoissa Mahno muistuttaa aika lailla sitä kuvaa, joka hänestä annettiin bolševikkien julkaisuissa: täysin häikäilemätön rosvo, joka ei kaihtanut äärimmäistä väkivaltaa mitättömästä syystä tai ilman syytäkin. Mikään ei tämän skenaarion mukaan ollut Mahnolle pyhää, eivät ihmisten jaloimmat tunteet ja rituaalit tai edes, istu ja pala, proletariaatin valta.

Periaatteessa asia toki oli aivan ymmärrettävä, sillä eiväthän Mahno enempää kuin hänen kannattajansakaan olleet mitään todellisia työläisiä, niitä, jotka Marxin ja Engelsin syvällliseksi tarkoitetun lausahduksen mukaan oli keitetty tehtaan kattilassa ja jotka siellä olivat oppineet katkeran kokemuksen kautta ymmärtämään, etteivät reformit auta, vaan koko systeemi on uudistettava alusta loppuun.

Mahno joukkoineen sen sijaan edusti talonpoikaisuutta, mikä tarkoitti marxilaisella jargongilla pikkuporvarillisuutta. Talonpoikahan ei ollut mikään työläinen, vaan pientuottaja, joka kyllä saattoi raataa otsansa hiessä, mutta ei tehnyt sitä vieraalle, vaan itselleen ja perheelleen.

Moinen tuotantotapa synnytti alkeellisen psykologian, jolle varsinainen kulttuuri oli vieras. Maksim Gorki puhui talonpoikaistosta äärimmäisen ylenkatseellisesti ja totesi, ettei sanaa kulttuuri edes kehtaa käyttää moisen idiotismin yhteydessä.

Kollektivisointi, jota myös Gorki innokkaasti kannatti, oli tarkoitettu vapauttamaan talonpoika lopullisesti häpeällisestä barbaarisuudestaan. Ensi vaiheessa hänestä tehtiin kollektivisti ja myöhemmin hänen oli määrä nousta inhimillisen kehityksen ylimmille portaille eli työläiseksi.

Tähän näkemykseen sopi mainiosti se, että barbaariset talonpojat riehuivat sivistymättömään tapaan Mahnon ja muidenkin päällikköjensä johdolla kansalaissodan aikana ja myöhemminkin. Viljan pakko-ottoja vastustettiin väkivaltaisesti, kollektivisoinnin toimeenpanijoita odottivat kulakit katkaistujen kivääriensä kanssa ja niin edelleen.

Kaikki tämä oli kovin ikävää, mutta sivistystason kohottaminen edellytti kovaa kättä, arvelivat bolševikit ja varmaan niin uskoivatkin.

Toinen esimerkki talonpoikaisesta alkuvoimasta oli ratsuväen komentaja Vasili Tšapajev eli tuttavallisesti Tšapai. Hänet kuvattiin lukutaidottomana tai ainakin kirjaan oppimattomana, mitä negramotnyi saattaa myös tarkoittaa.

Tšapajev oli kunnioitusta herättävä ja luonnonlahjakas komentaja, kuten kerrotaan Dmitri Furmanovin hänestä kirjoittamassa elämäkerrassa. Tšapajevin ongelma oli kuitenkin hieman samanlainen kuin Mahnolla: hän vihasi kaikkia herroja. Hänen mielestään herroja olivat kaikki hänen yläpuolellaan olevat, mukaan lukien kaikki ylemmät esikunnat.

Tšapajevistä olisi voinut tulla neuvostovallalle Mahnon kaltainen katastrofi, jos hänen luonnonvoimaisuutta pikkuporvarillisuuttaan ei olisi kesytetty ja valjastettu. Tämä historiallisen urotyön teki puolue komissaarinsa välityksellä. Käytännössä homman hoiti Furmanov itse.

Bolševikkihistoria oli toki avoimesti puolueellista ja vääristeli mielin määrin sitä, mitä kuvasi. Mahnosta luotiin pilakuvissa kuolemaa muistuttava hahmo, jonka luurankotakkiin liittyivät pääkallomaiset, sardonisesti nauravat kasvot.

Tšapajevista puolestaan kehkeytyi lukemattomien kaskujen päähenkilö. Hänet kuvattiin muka selittämässä lukutaidottomaan tapaansa puolueen opinkappaleita esimerkiksi tähän tapaan: Tšapai, mitä se kommunismi oikein on? Katsos Petka, sellainen Marx oli ja sitten kuoli, tuli marxismi, Lenin oli ja kuoli, tuli leninismi. Nyt kommunistit ovat –kun kuolevat, tulee kommunismi!

Kuten sanottu, marxilaisuudessa korostui aivan keskeisesti ajatus edistyvästä kehityksestä eikä kulttuuri suotta ollut neuvostopropagandan keskeisiä käsitteitä 1930-luvulla. Bolševikithan ne muka periaatteessa pitivät korkealla kulttuurin lippua samaan aikaan kun fasistit sitä polkivat jalkoihinsa ja samaan aikaan sivistyksellään kerskailivat.

Kulttuurivallankumouksella todella olikin melkoinen urakka tehtävänään vanhassa Venäjän imperiumissa: kymmenille kansoille luotiin ensi kertaa kirjakieli, aluksi aina latinalaisin kirjaimin, kunnes kaikki 30-luvun jälkipuoliskolla siirrettiin kyrilliikkaan. Myös muslimialueiden naiset vapautettiin orjuudestaan ja primitiivinen sharia-laki korvattiin rationaalisella neuvostokoodeksilla.

Kaukasia ja Keski-Aasia olivatkin, Leninin sanoja käyttääkseni, todellisen, alkuperäisen villeyden vallassa. Niiden läpikotainen sivistäminen oli yksi edistyksellisen yhteiskuntajärjestelmän olennaisia tehtäviä.

Tätä kaikkea tuntuu oudolta muistella nyt, kun voi havaita villeyden palanneen kuin ruoho hylätyn talon pihalle ja kun raakuus ja muu barbaria leviävät kaikkialla, ei ainoastaan vanhan neuvostoimperiumin alueella, vaan ehkä suuremmassakin määrässä muualla, Euroopassa ja Amerikassa esimerkiksi.

Aikoinaan keisarillisen Venäjän armeijassa toimi ensimmäisen maailmansodan aikana niin sanottu Villi divisioona, johon rekrytoitiin Kaukasian vuoristolaisia, joita syystäkin pidettiin kesyttöminä ja tavallisesta talonpojasta kulttuurisesti poikkeavana aineksena.

Mutta kaikki on suhteellista. Muistan, miten Kaukasian sotaa tutkinut historioitsija V.V. Lapin joskus kertoi törmänneensä dokumentteihin, jotka kertoivat Villin divisioonan miesten hurjasteluista. No, sitähän niiltä toki sopi odottaakin, arveli tutkija, mutta tarkemmin aineistoon tutustuttuaan huomasi, että syyllisillä näytti useinkin olevan kovin vähän eksoottisia nimiä, siellä oli kaikenlaista von Esseniä ja mitä lieneekään ollut Ladauta et cetera…

Matka barbariasta sivistykseen on lyhyt ja jokaisen sukupolven on se tehtävä omalta kohdaltaan. Lapset eivät suinkaan synny ateisteina, kuten joku mielestään kai nokkela henkilö on väittänyt. Sen sijaan he kyllä syntyvät barbaareina hyvässä ja pahassa.

Sivistys ei periydy, vaan se on jokaiselle sukupolvelle opetettava ja siihen juurrutettava. Sharia-lain ja naisten hunnuttamisen kieltäminen on mahdollista ja saattaa tuottaa myönteisiä tuloksia, mutta niihin palaaminen on yhtä mahdollista ja jopa nopealla aikataululla, kuten nyt tiedämme.

Sivistystä ei ole tuomittu kaikkialla kasautuvasti lisääntymään, vaan se on hento ansarikukka, jonka vaaliminen edellyttää määrätietoista ja hellää hoitoa. Muuten paluu barbariaan voi tapahtua ennen kuin huomaammekaan.