sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Maljapuheiden taikaa


Maljapuheet ja kulttuuri

Suomalaisen ryyppykulttuurin taso on surkea, mikä juontanee juurensa siitä, että koko asiaa on meillä pidetty hieman salailtavana ja häpeällisenä ellei suorastaan puolirikollisena. Onhan siitä joskus voitu ihan tuomiokin rätkäyttää ja sukupolvien ajan on koko asia ollut suuren viranomaiskyttäyksen ja nuhdesaarnojen alaista toimintaa.
Toista se on siellä, missä elämän vesi (aqua vitae, eau de vie) on ollut kunniassa ja jopa suorastaan pyhässäkin asemassa.
Älkäämme toki suotta idealisoiko itse ryyppäämistä, joka on kaikkialla matkaan saattanut valtavasti onnettomuutta. Piruhan se viina on tai vähintäänkin käärme siihen kätkeytyy, mutta, kuten tiedetään, ei pirukaan niin musta ole kuin sanotaan.
Sitä paitsi se käyttää uhreihinsa erilaisia metodeja: viehättämisestä euforiaan ja uhon nostattamisesta raivohulluuden sallimiseen. Yleisöstä se riippuu, mitä se tuntee kaipaavansa.
Kaikkialla sitä viinapirua on myös koetettu rajoittaa ja hillitä, vaihtelevalla menestyksellä. Mutta nyt puhun ryyppäämisen kulttuurista, sen jalostamisesta taiteeksi omassa ympäristössään.
Tätä aihetta käsittelevissä teksteissä törmää alinomaa siihen, että Venäjällä kuningas alkoholilla on ollut tapana tehdä palvelijansa helläsydämisiksi ja runollisiksi. Toki tunnetaan myös räyhääminen (дебош -ranskasta) ja riehuminen (буйство). Mutta ne ovat lieveilmiöitä.
Sivistyneessä ympäristössä myös alkoholin nauttiminen on kehitetty taiteeksi, joka huipentuu maljapuheissa (tost).
Suuren saavutuksen kunniaksi voidaan Venäjällä viettää joko фуршет (ransk. fourchette, haarukka, lat. furca, hanko), eli ns. cocktail-tilaisuus, jossa nautitaan pöydän antimia seisten tai seiniin nojaten ja kilistellään viinilaseja satunnaisten naapurien kanssa. Se tunnetaan nyky-Venäjällä myös nimellä tusovka (tаpaaminen, sanasta тусоваться. Itse kuvittelen, että siihen liittyy tungeksimisen sivumerkitys).
Oikeassa kunnon banketissa sen sijaan istutaan pitkän pöydän ääressä. Sen päässä on poikittain toinen pöytä, eli ns. presidium, jossa kunniapaikalla on pöydän vanhin, tamada.
Tamada näyttää olevan gruusialaisperäinen sana, mutta on venäjään tullessaan hieman vääntynyt. Sen merkityksen tuntevat ja tunnustavat ehdottomasti kaikki.
Tamadan vallassa on määrätä kuka tahansa pitämään maljapuhe, joten sellaiseen on syytä ehdottomasti valmistautua silloin, kun banketti on tiedossa.
Avuksi voi ottaa jonkin sellaisen teoksen, joita kirjakaupoissa on runsaasti ja joiden nimeä on Tosty -maljapuheita.
Itse asiassa nuo kirjat sisältävät anekdootteja eli siis venäläisittäin vitsejä. Maljapuheeseen sisältyy aina jokin henkevyys eli suomalaittain vaikkapa vitsi. Maljapuheen pitäjän velvollisuus on rakentaa aasinsilta vitsistä siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan ja siihen asiaan, jota juhlistetaan.
Kannattaa hieman miettiä, kenelle ja mille osoittaa maljapuheensa. Asiasta on olemassa jopa vakiintunut järjestys (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=tolkku+pois ). Sellaiset eivät tietenään koskaan sido venäläisiä, maailman ehkä anarkistisinta kansaa. Vaikka kyllähän sinne on nyt neuvostokaudenjälkeen alkanut tulla yhä enemmän tätä tylsää järjestystä.
Itse joka tapauksessa muistan joskus saaneeni nuhteita siitä, että osoitin kerran maljapuheeni isännille, vaikka ilta oli vasta alussa. Siinähän kuuluu kiittää illasta, eikä sen sujumisesta vielä alkuvaiheessa voi edes olla mitään tietoa.
Gruusialaiset (ქართველები — картвелеби ) ovat tunnetusti maljapuheiden virtuooseja. Ikävä puoli on se, että taiteellisesti kiitettävät puheet saattavat kestää pienen ikuisuuden, mikä ei oikein sovi suomalaisen alan miehen temperamenttiin.
Joka tapauksessa tässä yksi sikäläiseksi väitetty tost:
-Minä toivon, että sinä kuolisit!
-???
-Ei tietenkään nyt eikä kohta, vaan viidenkymmenen vuoden kuluttua.
-Ja toivon, ettei se olisi mikään luonnollinen kuolema, vaan tulkoon se mustasukkaisen aviomiehen kädestä.
-Eikä sen tule tapahtua minkään tyhjän epäilyksen takia, vaan itse teossa tavattuna!

Loistavat maljapuheen pitäjät eivät useinkaan erotu massasta harmaassa ja raittiissa arkipäivässä. Itse asiassa olen tavannut muutamia hyvin kuivan tuntuisia tyyppejä, jotka sitten maljapuhetta pitäessään ovat puhjenneet kukkaansa ja osoittaneet uskomatonta runoilijan, oraattorin ja näyttelijän lahjakkuutta.
 Työympäristössä sellaiset yleensä kuitenkin tunnetaan ja heidän esityksiinsä osataan varautua jännityksellä ja iloisella odotuksella. En tiedä, mitä työelämäkonsultti Psykovuo tästä ilmiöstä sanoisi, meillä koko asiaa tuskin voi sanoa edes olevan ja se on sääli. Kulttuurin köyhyydestähän siinä on kysymys.
Maljapuheen pitäjältä vaaditaan yleensä rohkeutta ja sitähän noista maljoista voi ammentaa. Joskus sitä voi tulla liikaakin.
Muistan kun kerran olin Kiinassa, Urumqin merkittävässä kaupungissa ja kiinalaiset isäntämme järjestivät meille mainion fursetin.
Muutaman kammottavan makuisen mou-tain jälkeen huomasin äkkiä osaavani itsekin varsin kohtuullisesti kiinaa ja pyysin puheenvuoroa.
Kun kaikki jähmettyivät moista innovaatiota kuulemaan, skandeerasin juhlallisesti: Zhong-guo you-men wan sui! Sehän tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että kiinalaisille ystäville toivotettiin kymmenentuhatta vuotta elinikää. Toivoessahan ei kannata suotta nuukailla.
Isännät kuitenkin alkoivat sen johdosta kiihtyneesti supatella keskenään ja varsin pian rupesivat hyvästelemään vieraita.
Kiitoksethan pitää esittää lopussa ja sellaisiksi he tämän oudon esiintymisen kai sitten ymmärsivät.
Olen vieläkin pahoillani siitä, että jotkut kollegat mahdollisesti saivat tämän johdosta pöydän antimia vähemmän, kuin olisivat halunneet. Toisaalta näin tulin varmistaneeksi sen, ettei kukaan missään tapauksessa saanut ilolientä liikaa, mikä olisi voinut johtaa ties mihin kauheuksiin.
We have this thing called berserk, you know…


29 kommenttia:

  1. Venäjässä ja venäläisissä olen aina ihallut tätä heidän aitoa eläytymistä juhlintaan koko sielullaan. Sen ne osaavat aivan ylivertaisesti, mielestäni!

    VastaaPoista
  2. " Muutaman kammottavan makuisen mou-tain jälkeen huomasin äkkiä osaavani itsekin varsin kohtuullisesti kiinaa ja pyysin puheenvuoroa. "
    Sarjassamme "näitä kieliä puhun sujuvasti lasillisen jälkeen" Itsellänihän tuossa vaiheessa korva sattumoisin valikoi jonkun uiguurin kielisen keskustelun, jota en tietenkään puhu sanaakaan, mutta koen tarvetta kyllä puhua, ja siltä pohjalta sitten keskustelemaan vaan.
    Viimeksi kyllä Barcelonassa lähti kauan sitten opiskeltu lyhyt espanja niin hyvin vauhtiin, että sitä ihmetteli itsekin. Romaaniset ja germaaniset kielet ovatkin aika samantyyppisiä. Kun yhden opettelee on sen jälkeen helppo opetella toinenkin. Sama kai koskee slaavilaisiakin kieliä ainakin puolan ja tsekin osalta. Venäjä, anarkistinen kun on, eroaa kai merkittävästi tästäkin ryhmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän anarkistisuus alkaa olla muisto vain ja se johtuu siitä, että nyt säännöillä alkaa olla mielekkyyttä, minkä jokainen tajuaa.

      Poista
    2. Lienet tuossa oikeassa, viittasin anarkistisuuteen samalla vivahteella, kuin koin että kirjoituksessa tehtiin.
      Terveisin, Ano klo 10.35

      Poista
  3. "koko asiaa on meillä pidetty hieman salailtavana ja häpeällisenä ellei suorastaan puolirikollisena."

    Tuokiokuvia tästä: kossupullo halkopinossa, autotallissa tai pöydänjalan juuressa.

    Ehkäpä vain meidän esi-isämme laskeutuivat puusta yhtä sukupolvea muita myöhemmin. Voi meitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tarkennus vain, että kyllä pöydänjalan juuressa piti sentään olla Jaloviinapullo, ei Kossu.

      Minulla on mielessäni 1960-luvun taitteesta virallinen ja pönäkkä 50-vuotiskuva sedästäni (suhteellisen menestynyt yrittäjä). Tuossa kuvassa Jallupullo on juuri paikallaan kukkapöydän jalan juuressa ja isäntä muhoilee pöydän takana. Eipä ollut tarvetta retusoida pulloa poiskaan kuvasta.

      Muutenkin kysessä oli asiallien mies.

      Poista
    2. Ano 12.56,Eikä nyt tarvitse mennä noin alkukantaisiin arvioihin historiastamme, vaan ihan ymmärtää sitä parhaan kyvyn mukaan. Suomalaiset ovat olleet vuosisatoja idän ja lännen puristuksissa ja siinä on varmasti tarvittu pärjätäkseen voiteluaineena viinaa usein arjessa. Ja luultavasti aikamoisen änkyräversiona. Jospa nyt itsenäisessä Suomessa oltaisiin tässäkin asiassa vapaammalla terveellä mielellä eli juodaan alkoholia juhlistamaan elämää ja iloon, ihan maljapuheiden kera! Arvoisat seuralaiset, on suuri ilo ja kunnia olla täällä teidän kanssanne... Ja jotain henkevää sen jatkoksi.

      Poista
    3. Matias K, "muhoilee"? Uusi sana itselle, mielenkiintoista. Avaisitko vähän merkitystä ja missä päin Suomea tuota käytetään? Itselle tulee mieleen sana myhäillä, olenko oikeilla jäljillä?

      Poista
    4. Jahas, meni muhoilut kielitieteen puolelle.

      Sanakirja näkyy antavan merkityksiä myhäillä, hymyillä.

      Itse voisin tulkita vaikka niin, että "esiintyä melko tyytväisen oloisena ja melko muhevassa mutta kuitenkin hyvin asiallisessa mielentilassa". "Elämä mallillaan".

      Isäni oli pohjoishämäläisiä sukujuuriltaan, hyvä tarinankertoja ja sanastoltaan varsin laaja-alainen. Liekö sana sieltä mukaan tarttunut.

      Poista
    5. Matias, kiitokset selvennyksestä!

      Poista
    6. Kyllä muhoilla-sana oli Matiaksen kertomalla tavalla paljon käytetty, ihan kaunokirjallisuudessakin.

      Poista
    7. Ukko-Pekka oli tunnettu muhoilija.

      Poista
    8. Vapaaherra Wrangelin muistelmista "Maaorjuudesta bolshevismiin osa II:

      "Vielä muuan pieni havainto. Ennen Suomessa käydessäni en koskaan nähnyt päihtyneitä, vaikka väkijuomia myötiinkin kaikkialla. Mutta nyt, kun niiden myynti on ankarasti kielletty ja niitä saadaan vain apteekista lääkärin määräyksestä, kohtaa Helsingissä iltaisin juopuneita joka askeleella."

      Tämä oli 1919 tai 1920 Wrangelin oleskellessa Helsingissä väliaikaisella oleskeluluvalla onnistuttuaan pakenemaan Pietarista. Viranomaisten holhoaminen, joka ei ole koskaan loppunut, pilasi suomalaisten suhteen alkoholiin.

      Poista
  4. Mikä on maljapuheiden järjestys, sitä en löytänyt viiteblogista. Se voisi olla hyödyllistä kirjoittaa itse blogiin - jos mahdollista - jos sitä vuosien päästä joku tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä muuan: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=ryypyt

      Poista
    2. Suomen Vodkaseuran facebook-sivulta kannattaa etsiä valistusta!

      Poista
    3. Anteeksi nillittely, mutta saiko blogin linkkinä.

      Poista
    4. Siis miten? Tuonhan voi copypastata.

      Poista
  5. Tuommoisen tostien järjestyksen olen joskus löytänyt:
    Ensimmäinen tost on läsnäoleville, sen kunniaksi että tavattiin, kaikki kolme tai isommalla porukalla. Kolmehan tarvitaan aina ryyppyporukkaan.
    Toinen on vanhemmille, ainakin jos on perhejuhlat. Stalinin aikana juotiin isä Stalinille. Upseerit aikoinaan joivat tsaarille.
    Kolmas tost on niille, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Silloin ei kilistetä.
     Neljäs taas on niille, jotka elävät, mutta eivät voi olla läsnä. Silloin kilistetään kovaa, että he kuulisivat ja älyäisivät tulla mukaan. Usein käytetään muotoa: niille, jotka ovat merellä. Se tarkoitti aikoinaan myös esimerkiksi vankileirien saaristoa.
    Vasta viides on terveydeksi, mikä merkitsee myös krapulan välttämistä. Se saatetaan esittää jopa rukouksen muodossa: herra, ota tämä vastaan lääkkeenä!
    Kuudes ryyppy ja muut siitä eteenpäin on omistettu läsnäoleville tai kauempanakin oleville. Siinä voidaan vaikkapa kehua itseä: hyville ihmisille, meitä ei enää ole niin paljon…!
    Viimeinen ryyppy eli lähtöryyppy on nimeltään posošok eli matkasauva. Meillä puhutaan piiskaryypystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten muistelen, että yksi oli naisille ja se oli hyvin tapojen osaamisen merkkinä tärkeä.

      Poista
    2. Asialle löytyy lukuisia selityksiä. Muuan niistä on, ettei miesten silloin tarvitse kuulla korvaansa kuiskattavan: "Nyt riittää ryyppääminen!", "Sulle riittää jo!"

      Poista
    3. Monesko se naisten ryyppy oli, sitä ei ole mainittu yllä.

      Poista
    4. Se ei ole sidottu kaavaan. Aika loppupuolella se yleensä näyttää tulevan mieleen.

      Poista
  6. Itse olen tuota meikäläistä juomakulttuuria myös ihmetellyt pienen ikäni. Juodaan kovaa viinaa tyhjään mahaan. Hienommat ihmiset oikeaoppisista laseista ja rahvaanmiehet pullonsuusta salaa tanssilavan takana suviyössä. Sitten kuollaann vatsahaavaan ennenaikaisesti.
    Venäläinen vaimoni on opettanut jotain ruokaryyppyjen juomatavasta ja merkityksestä. Ruokaryyppy, vaikka konjakki tarvitsee kyytipojakseen leipäpalan. Konjakki ei polta suussa, mutta kurkussa kylläkin. Kulauksen jälkeen on hyvä puhaltaa kevyesti ilmaa ulos. Itselläni maljapuheeksi riittää "kippis ja hölkyn kölkyn". Heillä se on iloista ja harmitonta lörpöttelyä. Mutta heille viinaksien juominen ilman samalla nautittua ruokaa on jotain hyvin ihmeellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on bileitä monenmoisia. Väärään lajityyppiin sekoamista näkee kovin pajon.

      Poista
    2. Kuulu venäläinen viinapää selittyy juuri tuolla: viina imeytyy kyytipojan kanssa hitaammin. Pahin yhdistelmä on raaka viina tyhjään vatsaan ja tietty suomalainen geeni. Seuraus on veren sokerin lasku ja "hullu humala", sitten saa lukea lehdestä "mies tappoi ryyppykaverinsa". Mielummin kyytipoikia ja maljapuheita, kiitos.

      Poista
    3. Venäjässähän on sana "Zakusyvat" eli haukkailla (zakuskaa). Viinaa ilman zakuskaa ei yksinkertaisesti voi juoda. Myös kolme kaveria tarvitaan porukkaan. "Pit i ne zakusyvat!" eli juoda haukkaamatta on tietenkin kauhistelun arvoinen asia.

      Poista

Kirjoita nimellä.