Paluu kylätappeluiden aikaan?

Kylätappeluiden aikaan

Elina Haavio-Mannila väitteli vuonna 1958 kylätappeluinstituutiosta ja muistan, että asia silloin oli hyvin runsaasti julkisuudessa esillä. Se oli monessakin suhteessa harvinainen, siis tämä väitös.

Ei tuohon aikaan enää kylätappeluitakaan oikeastaan enää ollut, mutta joskus sentään oli jotakin sen tapaista. Jokainen kuitenkin tunsi instituution olemassaolon, vähintääkin Seitsemästä veljeksestä.

Yleisen sivistystason nousu joka tapauksessa näytti hävittävän tuon vähä-älyisen tradition, joka muistutti sitä tolkuttomuutta, jolla venäläiset talonpojat neuvostokirjallisuuden mukaan aina ratkaisivat maanjaot (tshornyi peredel) ennen kuin neuvostovalta toi heillekin järjen valoa ja geometrian viisautta.

Näin kai se asia noin suuressa kehyksessään katsoen koko valistuvassa Euroopassa menikin. Kunnes sitten siirryttiin uuden proletariaatin synnyn ja yleisen tyhmentämisen kauteen.

Tässä esimerkkiä näyttivät Englannin tapaiset maat, joissa syntyi ns. jalkapallohuliganismi. Kyseessähän on täysin mielipuolinen tapa ryhmittyä ”kannustamaan” jotakuta potkupallojoukkuetta, jonka vastapuolta taas demonisoidaan ja sitä sen mukaisesti pyritään myös fyysisesti vahingoittamaan, mikäli se esimerkiksi pärjää paremmin kuin haluttaisiin sallia.

Tämän taustalla on tietenkin täysin primitiivinen psykologia, jollaista lienee aiemmin havaittu lähinnä apinoilla, mutta sen jäänteitä voidaan todeta myös normaaleina pidetyillä ihmisillä ja intellektuellitkin haluavat sillä nykyään yhä useammin briljeerata osoittaakseen hallitsevansa myös ns. yhteisen kansan psykologian.

Vaikka kyseessä on naivan selvästi niin sanotusti konstruoitu joukko, joka aina kykenee itselleen konstruoimaan myös vihollisen vaikka tyhjästä, on sen takana aivan ilmeisesti myös tiettyjä henkisiä valmiuksia, joita voimme löytää erityisesti nuorisolta.

Joukossa, enkä tarkoita tässä etunimeä, tyhmyys tunnetusti tiivistyy. Joukko tai pikemminkin lauma on, kuten sanotaan ”yksinäinen” ja koostuu keskinäistä turvaa hakevista yksilöitä, jotka mielellään luopuvat oman järkensä ja harkintansa käytöstä seuratakseen muita.

Roskaväestä (mob) ja sen psykologiasta on paljon kirjoitettu. Sellaisen muodostuminen tapahtuu tietysti herkimmin niiden keskuudessa, joilla askel sanan ja teon välillä on lyhin. Yhteiseksi koettu loukkaus ja turhautuminen nostattavat tarpeen kostaa tai ottaa oikeus omiin käsiin.

Historiassa näitä tapahtumia on leegio, lynkkauksista ja vallankumousten aikana toteutetuista terroriteoista juutalaispogromeihin. Sellaisia ei meillä ole oikeastaan koskaan tapahtunut ja jalkapallohuliganismikin on yhä lapsenkengissään.

Vaikka nämä uuden ajan kylätappelut ilmeisesti ovatkin niin sanoakseni eurooppalainen ilmiö, ei meillä ole mitään syytä pyrkiä saamaan niitä omaan maahamme.

Niin kauan kuin meillä ei ole sitä slummialaluokkaa, josta Britannian ja muidenkin maiden huligaanit värvätään, olemme vielä tuossa paljon pilkatussa lintukodossa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä mitään kanssaihmistensä taholta.

Viime päivinä on kyllä tullut tietoja muutamasta uudenlaisesta kylätappelusta. Kyseessä ovat olleen nuorten turvapaikanhakijoiden ja paikallisen nuorison väliset kahnaukset.

Sikäli kuin on uskomista suomalaisen osapuolen versioihin, kaiken alkuna ovat olleet prosovoimattomat väkivallanteot kantaväestön edustajia vastaan. Tämä puolestaan on aiheuttanut jengireaktion, jossa paikalliset nuoret ovat hakeneet turvaa toisistaan ja menneet näyttämään vieraille kaapin paikkaa.

Tämä on tietenkin normaali ja jopa väistämätön tapahtumakulku, ellei järjestysvallan haluun ja kykyyn hoitaa asiat reilusti ole luotettu.

Väkivallan logiikan mukaisesti valtakunnan vieraanvaraisuutta nauttivat vieraat taas ovat sen jälkeen esittäneet oman voimannäyttönsä. Ilmeisen homogeenisinä vähemmistöryhminä tämä näyttää olevan niille hyvin luonteenomainen toimintatapa.

Mitään merkittäviä vahinkoja ei ole tähän mennessä sattunut, joten koko asialle voisi tietenkin viitata kintaalla.

Tämä tuskin kuitenkaan kannattaa, sillä tällaisista aiheista on muualla maailmassa tullut tavaksi aloittaa jengiytymisen ja väkivallan kierre, joka ennen pitkää johtaa aivan uudenlaiseen yhteiskuntaan, sellaiseen, jossa jokaisella on syytä ottaa aina huomioon oma etninen taustansa ja sovitella elämänsä sen mukaan. Vieraalle alueelle meneminenkin on sellaisissa oloissa provokaatio, jonka seuraukset ovat arvattavissa.

Niin ymmärrettävää kuin maahantulijoiden järjestäytynyt väkivalta tai sillä uhkaaminen vastapainona valtaväestön uhkaavaksi koettua käytöstä vastaan onkin, on nimenomaan siihen syytä suhtautua erityisen ankarasti ja niin sanoakseni nollatoleranssilla, niin vastenmielisenä kuin tuota sanaa pidänkin.

Kysymys on siitä, että tällaiset eleet ovat äärimmäisen sopimattomia sellaisille ihmisille, jotka oleskelevat maassa niin sanoakseni kunniavieraina ja nauttivat vastikkeetonta vieraanvaraisuutta. Mikäli heidän taholtaan ruvetaan rötöstelemään ja pyritään nousemaan kantaväestön niskan päälle, on tilanne sietämätön aivan luonnollisista syistä.

On myös ilmeisen väistämätöntä, että kantaväestö tällaisissa tapauksissa puolustaa reviiriään. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa pienen vieraiden joukon annettaisiin ottaa käsiinsä eräänlainen johtoasema paikallisyhteisön tilassa.

Elleivät vieraat käyttäydy siivosti, syntyy helposti kierre, joka turmelee osapuolten välit ehkä jopa pysyvästi.

Mikäli tuloksena on sellaista eurooppalaista idiotismia, joka on jo laajalti levinnyt muihin pohjoismaihin, olemme menettäneet erittäin arvokkaan osan kansallista perintöämme ja sen valistuksen hedelmiä, jota kansankynttilät aikoinaan niin suurella innolla kansallemme pyrkivät lahjoittamaan.

Paluu barbariaan on tuskin vaikeaa. Sieltä nouseminen sen sijaan on. Luulen, että helpoin tapa jarruttaa tällaista kehitystä on estää maahanmuuttajajengien syntyä. Paras keino ja kukaties pitkän päälle ainoakin on maahanmuuton rajoittaminen. Lähinnä paras lienee se, että heidät sosiaalistetaan asuinmaansa tapoihin vaatimalla lakien ja hyvien tapojen ankaraa noudattamista suvaitsematta peruskysymyksissä mitään poikkeuksia.