sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Nihilismi



Nihilismi
Nihilismi nostaa keskeiseksi asiaksi kieltämisen. Se luopuu arvoista yleensäkin eikä edes tunnusta niiden mahdollisuutta.
Jossakin mielessä vanhan testamentin Saarnaajan puheet kaiken turhuudesta ja katoavaisuudesta lähenevät myös nihilismiä. Tarkkaan katsoen hänen kirjoituksiaan voi tuskin sanoa edes uskonnollisiksi. Kuitenkaan niissä ei tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki on sallittua tai että olisi parempi olla olematta kuin olla olemassa.
Toki noita jälkimmäisiäkin johtopäätöksiä on tehty kai maailman sivu. Vasta 1800-luvulla ne kuitenkin alkoivat tuntua koko läntisen sivilisaation uusilta suurilta ongelmilta ja 2000-luvulla uskaltaisi jo sanoa niiden tulleen ajattelun lähtökohdiksi, mikä ei koske enää pelkkää älymystöä, vaan jo laajemmin koko sitä ”hyvin koulutettujen” joukkoa, joka on korvannut entisen sivistyneistön.
1800-luvulla edistysajatus kriisiytyi  yhä uudelleen monien intellektuellien maailmankuvassa, jo vuosisadan alun romanttisesta kapinasta alkaen. Myöhemmät Max Stirnerin kaltaiset anarkistit sekä Eduard von Hartmannin ja Arthur Schopenhauerin kaltaiset tahdon ja pessimismin filosofit päätyivät nihilismiin, jossa voi havaita yhtäläisyyksiä itämaisen uskonnollisuuden kanssa.
Mikäli ihmistä kuljettaa tahto ja sokea elämänhalu, joka ei koskaan voi saavuttaa täyttymystään, on ilmeisesti parempi olla olematta kuin olla.
Samaan aikaan nousee esille toinen mahdollinen johtopäätös: ellei arvoja ole, lukuun ottamatta niitä, joita ihminen itselleen luo, eikö kaikki ole sallittua? Miksi kuolevainen ihminen pidättyisi tekemästä mitä haluaa ja antaisi toisten, kaltaistensa, määrätä itseään?
Tämä oli erityisesti Dostojevskin kysymys ja häneltä löydämmekin kylmäverisiä rikoksen tekijöitä, itsemurhaajia ja kyynisiä vallankumouksellisia ja yli-ihmisen rakentajia.
Nietzsche löysi arvotyhjiöstä ulospääsyn: ihmistä korkeamman olennon rakentamisen. Hän ei ollut ainoa, sillä itse asiassa koko 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kulttuuri oli täynnä noita yli-ihmisen rakentajia, sosialisteista herraskaisiin vetelehtijöihin. Trotski, Gorki ja Lenin uskoivat uuden uljaan ihmisen olevan sekä helposti luotavissa että edeltäjäänsä kaikin puolin arvokkaampi.
Nikolai Tšernyševski kuvasi fiktiossa noita ”uusia ihmisiä”, joille tulevaisuuden piti kuuluman ja Lontoossa Bloomsburyn ryhmä arveli jo itse kuuluvansa sellaisiin.
Virginia Woolfin hahmo näyttää yhä elähdyttävän laajoja sisarusjoukkoja, mikä on ymmärrettävää, sillä kovin monet naiset ovat nykyään samassa asemassa kuin hän aikoinaan. Tarkoitan sitä, että etuoikeutettua elämää viettävä vetelehtijä kehitti itselleen maailmankuvan, jossa muuttui sorretuksi uhriksi. Tällaiselle psykologialle oli tulevaisuudessa markkinoita luvassa.
Toki tuohon piiriin tai ainakin sen liepeille kuului myös merkittäviä ajattelijoita John Maynard Keynesiä myöten. Bertrand Russell ja G.E. Moore antoivat luultavasti hyvin merkittävän panoksen 1900-luvun ja myöhemmänkin filosofisen ajattelun kehittämiselle, kuten myös Bloomsburyn piirille.
Sen syvällisyydestä en mene takuuseen, mutta sen suosio oli taattu: nautinto on se, mikä on hyvää. Tämän pohjalta olivat jo 1800-luvun utilitaristit filosofoineet, mutta bloomsburylaiset menivät johdonmukaisesti eteenpäin. Lytton Stracheyn karikatyyrit ”merkittävistä viktoriaaneista” sopivat hyvin yhteen Bertrand Russellin simppeliydessään selkeän filosofian kanssa. Uusien ihmisten tuli olla kaikkea sitä, mitä viktoriaanit eivät olleet.
Epäilemättä viktoriaanisen ajan helmasynteihin kuului cant -tekopyhyys, joka oli aikansa poliittista korrektiutta. Säälimätöntä työläisten riistoa puolusteltiin poliittisella taloustieteellä, joka todisti, että asiat oli hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Asioita, jotka jokainen saattoi omin silmin nähdä, ei saanut mainita eikä ajatella. Olihan siinä Augiaan tallia puhdistettavaksi. Jotakin tuttua saatamme siitä ajasta löytää.
Omalla tavallaan bloomsburyläisten maailmankatsomus siinä kuin Nietzschen tai Russellin keskenään kovin erilaiset filosofiat olivat vastaisku koko Eurooppaan hiipineelle nihilismille. Uusi ihminen odotti tulemistaan ja vapautettuna historiallisesta mielettömyyden painolastista hän oli valmis luomaan kukoistavan onnen valtakunnan.
Hitlerin ja Stalinin versiot ihmissuvun prometheaanisesta (tai saatanallisesta, mikä on suunnilleen sama) kapinasta tyhjyyden herruutta vastaan osoittautuivat kestämättömiksi. Bloomsburylainen versio sen sijaan koki renessanssin niiden kukistuttua, mutta onko sen vakuuttavuudesta enää mitään jäljellä? Jaksaako kukaan enää innostua uusien, uljaiden ihmisten visiosta?  Ehkäpä joku höyrähtänyt feministi?
Sen ajan utopia on kuitenkin jo valmis. Nythän näemme jo hyvinvoivia filosofisia vetelehtijöitä joka kulmalla ja viktoriaaniset ennakkoluulot tai niihin verrattava talonpoikainen ja uskonnollinen painolasti on jo lakannut vaivaamasta niin kultaista nuorisoa kuin sitä jo vanhenevaa sisarusjoukkoa, jonka maailmankuva perustuu naistutkimuksen hedelmille.
Luulen, että itse perusongelma, nihilismi, on yhä paikalla ja jopa entisestään vahvistuneena. Sen tunnustaminen on läntisessäkin maailmassa yhä useammin johtanut itämaisen filosofian omaksumiseen. Elämä nähdään kärsimyksenä, josta ulospääsy tapahtuu tahdon sammuttamisen kautta.
Tämä on kuitenkin vähemmistön maailmaa. Enemmistö tuskin asettaa itselleen mitään selkeitä kysymyksiä tai tunnistaa koko ongelmaa. Siitä huolimatta uskallan ajatella, että tämä asia on syvälle kulttuurimme rakenteisiin juurtunut ongelma, joka ei ole vailla käytännön seuraamuksia.
Jos on parempi olla olematta kuin olla, voi kaikin mokomin käydä narun jatkoksi. Itse asiassa tämä taisi olla jo Eduard von Hartmannin niin sanoakseni kuolematon johtopäätös aikoinaan. Yksin tällainen kuitenkin saattaa tuntua ikävältä. Niinpä niin sanotut laajennetut itsemurhat ovat yksi aikamme erityispiirre.
Vastoin kaikkia odotuksia, jopa meillä Suomessa on nyt tapahtunut kolme nuorten henkilöiden suorittamaa joukkomurhaa, helposti unohtuva Myyrmannin räjähdys siis mukaan lukien. Sen muuten itsekin näin ja kuulin kaukaa.
Lisäksi oli suunniteltu ja pitkälle jo valmistauduttu toteuttamaan kahta muuta vastaavaa tekoa. Molemmissa oli keskushenkilöinä mukana nuori nainen ja molemmilla kerroilla hanke ei ollut ainoastaan yksissä aivoissa salaisesti valmisteltu, vaan ainakin yhdelle kumppanille etukäteen kerrottu.
Yksityiskohtana, jolla saattaa olla mielenkiintoa, mainittakoon, että Alibi-lehden mukaan uusinta tihutyötä valmistelleen naisen etunimet olivat Karma Kuu.
Ovatko kaikki nämä ihmiset olleet henkisesti sairaita, psykoottisia? Se on mahdollista, mutta herää kysymys, miksi sellaiset yksilöt eivät koskaan aikaisemmin ole tehneet mitään vastaavaa meidän maassamme?
Ulkomainen esimerkki on tietenkin syytä ottaa huomioon, mutta mistä nuo esimerkkihahmot saivat ideansa? Entä miksi vastaavaa on tapahtunut vain tietyissä maissa ja toisissa ei? Miksi tuollainen käytös näyttää toistuvan ja vain vahvistuvan?
Mankind is overrated, päätteli yksi noista joukkomurhaajista ja täytyy sanoa, ettei hänen periaatteissaan kovin paljon erikoista uutta ollut, mikäli tutkitaan vaikkapa Dostojevskin ajatuksia. Dostojevski ei kuitenkaan kuvitellut eikä ilmeisesti edes kyennyt kuvittelemaan kylmäveristä joukkomurhaa ilman syytä. Sopivat ampuma-aseetkin olivat vielä harvinaisia.
Jotkut Dostojevskin hahmot, nuo šigaljovilaiset rabulistit kyllä sytyttivät tulipaloja, joiden uhreiksi arvattavasti jäi valikoimattomasti suuria ihmismääriä. Heidän motiivinaan näyttää olleen lähinnä kostonhimoinen ressentimentti. Vallankumouksellisen liikkeen johtajia sen sijaan elähdyttivät kyyniset valtapyrkimykset ja ”jumalanrakentaminen”.
Yhtä kaikki. Tuhopoltoilla ja terrorilla saavutettava pääsy uuteen, uljaaseen maailmaan ei ole enää tätä päivää. Sama nihilismin rautahäkki jää yhä jäljelle, vaikka miten monta ihmistä tapettaisiin. Mutta samaan aikaan tietenkin saattaa nousta esille kysymys: miksi ei tapettaisi?
Dostojevskille vastaus oli, Kristuksen tähden.
 Vastaus oli mystinen, ja monien ulottumattomissa. Stalinille, niin viittä vaille valmis pappi kuin olikin, kysymys oli yhtä luonnollinen kuin vastauskin: totta kai tapetaan.
En ole huomannut viime aikoina erityisen vakavia yrityksiä nihilismin voittamiseksi. Sen sijaan sen ilmauksiin törmää sitäkin useammin.
Hiljattain muuan niin sanotun vihreän liikkeen merkittävä edustaja kertoi yleisölle, että hänen suurin syntinsä on ollut lapsen tekeminen. Lapsihan rasittaa maailman ekosysteemiä…
Pelkään kuulevani samalta taholta vielä muutakin yhtä johdonmukaista nihilismin julistusta. No, onhan Pentti Linkola sellaista jo meille tarjonnutkin. Osittain se on varsin kiinnostavaa ja vakuuttavaa ja tässä sen hirvittävyys juuri piileekin.
Pidän selvänä, että olemme saapuneet joukkomurhien aikaan, jossa nihilismiä täydentää fundamentalismi.

31 kommenttia:

  1. Taisit "Länsimaiden tuho"-kirjassasi esittää skenaarion jossa tabujen rikkomisen seuraava vaihe olisi pedofilian ja ihmissyönnin laillistaminen. Ainakin ensiksimainitun legalisointia varten ainakin Hollannissa on varta vasten perustettu puolue. Myös Saksan vihreissä asialle löytyy ymmärrystä. Sen sijaan ihmissyönti on vielä kova pala. Tosin kirjailija Matti Mäkelän mukaan vihreät ovat jo passiivisesti sen hiljaa hyväksymässä. Mäkelän mukaan "vihreät vastustavat eläinten nylkemistä - ihmisten nylkemisellä ei ole niin väliä."

    Nyt kun ryssälläpelottelusta on tullut jokapäiväistä leipää on tämä nähtävä vain savuverhona. Huomattavasti todennäköisempi uhka on kahden kilpailevan toistensa hegemonian ja herruuden kyseenalaistavan voimakentän ja "totuuden" syntymisen länsimaisten yhteiskuntien sisälle. Tämä merkitsee sisällissodan reaalisoitumisen suurta vaaraa.

    VastaaPoista
  2. ”Myöhemmät Max Stirnerin kaltaiset anarkistit sekä Eduard von Hartmannin ja Arthur Schopenhauerin kaltaiset tahdon ja pessimismin filosofit päätyivät nihilismiin, jossa voi havaita yhtäläisyyksiä itämaisen uskonnollisuuden kanssa.”
    ”Luulen, että itse perusongelma, nihilismi, on yhä paikalla ja jopa entisestään vahvistuneena. Sen tunnustaminen on läntisessäkin maailmassa yhä useammin johtanut itämaisen filosofian omaksumiseen. Elämä nähdään kärsimyksenä, josta ulospääsy tapahtuu tahdon sammuttamisen kautta.”
    Arvon professori sorrutte nyt tyypilliseen 1800-luvun alkupuoliskon länsimaalaisten filosofien virheeseen sanomalla, että idän filosofioilla olisi jotain samaa nihilismin kanssa, katsokaas Nietzsche sai käsityksensä hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta Schopenhauerin kirjoitusten pohjalta ja Schopenhauerin aikana 1800-luvun alussa tiedot Aasian opeista olivat hyvin vaillinnaisia, yleensä usean käännöksen kautta saatuja, eikä eurooppalaisilla ollut vielä selkeää käsitystä Intialaisen filosofian terminologiasta ja metodiikasta, taolaisuudesta nyt puhumattakaan. Kongfutselaisuuden asia nyt oli hieman toisin, sillä jesuiitat olivat innokkaasti opiskelleet sitä jo 1500-luvulta lähtien Matteo Riccin uraauurtavan työn ansiosta Ming-dynastian keisarin hovissa.
    Myös minua harmittaa summittaisuus, jolla arvon professori laittaa kaiken ”itämaisen uskonnollisuuden” samaan kelkkaan. Hindulaisuus on niin kaukana nihilismistä kuin vain voi olla, koko oppihan perustuu jumalan eli absoluutin olemassaoloon. Kouluja on kyllä monenlaisia, muttei yksikään kiellä absoluuttia. Absoluutti on toki monimutkainen käsite, joillekin se tarkoittaa jonkinlaista pysyvää pohjaa todellisuudelle, joillekin jumalaa, ultimaattista olentoa, ”maailman tietoisuutta” tai universaalia prinsisiippiä. Itse en ole hindu, mutta kummallista väittää jonkun opin olevan nihilistinen jos se perustuu jonkin asian todelliselle absoluuttiselle olemassaololle ja sen olevan lähteenä muulle todellisuudelle.
    Buddhalaisuus – Nyt päästäänkin kiinnostavaan aiheeseen, buddhalaisuus kieltää absoluutin olemassaolon, että on jotakin pysyvää ja muuttumatonta, ohhoh onko kyse siis nihilismistä? Moni länsimaalainen ja jopa hindukin on tulkinnut tämän todisteeksi nihilismistä historian saatossa, mutta asia johtuu yleensä kontekstistaan revittyjen fragmenttien esittelystä. Buddhalaisuus kieltää sen, että asioilla olisi itsenäinen olemassaolo, ne ovat jatkuvassa muutoksessa, niillä ei ole eksaktia muotoa tai positiota, se että kieltää asioiden olevan jonkinlaisia ei tarkoita asioiden kieltämistä. Teille tämä saattaa olla semanttista peliä. Mutta buddhalaisuus on tiukasti nihilismiä vastaan, yhtä paljon kuin absolutismia ja kaikki buddhalaisuuden koulukunnat ovat konsensuksessa tästä asiasta, sitä tarkoittaa Buddhan löytämä kultainen keskitie. Sen väittäminen, että asiat ovat absoluuttisesti ja se ettei ovat, nähdään buddhalaisuudessa virheellisinä näkökantoina, jotka saavat ison osan olennon kärsimyksestä aikaan. Kun olento pitää jotain pysyvänä kuten omaa minäänsä tai vaikkapa rakkauttaan ja huomaa sen rapistuvan ja muuttuvan – hän kärsii, kun olento ajattelee ettei millään ole mitään järkeä, kaikki on tyhjän kanssa, hän kärsii. Kummatkin näkökannat johtuvat buddhalaisuuden mielestä jonkin ei-olevan todellisina pitämisenä. Jopa nihilistikin pitää nihilismiään todellisena, sekin on väittämys maailman luonteesta. Buddhalaisuudessa uskotaan ettei erillisia asioita maailmassa ole kaikki asiat ovat riippuvaisia toisistaan ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, se ei tarkoita että ne olisivat kaikki maagisesti yhtä hindulaisen monistisesti, muutenhan ei olisi mitään kun ei olisi vuorovaikutusta ja kaikki olisi yhtä. Mutta buddhalaisuuden opetus kaiken toisestaan riippuvuudesta nimenomaan kieltää nihilismin, kullakin olennolla on merkityksensä, kunkin olennon muuttuminen vaikuttaa muihin olentoihin, josta syntyy ketju, joka vaikuttaa koko todellisuuteen.

    Tuomas Lehtoma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se vielä lisätäkseni, ei buddhalaisuudessa haikailla minkään tahdon sammuttamisen perään, hindulaisuudessa kylläkin.

      Taolaisuudesta paha sanoa kun tietämykseni on hyvin vaillinnainen sen suhteen.

      Tuomas Lehtoma

      Poista
    2. Kas, ongelma taitaa olla siinä, että me juuri imemme tätä nihilismiä sieltä, kissä sitä ei välttämättä tarvitsisi ollakaan. Ellen väärin muista, sai myös Tolstoi innoituksensa Schopenhauerilta ja vaikutti itse sitten varsin olennaisesti Mahatma Gandhiin.
      Tulee mieleen se Yrjö Kallisen huomautus, että kaiken olevaisen yhteydestä päästään myös kovin sujuvasti kastilaitokseen, jossa täydellinen erillisyys on vaatimuksena...
      Voi, kun jokainen ymmärtäisi, mitä kaikki ihan oikeasti tarkoittaa.

      Poista
    3. No sanoppas jokin asia, joka ei ole riippuvainen toisista asioista? Ja buddhalaisuus on alusta alkaen ollut tiukasti kastilaitosta vastaan. Ei ole väitteen itsensä vika, jos ihmiset päätyvät väärinkäytöksiin.

      "Not by birth is one an outcast; not by birth is one a brahman. By deed one becomes an outcast, by deed one becomes a brahman."

      -Vasala Sutta
      Buddha

      Sitäpaitsi mitä tekemistä kastilaitoksella on länsimaalaisen nihilismin kanssa, arvorelativismihan lännessähän on johtanut juuri päinvastaisiin tuloksiin. Standardien katoamiseen, mikä ei myöskään ole hyvä asia.

      Poista
    4. Vai väitättekö, että vaikka itämaiset filosofiat eivät ole nihilistisiä niin länsimaalaiset kuitenkin ammentavat nihilismiä niistä tai ne ovat jollakin tasolla syypäitä länsimaalaiseen nihilismiin? Silloin on kyse enemmän länsimaalaisista itsestään, eikö se kerro enemmän länsimaalaisista kuin itämaisesta filosofiasta itsestään?

      Poista
    5. Mitäpä syyllisiätässä kaivataan, kerron kitä näen tai ainakin luulen näkeväni.
      Mieleen tulee, miten muutama vuosikymmen sitten kommunisteja syytettiin siitä, etteä he tukivat pakkovaltaa. Tämäpä se oikein nauratti: se ja nimenomaan se on vapauden projekti. Täällä sitä vapautta ei ole!
      Ja suhteellistahan kaikki on.
      "Oikea" kommunismi oli pelkkää vapautta, kuten sen pyhät kirjoiutkset kertoivat ja "oikea" islam on rauha uskonto, vaikka sen kirjoitukset kertovat päin vastaista.
      Me länsimaalaiset olemme huijattavia hölmöjä ja itämaalaiset myös.

      Poista
    6. Tarkeentakseni, tarkoitin niitä länsimaalaisia, jotka päätyvät nihilismiin.

      Eli buddhalaisuus ja hindulaisuus ovat nihilistisiä, vaikka omat teokset väittävät muuta? En nyt oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuanne.

      Islam on toki asia erikseen, omaa kuitenkin varsin sotaisan historian aina Kalifaatin synnystä lähtien. Pikemminkin puhe "rauhan" uskonnosta on länsimaalaisten yhteiskuntien pyrkimystä sosiaalisen vakauden ylläpitoon ja välttää mahdollisuutta kyseisen uskonnollisen vähemmistön radikalisoitumiseen.

      Ja oikea buddhalaisuus ja hindulaisuus on sitä mitä paikalliset ja heidän pyhät miehensä harjoittavat, ei sen kummempaa. Taitaako professoria relativistina nihilismi viehättää? Onko kyse projisoinnista?

      Poista
    7. Paikallisilla tarkoitan Aasian maissa eläviä buddhalaisia ja hindulaisia.

      Poista
    8. Seon tuo teoria aina teoriaa ja käytäntö on käytäntöä. Ei mulla muuta.

      Poista
    9. Eli implikoit käytännön olevan nihilistinen?

      Poista
  3. Kuopion hiippakunnan piispa äskettäin arvosteli tieteen sisällä olevan fanatismin lisääntymistä. Esim hän otti Richard Dawkinsin väitteitä että mm. Martti Luther olisi ollut muka raivoisa tieteen vastustaja. Piispa itse on tutkinut Lutherin näkemykset ja havaitsi Dawkinsin väitteiltä puuttuvan pohjan. Peter Hitchens on kirjoittanut myös kirjassaan "Rage Against God" samoja asioita. On myös hyvä muistaa ettei aina ole ollut näin. Mm. Darwinilla oli myönteinen suhde kristinuskoon. Ja vaikka halla-aholaiset muuta väittää ovat vakaumukselliset muslimit paljon rauhallisempaa väkeä kuin hurja yleistys väittää. Ongelmaksi onkin tullut sekularismin ja Islamin väliin pudonneet usein rikolliset luuserit joilla monilla on yliopistotausta. Periaatteessa olisi kiinnostavaa tehdä vertailuja "Vihan veljien" sekä IKL:n fanaatikkojen ja ääri-islamilaisen poliittisen agendan välillä. Myös nämä meidän omat hölmömme ottivat uskonnon keppihevoseksi mutta tyyppien oma kristillisyys oli kyseenalaista. Se tiedetään että Lapuanliikkeen kannatus ja vaikkapa vanhoillislestadiolaisuus eivät kohdanneet (eräät papit poikkeuksena). Viinalle enemmän persot herännäiset ovat taas toinen juttu.

    VastaaPoista
  4. Tämä kaikki suurelta osin roska mitä älymystön ja intellektuellien piiristä on vuosikymmenien aikana lähtenyt on tehokkaasti vieraannuttanut meikäläistä tuosta joukkiosta. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän olen oppinut arvostamaan paitsi työteliäitä hiljaisia ihmisiä, kätten taitoja, eksatia tiedettä (kuten vaikkapa matematiikkaa) myös nöyrää ja kiitollista kristillistä mielenmaisemaa. Vaikka nämä älymystön hengenjättiläiset kuinka nauraa hirnuaisivat siinä vieressä. Kenraalien ja pappien pahuudesta puhutaan mutta kyllä todelliset pahantekijät löytyvät näistä kaikenmaailman filosofisista myrkynkylväjistä ja muista "humanitäärisistä imperialisteista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Eikös se ollut presidentti Eisenhower (republikaani ja neljän tähden kenraali) joka varoitti kuuluisassa tv-puheessaan silloin 180 miljoonaa amerikkalaista siitä kaikkein suurimmasta vaarasta: sotilasteollisesta voimayhtymästä (military industrian comple). Tämän päivän mittapuun mukaan Eisenhower olisi tuomittu punikkipasifistiksi.

      Ja kas kummaa kun nyt meillä löytyy Putin-trolleiksi hyvinkin sellaisia ihmisiä kuin eversti sotahistorioitsija Sampo Ahto, tohtori Juhani Suomi, dosentti Visuri, tohtori Keijo Korhonen, akateemikko Matti Klinge ja taitaapa samaan joukkoon kohta ängetä kenraali Gustaf Hägglundkkin. Mannerheim nyt taatusti olisi mukana remmissä jos eläisi, vieläpä joukon johtajana tottakai.

      Poista
  5. Dostojevskin "Kellari"loukon mies ennakoi hyvin nykymaailmaa.
    Vaikeiden ongelmien edessä pyritään rationaalisuus heittämään pois. Kannatusta saavat johtajat jotka lupaavat helppoja nopeita ratkaisuja ja taantumista tunteeseen ja vaistonvaraisuuteen.

    VastaaPoista
  6. Nihilisti on aina ollut kätevä haukkumasana farisealaisille, viimeisimpänä EU:n vankkumattomille kannattajille. Heidän arvonsa kun menet kyseenalaistamaan, saat kuulla olevasi nihilisti.

    Mutta moninapainen maailma on tulossa, sitä ei voi pysäyttää. Jonakin päivänä meidänkin farisealaiset lehdistössä sekä muissa liberaaleissa piireissä joutuvat tunnustamaan maailmankatsomuksensa subjektiivisuuden, mutta silloin se on jo nyrjähtäneisyyttä.

    Tekeekö se miehestä nihilistin, jos hän toteaa toisen arvomaailman subjektiiviseksi ja häntä itseään sitomattomaksi?

    VastaaPoista
  7. Myyrmannin pommista minulle on muodostunut mielikuva pieleen menneestä kenraaliharjoituksesta: tekijällä oli tarve tehdä ja räjäyttää pommi, mutta ei mitään motiivia joka olisi kohdistunut tähän nimenomaiseen kohteeseen. Näkemykseni on, että hän oli viemässä pommiaan koeräjäytykseen tarkistaakseen myöhemmin vaikutukset; lopullinen olisi uskoakseni räjäytetty erittäin henkilökohtaisella tavalla, jonka motiivit olisi tehty kaikille asianosaisille selväksi.

    Jokelan ja Kauhajoen mapujat puolestaan menivät nihilismin alkulähteelle: he kokivat etteivät voi enää voittaa mitään. Jos he tekevät jotain, he häviävät, jos eivät tee mitään, he häviävät. Vihavainen kysyi, mikseivät heidänkaltaisensa ole ennen tehneet mitään? Vastaukseni on, että heidät oli nujerrettu niin matalaksi, etteivät he pystyneet muuhun kuin itsensä tappamiseen.

    Kouluampujat ja vastaavat ovat kyenneet keräämään nihilismiinsä viimeisen pienen rippusen omanarvontuntoa: en voi enää saavuttaa mitään, teinpä tai olin tekemättä mitä tahansa - mutta voin viedä ainakin joiltakin teistä voiton lopullisen tappioni ilakoimisesta.

    VastaaPoista
  8. Omanarvontunto taitaa niillä olla ääretön, siis narsistinen kaikkivoipuus.
    Samaan aikaan on tieto siitä, ettei yhteiskunta kiroa noita roistoja, vaan ymmärtää ja jopa ihailee.
    Kaikkien aikojen suurin muotokuva on tainnut HS:ssä olla Jokelan kouluampujasta. Miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin olen ihmetellyt, että medialla ei ole enää mitään kohtuuden, sopivuuden tai häveliäisyyden tajua, kuten ennen olisi sanottu. Tekopyhyys on todella voimissaan kun sanotaan, että informoidaan. Rahan himo ratkaisee.

      Media on murhaaja. hh

      Poista
    2. Kaikella kunnioituksella, mutta minun on nyt oltava täysin eri mieltä Vihavaisen kanssa. Äärimmäisellä omanarvontunnolla varustettu ihminen EI todellakaan tapa itseään. Äärimmäisestä omanarvontunnosta EI todellakaan kerro yhtään mitään viimeinen viesti, jossa tekijä julistaa olevansa yli-ihminen tai jotain vastaavaa. Se kertoo täysin päinvastaisesta: ihmisestä, jonka omanarvontunto on määrätietoisella terrorilla murskattu ja joka tekee viimeisen purkauksensa tietäen, että yhteiskunta EI todellakaan heitä ihaile, vaan kiroaa.

      Jos he vain tappaisivat itsensä, kuten heidän kohtalotoverinsa ovat aiemmin tehneet ja joka vuosi tekevät, ei kukaan korvaansakaan lotkauttaisi eikä lotkauta. Miksi?

      Narsisteja ei löydy kouluampujista. Heitä löytyy niistä, jotka määrätietoisella terrorillaan tekivät heistä kouluampujia murskaamalla heidän persoonallisuutensa. Uusia kouluampumisia ei todellakaan estetä halveksimalla narsistien uhreja lisää. Kouluampumisia estettäisiin koulujen kurinpidolla, jossa narsisteja estetään tuhoamasta uhriensa elämää siihen pisteeseen, että edessä ei ole enää mitään, latinaksi nihil.

      Professori Vihavainen, kunnioitan teitä oikeamielisenä ihmisenä ja etevänä kirjoittajana, mutta tässä asiassa olette mielestäni perusteellisen väärässä.

      Poista
    3. Tuo narsisti on jälleen sellainen muotisana, jonka tarvetta en ymmärrä. Miksei voisi puhua suoraan itsekkyydestä?

      Tietynlaista itsekkyyttä sekin on, että märehtii vain omia ongelmiaan, paisuttelee niitä ja rypee itsesäälissä. Tyypillistä meille ihmisille, mutta siitä pitäisi oppia irti.

      Ehkäpä tässä olisi syy opiskella hiukan buddhalaisuutta. Sen sijaan, että vingumme osattomuuttamme kristitystä lähimmäisenrakkaudesta, voisimme alentaa kärsimyksen alentamalla tarpeemme.

      Ja kyllä sekin oppi Raamatusta löytyy.

      Poista
    4. Narsisti on se jonka elämä pyörii koko ajan oman navan ympärillä ja joka ei ota toisten ihmisten tunteita tai olemassaoloakaan huomioon muuten kuin oman tyydytyksen välikappaleena. Tyypillisesti psykopaatit ovat narsisteja mutta muitakin narsistityyppejä on. Marilyn Monroekin on mainittu tällaisena. Myös nuorisossa ilmenee usein narsistisia piirteitä jotka yleensä aikuistumisen mukana tippuvat 'valikoimasta' pois.

      Normaali, toiset ihmiset huomioon ottava ja heistä vilpittömästi välittävä ja tarvittaessa huolta pitävä voi silti olla omissa toimissansa itsekäs. hh

      Poista
  9. Kirves
    Miksi miettiä vain ihmisen olemassaoloa? Kaikki, mikä on luotu,tai toisen näkemyksen mukaan kehittynyt evoluution myötä,pyrkii säilyttämään olemassaolonsa ja jopa laajentamaan vaikutuspiiriään.

    Ihmiset,aatteet ja ideologiat, eläin-ja kasvikunta, mikrobit, viirukset etc.
    Avaruudenkin ajatellaan laajenevan. Termodynamiikan II pääsäännön mukaan entropia (epäjärjestys, kaaos) lisääntyy,ellei sen estämiseksi tuoda energiaa (tehdä työtä).
    Tämän olen omassakin huushollissani huomannut.

    Nihilismi siis tuntuu järjenvastaiselta. Silti nihilismiä on vaikea kieltää, koska se myös pitää itsestään huolta ja lisääntyy.

    Ennen oli helppoa, kun hullua voitiin sanoa hulluksi.

    Hullun nimen sai rahvaalta tekojensa perusteella. Kansa ei osannut latinaa, eikä edes kaivannut tarkempia diagnooseja.

    Toisaalta hullu voi olla hullu, ymmärtämättä olevansa hullu.
    Tavallaan siis nihilisti osoittaessaan totuuden tietämisen mahdottomuuden.
    Piireissä on kuitenkin varmaan hienompaa olla nihilisti kuin pöljä.
    Топорзалив

    VastaaPoista
  10. Minusta tuntuu että tuosta joukkosurmaa valmistelleen naisen suunnitelmasta ei ole muuta näyttöä kuin pelkät puheet. Poliisi on nostanut tuon julkisuuteen perustellakseen taas lisärahoitusta poliisitoimelle ja lisävaltuuksia poliisille jolla on jo oikeus tehdä kotietsintöjäkin täysin mielivaltaisin perustein.

    Muualla länsimaisissa oikeusvaltioissa kotietsintä luvasta päättää oikeus ja on oltava vielä esittää näyttöä rikollisesta toiminnasta.

    Suomessa tosin oikeudelle riitti näytöksi kotietsintään että samassa talossa jossa oli tehty apteekimurto olevassa asunnossa paloivat yöllä valot. Tuo oli aivan puhdasta mielivaltaa jota ei voi perustella millään ja kertoo poliisiksi hakeutuvan vallanhaluisten hölmojen joiden eväät eivät riitä pidemmälle.

    VastaaPoista
  11. Minun mielestäni taas kouluampumiset ja monet muutkin joukkosurmat ovat pohjimmiltaan pelkkiä eläimellisiä reaktioita periaatteella "kun ei mulla ole kivaa, ei saa muillakaan olla".

    Sellainen toiminta, jossa oman lajin edustaja surmaa toisia yksilöitä tai niiden jälkeläisiä, ei ole harvinaista eläinmaailmassa. Primitiiviset aivomme saattavat alitajuisesti kannustaa tuhoamaan ventovieraita oman suvun elinmahdollisuuksien parantamiseksi.

    Kulttuurissakin lienee syynsä ilmiön yleistymiseen. Ennen yhteisö kohteli yksilöä huonosti, koska yksilö laiminlöi velvollisuutensa yhteisöä kohtaan. Näin kasvatettiin ajattelemaan. Mutta tänä yksilökeskeisenä aikana sormi osoittaa muualle: minua kohdellaan huonosti, koska MINUN tarpeitani ei huomioida, MINUA ei ymmärretä.

    Sitä en sitten tiedä, kannattaako tämä kaikki sekoittaa nihilismiin.

    VastaaPoista
  12. Ei ihme että Agatha Christien viimeinen Hercule Poirot-kirja kosketteli rikollisista vaarallisinta: persoonaa joka puhumalla tarkoituksellisesti "löysiä" sai vihan syttymään kahden kuuntelijan välille. Siis myrkynkylväjä. Ei ihme että Raamatussa tuosta kielestä varoitetaan erityisesti. Se on eräs pahimmista joukkotuhoaseista.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. (Pieni korjaus, siksi poisto...)

      Ihminen on otus, joka haluaa aina vastauksia ja sairastaa syyn ja seurauksen tautia, niin sanoakseni. Oireena sitten on, että kun itseä ei ole perusteltu millään suuremmalla tai sitä kovasti epäilee, ihminen kieltää kuin vaistomaisesti mielestään liian pienen ja siinä samalla myös ainutkertaisen olemassaolonsa.

      Juuri tässä ihmisen Nietzschen mukaan on ylitettävä itsensä. Ihmisestä on tultava kokonaan nihilismin ylittämistä. Hänestä on tultava kaikessa satunnaisuudessaankin välttämätöntä. Itselleen ja muille. Ja jos ihminen tähän nihilisminsä ylittämiseen aidosti pystyy, sattumanvaraisuus on hänelle vapauttavan absoluuttista ja juuri siksi niin perustelematonta, ettei sillä voi perustella edes julmuuttaan. Tai jos niin kuitenkin tekee, on epäilemättä jättänyt nihilisminsä kesken saadakseen käyttää sitä muita vastaan.

      Näin minä näen nietzscheläisen nihilimin. Tai siis painotan sen näin. Sitä en kiellä, etteikö Nietzsche anna löysää julmuudelle. Kyllä, hän oli vaarallinen filosofi. Oireellistahan on, että Nietzscheä joudutaan aina selittämään itseään helpommaksi ja turvallisemmaksi mm. juuri koulusurmien yhteydessä. Kuin jotain uskonnollista messiasta, jossa ei voi seuraajiensa mielestä olla mitään pahaa ja huonoa.

      Ajatus siitä, että on yhtä turha elää kuin jättää elämättä on kiinnostavampi kuin miltä se ensin näyttää. Minulle se tarkottaa ilon valitsemista. Mitä enemmän nihilismissä on tarkotuksettomuudesta ja tyhjyydestä kumpuavaa pettymystä ja kaunaa, siis lausumatonta korkeimman kaipuuta, sitä enemmän kesken se jää. Ja samalla siis muuntuu julmuuden motiiviksi. Näin ajattelisin. Niin. Mikäpä voisi olla turhempaa kuin tarkoitusettomuuteensa tuskastunut ateisti? Ketä tai mitä vasten kosmista pettymystäni tuntisin? Toki synkkyyden apostolius on minussakin hirveän pinnassa koko ajan. (Beckettiäkin on aina niiiiin ihanaa lukea, 'Millaista on' on oma suosikkini.)

      Jotenkin se on niin, että tarkoituksettomuuden synkistely kuuluu syyn ja seurauksen sairauteemme, jonkinlainen julmuuden ensisijaisuuden metafysiikka meissä elää sitkeästi. Siis se, että julmuus ja turhuus olisi luonnossa ensisijaisempaa. Sehän oli Nietzschenkin kompastus ja siihen hänen lukijansakin liian usein jumittuvat. Hyväntahtoisuuden luonnottomuuteen. Näin sokea taluttaa sokeaa.

      Tämä julmuuden ensisijaisuuden metafysiikka hämää ihmistä; hänen evolutiivinen vaaran vaistonsa on siihen altis, saaliiksijoutumisen tunteensa; sitä mikä on hyvin, ei tarvitse tematisoida, se vain on, todistaa meille luontomme. Tarkoituksettomuutta julistaessaan nihilisti harrastaa ensisijaisuuden metafysiikkaa toissijaistamalla hyväntahtoisuutensa. Ja juuri tuo metafysiikka yhdistettynä luonteen kiihkeyteen tekee Nietzschestä niin vaarallisen filosofin.

      Lopuksi arvottomuudesta ja koulumurhaajista:

      Jos joku tekisi julkisen itsemurhan tappamatta muita ja jättäsi jälkeensä viestin, jossa sanoo kunnioittavansa yhtä vähän elämää kuin jokainen loputonta kasvua ja lisäkulutusta vaativa ihminen, pitäisikö häntä kutsua nihilistiksi? Sen enempää kuin tuota kuluttajaa? Kumpi on sisäistänyt vahvemmat arvot? Jos nihilismi tarkoittaa arvojen ja mielekkyyden kieltämistä, ei ole perusteltua väittää edes koulumurhaajuuden sinänsä olevan sitä.

      Eli kun puhumme arvojen katoamisesta, mistä ja keistä puhumme? Kasvun politiikkaa toteuttavasta vai moraalisessa vihassaan toimivasta yksilöstä? Nyt jälkimmäiset saavat edustaa arvottomuutta niin paljon, ettemme enää huomaa sitä muualla eikä muissa.

      Tosin emme me edes elä mitään arvottomuuden aikaa. Arvojen entistä moninaisempi ja äänekkäämpi dialektiikka vain hämää meidät luulemaa niin.

      Poista
  14. Kiitoksia kommenteista! Pari ietettä vielä.
    Väkivaltarikolliset on joskus mielestäni osuvasti jaettu kolmeen luokkaan, the mad, the bad and the sad.
    Saattaa olla, että joissakin tapauksissa on kaikki nämä elementit.
    Mikä tekee joukkomurhista kulttuuerisessti kiinnostavan ilmiön, on se, että ne ovat jotakin uutta.
    Uutta on, että uhreja halutaan olevan maksimaalisen paljon (paljous herättää aina kunnioitusta?) ja että ne saattavat olla aivan tuntemattomia tekijälle.
    Narsismi patologisessa muodossaan on sellaista itseensä rakastumista, että sen nimittäminen itsekkyydeksi olisi aivan harhaanjohtavaa.
    Siihen näyttää liittyvän se, että oman itsen mukana koko maailma, sikäli kuin sillä on jotakin merkitystä, katoaa.
    Tsingis kaani ja jotkut vastaavat despootit saivat muikaansa tuonelaan suuren saattueen, mutta heitä pidettiinkin jonkinlaisina jumalina.
    Taustalla saattaa olla kulttuurimme yksilökeskeisyyden uusin ilmentymä. Tällaista käytöstä ei taida olla suku- ja klaanirakkaissa kulttuureissa.
    Ja vielä Myyrmannin kemististä. Haulien mukanaolo pommissa tarkoittaa, että oli tarkoitus tappaa ja vahingoittaa mahdollisimman monia tuntematomia ihmisiä summittaisesti.
    Lisätäänpä tuohon vielä jokin mahtipontinen julistus tai ei, ei asiaa muuksi muuta.
    Toisten ihmisten elämän herraksi ryhtyminen tuottanee sadistista nautintoa. Luulen, että sellaisen arvon tunnustaminen mahtuu vielä nihilismin määritelmään.

    VastaaPoista
  15. Tässä yhden sanan kollekviossa muutamat kirjoittajat olisivat voineet valita tekstin ymmerrettävyyden kannalta filosofien työkalulupakista Occamin partaveitsen: Selitysperusteita ei ole monimutkaistettava yli tarpeen.

    Kyseessä on tieto-opillinen periaate, jonka mukaan on mieluummin valittava yksinkertainen selitys, jossa on vähän peruskäsitteitä, kuin monimutkaisempi selitys, jossa niitä on paljon.

    Opettajani Kuopion yliopistossa selkokielisti ohjeen: ”Ei pidä manata liikaa olioita”.







    VastaaPoista
  16. Breivik sai paljousalennuksen ja täten tavallaan voitti Norjan järjestäytyneen yhteiskunnan. Yhdellä iskulla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.