Sukupolvien viisaus

Sukupolvien viisaus ja suvaitsevaisuus

Helsingin Sanomien kulttuuriosasto tarjoaa loputtomasti ravintoa huumorintajulle, kaikessa viattomuudessaan.

Tänään joku neropatti julistaa siellä, ettei #metoo -liikkeellä ollut yhteisiä piirteitä taistolaisuuden kanssa, toisin kuin muuan vanha kirjailija on väittänyt.

Tässä on, katsokaas, havaittavissa sukupolvikuilu. Vanhemmat ihmiset (naisetkaan!) eivät kykene ymmärtämään, että metoo-kampanja on pitkän jatkumon viimeisin vaihe, käännekohta, joka koskettaa koko ihmiskuntaa, sekä miehiä että naisia…

Taistolaisuus, katsokaas, oli jotakin aivan muuta. Sillä ei ole mitään muuta historiallista merkitystä, kuin sen aiheuttamat traumat… Ja tuo asia varmaankin oli kaikille ihan selvää koko ajan, oletan.

On myös otettava huomioon, ettei metoon tavoitteenakaan ole Neuvostoliitto… jatkaa kirjoittaja, kun nyt kerran on ajattelijaksi ryhtynyt.

No, onhan tässä jo ajatus lentänyt ja kauas entänyt. En nyt kuitenkaan vielä kiirehtisi onnittelemaan saavutuksesta.

 Erot taistolaisuuden ja metoo-liikkeen välillä ovat tietenkin selviä esimerkiksi lausutuissa tavoitteissa.  Sen havaitsemiseen ei tarvita kuin ripaus normaalia järkeä ja tuskin sitäkään.

Ajattelutapa näillä liikkeillä sen sijaan on usein ja olennaisissa kohdissa aivan samanlainen. Tämä siis koskee nykyistä feminismiä ja sen käyttämää logiikkaa yleensäkin. Yhteistä oli ja on myös täydellinen kyvyttömyys arvioida omaa tilaa ja oman liikkeen merkitystä ja sehän se juuri tässä on se olennainen asia.

Kirjoittaja näköjään kuvittelee, ettei taistolaisnuoriso luullut aikoinaan edustavansa maailmanvallankumousta. Kyllähän se luuli ja jopa aivan sokeasti, mutta vanhempi sukupolvi ymmärsi silloin asiat paremmin, kuten ymmärtää nytkin.

 Ei kummassakaan tapauksessa oikeasti oltu eikä olla maailmoja mullistamassa. Tosiasiassa kyseessä on vain sarja nolon banaaleja tapahtumia.

Tässähän tämä sukupolvikuilu juuri on, siis vaikeudessa ymmärtää omaa itseään ja samalla tietenkin kaikkea muutakin. Nuoruuteen kuuluu naiivius, joka on sekä sen etu että haitta.

Sellaista tuoreutta aina tarvitaan ainakin jossain määrin, mutta olisi tragikoomista ja luultavasti kohtalokasta, mikäli se pääsisi vallitsemaan yksin ja ylimpänä koko maassa ja maailmassa eikä vain hesarin kulttuurisivuilla, jossa sen voi aina ohittaa hymähdyksellä.

Mutta tuo esiin nostettu sukupolvi on tässäkin asiassa tärkeä tekijä. Vanhuuteen kuuluu luonnostaan sen ymmärtäminen, että nuoret ovat nuoria ja tekevät sen mukaista jälkeä. Puellae puellae sunt, puellaria agunt.

Vanhuuteen on siten aina kuulunut tietty suvaitsevaisuus. Se näkyy jo väkivaltarikosten tilastoista. Ei ole normaalia, mikäli, sanokaamme, yli seitsemänkymppiset tai yli kahdeksankymppiset käyvät fyysisesti toisten ihmisten kimppuun.

 Toki sitä tapahtuu ja tämä kai voisi antaa myös nykyiselle edistykselliselle nuorisolle edes jonkin mahdollisen syyn kunnioittaa tuota ihmisryhmää. Muuta perustettahan radikaalin nuorison näyttää olevan mahdotonta löytää, koska se ei viisaudesta mitään tiedä eikä sitä ymmärrä.

Uskon, että tämä vanhusten tietty rauhallisuus on sitä aitoa suvaitsevaisuutta, josta nykyään niin paljon puhutaan ja jonka kieroutuneista muodoista suorastaan kilpaillaan. Aitoa ei sen sijaan sanan parhaassa merkityksessä ole sellainen asia, jota voisi nimittää äärisuvaitsevaisuudeksi.

Suvaitsevaisuus näet näyttää joillekin nykyään tarkoittavan sitä, että nostetaan mahdollisimman suureen arvoon ja näkyvyyteen mahdollisimman vastenmielisen pervoilun ilmauksia. Samainen hesarin numero käy esimerkiksi. Sitä, joka sietää eniten ja vieläpä kehuu näkemäänsä ja kokemaansa, kunnioitetaan kai eniten.

Tämä tuo minulle mieleen serkkuni, joka tietyssä iässä mielellään esitti kovanaamaa ja rehvasteli sillä. Kun joku valitti, miten ruoka ei maistu, jos paikalla on häiritseviä tekijöitä, täräytti serkkupoika sakramentaaliset sanat: minäpä sitä söisin hyvällä ruokahalulla, vaikka vieressä olisi lämmin läjä sitä itteensä…!

En ihan uskonut kuulemaani, mutta pelkkä manifesti oli omiaan herättämään tiettyä kunnioitusta tätä nuorta miestä kohtaan. Itse ymmärsin, etten mainitussa tilanteessa saisi alas einettäkään.

Mutta tässä oli nyt annettu vain sanoja. Todellista sankaruutta olisi sentään edustanut vasta se, jos serkkupoika olisi ottanut tavakseen aterioida tuollaisen läjän vieressä vaikkapa päivittäin. Kylläpä silloin olisi maine kiirinyt ja houkutellut varmaan paikalle katsojiakin. Ehkäpä joku ripustaa kotiinsa hra Juvanin teoksia? Ilmaisen hänelle kunnioittavan ihailuni.

Aikoinaan katsojia saapui paikalle ja jopa maksoikin, kun joku suostui syömään vaikkapa kastemadon tai elävän kalan. Siinäpä sitä otettiin miehestä mittaa.

Naissukupuolen en muista näihin kisoihin osallistuneen ja muutenkin näyttää siltä, ettei suvaitsevaisuus kuulu sen leimallisiin hyveisiin. Pikemmin päinvastoin. Asiastahan todistavat niin klassinen kirjallisuus kuin vaikkapa sarjakuva Viivi ja Wagner, mikäli joku kaipaa arkikokemuksensa lisäksi vielä lähdeviitteitä.

Näyttää siltä, että naissuvaitsevaisuus on muutenkin nuorisokulttuurin eli siis nykyisen länsimaisen kulttuurin piirissä tullut tiensä päähän ja sehän se juuri nyt on se, joka johtaa radikaalien hanhenmarssia.

Metoo-liike kertoo juuri siitä.

Vielä jokunen aika sitten kehotettiin ihmisiä koskettelemaan toisiaan ja tietty eroottinen jännitehän siinä tietysti aina tulee vähän niin kuin kaupanpäällisiksi.

Varsinainen kouriminen on tietenkin asia erikseen, mutta kun tuomiovalta asiassa jää suvaitsemattomammalle sukupuolelle, on lopputulos aivan varmasti takapakkia siitä rennosta meiningistä, joka jo näytti päässeen valloilleen.

Nyt alamme näköjään siirtyä jonkinlaiseen lupalappukulttuuriin, jossa jokaista sukupuolten välistä ja sisäistä kosketusta pidetään a priori vaarallisena ja jopa poliisiasiana, ellei asian vilpittömyyttä voida todistaa. Mutta ennen pitkää palataan taas kohti normaalia.

Se siitä vallankumouksesta. Kysykää vain lisää vanhemmalta sukupolvelta, mikäli todella haluatte ymmärtää, missä mennään näinä maailmanvallankumousten päivinä.