Aikansa nainen

 

Lihallisuuden maailma

 

Guy de Maupassant. Suuret kertomukset. Otava 1970, 270 s.

 

Muistan, kuinka joskus 1980-luvulla sain kunnian kyyditä kleinbussillani suurta venäläistä kirjailijaa Vasili Belovia, joka halusi tutustua Kymenlaakson talonpoikaistaloihin. Perestroikan myötä myös venäläinen talonpoika vapautuisi ja kannatti ottaa oppia siitä, miten vapaat talonpojat elivät Suomessa.

Muistoksi miellyttävästä päivästä kirjailija jätti teoksensa ”Kaikki on vielä edessäpäin” (Vsjo vperedi), jonka luin suurella mielenkiinnolla.

Itse asiassa tuosta kirjasta tuli eräänlainen Belovin tavaramerkki, joka leimasi hänet edistyksellisen yleisön silmissä. Kirjassa kuvataan neuvostoliittolaisen delegaation matkaa Ranskaan, porvarillisen rappion tyyssijoille, jonka ytimessä on Place Pigalle (Belovilla Platz Pigalle), kaupallisen seksin keskus.

Kirja leimattiin edistyspiireissä naiiviksi, mitä se varmaan olikin, mutta tuskinpa se kuitenkaan oli tekopyhä. Esifreudilaisen neuvostokulttuurin ja läntisen pornokulttuurin välillä oli kuin olikin syvä kuilu, joka nyttemmin on tasoittunut. Belov kohtasi sen ja kuvasi sitä kirjassaan.

Jo 1800-luvulla Ranska oli opittu muualla maailmassa tuntemaan kevytmielisyyden (mitä se sitten onkin), vapaan seksin ja vapaa-ajattelun keskuksena. Tämä maine syntyi nimenomaan Kolmannen tasavallan aikana eli Saksan-Ranskan sodan (1870-1871) jälkeen. Sitä aikaa kuvaa novelleissaan myös Maupassant, jolla lienee ollut omat ansionsakin tämän Ranskan uuden maineen hankkimisessa. Hänen teoksiaan jopa kiellettiin säädyttöminä itse Ranskassakin.

Tämän käsillä olevan kokoelman teemoihin ei juuri lainkaan kuulu ruoka, mutta kyllä sen sijaan seksi, tai tarkemmin sanoen naiset seksin monopolin haltijoina.

Valkoinen mies ei tuohon aikaan ollut vielä vapauttanut naista loputtomien lapsivuoteiden ja tuottamattoman, mutta välttämättömän kotityön kahleista ja naisten todelliset mahdollisuudet päteä yhteiskunnassa liittyivät siihen, miten he pystyivät käyttämään hyväkseen miehiä, joiden hallussa taloudelliset resurssit yleensä olivat, poikkeuksia lukuun ottamatta.

Mutta naisilla oli omat resurssinsa, eivätkä ne olleet vähäpätöiset. Avioliittomarkkinoilla vaihtoivat suuromaisuudet omistajaa ja avioliiton ulkopuolelle kehittyneet seksin tai vapaan rakkauden markkinat olivat Ranskassa poikkeuksellisen laajat ja enemmän tai vähemmän julkiset.

Näissä Maupassantin novelleissa seksuaalisuus esiintyy enimmäkseen vastustamattomana luonnonvoimana, joka tuhoaa milloin onnettoman rakastajan, milloin viattoman lapsen, joka pahaksi onnekseen sattuu olemaan alasti uimassa himoissaan kärvistelevän kylän määrin saapuessa paikalle.

Kirjassa kuvataan myös avoimesti lesbolaisuudellaan briljeeraavaa ryhmää, joka viis veisaa yleisestä paheksunnasta ja saa sekä paheksujansa että myös puolustajansa.

Muuan naiskohtalo liittyy ajan loputtomiin raskauksiin, jotka eivät enää olisi olleet välttämättömiä. Tässä tapauksessa mustasukkainen mies vain haluaa tärvellä vaimonsa kauneuden, jonka hän pelkää houkuttelevan muita miehiä. Ovela juoni tekee tyrannin pyrkimykset tyhjiksi.

Eräs novelli liittyy ilotaloon, jota pidetään Normandiassa. Siellä sellaista ei paheksuta ja monet kylän miehet saapuvat säännöllisesti ja jopa päivittäin viettämään aikaa tyttöjen kanssa. Seksistä ilmeisesti sovitaan aina tapaus kerrallaan ja se edellyttää jonkin sortin viettelemistä.

Ilotalon naiset tekevät yhdessä retken juhliakseen erään tytön konfirmaatiota ja onnistuvat tulemaan katsojien silmissä hurskaan rituaalin todellisiksi symboleiksi ja kristillisten hyveiden olennoitumiksi. Tunnelmasta tulee poikkeuksellisen harras.

Tuon ajan erikoisuuksiin liittyy myös se tuhlaus, joka syntyi tunnettujen, julkisuudessa loistavien naisten ympärille, kun ökyrikkaat yrittivät parhaansa mukaan päästä suurten diivojen suosioon.

Toki monella hyvällä aviomiehellä oli rakastajatar, jonka olemassaolo voitiin tietää, mutta josta ei sopinut puhua. Avioliiton pyhyyttä varottiin kuitenkin Ranskassa loukkaamasta, vaikka esimerkiksi meillä pohjolassa ajatus omantunnon avioliitosta sai yhä suurempaa suosiota. Lienee johtunut kaikenkarvaisista ibseneistä ja muista muotikirjailijoista.

Tässä kirjassa lukija joutuu päättelemään, että muuan isän rakastajatar periytyy pojalle.

Mielestäni sangen kiinnostavia ovat kuvaukset niistä naisista, jotka hullaannuttivat tuon ajan miehiä. Kuten jo Maupassantin Rasvapallossa, heidän yleinen piirteensä oli lihavuus: Muodoiltaan riittävän pyöreät naiset tulivat sinne näyttämään itseään ja hankkimaan asiakkaita. Ja toiset naiset, jotka olivat paisuttaneet ja pönkittäneet itseään pumpulilla ja vietereillä, kohentaneet muotojaan sieltä ja tasoittaneet täältä, katselevat ynseinä ja halveksien pulikoivia sisariaan.

Toinen kuvaus kertoo ilotalon vetonaulasta: Hän aloitti Rosa Räpätädistä, jonka hameen alta tuli esiin muodoton möhkäle, aivan pyöreä ja nilkaton, oikea makkarajaka, kuten Rafaele sanoi. Fernande sai kohteliaisuuksia kauppamatkustajalta, joka ihastui hänen mahtaviin pylväisiinsä. Kauniin juutalaistytön laihoilla säärillä oli vähemmän menestystä.

Mitäpä sanoakaan. Mieleen tulee se sadan vuoden takainen mainos, jossa kerrotaan, että laihuus on rumaa ja luvataan myydä ainetta, jolla nainen pystyy lihottamaan itsensä.

Ja miten lauletaankaan vanhassa laulussa: Kaks on pojalla ystävää, se lihava ja se laiha. -Ostan litran lämmintä maitoo, lämmintä maitoo, lämmintä maitoo, ostan litran lämmintä maitoo ja lihotan sen laihan.

Kauneushan ei ole kiinni laihuudesta eikä lihavuudesta. Se on katsojan  silmissä ja mitä naiskauneuteen tulee, mieskatsojan silmät näkevät aina sen, mitä vuosimiljoonien evoluutio on opettanut ne näkemään: laihuus on kuin onkin rumaa ja runsaat muodot naisellisia ja puoleensa vetäviä.

Kun nyt toki olemme hiukan muutakin kuin seksuaaliolentoja, saattavat muut asiat jättää lihalliset avut varjoonsa, mutta niiden kieltäminen ei ole mahdollista.

Ranskan kolmannen tasavallan aika antoi kerran maailmassa äänen niille miljoonille miehille, jotka tiesivät, että sukupuolivietti on voittamaton luonnonvoima.

1900-luvun lopussa näyttää syntyneen merkittävä vastareaktio, joka ilmeni esimerkiksi Leo Tolstoin seksuaalikielteisyydessä. Meillä julkaistiin erityinen Puritas-kirjaston nimellä tunnettu kirjasarja, joka ihannoi sukupuolista puhtautta ja muun muassa varoitteli itsesaastutuksen tuottamista kauheista seurauksista.

Venäjällä seksuaalisuuden vapautuminen alkoi pian vallankumouksen jälkeen, mutta se tukahdutettiin julkisuudessa taas 1930-luvun ”suuressa perääntymisessä” ja perestroikan aikana tuo kuuluisa syntinen Ranska oli myös Vasili Beloville, aikansa kirjallisuuden mestarille, hirvittävä synnin pesä. Uskonnon kanssa ei tällä asialla ollut mitään tekemistä.