tiistai 2. elokuuta 2022

Soljanka eli seljanka

 

Lihaseljanka

 

Huomasin tässä joku päivä, että venäläistä meetvurstia oli kovasti tarjouksessa. Ilmeisesti isänmaallisista tai vastaavista syistä sitä oli jätetty ostamatta ja se alkoi lähestyä kaukaista vanhenemispäiväänsä. Myrttisen venäläisten suolakurkkujen en huomannut olevan alennuksessa ja ehkä se johtui siitä, että niiden nimenä on vain valkosipulikurkut.

Joka tapauksessa meetvurstia siunaantui niin paljon, ettei sen syöminen yhden hengen voimin leivän päällä tuntunut oikein houkuttelevalta. Niinpä tuli mieleen tehdä seljankaa. Sehän sopii erityisen hyvin kesään, kun tarvitaan suolaista. Sopiihan se talveenkin, kun pitää lämmitellä. Keiton nimihän on oikeastaan soljanka, mikä viittaa juuri tähän suolaisuuteen.

Soljankassa tärkein osa ovat savustetut ainekset, kala tai liha. Kunnolla savustettua siankylkeä tuskin saa valmiina paketista, mitta peremmin kyllä hallista.

Aineksia meni seuraavasti, mikäli oikein muistan:

 

200-300 g. savustettua siankylkeä

200 g. meetvurstia

10 perunaa

2 porkkanaa

2 sipulia

1 suolakurkku

2-4 valkosipulin kynttä

3-4 rkl tomaattipyreetä

10 kalamata-oliivia

2-3 siivua sitruunaa

pippuria

laakerilehteä

vettä (noin 1,5 l.)

Ainekset leikataan pieniksi palasiksi ja annetaan vaikkapa ensin lihojen antaa makunsa. Sitten kypsytetään porkkanat ja perunat, sotketaan sekaan tomaattipyree ja viimeiseksi lisätään suolakurkku ja pannaan pinnalle kellumaan pari sitruunansiivua. Tämän kanssa tietenkin ruisleipää ja reilu annos smetanaa.

Jopa on ravitseva ja maukas keitto!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kieltämättä maukkaalta, pitääpä kokeilla. Ei tuota ehkä kärsi yhtä kertaa useammin kesässä, jos on korkeita arvoja.

    Saisiko samoilla lämpimillä kalaseljankan reseptin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lihan asemesta kalaa ja erityisesti savukalaa. Esim. lohta ja kylmäsavulohta puolet ja puolet. Tomaattipyree, oliivit ja sitruuuna ym. samaan tapaan. Taisin jopa panna lisäksi liemikuution, kuten muuten myös lihaseljankaan mutta se on makuasia. Aika tuhti se makuon joka tapauksessa.

      Poista
  2. Todistuspuheenvuoro: Tein. Maukasta oli, joskin ehkä jopa liiankin ravitsevaa!

    VastaaPoista
  3. Aika tuhtia syötävää. Viipurissa joku vuosi sitten helteellä tilasin kylmää seljankaa - fiksu ruoka - ei kotimaassa ole näkynyt - en tiedä onko keitto-ohjeissa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.