perjantai 5. elokuuta 2022

Valtiotakin tarvitaan

 

Pyhä valtio

 

Valtio, etenkin Euroopassa, on tietenkin ollut palvonnan kohde monille ihmisille jo iät ja ajat. Keskeisen tärkeäksihän suomalaisen valtion luominen ja puolustaminen on meilläkin ymmärretty hamasta Snellmanista lähtien.

Mutta valtioita on monenlaisia, on sivistysideologiaan nojaava kansallisvaltio, on suvereenisuuttaan eli vapauttaan kaikesta moraalista korostava imperialistinen valtio, on nykyaikainen sosiaalivaltio, on roistovaltio ja niin edelleen.

Tässä matoisessa maailmassa oma valtio on välttämättömyys niille kansoille, jotka eivät tyydy tulemaan sorretuiksi ja käytetyiksi toisten kansojen välikappaleena ja astinlautana. Valtion itsenäisyyden tuhoaminen ja sen liittäminen toiseen valtioon on yleensä ymmärretty hyvin suureksi rikokseksi, sikäli kuin sitä ei ole nostettu suuren hallitsijan ansioluettelon helmeksi.

Joka tapauksessa uuden ajan historian kuuluisimpia ilkitöitä oli Puolan hävittäminen naapurisuurvaltojen Preussin, Venäjän ja Itävallan yhteistoimin. Eivät puolalaiset antaneet tämän vastustelematta tapahtua, mutta heidän oma valtionsa oli sen verran heikko, ettei vastarinta auttanut.

Sen jälkeen Puolasta tuli kapinallisuuden symboli. Puolan jakojen ajan taisteluita seurasi Napoleonin Venäjän retki, jota hän itse nimitti toiseksi Puolan sodaksi. Siinä oli mukana hyvin huomattava puolalainen sotavoima. Myöhemmät Puolan kapinat 1830-1831 ja 1863-1864 kukistettiin ja viimein koko Puolan nimi pyyhittiin kartalta ja sen kielen virallinen käyttäminen kiellettiin Venäjällä. Oli muka olemassa vain venäjän murre eikä kieltä.

Yli sata vuotta Puola sitten oli kansakunta ilman valtiota, kunnes ensimmäinen maailmansota avasi sillekin portit pois kansojen vankilasta.

Ilo jäi kuitekin lyhytaikaiseksi, sillä Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat Puolan vielä neljännen kerran vuonna 1939. Niin sanotun ”raja- ja ystävyyssopimuksen” johdosta pitämässään puheessa 28.9.1939 Molotov ylisti tuota tihutyötä ja selitti, ettei ”entisen Puolan”, tuon ”Versailles’n rujon lapsen” palauttamisesta ollut mitään toiveita. Siitä takeena oli kahden maailman vahvimman sotilasvallan, Neuvostoliiton ja Saksan päätös.

On selvää, ettei Puolan valtiollisuutta ollut tarkoitus palauttaa missään muodossa. Neuvostoliitto sai siitä lähinnä valkovenäläisiä ja ukrainalaisia alueita, jotka liitettiin asianmukaisiin neuvostotasavaltoihin. Puolan älymystö murhattiin Katynissa ja jopa sen kommunistipuolue tuhottiin. Saksalaisesta Puolasta tehtiin ”kenraalikuvernementti”. Finis Poloniae!

Tällainen oli aika karua suhtautumista puolalaisten näkökulmasta ja se kannattaa pitää yhä mielessä, kun maiden suhteita tarkastellaan.

Puolan ylösnousemuksen välttämättömänä ehtona oli sitten Neuvostoliiton ja länsivaltojen liitto, jonka puitteissa sen oli pakko päästä tapahtumaan edes jonkinlaisen säädyllisyyden säilyttämiseksi. Tunnetustihan Puolasta riitti kädenvääntöä Stalinin ja Churchillin välillä. Jälkimmäisen oli pakko tehdä myönnytyksiä, mutta puolalaiset saivat kuin saivatkin valtionsa, joka aikansa oli kommunistien hallitsema.

Puolalla on todella kokemusta valtiollisuuden puutteen aiheuttamista ongelmista. Sillä oli ikäviä naapureita molemmin puolin, toisaalla veljeskansaksi tyrkyttäytyvä Venäjä ja toisaalla ylimielinen ja laajenemishaluinen Saksa, jota Nikolai Bakunin kutsui nimellä ”ruoskasaksalainen imperiumi”. Sen palvelijat, preussilaiset upseerit olivat luonteeltaan orjia ja kutsumukseltaan pyöveleitä, mikäli nyt oikein muistan Bakunin käyttämää ilmausta.

Putinin nykyinen ideologia on valtion palvontaa, etatismia, joka kohdistuu vain ja ainoastaan Venäjän imperiumiin. Muut valtiot, ainakin sikäli kuin ne sijaitsevat myyttisen kuivan maan imperiumin alueella eli suunnilleen entisessä Neuvostoliitossa, ovat sen kilpailijoita, eräänlaisia epäjumalia, joilla ei ole olemassaolon oikeutta.

Puolaa ei kukaan ilmeisesti enää kehtaa selittää keinotekoiseksi valtioksi mutta nyt vuorossa on Ukraina, jonka asema on analoginen 1800-luvun Puolan kanssa.

1800-luvun merkittäviä virtauksia oli anarkismi, joka halusi ratkaista koko valtioiden väkivaltaisen luonteen ja pienten kansojen sorron ongelman hävittämällä koko valtion.

Se taitaa jäädä ainaiseksi tekemättä, mutta voi olla kiinnostavaa nähdä, miten asiat siitäkin näkökulmasta näyttivät. Näissä merkeissä taas yksi kesän uusinta:

Torstai 27. joulukuuta 2018

Valtion olemus

 

Musertakaa se inhotus!

 

Otsikkohan on tunnetusti Voltairelta, joka inhosi klerikalismia ja kirkkoa. Tuo tunnus on epäilemättä nytkin mitä ajankohtaisin Euroopan etelä- ja itäpuolisilla alueilla, jossa uskonto ja pappisvalta on luultavasti suurin este kansojen normaalille kehitykselle. Mutta tässä on nyt puhe eri asiasta.

Kuten tunnettua, V.V. Putin on hyvin voimakkaasti korostanut Venäjän valtion ensisijaisuutta solidaarisuuden kohteena ja identiteetin lähteenä. Siinä samalla hän on vedonnut suuriin menneisyyden auktoriteetteihin aina Puškinia myöten.

Etatismilla onkin Venäjän historiassa ollut hyvin keskeinen rooli. Kaikkien imperiumin kansojen eliitit saatiin mukaan palvelemaan yhteistä Venäjän valtiota ja sotilaiden komentaminen sen palvelukseen oli sen jälkeen rutiiniasia.

Mutta olihan niitä vastavoimiakin. Mihail Bakunin oli yksi johdonmukaisimmista Venäjän imperiumin ja koko Venäjän valtion vihollisista.

Hän toi asian selkäesti esille myös puheessaan Kansainvälisen rauhan ja vapauden liiton kongressissa Bernissä vuonna 1868. Läsnä oli muitakin kuin vallankumouksellisia, muun muassa John Stuart Mill.

Puheessaan Bakunin julisti, että vallankumouksellisten ensimmäinen tehtävä oli Venäjän imperiumin hajottaminen.

Isovenäläinen kansa, joka oli slaavilaisten ja suomalaisten kansojen risteytymä, käsitti vain 35 miljoonaa imperiumin asukkaista. Vähävenäläisiä oli 15 miljoonaa (mikäli Galitsian rusiinit laskettiin mukaan) ja valkovenäläisiä 4 miljoonaa.

Sen lisäksi tuli erinäisiä reuna-alueita. Baltian provinssit, joita tuohon aikaan haluttiin Saksassa esittää saksalaisina, olivat itse asiassa suomalaisten ja latvialaisten asuttamia, saksalaisia oli siellä vain kaksisataatuhatta 2,8 miljoonasta asukkaasta eli yksi neljästoista osa.

Huomaamme, että Venäjän väestöräjähdys oli vielä meneillään ja sen väkiluku oli vielä pieni osa siitä, mitä tuleman piti. Mutta sama se oli muuallakin Euroopassa.

Kaikille näille kansoille piti antaa vapaus erota ja sitten yhdistyä joidenkin muiden kanssa, mikäli halusivat. Ehkäpä esimerkiksi vähä- ja valkovenäläiset halusivat liittoa Puolan kanssa. Suomi oli myös vapautettava, julisti suuri vallankumouksellinen, joka tiettävästi pistäytyi myös Suomessa tutkimassa tilannetta.

Bakuninin harmiksi Suomessa ei ollut havaittavissa mitään merkkejä sorretun kansan halusta irtautua imperiumista, kerrotaan.

Joka tapauksessa kaiken pahan alku ja juuri oli Bakuninin mielestä valtiossa. Asia oli yksinkertaisesti niin, että valtion tarpeet ja pyrkimykset olivat diametraalisesti vastakkaisia ihmisyksilön tarpeille ja pyrkimyksille. Hyvä valtio voisi olla vain valtio ilman valtaa, julisti Bakunin mutta mitäpä sellainen olisi muuta kuin contradictio in adjecto, ymmärsi kuulija. Ja silläkin olisi aina pahat mielessä…

Tähän saakka kaikki hyvin. Puolan kapina oli tuoreessa muistissa ja kaikki länsi-Euroopan kansat olivat valmiita taputtamaan sille, että tuo kansa vapautuisi siitä väkivaltaisesta sorrosta, jota siihen kohdistettiin, jopa peräti itse vapauttajatsaarin toimesta.

Mutta entäpä saksalaisten sortamat kansat? Bakunin sattui olemaan suuri saksalaisuuden vihaaja, jonka tilillä on muutamia herkullisia kiteytyksiä saksalaisuuden olemuksesta. Nehän näyttivät aivan sisäistäneen valtiollisen ajattelun, nuo saksalaiset.

Joka tapauksessa siis: mitä mieltä saksalaiset toverit nyt olivat siitä, että myös saksalaisten hallitsemat kansat, Puolan, Sleesian, Böömin, Määrin, Fiumen ja Slesvigin alueilla saisivat vapaasti järjestää olonsa?

En tiedä, mitä vastattiin, mutta tunnetusti Bakuninin suhteet Marxiin ja Engelsiin noihin aikoihin kärjistyivät, mikä johti ensimmäisen internationalen hajoamiseen.

Venäjällä oli valtionvastaisuus aina ollut kehittynyttä, väitti Bakunin. Sen historia oli yhtä talonpoikaiskapinoiden historiaa. Se suuntautui tilanherroja, virkamiehiä ja kirkkoa vastaan.

Kun tähän saattoi huomauttaa, että Venäjän kansa palvoi tsaariaan, totesi Bakunin, että kyseessä oli vain suuri väärinkäsitys. Tsaaria palvottiin siksi, että häntä pidettiin noiden sortajien vastavoimana eikä ymmärretty hänen palvelevan samaa asiaa.

Pietari Suuri oli imperiumin luoja, ja hän ymmärsi, että tätä tehtävää varten oli välttämätöntä luoda byrokratian järjestelmä. Juuri hän loikin sen kauhistuttavan (чудовищную) byrokratian, joka yhä sorti ja kuristi kansaa.

Sivumennen sanoen, sanalla byrokratia on Venäjällä aivan oma kaikunsa, kuten on myös sanalla hallinto (administratsija). Ne viittaavat mielivaltaan.

Dostojevski mainitsee Riivaajissa jopa käsitteen byrokraattinen riemu (административный восторг). Sen valtaan saattaa joutua kaikkein vähäpätöisin suuren valtion edustaja, joka huomaa saaneensa tilaisuuden kiduttaa ja nöyryyttää kanssaihmisiään…

Aleksandr Puškinillakin on ironinen rivi: kolležnyi registrator, potštovoi stantsii diktator…

Siis arvoasteluettelon alimman arvon haltija on omalla asemapaikallaan yhtä ylhäinen hallitsija kuin muinaisessa Roomassa oli se henkilö, jolle senaatti väliaikaisesti luovutti rajattoman vallan.

Tähän hallinnollisen riemun ilmiöön törmäsi vielä usein Neuvostoliitossa, mutta nyt se näyttää jo siirtyneen ainakin enimmäkseen joillekin hyvin harvoille reuna-alueille. Vartiopalveluksessahan on järjen käyttö perinteisesti kaikkialla kiellettyä ja siellä perinne yhä kukoistaa.

Yhtä kaikki, Bakuninin sammumaton viha kaikkea valtiollisuutta ja byrokraattisuutta kohtaan lienee löytänyt tiettyä tukea Venäjän kansanomaisista asenteista. Neuvostoaikanahan sanottiin, että venäläiset ovat maailman anarkistisin kanssa, toisin kuin yleisesti luultiin. Tuota anarkiaa vain sitten yritettiin hallita loputtomilla säännöksillä ja kontrollilla.

Saksalaisten kanssa oli ehkä pahemmin, sillä he olivat, ainakin kaunokirjallisuuden todistuksen mukaan, sisäistäneet valtiollisen kurin ja ajattelutavan.

Mutta se siitä. Bakunin väitti, että Venäjää ja muita kansoja oli tullut tavaksi mitata eri mitoilla. Villinä ja barbaarisena pidetty Venäjä (Puolan kapina) vain teki avoimen kyynisesti sen, minkä länsimaat peittivät tekohurskauden kaapuun.

Bakuninin puhe on kiinnostava sikäli, että se porautuu juuri siihen kohtaan, jota Venäjällä tuohon aikaan pidettiin keskeisenä asiana ja pidetään edelleenkin: valtio ja sen etu.

Tuon ajan Euroopassa, jossa Bismarckin reaalipolitiikka saneli tahdin, oltiin kyllä epäilemättä hyvin suuressa määrin samalla kannalla.

Onko tilanne nyt muuttunut ja missä suhteessa ja miksi?

Sen voi ainakin todeta, että tuon ajan valtio oli ennen muuta sotakone, väkivaltakoneisto. Sosiaalivaltiosta ei kukaan liene kuullutkaan.

Nythän asiat ovat muuttuneet ja kansa alkaa myös Venäjällä pian napista, mikäli sen maksamat verorahat sijoitetaan kovin yksipuolisesti sotalaitokseen eikä esimerkiksi eläkkeisiin ja muihin sosiaalietuuksiin.

 

13 kommenttia:

  1. Kun Saksa hyökkäsi Puolaan syksyllä -39, ja Ranska ja Englanti julistivat Saksalle sodan, niin miksi em. maat eivät julistaneet Neuvostoliitolle sotaa, vaikka se hyökkäsi kahta viikkoa myöhemmin samalla tavalla Puolaan ja teki kauhistuttavia rikoksia? Mannerhein taisi muistelmissaan todeta, että toinen maailmansota oli Stalinin ja Churchillin sota ja näiden herrojen suunnitelmat olivat yhtä rikollisia kuin Hitlerin.

    Churchill vihasi Saksaa koko elämänsä ajan Englannin pahimpana taloudellisena ja sotilaallisena uhkana, ja se piti hoitaa pois päiviltä! Stalin ajatteli suunnilleen samalla tavalla ja Hitlerin hyökkäys Puolaan tuli heille kuin taivaan lahjana.

    Eihän puolalaiset tyhmiä ole. Jo 70-luvulla keskustelin muutamien puolalaisten muusikoiden kanssa ja he totesivat sarkastisesti, että he vihaavat Venäjää ja Saksaa yhtä paljon.

    Voidaan ajatella joltakin osin, että länsi pelasi peliään Puolan kustannuksella? Pienten maiden kohtalona on aina ollut pelinappulan asema isompien suunnitelmissa, eikä kaikki suinkaan ole niin suoraviivaisen selkeää, kuin meille halutaan uskotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta suhteesta on se vanha vitsi, että 1930-luvulla Stalin, Hitler ja Puolan Pilzudski saivat esittää jumalalle yhden toivomuksen. Hitler toivoi NL:n täydellistä tuhoamista, Stalin puolestaan Saksan. Pilzudski - kupillisen kahvia.

      Kieltämättä jotain ironista siinä oli, että kolmen suuren konferenssissa maailmansodan casus belli Puola jäi Neuvostiliiton etupiiriin, kylläkin "itsenäisyytensä" säilyttäen. Stalin oli nimenomaisesti tehnyt Churchillille ja Rooseveltille selväksi, ettei NL voi hyväksyä sille vihamielistä Puolaa. Tämä kokemus on pikkumaiden syytä pitää muistissa; meidänkin kun hehkutetaan sitä miten auliisti USA puoltaa Suomen NATO-jäsenyyttä. Tällä en tarkoita sitä, ettei jäsenyys näissä olosuhteissa olisi meille hyväksi, se on vähiten huono vaihtoehto valitavina olevista (vrt kevät 1940).

      Poista
    2. Veli todistaa väkevästi ja hyvin.

      Poista
  2. "Puolan hävittäminen naapurisuurvaltojen Preussin, Venäjän ja Itävallan yhteistoimin. Eivät puolalaiset antaneet tämän vastustelematta tapahtua, mutta heidän oma valtionsa oli sen verran heikko..."

    Joka haluaa ymmärtää syyn tähän lukekoon P. Englundin kirjan Voittamaton. Se kuvaa miten keskiajan suurvalta jäi kehityksessä jälkeen. Toki myös ympäristö muuttui: Puolan naapureiksi nousivat mahtavat Preussi ja Pietari Suuren Venäjä.

    VastaaPoista
  3. Bakunin: Kirje suomalaisille isänmaanystäville, Tukholma 25. huhtikuuta 1863:
    Alkulause on hyvä tiivistys tämän anarkistin aikeista ja opeista
    ”Olen vakuuttunut, että meidän kaikkien on tullut aika päästä keskenämme yhteisymmärrykseen.(2) Meillä ei edes ole aikaa hukattavaksi, sillä tapahtumat etenevät häkellyttävän nopeasti ja meillä on töin tuskin aikaa sopia yhteistoiminnasta ja valmistautua. Ja yhteistoimintaan meidän tulee ryhtyä, sillä etumme ovat samat. Te tahdotte, Hyvät Herrat, isänmaanne vapautta ja täyttä itsenäisyyttä. Myös me tahdomme sitä, täysin vilpittömästi, tunnustaessamme Suomelle kiistämättömän oikeuden päättää itse omista asioistaan, oikeuden erota Venäjän keisarikunnasta, joko pysyäkseen yksin, riippumattomana kaikista naapureistaan tai liittyäkseen haluamaansa poliittiseen järjestelmään. Tämän oikeuden tunnustaminen on meille looginen välttämättömyys, koska periaatteemme on vapauden periaate äärimmäisyyksiin asti, täyden vapauden, ehdoitta ja tinkimättä; se on jopa enemmän kuin looginen seuraus, se on tilanteen sanelema välttämättömyys: meistä itsestämme ei voi koskaan tulla vapaita niin kauan kuin Venäjän keisarikunnaksi nimitetty sentralistinen ja väkivaltainen instituutio on olemassa. Me inhoamme syvästi ja perusteellisesti tätä järjestelmää, joka on kahlinnut meidät tehdäkseen meistä valloituksen välineen -tätä järjestelmää, jonka uhreja me Teidän laillanne olemme ja jonka vallasta emme voi päästä vapaiksi vapauttamatta siitä myös teitä. Tämän väkivaltaisen keisarivallan kaataminen ja täydellinen hävittäminen, keisarivallan, jota kutsutaan venäläiseksi, vaikka se on koko perusolemukseltaan saksalainen, kaikkien niiden maakuntien ja kaikkien venäläisten ja ei-venäläisten kansojen itsenäistyminen, jotka joutuvat sietämään sen iestä, vapaus kaikille ja jokaiselle oikeus järjestää sisäiset asiansa ja määrätä itsestään toiveittensa, tarpeittensa ja luonteensa mukaisesti – sellainen on käytännön päämäärämme, sellainen on periaate, jonka nimessä ja menestykseksi olemme solmineet liiton puolalaisten veljiemme kanssa. Eivätkö siis suomalaiset, naapurimme ja saman järjestelmän uhrit, liittäisi kättänsä meidän käteemme?” Linkki: Bakunin suomalaisille isänmaanystäville, Tukholma 25. huhtikuuta 1863 | Anarkistinen kirjasto (theanarchistlibrary.org)

    Hyvään suomalaiseen tapaan tämä seireenilaulu jätettiin kutakuinkin omaan arvoonsa.

    VastaaPoista
  4. "byrokraattinen riemu (административный восторг). Sen valtaan saattaa joutua kaikkein vähäpätöisin suuren valtion edustaja, joka huomaa saaneensa tilaisuuden kiduttaa ja nöyryyttää kanssaihmisiään…. Villinä ja barbaarisena pidetty Venäjä (Puolan kapina) vain teki avoimen kyynisesti sen, minkä länsimaat peittivät tekohurskauden kaapuun."

    Nämä kaksi asennetta voivat selittää Ukrainan sodan siviileihin kohdistuneet julmuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama bytokraattinen riemu on tunnistettavissa myös ELY-keskuksen virkamiehestä, kun hän pääsee kieltämään kansalaisen tai yrittäjän minkä tahansa toiveikkaan pyrkimyksen tai hankkeen, olisi se sitten ollut ihmisille ja kansakunnalle kuinka siunauksellinen hyvänsä.

      Jos ELY ei kieltäisi, mihin sitä sitten lainkaan tarvittaisiin?

      Byrokraattinen riemu on siis oikeastaan synonyymi olemassaolon tarkoituksen löytämisen tuottamalle mielihyvälle.

      Poista
    2. Sama bytokraattinen riemu on tunnistettavissa myös erilaisissa pikkunilkeissä, esimerkiksi lentokenttien ja virastojen turvatarkastuksissa. On se kiva kun veronmaksajana hakee passia ja tulee kohdelluksi potenttiaalisena terroristina/väkivaltarikollisena.

      Poista
  5. Anarkismistä yleisen yhteiskuntafilosofian osana tekee mieli puhua suulla suuremmalla.

    Timo Hännikäinen: "Sanansäilä: kirjoituksia 2008-2016", s. 184-85:

    "Mitään uskottavaa selitystä sille, miksi valtiolliset rakenteet ja taloudellis-poliittiset hierarkiat ovat ylipäätään kehittyneet, anarkistit eivät ole koskaan osanneet antaa. Heimoyhteisöjä tutkineilla antropologeilla ja muilla tiedemiehillä on asialle hyvin yksinkertainen selitys: kun yhteisön väkiluku nousee yli kymmeneen tuhanteen, yhteisön asioita on mahdoton ratkaista vapaalla keskustelulla avoimissa kansankokouksissa. Silloin syntyvät heimokunnat, päällikkökunnat ja viimein valtiot virkamiehineen, vakinaisine armeijoineen, erillisine oikeuslaitoksineen ja yhteiskuntaluokkineen. Anarkistit kannattavat tällaisten orgaanisesti kehittyneiden rakenteiden purkamista jonkinlaisella vallankumouksella, mutta ilmeisen harvat heistä haluavat palata metsästykselle, keräilylle ja pienimuotoiselle viljelylle perustuvaan maailmaan, vaan enemmistö heistä uskoo suurten korkean teknologian yhteiskuntien olevan hallittavissa ruohonjuuritalolta.

    Anarkistisesta yhteiskunnasta puuttuisi se tehokas ja uskottava voimakeinojen varanto, joka viime kädessä pitää yhteiskuntia koossa. Jokainen laki ja sääntö on kuollut kirjain, ellei sen rikkojaa voida pidättää, vangita tai ääritilanteessa surmata. Kyseessä on klassinen vangin pulma: kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä rauhanomainen yhteistyö on paras vaihtoehto, mutta kiusaus petokseen tai väkivaltaan on niin suuri, että jo pelko muiden petollisuudesta tai väkivaltaisuudesta saa monet harkitsemaan veneestä hyppäämistä ristiriitatilanteessa. Tällaiset tosiasiat hämärtyvät helposti suhteellisen pitkään vakaina pysyneissä moderneissa yhteiskunnissa, joissa valtion väkivaltamonopoli on absoluuttinen. Mutta jo jokaisen poliisin vyöllä riippuva virka-ase kertoo, että väkivalta on edelleenkin järjestyksen tae."

    Itse en osaa paremmin sanoa. Valtio väkivaltamonopoleineen näyttää vain olevan välttämätön hinta kehittyneessä l.eriytyneessä yhteiskunnassa elämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa harvemmin otetaan huomioon kaupunki vs. maalaiskulttuurin eroavaisuuksia. Maalla se on hieman erilaisempaa, lähellä olevien kanssa tulee tulla toimeen, otetaan toiset huomioon jne. Kun taas kaupunkilaiskulttuurissa lähes kaikkien tunteminen on sula mahdottomuus ja käytös voidaan ymmärtää toispaikkakuntalaisten käsitteistön mukaan töykeäksi tms. Ihmiset itsehän tuota kulttuuria tuottavat. Hyvät käytöstavat maksane mitään ja kaikkiahan ne olisi suotavaa koskettavan.
      Ne kun ole sitten jotain mikä olisi taivaasta tupsahtanut, vaan jotain mikä on opetettu. Siinä missä punainen liikennevalo, silloin ei sopine mennä.
      Mutta onhan noissa eroavaisuuksia, toinen pahastuu sanomisesta, kun taas toinen jonkun vaatetuksesta, oli sitä liikaa tai ei ollenkaan.
      Mutten siitä kyllä poliittista tai uskonnollistaliikettä lähtisi tekemään. Antaisi ihmisten olla semmoisia kuin on. Valtion koneistohan taas on sitä varten että kun jollain jokin hätä on niin siihenhän tuo puuttunee ja auttanee tarvittaessa.

      Poista
  6. Ehkäpä erilaisten esimerkkien esittäminen auttaa määrittelemään, mikä on "valtio". Sanoisin, että Orwellin kuvaama Oseania on valtio. Päällimmäisenä päälle pääsevä määritelmä on, että valtio on aikalailla sama asia kuin isoveli.

    Valtio on se, jossa sota on rauhaa. Se pitää paikkansa, jos valtionjohto niin sanoo. Valtio on se, joka käy sotaa -- vihollisen olemassaolo on kuin valtio katsoisi peiliin. Se tarvitsee sen peilikuvan, siitä se tunnistaa itsensä.

    Ei epäilystä siitä etteikö Putin olisi valtiomies, valtion päämies jos kuka. Kun Putin sanoo, että hänen hyökkäyksensä ei ole sota, silloin sodan nimi ei ole sota. Sota on rauhaa.

    Valtio on se, jossa orjuus on vapautta. Kaipaako tämä selitystä? Ehkä se jäsentyisi paremmin päinvastaisessa järjestyksessä. Vapaudet -- ah nykyisin nuo niin paljon puhutut oikeudet ja vapaudet -- ostetaan orjatyötä teettämällä. Oikeuksista ja vapauksista puhutaan kuin ne kuuluisivat automaattisesti kaikille ja eivät koskaan olisi kenenkään velvollisuuksia. Systeemi on sama kuin orjatyöstä puhuttaessa.

    Ja valtiossa tietämättömyys on voimaa. Valtaan voimiaan osoittamaan pääsee kun pystyy sulkemaan silmänsä yhdeltä jos toiseltakin tosiasialta. Esimerkiksi kulttuurien täydelliseltä yhteensopimattomuudelta ja kulttuuristen hylkimisreaktioiden väistämättömyydeltä. Tositiedon tunnistaa siitä, ettei kukaan puhu totta. Silmien ummistaminen on menestymisen ehto, ja varsinkin oikeus on musta säkki päässään <a href="https://alkonkassalla.blogspot.com/2022/07/mustasakkinen-tytto.html>totaalisen sokea</a>.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että teen nykyisin niin paljon kirjoitusvirheitä, eikä tuo linkkikään toiminut. Minulla on vanha kone, jossa onneton näppäimistö, enkä ole enää ihan nuori itsekään.

      Poista
    2. Ei nuo kirjoitusvirheet itseä haitanne.
      Jotkut vanhemmat kirjat vilisee niitä, teksti taas itsessään on mukaansa tempaava. Kirjoissa kumminkin ynnä muissa asiakirjoissa ne tekstit käydään moneen kertaan läpi, jolloin seuloutuu virheet. Itselleen voi myös joskus olla armollinen, kaikki kumminkaan ole yksilöistä kiinni, toiset auttaa joskus pyytämättäkin.

      Poista

Kirjoita nimellä.