torstai 26. toukokuuta 2022

Rauhanturvaamisen suurvalta

 

Rauhanomainen Venäjä

 

Ammoisella 1980-luvulla, kun venäläisiä Suomessa oli vain muutamia, ilmestyi maassamme sentään pieni, monistettu venäjänkielinen lehti, Russki listok v Finljandii. Sen päätoimittajana oli kelpo slavofiili nimeltään Orenti Diederichs.

Jonkin verran hämmästyin lukiessani lehdestä, ettei Venäjä koskaan ollut käyttäytynyt väkivaltaisesti naapureitaan kohtaan eikä koskaan edes toimeenpannut niissä sotilaallista miehitystä (okkupatsija).

Ymmärsin toki, että kyseessä oli filosofinen suoritus. Kuten juristit tekevät tarvittaessa monimutkaisista asioista yksinkertaisia ja päinvastoin, pystyvät asiansa osaavat filosofit kääntämään asiat päälaelleen yhdellä kynänvedolla.

Siitähän oli runsaasti esimerkkejä tuon ajan orwellilaisessa kielenkäytössä: sota oli rauhaa, orjuus oli vapautta ja niin edelleen. Mutta ajanmukainen jargongi perustui oletukseen, että Neuvostoliitossa on aivan uusi ja täysin erilainen yhteiskuntajärjestelmä ja että sen politiikka maailmassa on ymmärrettävä tältä pohjalta.

Ennen, 1800-luvulla oli kuitenkin toisin. Eihän Neuvostoliittokaan kehdannut ihan avoimesti väittää, että tsaarin ajan politiikka olisi ollut olemukseltaan ihan samaa kuin tämä nykyinen rauhanpolitiikka. Mutta juuri näin, siis Venäjän rauhanomaista olemusta aksioomana pitäen olivat slavofiilit ajatelleet jo 1840-luvulta lähtien, kun heidän toimintansa varsinaisesti alkoi.

Sen jälkeen kun Pjotr Tšaadajev oli julkaissut kuuluisan filosofisen kirjeensä, jossa hän teki jyrkän eron Venäjän ja lännen kulttuurien välille ja väitti, ettei Venäjä ollut saanut kulttuurissa aikaan mitään, vaan ainoastaan huonosti matkinut länttä, nousivat isänmaanystävät niin sanoakseni takajaloilleen.

Asiahan oli päinvastoin niin, selitettiin, että Pietari Suuri oli raiskannut koko Venäjän ylivertaisen kulttuurin yrittäessään länsimaistaa sitä. Pietarin kaupunkikin oli vieras, eurooppalainen elementti Venäjän ruumiissa. Venäjä oli venäläistettävä uudelleen!

Tämän arveltiin olevan mahdollista siksi, että aito venäläisyys oli yhä säilynyt kyläyhteisössä (mir), jonne saksalaisen byrokraatin käsi ei koskaan ulottunut. Kylissä oli Venäjän voima ja näennäisesti köyhä ja kurja musikka oli se henkinen voima, joka lähti suoraan Venäjän sielusta ja jota eurooppalaisuus ei ollut pilannut.

Ohimennen kannattanee todeta, että myös slavofiilinen filosofia oli perusidealtaan saksalaista. Se oli Schellingin, Fichten ja Herderin tapaan kansallishenkeä etsivää ja kansan omaleimaisen persoonallisuuden olettavaa ajattelua. Hegel, joka korosti valtiota, tuli hieman myöhemmin mukaan kuvaan.

Slavofiilisen historiakäsityksen isä oli Sergei Homjakov, jonka melko sekava ja keskeneräinen teos oli joka tapauksessa vaikuttava voima venäläisyyden ytimien tutkimuksessa ja sen ja Euroopan erojen esiin nostamisessa. Myös Aksakovin ja Kirejevskin veljekset kuuluivat tähän slavofiilien sukupolveen. Hieman heille naurettiin, mutta aate ei siitä kukistunut.

Homjakovin mukaan Eurooppa edusti niin sanottua kushilaista eli egyptiläistä prinsiippiä, jolle ovat ominaisia mekaanisuus ja pakko ja sen mukaisesti asioiden hoitaminen väkivallan avulla. Tämä prinsiippi olennoitui muun muassa katolisessa uskonnossa.

 Venäjä taas kuului iranilaisen prinsiipin piiriin ja sille olivat ominaisia vapaus ja väkivallattomuus. Ortodoksinen uskonto tietenkin edusti sitä ja Venäjän historia oli todiste sen kuulumisesta tähän kokonaisuuteen: Venäjällähän ei ollut koskaan kehittynyt ritarilaitosta, jonka perusideana oli juuri väkivalta.

Venäjällä ei myöskään asioita ratkaistu enemmistöpäätöksillä, mikä olisi merkinnyt julkituotua tai piilevää turvautumista väkivaltaan. Sen sijaan oli käytössä konsensuksen, sobornostin periaate. Ihmiset nöyrtyivät totuuden edessä, eivätkä yrittäneet sen sijaan ajaa omaa etuaan kokoamalla enemmistön taakseen ja tekemällä lehmänkauppoja.

Aikoinaan, neuvostokaudella tämä oli kuin kuvaus politbyroon kokouksesta. Julkisuuteen annettujen tietojen mukaan siellä ei äänestetty, vaan hyväksyttiin totuus aina yksimielisesti. Kieltämättä tuo totuuden ja oikeuden löytämisen metodia voitiin pitää ongelmallisena.

Joka tapauksessa oli suorasataan aksiomaattista, että sellainen aatelistasavalta kuin Puola, oli läpeensä länsimaisen hengen saastuttama. Siellähän ns. konfederaatioiden perustaminen ja väkivallalla uhkaaminen oli valtiopäivillä normaalina pidetty tapa ratkaista asioita.

Niinpä naapurit jakoivatkin koko Puolan keskenään. Tämä maailmanhistoriallinen rikos ei jostakin syystä herättänyt slavofiilien moraalista kauhistusta, sen sijaan he nimittelivät Puolaa slaavilaisten kansojen Juudakseksi, joka oli myynyt sielunsa lännelle (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=puolan+valtiop%C3%A4iv%C3%A4t ).

Venäjän historia, toisin kuin Puolan, oli siis väkivallaton. Asia näkyi jo siitä, ettei koko valtiota, väkivallan välinettä, ollut syntynyt venäläisessä yhteisössä: sehän tuotiin sinne lännestä kutsumalla varjagit hallitsemaan. Hallinto oli toki tarpeen ihmisten syntien tähden.

Turmeltumaton venäläinen talonpoika oli itse asiassa aikakauden ainoa todella kristillinen ihminen. Slavofiilit väittivät, ettei hän ollut edes kiinnostunut aineellisesta hyvästä eikä kunnioittanut maallisia arvoja, vaan hengen hedelmiä: Venäjällä arvostettiin enemmän pyhän hullun ryysyjä kuin hovimiehen brokadia.

Näitä lähes kahdensadan vuoden takaisia spekulaatioita voi halutessaan pitää nykypäivän kannalta yhdentekevinä, mutta en usko, että ne olisivat jääneet vailla vaikutusta.

Slavofiiliset ideat ovat välittyneet kautta sukupolvien eteenpäin ja jopa neuvostoaika kummallista kyllä, vahvisti niitä omalla tavallaan. Itse muistan netissä melko äskettäin erään venäläisen patriootin selittäneen, ettei länsimainen ihminen kykene ymmärtämään, miksi matemaatikko Perelman kieltäytyi miljoonan dollarin palkkiosta, jonka olisi saanut ratkaistuaan erään alansa ogelman.

Tässä siis väitettiin, ettei syynä ollut Perelmanin autismi, vaan hänen venäläisyytensä. Tätä kuitenkin sopii epäillä jo sillä perusteella, että Venäjällä on kuin onkin huomattava määrä ihmisiä, joita ei lainkaan kiinnosta kieltäytyä ottamasta vastaan miljoonia ja jopa miljardeja.

Voidaan myös todeta, että itse patriarkka Kirill väitti hiljattain aito slavofiiliseen tapaan, ettei Venäjä ole koskaan kenenkään kimppuun hyökännyt. Tällaiseen väitteeseen uskominen epäilemättä edellyttää jo alan ammattimiehen taitoja tai sitten täydellistä tietämättömyyttä historiasta.

Eikö Venäjä siis olekaan hyökännyt esimerkiksi Ukrainaan? Jos ensin todistelemme itsellemme, ettei koko Ukrainaa ole eikä voikaan olla edes olemassa, pääsemme jo lähelle kaivattua päämäärää. Jos sen lisäksi ajattelemme, etteivät ukrainalaiset, jotka itse asiassa ovat venäläisiä, voi mitenkään taistella venäläisiä vastaan, saamme jo otettua seuraavan askeleen.

Kun Venäjän erikoisoperaatiota kuitenkin koko ajan aseellisesti vastustetaan ja häpeämättömästi sabotoidaan, on tehtävä se johtopäätös, että näin ei tee mikään kansa tai valtio, vaan fasistit, jotka edustavat rikollista ideologiaa.

Venäjän musiikilliseksi symboliksi on jossakin äänestyksessä tarjottu Suuren isänmaallisen sodan aikaista hymniä ”pyhä sota” (ks. https://www.youtube.com/watch?v=LD9ODRqI9xQ ).

Siinä esitetään puhtaimmillaan se näkemys, että Venäjä on kokonaan ja jäännöksettömästi hyvän puolella, kun taas vihollinen -fasistit- edustaa vain pahuutta ja pimeyttä.

Orwell ei liioitellut piirtäessään kuvansa totalitaarisesta yhteiskunnasta. Kommunismin vallitessa sitä yritettiin toden teolla rakentaa, mutta kova todellisuus tuli väliin. Hengen maailmassa asia on toisin. Siellä Venäjä edustaa yhä ikuisesti vapautta ja rauhaa, muut taas aggressiota, väkivaltaa, pimeyttä…

 

12 kommenttia:

  1. "Siellä Venäjä edustaa yhä ikuisesti vapautta ja rauhaa, muut taas aggressiota, väkivaltaa, pimeyttä…"

    Se on se venäläinen totuuskäsitys, jonka sisältöä on hyvin kuvannut Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta ajanmukainen jargongi perustui oletukseen, että Neuvostoliitossa on aivan uusi ja täysin erilainen yhteiskuntajärjestelmä ja että sen politiikka maailmassa on ymmärrettävä tältä pohjalta."

      Aivan samanlaista huttua kuulee nykyään EU:n tienoilta. En rehellisesti sanottuna tiedä pitäisikö paskoa housuun, kuolla tai sokeutua, kun valtakunnalliset "totuusmediat" ihan vakavissaan kirjoittavat, että "EU edustaaa uutta kehitysvaihetta ihmiskunnassa, moraaliin ja ihmisoikeuksiin perustuvaa suurvaltaa.".

      "Se on se venäläinen totuuskäsitys, jonka sisältöä on hyvin kuvannut Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela."

      En käsitä mikä ihmeen järkytys tämä on ihmisille. Pravda = miten asioiden pitäisi olla! Eli ideaali.

      Suomessa törmää "pravdaan" aivan jatkuvasti esimerkiksi maahanmuuton yhteydessä.Minulla on moraalinen velvollisuus uskoa "totuusmedian" väitteet siitä mitä maahanmuutto tarkoittaa vaikka voin lyhyellä kävelyllä omassa kaupunginosassani todeta, että väitteet eivät pidä paikkaansa.

      Poista
    2. "EU edustaaa uutta kehitysvaihetta ihmiskunnassa, moraaliin ja ihmisoikeuksiin perustuvaa suurvaltaa.".

      Eikö se muka ole?

      Poista
    3. "Eikö se muka ole?"

      Tarkemmin ajatellen, onhan se.

      Kyllä utopioita, farisealaisuutta, epädemokraattisia vallankeskityspyrkimyksiä, moralista hasardia, yksinkertaisten hyväksikäyttöä ja juhallisesti tehtyjen "perusopimusten" röyhkeää polkemista on aina maailmassa esiintynyt, mutta ei sentään tässä mittakaavassa.

      Britit eivät tainneet olla ihan väärässä.

      Poista
  2. Olettaisi että käsitteistö liittyy kieleen ja vähän uskonnollinenkin. (Teoriassa vähän sama kuin suomenkielessä leimataan joku sovinistiksi, kapitalistiksi, sosialisti, rasisti, tai oma suosikki sosialistifeminatsi. Teoriassa neekerin voisi niputtaa samaan, mutta suomenkielessä se ei ole alkujaan tarkoittanut halveeraamista tms. vaan lähinnä tummaa ihmistä. Näin ollen kielialueillakin voi olla ajattelussa eroja. Enempi sen sanan kohdalla politikointi tulenee Amerikasta ja heillä nyt teoriassa on asialle syynsä, mutta sieläkin pitäisi sitten ottaa aijempi politiikka huomioon nykyinen sukupolvi ei pitäisi olla vastuussa aijempien virheistä, kuin myös Euroopan aijempi mihin se linkittyy (lähinnä nuo ns.siniveriset monarkiat, suomalaisena tupannee olemaan väliin vaikea sitä hahmottaa mutta olettaisin sen edustavan niitä hyviä tapoja yms. esikuvamaisesti, mitä nykyisten ns. idolien on haastava saavuttaa. Yhdessä sukupolvessa ei kiritä kiinni vuosisatojen traditioita).
    Jos vaikka vertaa Martti Luther Kingin puheeseen: vaikka kulkisin kuolleiden laaksossa en tuntisi pelkoa koska tiedän sinun olevan kanssani.
    Kun taas aivot toiminee kielellä (Lutherin teksti englannilla menisi osalta ohi, se kun ei kumminkaan ole suomalaisten äidinkieli) ja venäjänkieli ei tuosta lähtene. Itse kun en venäjää taida niin ymmärrys asioista tulee joko suomennoksista venäjän taitoisilta ystäviltä. Englanninkieli on vaihtoehto, mutta siinä on ain riski poliittiseen propagandaan, niin voinneehan tuon lukea mutta tarkistaisin kyllä asian.
    Tarpeeksi hyvä puhuja saa yleensä kannattajia, siinä kai tuo runousoppi auttaisi ymmärtämään. Mutta olettaisi että ymmärtääkseen nuo kielelliset hienoudet yms. Pitäisi vähintään olla kasvanut kyseisessä kulttuurissa tai ainakin jonkin aikaa sielä elänyt. Sitten jos on murre-eroja olettaisi sen teoriassa vaikuttavan mahdolliseen ymmärrykseen. Mutta sitten jos katsonee nykyisiä medialaitteita ja niiden vaikutetta niin kielellinen vaikute voisi sanoa olevan tasapäistävä tai massakulttuurimainen tai vähintäänkin antavan sellaisen kuvan.

    VastaaPoista
  3. Venäjän historia ,on ollut valloitus sotia Tyynenmeren rantaan asti.

    VastaaPoista
  4. "Slavofiiliset ideat ovat välittyneet kautta sukupolvien eteenpäin ja jopa neuvostoaika kummallista kyllä, vahvisti niitä omalla tavallaan. Itse muistan netissä melko äskettäin erään venäläisen patriootin selittäneen, ettei länsimainen ihminen kykene ymmärtämään, miksi matemaatikko Perelman kieltäytyi miljoonan dollarin palkkiosta, jonka olisi saanut ratkaistuaan erään alansa ogelman."

    "Tässä siis väitettiin, ettei syynä ollut Perelmanin autismi, vaan hänen venäläisyytensä. Tätä kuitenkin sopii epäillä jo sillä perusteella, että Venäjällä on kuin onkin huomattava määrä ihmisiä, joita ei lainkaan kiinnosta kieltäytyä ottamasta vastaan miljoonia ja jopa miljardeja."

    Muistan, kun venäläinen proffani (ja työtoverini) näytti minulle uutisen Perelmanin saamasta palkinnosta, mistä hän kuitenkin kieltäytyi.

    Perelman hahmotteli Poincarén otaksuman (ja laajemman geometrisointiotaksuman) todistuksen pääpiirteet, joita muut sitten myöhemmin täydensivät yksityiskohdilla.

    Yleensä puhutaan Poincarén konjektuurista.

    Sikäli kuin tiedän, niin Perelman kieltäytyi mitalista ja rahoista, koska yhdysvaltalaista Richard Hamiltonia, jonka tuloksiin Perelmanin tulos (tulokset) pohjautui(vat), ei palkittu.

    En ole tietoinen Perelmanin autismista. En usko, että venäläisyydellä on osuutta kieltäytymiseen.

    Perelman ei ole tyypillinen venäläinen sukunimi. Hän kuulemma elää äitinsä kanssa. Kun katsoo hänen olemustaan, niin se näyttää aika räjähtäneeltä.

    M

    VastaaPoista
  5. No, kyseessähän on tietenkin juutalainen nimi. Jos hänessä jotakin tyypillistä on niin se liittyy autismin kirjoon.

    VastaaPoista
  6. "No, kyseessähän on tietenkin juutalainen nimi. Jos hänessä jotakin tyypillistä on niin se liittyy autismin kirjoon."

    Hän on juutalainen taustaltaan, mutta kuulemma ateisti nykyään.

    Minä en tiedä, onko hänellä autismia, sillä sen minkä tiedän autismista, niin monet autistit ovat usein huonoja abstraktissa matematiikassa, mutta hyviä numeerisissa laskuissa. Ja Perelmanin tulokset ovat enemmän abstraktisia kuin numeerisia.

    Ja korostan, että en tunne autismikirjon häiriöitä. Olen kuullut, että monet autistit ovat ateisteja, mutta niin ovat myös monet tieteenharjoittajat, joilla sitä ei ole. Ja hänellä on ollut sosiaalista elämää ja ystäviä.

    Jos minun pitää arvata, niin sanon, että hän on enemmän erikoinen kuin autistinen.

    M

    VastaaPoista
  7. No, enhän minäkään tässä halua lääkäriksi ruveta. Joka tapauksessa autisteille tyypillistä on usein ylenmääräinen suojautuminen ulkopuolisilta häiriöiltä, mikä ilmenee esimerkiksi kuulosuojainten käytössä. Perelmanhan kieltäytyi kontakteista reportterien kanssa ja valitti, että sienien keruu häiriintyi. Mitä tulee autistien kykyihin abstraktin ajattelun alalla, tulee mieleen Wittgenstein, myös autistiksi luokiteltu, jonka ajattelu ei nyt taida ihan tavallista aritmetiikkaa olla. Mitä taas tulee siihen, että Perelmanin erikoisuus selitetään sillä, että hän on venäläinen, on väite palkästään hullunkurinen.

    VastaaPoista
  8. "No, enhän minäkään tässä halua lääkäriksi ruveta. Joka tapauksessa autisteille tyypillistä on usein ylenmääräinen suojautuminen ulkopuolisilta häiriöiltä, mikä ilmenee esimerkiksi kuulosuojainten käytössä. Perelmanhan kieltäytyi kontakteista reportterien kanssa ja valitti, että sienien keruu häiriintyi. Mitä tulee autistien kykyihin abstraktin ajattelun alalla, tulee mieleen Wittgenstein, myös autistiksi luokiteltu, jonka ajattelu ei nyt taida ihan tavallista aritmetiikkaa olla."

    Voi tietenkin olla, että Perelman on autisti tai hänellä on autistisia piirteitä, mutta en ole lukenut enkä kuullut, että hänet olisi diagnosoitu autistiksi.

    Sen tiedän, että Wittgenstein, jolla oli myös juutalainen tausta, saattoi olla omituinen. Ehkä hänkin oli autisti tai hänellä oli autistisia piirteitä.

    "Mitä taas tulee siihen, että Perelmanin erikoisuus selitetään sillä, että hän on venäläinen, on väite palkästään hullunkurinen."

    Siltä vaikuttaa.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wittgensteinin autismi on kyllä nykyinen perusoletus. Tuskin kuitenkaan lääkärin tekemä diagnoosi.

      Poista

Kirjoita nimellä.