Berliinistä

Berliinin uusi rooli

Olin Rodoksella, kun Saksa yhdistyi. Se oli pakko huomata, kun lomailevat saksalaiset kiljuivat koko yön ja heittelivät olutpurkkeja ja mitä lienevätkään heitelleet.

Tapahtumalta tai siis nyt syntyneeltä uudelta tilanteelta odoteltiin yhtä ja toista. Tuskin kukaan ajatteli, ettei se sen kummempia mullistuksia matkaan saattaisikaan. Jotkut pöljemmät pelkäsivät kyllä preussilaisen militarismin uutta kukoistusta ja ydinaseettoman Saksan vyörymistä ottamaan taas haltuun niitä alueita missä heimoveljiä oli joskus asunut.

Järkevämmät ajattelivat, että tässähän nyt syntyy ihan uuden luokan voimakeskus Eurooppaan. Tosin kahdeksankymmentä miljoonaa saksalaista ei nyt oikeastaan ole ihan hirmuisesti enempää kuin kuusikymmentäviisi miljoonaa ja niihin lukuihin pääsivät kyllä eräät muutkin eurooppalaiset valtiot.

Sadan miljoonan maaginen raja olisi kuitenkin alkanut tulla vastaan, jos olisi vielä saatu Itävalta mukaan, mutta se ei tainnutkaan olla edes Anschlussiin halukas.

Joka tapauksessa saksan kielen suosio kouluissa ponnahti reippaasti ylöspäin. Riepotellusta vanhasta ja jo susirajan taa unohtuneesta Berliinistä tehtiin taas uudelleen pääkaupunki ja nostokurkia nousi sinne sadoittain. Se oli melkein kuin Moskovassa.

Mitähän täällä vielä nähtäisiin, kun vuosikymmen tai pari olisi vierähtänyt? Sitä moni mietti ja sitähän tuli Berliinin käynneillä yhä uudelleen odoteltua ja yhä uudelleen siihen ajatukseen palattua.

Historia näytti sitten kuitenkin jotenkin jämähtäneen.

Moneskohan kerta lienee minulla tässä taas ollut Berliinissä muurin murtumisen jälkeen, en ole laskenut. 1990-luvulla siellä länsipuolella vielä kukoisti lähinnä outo rappio grafitteineen ja hippeineen sun muine irvokkuuksineen. Se, mikä kerran oli ollut vanhaa, oli tuhottu jo sodassa. Uutta ei varsinaisesti ollut.

 Entisten kelpo kaupunkitalojen raunioiden tilalle oli häthätää kyhätty kaameita hirvityksiä, joista koko maailma tosin muuallakin sai tuohon aikaan nauttia. Toki meilläkin pelkästään Helsingissä purettiin sata jugendtaloa ja rakennettiin tilalle laatikoita. Se oli ympäristörikoksena jo pahempaa kuin pommitukset. Se oli Berliini-ilmiö hieman pienemmässä mitassa.

Jos nyt Berliinin uudelta tulemiselta tuli sukupolvi sitten odotettua jotakin Albert Speerin kupolihallin tapaista, oli se tietenkin turhaa. Uudet hallintorakennukset Spreen mutkan luona ovat aivan erityisen tavallisen näköisiä, ei mitään pröystäilyä, keineswegs.

Potsdamer Platzille saatiin pystyyn se välttämätön korkeiden talojen ryhmä, mutta olihan se vielä Frankfurtinkin vastaavaa pienempi. Berliini on ja haluaa olla matalan profiilin kaupunki ja se taitaa osin selittyä myös maaperästä. Mutta samaan aikaan muualla maailmassa on kyllä pystytelty huimia maamerkkejä. Yksi löytyy jopa Pietarista.

Jos mennään mihin tahansa kehitysmaahan, löydetään todennäköisesti mahtailevampia rakennuksia kuin Berliinissä on, ainakin mitä tulee julkisiin tai uskonnollisiin rakennuksiin.

Omaa luokkaansa on tietenkin Mekan valtava kellotorni, tuo Big Benin jättiläisversio, joka haluaa julistaa koko maailmalle omaa, keskiaikaista kronotooppiaan.

Mutta myös muut kehitysmaat, Azerbaidzhanista Kazakstaniin ja Venäjästä Keniaan ja Nigeriaan, arabiemiraatteja ja tietenkään Kiinaa unohtamatta, pullistelevat kilpaa rakennustensa korkeudella ja laajuudella.

 Itse asiassa natsiaika tuotti kerran myös Berliiniin hyvinkin suuria rakennuksia, muun muassa Tempelhofiin, mutta eihän sitä suuruutta huomaa, kun se on vaakasuoraa.

Berliinin nykyinen vaatimattomuus on varmasti ennen muuta psykologista laatua eikä köyhyyden aiheuttamaa. Toisaalta maassa tuskin myöskään on joutavaa ja yhden vahvan miehen täydessä hallinnassa olevaa rahaa samassa määrin kuin sitä on öljyä pumppaavissa kehitysmaissa, joissa taas sen sijaan tuskin on edes kykyä tuottaa mitään muuta mainitsemisen arvoista.

 Ehkäpä tässä huomataan pikemmin saksalainen Tüchtigkeit kuin se hieman naurettava nuukuus, joka tähän kansaan on joskus yhdistetty. Joutava nyt on joutavaa. Hoidetaan mieluummin vaikka niitä sosiaaliturvan varassa olevia kuin pystytetään katedraaleja. Tämä on meille tuttuakin tutumpaa ajattelua, jonka yömyssyynsä pukeutunut deutsche Michel mainiosti ymmärtää.

Mutta toisaalta, eihän siellä Saksassa ole sitä vahvaa miestäkään, ei ole ollut herran aikoihin. Sen sijaan siellä on epämääräinen valtiojohto, jonka nykyisestä mandaatista ei kukaan oikein tiedä, mutta joka on aikanaan päättänyt mielipuolisesta ja koko maailmalle turmiollisesta Energiewendestä, ottanut maahan lyhyessä ajassa miljoona elintasoturistia, puuhannut euron -tai itse asiassa pankkien- pelastamisen tolkuttomalla hinnalla ja niin edelleen.

Merkittävä talouspolitiikan tarkkailija Max Otte on sitä mieltä, ettei Merkelillä ole oikeastaan ollut mitään ohjelmaa. Hänen suuret päätöksensä ovat vain poliittista opportunismia, joilla on pyritty säilyttämään valta, joka nyt sekin alkaa olla hukassa.

Mutta Berliinistä puheen ollen, on käsittämätöntä, että sen keskusta vain olla möllöttää vuosikymmenestä toiseen kadut auki revittyinä ja puolitekoisen näköisenä. Nyt sitä on kestänyt jo kokonaisen sukupolven ajan. Ja minä kun luulin, että vain meillä pystytään tuommoiseen…

Erityistä symboliikkaa taitaa olla Berliinin uudessa lentokentässä, jonka piti valmistua jo kauan sitten. Nykyinen Tegel on ahdas ja ankea, derkkujen Schönefeld samoin. Uusi BER-kenttä kuuluu kyllä taas valmistuvan tämän vuoden lokakuussa, mutta onhan sitä jo ennustettu monet kerrat. Kustannukset ovat jatkuvasti nousseet ja kaiken maailman virheitä on ilmaantunut yhä uudelleen.

Se siitä täsmällisyydestä. Mutta se taisikin olla vanha preussilainen hyve, jollaisista nykyään pyritään irtisanoutumaan. Ymmärrämme tämän, kun käymme Saksan historian museossa.

Berliini ei tietenkään ole pelkkää keskustaa eikä sillä enää taidakaan olla vain yhtä ainoaa keskusta, kuten ei ole monilla muillakaan suurkaupungeilla. Mitte ei nyt ihan anna vaikutelmaa suuren maan sydämestä. Onhan toki Lontookin kymmenien yhteen kasvaneiden boroughien kooste. Näin se on käynyt Berliinissäkin, mutta tuo tyhjien tilojen määrä taitaa olla pommitusten tulosta.

Berliinillä kuitenkin on ollut yhteen aikaan pyrkimystä monumentaalisen keskustan luomiseen ja kyllähän se sinne Unter den Lindenille yhä sijoittuu. Tuo vanha läntinen Kaiser Wilhelm Mindeskirchen tienoo on keskustaksi aivan liian pliisu ja itse rauniokirkko antaa sille oman, kummallisen tunnelmansa: tämä ei ole ylpeästi keskus, vaan eräänlainen kompleksin vaivaama keskustan väliaikaisena korvikkeena toiminut häpeänurkkaus.

Ennen ajateltiin sen yhteydessä aina yhtä varsin tavanomaista katua, Kurfürstendammia, mutta nythän se muistetaan paljon paremmin Breitscheidplatzista, siitä joulutorin kuorma-autoilusta siis.

Mutta Berliini on hyvin suvaitsevainen ja moiset tapahtumat sen kuin kirjastavat sen kruunua. Entisestä, susirajan takaisesta preussilaisuuden linnakkeesta, jota jo Snellman piti aika kuivana ja ikävänä, on tullut hieman tuollainen hälläväliä-mentaliteetin kaupunki, jossa kaulus ei kiristä.

Hyvä varmaan niin.

Mutta nyt Saksan merkitys on taas kasvamassa. Brexitin jälkeen se on entistä selvemmin Euroopan ykkösmaa, mikä mahtaa ranskalaisia harmittaa.

EU:n piirissä saksan kielen asema varmaankin vahvistuu, mutta eihän sillä enää ole edellytyksiä todella haastaa englantia sen enempää kuin ranskallakaan.

Samaan aikaan venäjän kansainvälinen merkitys kutistuu. Espanja tosin ilmeisesti tulee entistä tärkeämmäksi, johtuen muun muassa siitä, että latinojen osuus USA:n väestöstä kasvaa.

Kun käännöskoneet koko ajan kehittyvät, pääsevät vieraiden kulttuurien annista osallisiksi jossakin määrin myös ne, jotka eivät vieraita kieliä osaa.

Lohtuhan se on tämäkin. Englanti lingua francana tulee kaiken todennäköisyyden mukaan toiminaan vielä kauan suurimpana kansojen välisen yhteydenpidon kielenä. Sadan vuoden kuluttua ennustan kiinan olevan lähes sen veroinen. Koneilla kai sitä enimmäkseen käännetään, mutta se, joka haluaa ymmärtää, opiskelee sitä.

Niinpä Berliinissäkin on syytä opetella kieliä myös vielä Brexitin jälkeen. Englanti on välttämätön, ranska hyvä, espanja hyödyllinen ja kiinan opiskelu viisautta.

Ja olisihan se kaupunki hyvä jo saada edustuskuntoon.