Mies ja hänen unelmansa

 

Sankarin taru

 

Jorge Amado, Vanha merikarhu eli täydellinen totuus pitkän matkan kapteenin, komentaja Vasco Moscoso de Aragãon kiistellyistä seikkailuista. Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. Otava 1978, 315 s.

 

Brasilialainen Jorge Amado on ollut Suomessakin suosittu kirjailija, mikä saattaisi selittyä vaikkapa siitä, että hän oli kommunisti ja onnistui saamaan sekä Stalinin että Leninin palkinnot. Muuten, poliittiset mielipiteet eivät ainakaan tässä kirjassa tule millään tavalla esille, vaikka kuinka yrittäisi kaivella.

Se on toki hyvä asia. Kaiken maailman tendenssikirjallisuuttahan on aikojen saatossa julistettu mestariteoksiksi ja tekijät palkittu milloin nobeleilla, milloin vähäisemmillä palkinnoilla.

Kirjallisuus on lännessäkin usein ymmärretty stalinilaisittain sielujen insinöörityöksi ja arvostettu sen mukaan. Ideologisointi taitaa juuri nyt olla kaikenkattavaa ja hyvinkin entiseen Neuvostoliittoon verrattavissa.

Tämän kirjan ansioihin kuuluu, ettei siinä ole mitään poliittista korrektiutta mihinkään suuntaan. Lämmintä huumoria sen sijaan löytyy paikoin aivan yltäkylläisesti.

Kirjan sankari on varakas ja jopa rikas nuori mies, joka pikkuhiljaa varttuu ja viettää nuoruutensa hauskassa toveripiirissä hummaten. Naiset ovat keskeinen osa elämää, eikä heidän maksullisuutensa millään tavoin häiritse suhdetta, päinvastoin. Rakkauden riemut ovat rehevän lihallisia.

Rakastajattaret ovatkin kirjassa kaikkialla tärkeä instituutio ja vaikka mustasukkaisuus joskus yllättää saman naisen suosiota hakevat miehet, ei asiaa yleensä pidetä kovin kummoisena. Viini, naiset ja varmaan myös laulu ovat elämän suola ja sisältö, mutta sankarille tämä ei ajan mittaan riitäkään.

Hän tuntee alemmuutta siksi, ettei ole saanut mitään komeaa titteliä. Hänellä ei ole ollut tilaisuutta opiskella eikä sukukaan olen minkään vertaa hieno, vaikka varakas onkin, suorastaan rikas.

Asia ratkaistaan kaveripiirissä elegantisti: sanarista tehdään pitkän linjan merikapteeni. Hän suorittaa vaativan virallisen tutkinnon, johon on saanut kysymykset etukäteen ja opetellut vastaukset huolellisesti ulkoa. Komea diplomi passaa sen jälkeen ripustaa huoneen seinälle navigaatiovälineiden viereen.

Vastaleivotun merikarhun kokemusvarasto syntyy kuuntelemalla entisen merimiehen juttuja ja ilmeiset fabuloitsijan lahjat muuntavat myös kotimaassa tehdyt hummaukset maailman merillä syntyneiksi. Jutut ovat niin huikeita, että Vascosta tulee uuden asuinpaikkakuntansa keskeinen henkilö, jota monet palvovat.

Toisaalta syntyy myös epäilijöiden koulukunta. Joidenkin mielestä tämä kapteeni on pelkkä huijari eikä tiedä merenkulusta mitään.

Asia ratkeaa, kun Vasco joutuu pakosta ottamaan vähäksi aikaa vastaan laivan päällikkyyden. Ei hän mitään osaa, mutta ei tarvitsekaan. Perämiehet hoitavat homman ja kapteeni allekirjoittaa papereita ja seurustelee matkustajien kanssa.

Mutta perämiehellekin on syntynyt epäilys ja hän tekee kapteenille kepposen. Tapoihin kuuluu, että kapteenin on joka tapauksessa komennettava rantautumisen toimet, kun tullaan takaisin kotisatamaan.

Kun laiva kiinnitetään, kysytään kapteenilta, mitä köysiä ja touveja käytetään. Hän määrää käytettäväksi kaikkia ja sen lisäksi vielä laskemaan kaikki ankkurit. Laiva on nyt kuin joulukuusi ja kaikki alkavat pilkata kapteenia, joka pakenee syrjäiseen pikku majataloon.

Mutta yöllä nouseekin huikea hurrikaani ja pyyhkii yli sataman, jossa monet laivat irtoavat kiinnityksistään ja vaurioituvat, monenlaista tuhoa syntyy. Vain Vascon kipparoima ja kiinnityttämä laiva säilyy ehjänä ja hänet etsitään esille yleisen juhlinnan kohteeksi…

Kapteenille käy lopultakin kaikki hyvin. Siunaukseksi on jopa se, että hänen alkanut romanssinsa erään ikäneidoksi jääneen naisen kanssa loppuu. Tämä nainen on nimittäin tyypillinen bakiaani.

Tämä uudissana, jonka eräs kirjan henkilö kehittää, tarkoittaa naista, joka aluksi saattaa olla balzacilainen elämäniloinen henkilö, balzakiaani, mutta sitten menettää viimein kiinnostuksensa ja kykynsä lihallisiin riemuihin. Sen sijaan hänestä tulee itsensä ja lähiympäristönsä ilmapiirin myrkyttäjä.

Mikä loppujen lopuksi oli totuus tämänkin kapteenin elämästä, ja mitä on totuus yleensäkin? Sitä pohtii kirjoittaja lopuksi. Onko totuus pikemmin arkipäiväisissä faktoissa vaiko sittenkin suurissa unelmissa, jotka eivät tunne rajaa eikä äärtä?