keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Herrat ja gentlemannit



Herrasmies -katoava hahmo?

Gentleman nimenomaan englantilaisessa muodossaan lienee nykyään koko maailman tuntema ja yleensä myös arvostama käsite. Jokaiseen eurooppalaiseen kieleen kuuluu vastaava oma käsite, mutta juuri tuo englantilainen hahmo näyttää jostakin syystä omanneen harvinaista elinvoimaa.
Itse sana kuten käsitekin toki viittaa aateliin ja sen ihanteisiin, jotka erityisesti renessanssin ajoista lähtien korostivat tapojen hienoutta. Moinen hienous taas niiden kohdalla, jotka eivät kuuluneet niin sanottuihin ylempiin kansanluokkiin oli asiaankuulumatonta ja saatettiin nähdä teennäisenä ja naurettavana hienosteluna niin vertaisten kuin muiden taholta.
Meidän aikamme ei taida juuri arvostaa tuota menneen maailman tapakulttuuria sikäli kuin se sitä edes tuntee. Siitä huolimatta jotakin juuri tuosta englantilaisesta käsitteestä näyttää jääneen elämään ja kukoistavan yhä.
Jos käytämme suomessa sanaa gentlemanni tai herrasmies, viittaamme tuskin hienostuneisuuteen yleensä, vaan johonkin olennaisempaan, reiluun peliin tai huomaavaisuuteen. Kyseessä on nimenomaan suhtautuminen toisiin ihmisiin, heidän tarpeisiinsa ja tunteisiinsa, ei itsensä esiin tuominen ja poseeraus.
Joku englantilainen, jonka nimeä en muista, on sanonut, että gentlemanni on se, joka huolehtii enemmän toisten mukavuudesta kuin omista oikeuksistaan ja toisten oikeuksista enemmän kuin omasta mukavuudestaan.
Arkipäivän tasolla kohtaamme tällaista käytöstä todennäköisesti useammin tietyissä maissa kuin joissakin toisissa. Vanhalle ihmisille tuskin herkästi tarjotaan istumapaikkaa Suomessa, mutta kyllä esimerkiksi Venäjällä tai Englannissa. Ovesta tuleva jää todennäköisesti pitämään sitä auki seuraavalle tulijalle Ranskassa ja Englannissa, mutta ei eräissä muissa maissa, jotka voi arvata tai sitten ei.
On totta, että Venäjää pidettiin nimenomaan tapojensa puolesta raakalaismaisena maana 1500- ja vielä 1600-luvulla, kun uusi renessanssin esiin nostama hienon käytöksen ihanne oli läpäissyt Euroopan niin sanotut paremmat piirit, mutta ei Venäjää.
Venäjällä tavat olivat toiset ja meno pidäkkeetöntä. Ruokapöydässä röyhtäily ja piereskely kuitattiin naurunhohotuksella ja ryyppääminen jatkui siihen asti, kunnes alettiin sammua.
Bolsevikkikaappauksen jälkeen kansan sivistäminen aloitettiin Venäjällä tehostetussa ja nopeutetussa muodossa kuten kaikki muukin. Aluksi proletaarin ei edes sopinut osoittaa herraskaisia taipumuksia, mutta 1930-luvulla kulturnost tuli uuden, sosialistisen ihmisen tärkeäksi ominaisuudeksi. Tuotantolaitoksiin alettiin hankkia peilejä ja pesumahdollisuuksia ja propaganda pilkkasi niitä, jotka valvoivat ja nukkuivat samat vaatteet päällä naama likaisena. Kyseessä oli toki myös kansan terveys.
Venäjällä herrasmies, gospodin toki oli vielä Stalinin aikana ja sen jälkeenkin kirosana, mutta sen sijaan alettiin odottaa, että myös työläisistä ja talonpojista tulisi intellektuelleja, intelligenty.
Sellainen hahmo oli ollut vielä lähes lainsuojaton aina 1930-luvun alkuun saakka ja kovin monet syyttömät ihmiset olivat saaneet maksaa jopa hengellään se, että käyttivät intelligentsijan tunnuksia, lierihattua ja silmälaseja. Myös Lenin vaihtoi viisaasti lippahattuun, jollaista hän ei edellisessä elämässään toki käyttänyt.
Tapojen hienostumiselle on aina olemassa tiettyjä esteitä niin kauan kuin tämä prosessi ei tapahdu massamittaisesti. Yksittäiset työläisintellektuellit olivat kummajaisia kuten Toivo Pekkasen Samuel Oino, vaikka itse asiassa hänen aikanaan oli kyllä tapahtumassa suuri luokkaretki kohti keskiluokkaa.
Kasvojen pesu ja nenäliinan käyttö ja vähän muutakin hienoutta oli kansakoulun helppo opettaa koko kansalle, mutta itse herrasmiehen perusominaisuudet, reilu peli ja toisten huomioonottaminen olivat ehkä vaikeampia. On kuitenkin ilmeistä, että myös niitä opittiin hyvin pitkälti juuri koulussa.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten herrasmiehen käsite on suomessa muuttunut. Luultavasti se on alun perin koettu varsin eri tavalla eri kansanryhmien keskuudessa. Herraskaisuus on luultavasti esimerkiksi talonpoikaisessa ympäristössä saanut koomisen latauksen, kuten muistamme Jukolan Juhanin kuvauksessa Turku-reissultaan. Samaa asennetta näemme Antti Rokalla, joka tarkkailee upseerin ja lotan hevosajelulle lähtöä Äänislinnassa.
Sodan aikana Englanti joka tapauksessa näyttää symbolisoineen monelle juuri gentlemanni-ihannetta. Kun Englanti vuonna 1941 julisti Suomelle sodan, vitsailtiin rintamalla, että nyt on sitten ruvettava ajamaan partaa joka päivä, kun ollaan sodassa herrasmiesten kanssa.
Jotakin naurettavaa kaiketi tuossa käsitteessä nähtiin vielä kauan. Itse muistan, miten puoli vuosisataa sitten kasarmin suuressa käymälässä muuan varusmies peitteli pytyn reunat huolellisesti paperilla. Toinen silmäili touhua ihmeissään ja tuumasi sitten: ”Taidat olla herrasmies?”
Silti luulen, että gentlemanni/herrasmies -käsitteen kova ydin eli reilun pelin henki ja asettuminen kanssaihmisten asemaan oli myös Suomessa tiedossa jo ennen sotia ja sitä osattiin arvostaa.
Herrasmies-sanan kantaosa eli herra on pikkuhiljaa menettänyt aiemmin omaamansa latauksen, joka sai monet sitä vieroksumaan. Lordi Baden-Powell of Gilwell korosti Partiopojan kirjassaan, ettei tarvitse rahaa ollakseen herrasmies, kuten jotkut kuvittelevat. Kysymys on tavoista, jotka eivät maksa mitään. Manners makyth man.
Samaa asiaa korosti historioitsija ja esseisti Thomas Carlyle jo parin sukupolvea aiemmin. Hän kertoi eräästä murhaajasta, jota naapurit sanoivat aina pitäneensä herrasmiehenä. Miksiköhän? He always kept a gig!
Hänellä siis oli varaa pitää kaksipyöräisiä rattaita. Carlyle pilkkasi tämän johdosta niitä, jotka haluavat rahan voimalla nousta kunniallisiksi (respectable) ja julisti, että kahden ihmistyypin, gentlemanin ja gigmanin välillä on olennainen ero.
Edellinen oli todellinen arvostettava henkilö ja jälkimmäinen taas vain valehteli sellainen olevansa.
Jota tapauksessa gentlemanni-ihanne on länsimaisessa kulttuurissa kulkenut voitosta voittoon. Se on voimissaan jopa Suomessa ja Venäjällä, ehkä hieman yllättäen. Näin minusta ainakin äkkiä katsoen näyttää. Voi tosin olla, että suunta on alaspäin. Vai onko tilanne sittenkin vain paranemassa, jos ajatellaan suuria joukkoja?
Mutta kuinka lienevät asiat Englannissa ja Amerikassa? Mikäli johtopäätöksiä voisi tehdä niin arveluttavan lähteen kuin elokuvien perusteella, ei gentlemanin ja hänen arvomaailmansa asema taida rapakon takana kovin korkeassa kurssissa olla. Sama koskee Englannin slummeja, kuten niitä hyvin tunteva Theodore Dalrymple kertoo.
Sikäli kuin puhutaan huumeiden ja rikollisuuden maailmasta, voi tietenkin odottaa normaalin käyttäytymiskoodiston menevän alamäkeä. Koska slummeja ilmeisesti pidetään yhä tärkeämpänä ja luonnollisempana osana kunkin maan kulttuuria, voisi olettaa uuden barbarisoitumisen tapahtuvan ainakin tätä tietä.
Saattaa kyllä käydä niinkin, että kyseessä on yhteiskunnan uuden jakaantumisen ja ehkä fragmentoitumisen prosessi, joka johtaa uuteen eriytymiseen tässäkin suhteessa. Gentlemannin ihanne kuuluu joka tapauksessa sivilisaatiomme merkittäviin saavutuksiin ja sitä on syytä arvostaa. Eron näemme ehkä sitten, kun näin ei enää tehdä.

19 kommenttia:


  1. Tuli gentlemanniudesta mieleen sadan vuoden takainen paikallislehden juttu, jossa joku morsiamensa menettänyt/jättänyt mieshenkilö tiedusteli toimittajalta, miten peruuntuneesta kihlauksesta pitäisi tiedottaa. Ihan samalla tavallako kuin siitä aikoinaan on tiedotettu sormusten vaihdon aikaan?
    Toimittaja, - joka luuloni mukaan muuten oli ihan fiksu kirkonmies, ja jopa sittemmin kansanedustaja, kirjoitti vastauksessaan:
    ”Särkynyt sydämenne herättää myötätuntoani ja saa minut lempeydellä suhtautumaan naiviin kysymykseenne. Sanomalehdissä on aina ja välttämättä ja kaikista asioista ilmoitettava, painakaa se mieleenne elämänohjeeksi ja noudattakaa sitä kuolinilmoitukseenne saakka! Mitä erikoisesti tulee kihlauksen purkamiseen – joita varttuneemmalla ikäkaudella muuten olisi vältettävä – vaatii gentlemannius, että nainen ilmoitetaan purkajaksi. Aiheetta enempään ja toivoen onnen auringon vielä monesti sekä nousevan että laskevan ylitsenne piirrän kunnioituksella …”
    Tuo, että gentlemannius vaatii, että ”nainen ilmoitetaan purkajaksi” pani ensin miettimään. Mutta luulen kyllä, mitä tämä melko notkean kynän omannut toimittaja ajoi takaa.
    http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226747-miten-toimia-kun-julkisettu-kihlaus-peruuntuu-kysymys-100-vuoden-takaa
    V.H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan aiheeton kysymys, sillä joku asiaa tuntematon saattaa onnitella ihmistä (jo purkautuneen) kihlauksen johdosta. Äiitni teki kerran niin, ja aiheutti suunnattoman hilaisuuden.

      Poista
  2. Rahvaanomaisuutta pyrittiin Suomessa Kekkosen ja Koiviston kaudella tuoda pikemminkin salonkeihin. Mm. hovinarrikulttuuria elvytettiin kaiken maailman Kerman-Kallen tapaisten hahmojen muodossa. Koivisto kehuskeli katsovansa James Bond-elokuvia ja Reino Helismaan tapaiset kansantaitelijat kokivat renesanssin. Lännen lokari sai suopean vastaanoton. Näin ei ollut Hella Wuolijoen aikana.

    Maaseudulla oli myös hienostelevia torpan isäntiä eikä suinkaan ollut harvinaista jos tällainen pappa kiikutti kesällä lauantaiksi kauniin kukkakimpun kedolta pirttiin maljakkoon laitettavaksi. Sitten oli myös omituisia suorastaan supersiistejä korveneläjiä. Omituista kyllä nopea vaurastuminen toi sitten kaupunkeihin näitä rökäleitä ja lökäpöksyjä joiden identiteettiin kuului piereskely, ryöhtätäilyt ja nenän niistämin tukkimalla toinen sierain sormella eli räkä asvaltille.

    VastaaPoista
  3. "Koska slummeja ilmeisesti pidetään yhä tärkeämpänä ja luonnollisempana osana kunkin maan kulttuuria, voisi olettaa uuden barbarisoitumisen tapahtuvan ainakin tätä tietä."

    Poliitikot tuottavat tätä turmiota. Eikä ns. vastuullissa maahanmuuttopolitiikassa puhuta mistään niin paljon kuin ihmisoikeuksista ja -arvosta. Alla människors lika värde -kuten ruotsalainen sanoo. Ihmisarvo ei takaa sivistystä. Kaukaisten kulttuurien käytöstavat ja ryhmäkulttuuriset arvot leviävät länsimaihin. Naisen asemalla on merkitystä. America's women kirjassa Gail Collins sanoi, että naisten tärkein vaikutusvalta Amerikan kansakunnan synnyssä, kasvussa ja menestyksessä on siinä, että naiset saavat miehet käyttäytymään. Naisten odotukset käyttäytymisen suhteen vaikuttavat miesten käytökseen jalostavasti länsimaisessa kulttuurissa. Muualta tulleilla naisilla ei ole paljon sanansijaa miten heidän ryhmänsä miehet käyttäytyvät, keskenään rinnakkaisyhteiskunnissa elellen miehet säilyttävät kehitysmaista tuodut tapansa.

    VastaaPoista
  4. Itsestäni riippumattomista syistä johtuen vietin nuoruuteni työväenluokkaisten ihmisten(=äo<100) keskuudessa. Koska olen sielultani, vaikkakaan en syntyperältäni aristokraattinen, muistan jo teini-ikäisenä hämmästelleeni miten tovereideni mukaan suoruus ja suorapuheisuus olivat hyveiden aatelia. Mitä ihmeen hienoa on siinä että möläyttää kaikki mielensä sisällöt sellaisenaan ulos? Erityisesti hämäläisillä tyypillistä käytöstä tuollainen moukkamaisuus.

    Muidenkin kuin työväenluokkaisten suomalaisten keskuudessa on "aitoutta" aina arvostettu. Asia joka niin-ikään jaksaa hämmästyttää. Ei luonnollisuus ole hyvyyden synonyymi, usein kaikkea muuta. Ehkä tähän liittyy (suomen)ruotsalaisten sisällissodan aikainen viisaus, jonka mukaan suomalaiset eivät ole kulttuuria ylläpitävää kansaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisen kulttuurin yksi ongelma on siinä, että "aitous" liitetään täällä helposti käyttäytymiseen, joka on ominaista henkisesti vähemmän kehittyneille yksilöille. Suomalaisille ominainen kateus ja kauna ei ole niinkään taloudellista kateutta ja kaunaa kuin henkisiin kykyihin kohdentuvaa.

      Sanoisin, että tämä on alistettujen kansojen erityisongelma, vaikka nykyään se kai on leimallista koko läntiselle maailmalle.

      Mutta moukkamaisuus ei ole ainoa ongelma. Toinen on ämmämäisyys. Tämä näkyy sanan "herrasmies" kansanomaisessa merkityksessäkin: herrasmies mielletään epämiehekkääksi. Opetetaan esim. että "ei herrasmies naisia saa", mikä ei pidä paikkaansa sanan oikeaoppisessa merkityksessä, paremminkin päin vastoin. Miehekkyys liitetään toisin sanoen moukkakulttuurissa moukkamaisuuteen, ja näin kehittyneempi aines pyritään feminisoimaan (tähän liittyy myös assosiaatio hurri <> homo): pojista kasvatetaan nössöjä, sukupuolirooleja vastaan kapinoidaan, jne. Gentlemanin idea ei kuitenkaan ole missään ristiriidassa kunnian, klassisen miehekkyyden tai edes tietyn sotaisuuden kanssa. Joskushan gentlemanit olivat kovin innoissaan kaksintaisteluistakin.

      Kuvio liittyy myös feminismiin, joka on nimenomaan älymystön sairaus. Olen kasvavassa määrin joutunut havaitsemaan feminismin (itsekin nuorena älykääpiönä olin jonkin sortin miesfeministi) kulttuuria rapauttavaksi voimaksi.

      Poista
    2. Suomalaisen kulttuurin yksi ongelma on siinä, että "aitous" liitetään täällä helposti käyttäytymiseen, joka on ominaista henkisesti vähemmän kehittyneille yksilöille.

      Kyllä, täällä "aitous" menee pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan: Pukeutumisesta välittäminen muutenkin kuin funktionaalisessa mielessä, ranskalaispaahtoisen kahvin juominen(!), portviinin suosiminen oluen sijaan, yleiskielinen puhuminen voimakkaan murteen sijasta, ylipäätään minkäänlainen muodon huomioiminen sisällön sijaan on "hienostelua", "teeskentelyä", "homostelua", you-name-it.

      Monissa (muissa) länsimaissa eri yhteiskuntakerrosten ihmiset tunnistaa usein välittömästi olemuksesta, pukeutumisesta, puheenparresta, käytöstavoista jne. mutta Suomessa insinööriä tai professoria ei useinkaan erota duunarista ensikohtaamisen perusteella lainkaan. Ja tuota siis pidetään hyvänä asiana.

      Suomalainen on viittä, tai ehkä jopa kahta vaille nihilisti. Täällä pelätään ihanteiden ylläpitoa, koska niitä pitäisi myös kyetä puolustamaan ja puolutus on asia joka saattaa myös epäonnistua. Näinollen pelataan varman päälle eikä edes yritetä.

      Opetetaan esim. että "ei herrasmies naisia saa", mikä ei pidä paikkaansa sanan oikeaoppisessa merkityksessä, paremminkin päin vastoin.

      Tämä on peliteoreettinen kysymys: Herrasmies ja nimenomaan herrasmies saa naisia jos herrasmiesmäisyyttä vaativia ja vaalivia miehiä on populaatiossa tarpeeksi. Jos näin ei ole, herrasmies ei saa naisia, koska riittävän moni mies pitää moista pelleilynä. Suomi tuppaa sijoittumaan jälkimmäiseen ryhmään, valitettavasti.

      Gentlemanin idea ei kuitenkaan ole missään ristiriidassa kunnian, klassisen miehekkyyden tai edes tietyn sotaisuuden kanssa.

      Herrasmieshän nimenomaan on viimeisen saakka valmis puolustamaan ihanteitaan tarvittaessa väkivaltaisestikin.

      Poista
    3. Tympäisee tuo jauhaminen vaatteista. Vaatteet eivät eivät kokemukseni mukaan todellakaan tee miestä, vaan monet kusipäisimmät tapaamani ihmiset ovat juuri olleet näitä Matti Klinge -klooneja. Ja vastaavasti kaikkein reiluimmat ihmiset niitä, jotka pukeutuvat "funktionaalisesti" mm. maastoasuihin.

      Poista
  5. Muuten, nämä uudet TV-formaatit, Diilit ja Griidit ja Idolit ja mitä niitä onkaan, pelaavat kaikki juuri korostetulla moukkamaisuudella. Kaikki hienotunteisuus ja tahdikkuus on julistettu pannaan noissa älykääpiöiden kisoissa.
    Voi tietenkin sanoa, ettei suuri osa ihmisiä viitsi niitä katsoa, mutta kyllä yleisöä vain taitaa riittää. Ne ovat nimenomaan aikakauden uusi ilmiö.
    Ja mitä merkitsee se, ettei sellaisia ennen ollut lainkaan, nehän olisi kielletty moukkamaisina ja huonotapaisuutta opettavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvinneeko sitten ihmetellä jos pian valtamedian toimittajat näyttelevät ministereille ja valtion päämiehille keskisormea. Elämme uusbarbaarisuuden aikaa.

      Poista
    2. Noita TV-ohjelmia en ole nähnyt, mutta aivan tavallisissa sanomalehdissäkin näkyy sanoja, joiden painamista vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten pidettiin moukkamaisuutena. Kirjallisuudessakin oltiin siivoja. Joel Lehtonen joutui alatyylisiin sanoihin viittaamaan, mutta ei hän niitä kokonaan kirjoittanut; ensimmäinen kirjain vain, ja sen jälkeen kolme pistettä. Muistan, kuinka nuorena lukiessani Putkinotkoa en edes tiennyt, mikä sana oli kaikissa tapauksissa kyseessä. Sen verran ymmärsin, että sitä oli sopimatonta kysellä...

      Olen joskus jonnekin kirjoittanutkin, että kansakunnan sivistäminen kestää vuosisatoja, mutta sen hävittäminen onnistuu yhdessä tai kahdessa sukupolvessa.

      Toinen professori

      Poista
    3. Itse olen vakavissani sitä mieltä, että tosi-TV formaatti ja kaikki julkkiksia ja idoleita tehtaileva sosiaaliporno pitäisi kylmästi kieltää. Rasistinen puhe kuuluu sananvapauden piiriin, tosi-tv ei.
      Mutta kulttuurillemme on ominaista, että todellinen sananvapaus (vapaus ilmaista mielipide tai tosiasioita koskeva näkemys) kiinnostaa sitä alati vähemmän, missä vapaus suoltaa ulos millaista potaskaa hyvänsä on Pyhä asia, kunhan tämä potaska tuottaa jollekin nautintoa ja on addiktoivaa ja ennenkaikkea: auttaa myymään tuotteita.

      Jännittävää muuten sekin, että ainoa ihmisryhmä Lännessä, jonka sisällä erilaisten pornografian muotojen suoltamisen vapauden järjettömyys ymmärretään laajalti, ovat muslimit. Ikävää tässä on vain se, että tämä ryhmä ei kunnioita sananvapautta senkään vertaa kuin länsimaiset zombiet tekevät.

      Poista
    4. Mietin tässä lähiaikoina juuri että inhorealistisesti arvioituna 30-luvun Saksassa oli (sanan)vapaus samaa luokkaa kuin nyky-lännessä, mutta toisinpäin: Kansalliset sosialistit pistivät juutalaisten kulttuurinrappeuttamistoimille täysstopin, kun taas nyky-lännessä vain juutalaislähtöinen saasta (monikultturismi, ihmisrotuja-ei-ole-oikeasti-olemassakaan, feminismi jne.) nauttii täyttä ilmaisunvapautta.

      Ja kuka tahansa totuudellinen ihminen voi itse todeta että yllämainitut asiat ovat juutalaisten alullepistämiä ja antaumuksella levittämiä.

      Poista
    5. "kuka tahansa totuudellinen ihminen voi itse todeta että yllämainitut asiat ovat juutalaisten alullepistämiä ja antaumuksella levittämiä."

      Älymystö näitä alkoi levittää, ja juutalaiset ovat voimakkaasti edustettuina älymystössä sen kaikilla saroilla, sekä hyvässä että pahassa. On helposti tarkastettavissa, etteivät kaikki mainittujen asioiden puhemiehet ja -naiset ole juutalaisia, ja että juutalaisesta älymystöstä löytyy myös mainittujen aatteiden ansioituneita kriitikoita.

      Kansallissosialistinen Saksa taas kielsi kaiken "rappiotaiteen", minkä mukana meni myös iso osa ajan parasta taiteellista ja kirjallista tuotantoa. Lapsi lensi iloisesti pesuveden mukana. Natseja avoimesti kritisoivat joutuivat myös hengenvaaraan, eli todellista sananvapautta ei kunnioitettu sen vertaa kuin muuta ilmaisunvapautta. Rinnastus on siis päätön. Nykyinen tilanne Euroopassa sananvapauden suhteen alkaa muistuttaa paremminkin jonkin Puolan tai Tsekkoslovakian tilannetta sosialismin aikana (ks esim Milan Kunderan kuvaus aiheesta). Ruotsin demokratuurissa tilanne aika lailla on jo tällainen.

      Poista
  6. Herrasmiehistä puheen ollen, niin tämä anekdootti muistui mieleeni. Odessa on itänaapurissamme samanlaisessa huumorimaineessa kuin Jerevan. Seuraavan vitsin kuulin muutama vuosi sitten vitsiniekka Ignat Kiprijanovilta:

    Moskovalainen hienostorouva oli tullut Odessaan lomaviettoon ja suuntasi kohti uimarantaa. Sinne kulkeva raitiovaunu saapui ja rouva änkesi sisään huomattuaan, että ratikka oli melkoisen täynnä. Matka oli kohtalaisen pitkä ja jossain vaiheessa rouvan hermot alkoivat pettää hikoillessaan ja huomattuaan, että käytävä oli kyllä täynnä naisia, mutta melkein jokaisella istuimella istui mustaviiksinen etelämies. Kiukusta hän ei voinut enää olla sanomatta mitään ja purnasi lähellä istuneelle miehelle: ”Toista se on sentään meillä Moskovassa; siellä on herrasmiehiä. Täällä heitä ei näy olevan!”.

    Odessalaismies mittaili rouvaa pitkään, jonka jälkeen totesi kuivasti mutta äänekkäästi: ”Kuulkaa, rouvaseni, täällä Odessassa herrasmiehiä on todella paljon, mutta istumapaikkoja....niistä on kovaa puute!”

    VastaaPoista
  7. "On totta, että Venäjää pidettiin nimenomaan tapojensa puolesta raakalaismaisena maana 1500- ja vielä 1600-luvulla."

    Iivana Julma tuhosi koko venäläisen ylimystön keskittääkseen vallan itselleen. Muutenhan Venäjällekin olisi voinut syntyä 1200-luvun englantilaistyyppinen demokratian muoto eli aristokraattien pyöreä pöytä. Ylimystössähän se sivistys ja hyvät tavat olivat.

    Ivana Julman valtakunnassa aatelistosta ja ruhtinaista ei ollut puutetta, mutta ne olivatkin nousseet ruhtinaiksi mudasta. Kuten venäläinen sananlasku väittää: "Из грязи да в князи." Maaorjatkin nousivat aatelissäätyyn ja saivat virkoja kun allekirjoittivat keisarille sotilaspalvelun tottelevaisuuspaperin joka alkoi esim. sanoin: "Minä, orja Nikitka.., jne." Aatelisarvoon nostettu sai tiluksia ym. niin pitkäksi aikaa kun oli uskollinen keisarille. Jos suvussa ei kahden sukupolven aikana ollut armeijanpalvelijoita, niin suku menetti aatelisarvon.

    VastaaPoista
  8. Tunnustan! Kun menin inttiin, saatoin joskus vessapaperilla pyyhkiä istuinrengasta ennen asian hoitamista.

    Syy oli kuitenkin hyvä: jotkut huippuosaaja-varusmiehet ei pissalla käydessään suvainneet nostaa rengasta ensin ylös. Niinpä siihen saattoi jäädä kellertäviä tipluja.

    Samaiset herrasvarusmiehet ei kuitenkaan voineet käyttää pisuaaria, jollainen oli ainakin ysärillä vielä varuskunnissa toiletin vakiovarusteita.

    Terveisiae,

    Nikke

    VastaaPoista
  9. "Terveisiae,

    Nikke"

    Voi hyvänehyvvyystokkii! En voi muuta sanoa, kun perse joutuu kärsimään pötkön ulostamista muitten perseiden nähden. Kyllä maailma on jo mennyt.Ainakin Pohjanmaalla.

    VastaaPoista
  10. Omakohtaista kokemustakin on siitä, että herrasmiessopimuksia kannattaa tehdä vain herrasmiesten kanssa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.