lauantai 12. marraskuuta 2022

Vanha vainolainen

 

Venäläinen julmuus

 

Kuten tässä hiljattain kirjoitinkin, venäläiset ovat periteisesti olettaneet olevansa kansojen keskuudessa poikkeuksellisen hyväntahtoisia ja inhimillisiä.

Turkin sodan (1877-1878) aikana Euroopassa ilmeni puheita venäläisten raakuuksista. Venäjällä sen sijaan julkista sanaa olivat hallinneet kuvaukset turkkilaisten epäinhimillisyydestä Balkanin kristittyjä ja erityisesti serbejä kohtaan. Nämä kauhutarinat tunnettiin hyvin Suomessakin eivätkä ne ilmeisesti perää vailla olleet. Etenkin basibosukit, turkkilaiset sotarosvot saivat kammottavan maineen.

Balkanin kristittyjä oli autettava, ajatteli ”koko Venäjän kansa” ja komiteoita perustettiin tätä tarkoitusta varten, naiset ompelivat sidetarpeita ja raaputtelivat niitä varten vanua, miehet ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ja rikkaat kustansivat rintamalle kokonaisia joukko-osastoja. Tästähän kerrotaan Tolstoin Anna Kareninassakin.

Puheet venäläisten raakuuksista sen sijaan kuitattiin pahantahtoisena panetteluna, miten kirjoittikaan Dostojevski, joka osoitti sanansa eurooppalaisille:

 Jos maailmassa on täysin fanaattisuudelle vieras olento, niin se on kyllä venäläinen sotilas. Ne meistä, jotka ovat olleet sotilaiden kanssa, tietävät tämän varmasti. Kunpa tietäisitte, miten lempeitä, sympaattisia ja aitoja he ovat! Jos vain pystyisitte lukemaan vaikkapa Tolstoin kertomuksia…

Dostojevskihan oletti venäläisen ihmisen olevan enemmän kuin tavallinen yhden kansallisuuden edustaja. Toisin kuin muut, venäläinen kykeni eläytymään kaikkien muidenkin ihmisten riemuun ja tuskaan. Hän oli kaikki-ihminen (vsetšelovek).

Todisteina väitteensä puolesta Dostojevskilla tosin oli esitettävänään lähinnä viittauksia Puškinin kykyyn kuvata eri kansallisuuksia. Mahdollisesti Dostojevskin ajatuksenjuoksuja vahvisti myös se, että aivan erityisesti Venäjällä kotiopettajat eivät opettaneet lapsille vain yhtä kieltä, tuota pakkoranskaa, joka oli maailmankieli vaan lisäksi usein vielä myös saksaa ja englantia. Sen lisäksihän he oppivat myös venäjää -paremmin tai huonommin.

Totta on, että venäläinen kirjallisuus on täynnä kuvaksia sympaattisista sotilaista, Tolstoin kansanomaisesta kapteeni Tušinista aina yhtä kansanomaiseen generalisssimus Suvoroviin. Julmuus ja raakuus oli kaukana noista tyypeistä, jotka ymmärsivät myös vihollisen tuskan ja ahdistuksen. Silti he osasivat toimia taistelussa häikäilemättömän tehokkaasti ja rohkeasti, käyden pistimin muskettitulta vastaan.

Kun Euroopassa sotilas pieksettiin tunteettomaksi koneeksi, joka pelkäsi enemmän esimiehiään kuin vihollista, vedottiin Venäjällä hänen omanarvontuntoonsa ja hänestä saatettiin käyttää hellittelynimitystä ”ihmesankarit” (tšudo-bogatyry), kuten Suvorov teki.

Epäilemättä asia oli näin, myös näin. Mutta oli se toisinkin. Eivät kaikki päälliköt Venäjällä olleet mitään Suvoroveja, hän oli poikkeustapaus. Esimiehillä oli tapana lyödä turpaan alaisiaan ihan opetuksen vuoksi ilman mitään erityistä syytä ja kujanjuoksuissa ihmisiä tapettiin jopa tuhansilla iskuilla. Raakalaismaisempaa menoa on vaikea kuvitella.

Väitetään, että venäläiset omaksuivat kujanjuoksun nimenomaan ruotsalaisilta, mutta kyllä se meillä pysyi aina järjellisissä rajoissa ja ruoskinta käsitti usein vain muutamia tai muutamia kymmeniä iskuja. Sen jälkeen voi kyllä vielä palvella, eihän miehiä riittänyt tuhlattaviksi.

Hakkaamalla kasvatettu elukka oli todennäköisesti henkisesti valmis suomaan muillekin saman kohtelun, josta itse oli saanut kärsiä.

Tässä voi ehkä jättää huomiotta ne slavofiiliset ylistykset, joita venäläisen talonpojan kristillisistä hyveistä oli tapana esittää. Näissä kuvauksisahan venäläinen oli luonnostaan kristityn perikuva, nöyrä, armelias ja auttavainen.

Varmaan sellaistakin henkeä oli, ehkä jopa poikkeuksellisen paljon juuri venäläisten keskuudessa. Kukapa lienee asiaa tarkoin tutkinut. Asian toinen puoli oli, että ei-ortodokseja pidettiin pakanoina, ranskalaisetkin olivat vuonna 1812 ja vielä ensimmäisessäkin maailmansodassa talonpojille "basurmaaneja" eli muhamettilaisia, ei siis kristittyjä veljiä.

Sotilaselämä ankarine marsseineen ja alituisesta puutteesta ja nälästä kärsivinä teki varmasti kuitenkin kaikkialla, eli siis muuallakin kuin Venäjällä tehtävänsä. Sotilas ei enää ollut talonpoika vaan eli uudessa todellisuudessa.

 Siviilit ja viholliset olivat sotilaalle mahdollisia kohteita, kun omaa surkeaa tilaa haluttiin parantaa tai kostaa sen takia. Ryöstöt ja raiskaukset olivat sotilaan taivas. Mitä tulee erityisesti kasakoihin, joille sodankäynti ja sotarosvous olivat perinnöllisenä ammattina, heitä käytettiin yleisesti tuhoamistehtäviin, kuten omasta historiastammekin muistamme.

Kirjallisuus on täynnä myös julmuuskuvauksia, joita Dostojevskikin olisi löytänyt, jos olisi viitsinyt nähdä vaivaa. Kuvaukset vanhoilta ajoilta, kuten Taras Bulba, olivat silkan, päättömän julmuuden kuvausta. Myöhemmiltä ajoilta mieleen tulee erityisesti Isaac Babelin Punainen ratsuväki, jossa helliä tunteita saavat osakseen vain hevoset. Babel oli itsekin palvellut tuossa punaisessa ratsuväessä.

Toki muinaisaikojen kuvauksissa lapsenomaisen raakuuden olettaminen oli normaalia, näin esimerkiksi Frans Bengtssonin Orm Punaisessa. Normaaliahan se onkin myös kaikissa arkaaisissa eepoksissa, lukuun ottamatta Kalevalaa.

1800-luvulla venäläiset kansatieteilijät uskoivatkin suomalaisten olevan erityisen väkivallatonta kansaa. Historiansa sankarikertomuksissaankin he kun näet turvautuivat loitsuihin eivätkä väkivaltaan.

Kun tieto Viipurin venäläismurhista sitten vuonna 1918 levisi, olivat venäläiset aivan hämmästyksissään. Mitään tällaista ei ollut odotettu. Eihän sitä paitsi vastaavaa tapahtunut edes Venäjällä -vielä.

Mitä nyt tämän tai tuon kansan erityiseen julmuuteen tulee, uskon, että eroja niiden välillä kyllä on ja on ollut. Ajatelkaamme vaikkapa japanilaisten toimintaa Kiinassa 1930-luvulla, saksalaisten tunnettuja toimia idässä ja omassa maassaankin ja vaikkapa ruotsalaisten toimintaa Fraustadtin taistelun jälkeen (ks. Vihavainen: Haun fraustadtin taistelu tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Nykyiset ruotsalaiset ovat kuitenkin kovin lauhkeaa porukkaa ja sama koskee saksalaisiakin. Joskus asia vallan tuskastuttaa. Mutta olosuhteet ne pedon tekevät ja se kulttuuri, joka elähdyttää laumaa. Uskon, että olemme yksinkertaisesti typeriä, jos etsimme selityksiä julmuuteen perintötekijöistä tai edes tuhatvuotisesta kulttuurista, tataari-mongolien perinnöstä ja niin edelleen.

Ihminen on laumaeläin ja oppii nopeasti uusille tavoille, mikäli se kulttuuri, jossa hän elää, muuttuu. Näin on tapahtunut useimmissa Euroopan maissa. Olisi typerää kuvitella, että kyseessä ovat ikuiset, vaikkapa geneettiset erot. Mutta oinhan se kulttuurinkin syvien rakenteiden muutos melkoinen tehtävä.

 

 

48 kommenttia:

  1. "Olisi typerää kuvitella, että kyseessä ovat ikuiset, vaikkapa geneettiset erot. Mutta oinhan se kulttuurinkin syvien rakenteiden muutos melkoinen tehtävä."

    Samaa mieltä, mutta kulttuurin laahus on pitkä ja itse kyllä aloittaisin mongolivallasta ja siitä, että siitä vapautuminen edellytti Moskovan suurruhtinailta samanlaisen ja -tehoisen hallintomallin (itsevaltiuden) omaksumista. Ratkaisevana pidän sitä, että Venäjälle ei syntynyt länsimaista feodalismia, joka tarkoittaa VASTAVUOROISIA oikeuksia ja velvollisuuksia hallittavien ja hallitsijoiden välillä sekä ajatusta, että hallitsija voi ylittää oikeutensa. Myöhemmät kansalais- ja ihmisoikeudet versoivat tuosta ajattelusta (oikeutettu kapina). Kun Englannin Kaarle I ylitti lailliset oikeutensa seuraus lopulta oli kirvestä tuollaisen kuninkaan kaulaa. Sata vuotta myöhemmin sama seurasi Ranskan Ludvig XVI:lle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän sitä aina korostetaan. Mutta ei täällä pohjolassa mitään Magna cartaa ollut.

      Poista
    2. Tunnistan tuossa erään tunnetun suomalaisen narsistisen nettivaikuttajan russofobiset huuhaateoriat. Näyttävät uppoavan ihmisiin, joilla ei ole historiasta edes alkeistietoja, ja joista vuoskymmeniä jatkunut massiivinen propagandatykitys on pehmentänyt kirkasotsaisia anglofiilejä.

      Venäläiset eivät ole olleet yhtään sen julmempia kuin muutkaan Euroopan kansat. Ehkäpä jopa hivenen vähemmän, kun vaikka britteihin verrataan, vaikka vaikea näitä asioita on mitata. Kannattaisi aloittaa lukemalla uuden maailman valloituksen mielipuolisesta julmuudesta esim. Karibian saarilla (siinä tosin kunnostautuivat etenkin espanjalaiset), Cromwellin suorittamasta irlantilaisten kansanmurhasta, magna cartan aatteet äärimmäisellä vakavuudella ottainenen pohjois-Amerikan kolonialistien suorittamista lukuisista kansanmuhista, ja tietysti transatlantisesta orjakaupasta. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka. Merirosvot, oopiumkauppa, brutaali hajoita ja hallitse politiikka Intiassa, yms. Totta kai Venäjän historiasta voidaan löytää muutamia kammottavia julmuuksia -- esim. Novgorodin tuho ja Isovihan terrori --, mutta niissä ei nyt kerta kaikkiaan ole mitään ainutlaatuista. Neuvostoliitto taas pitäisi nähdä omana valtioentiteettinään, jonka perustivat nimenomaan venäläiset russofoobit, jotka halusivat ottaa magna cartan kuninkaanmurhille rakennetun maailman kiinni kertarysäyksellä. Brittien intelligentsia oli 95% neuvosto- ja Stalin-mielistä aina toisen maailmansodan päättymiseen asti. Lätäkön toisella puolella FDR ja kumppanit fanittivat Josefia. Orwell oli kuulosti aikalaisten korvissa kylähullullta -- aivan kuten tänään me, jotka kerromme totuuden tästä USAn proxy-sodasta, emmekä ole lauman mukana öyhöttömässä.

      Sama pätee houreisiin "ikuisesta Venäjästä", joka maailmanvaltaa tavoitellessaan nielee sisäänsä kaikki naapurinsa. Sehän oli vain yksi aikakautensa imperiumi, ja olennaisessa ne olivat kaikki samanlaisia. Puolalaisia vain vituttaa, kun saivat turpiinsa molemmista suunnista, eivätkä olleet tuossa vaiheessa enää edes olennaisesti Venäjää vähemmän takapajuisia. Näitä idioottimaisuuksia liittyen feodalismiin ja oikeutettuihin kapinoihin on mahdoton alkaa oikoa, koska kysymykset ovat liian mutkikkaita.

      Mitä taas tulee väitteisiin näistä Venäjän muka suorittamista "sotarikoksista" Ukrainassa, tarkistakaa huviksenne lähteet. Se on aina sama: Ukrainan hallinto, USAn pr-laitosten tukemana. Ovat kuitenkin jääneet kiinni valehtelusta jo useita kertoja. Ei esimerkiksi ollut mitään raiskauskampanjaa -- tästä valheesta jäätiin kiinn --, josta suomalaisetkin mediat levittivät kilvan valeuutisia, ja jättivät sitten valheensa korjaamatta.
      "Mutta entäs Butša? Kyllähän siellä sentään venäläiset murhasivat siviileitä!" Mutta mitään evidenssiä ei ole. On vain Ukrainan hallinnon ja amerikkalaisten medioiden väitteitä. Patologisten valehtelijoiden väitteet ovat ainoa "todiste" mitä on tarjolla. Jos et suostu uskomaan sokeasti toistuvasti vastaavissa yhteyksissä valehdeilleiden tahojen väitteisiin, olet "putinisti", "salaliittoteoreetikko". Lähdkritiikki pitäisi varmaan varmuuden vuoksi kriminalisoida. Horinat magna cartoista ja ikuisista venäjistä ovat vain säälittäviä yrityksiä oikeuttaa vallitseva "poliittinen korrektius": Länsi hyvä, USA puhuu aina totta (ainakin kun vastassa on paha Venäjä), jne., koska magna carta.
      --R

      Poista
    3. Miten Kustaa Vaasan kapina Kristian Tyrannia vastaan Tukholman verilöylyn jälkeen? Oli niitä kuninkaiden vallastasyöksemisiä sitä ennenkin. Oleellista oli se, että kapinoivat ylimykset tarvitsivat tukea muilta yhteiskuntaryhmiltä ja oikeuttivat kapinansa kuninkaan oikeutensa ylityksillä. Vnäjällä tuollaista ylimystön ja muiden ryhmien liittoa ei ollut. Ylimystö liittoutui tai pikemminkin alistui hallitsijalle ja vallasta syöksemiset olivat sisäpiirin vallankaappauksia, jotka ilmoitettiin muille yhteiskuntaryhmille.

      Poista
    4. Muistetaan nyt ne Kustin omatkin verilöylyt. Tyranni mikä tyranni. Siinä sitä vastavuoroisuutta.

      Poista
    5. Eikö Venäjällä vallalle päässyt länsimaista absoluuttista monarkiaa tietyssä mielessä vahvempi yksinvaltiuden malli ole kaikkien tiedossa? Liittyy oman tulkintani mukaan ensisijaisesti maantieteeseen, porvariston kehittymättömyyteen ja syrjäisyyteen, vaikka toki Iivanan sekoilu vahvisti kuviota. Mutta mitä tekemistä tällä on tämän julmuus-kysymyksen kanssa? Vai hypinkö johtopäätlksiin, kun tulkitsen nämä kommentit tässä kontekstissa? Venäjä oli sosiaaliselta rakenteeltaan keskiaikainen (ei edes myöhäiskeskiaikainen) feodaalivaltio aina pitkälle 1800-luvulle, kun maaorjuus lopetetiin (Lännessä maaorjuus katosi vasta mustan surman seurauksena, kun tässä vaiheessa se ei ede Venäjälä ollut päässyt vauhtiin). Ja tuossa ympäristössä muhi oman ymmärrykseni mukaan myös tietty anarkismi ja individualismi, joka ei vastaa tyypillisiä russofoobisia kliseitä venäläisistä "orjakansana".
      --R

      Poista
    6. Sanan russofoobi käyttö paljastaa välittömäsit ryssänmiehen, samoin kun islamofobia sanan käyttö paljastaa sen joukkueen välittömästi...

      Poista
    7. Taisit paljastaa vain oman vainoharhaisuutesi ja typeryytesi.

      Poista
    8. Fanaattisin ilmoittautui heti..

      Poista
  2. Erään oikeuspsykiatrin tyly toteamus: "Ihminen on kesytetty peto", aivan passista riippumatta..

    VastaaPoista
  3. Siis R tunnistaa mitä ja missä? Tuliko päivitykseni edes luettua ja siihenkö nyt reagoidaan tuolla kirvesvartta-höpinällä? Jos tarkoitus on reagoida johonkin, on selitettävä, mitä tarkoitetaan ja mitä siinä halutaan korjata tai kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin anonyymin kommenttia, jossa olin tunnistavinani eräitä teorioita, en blogaajan kirjoitusta, johon minulla ei varsinaisesti ollut mitään sanottavaa. Olisin poistanut tuon turhan vauhkoamisen, mutta minkäs teet. Sattui niin, että olin lähinnä nukkumattomaksi jääneen yön jälkeen lievästi vainoharhaisessa mielentilassa ja tein virheen, että ylipäänsä avasin netin.
      --R

      Poista
    2. Onhan sulla toki asiaakin.

      Poista
    3. Avainkysymys on se miksi huonosti nukutun yön väsymys saa aikaan automaattisen anglofobian, joka objektiivisesti arvioiden johtaa sokeaan russofiliaan. Nykytilanteessa kun kun länsimaailma - vaikka sillä on omat R:n mainitsemat virheensä - edustaa inhimillisyyttä ja ihmisoikeuksia, ainakin venäläisiin verrattuna. Pointtini oli puhtaasti historiallinen: länsimaissa on keskiajasta lähtien ainakin lausuttu ajatus alaisten oikeuksista suhteessa ylempiin (vaikkei sitä aina ja kaikissa paikoissa ole toteutettukaan). Venäjän historiassa ei tuollaista oikeutetun vastarinnan oikeutta löydy: Venäjän hallitsija on ollut Jumalalta valtansa saanut yksinvaltias, jonka vastustaminen on ortodoksisen kirkon mukaan synti. Neuvostoliitossa oikeutus haettiin ainoasta oikeasta Opista, jota edusti ainoa Puolue.


      Kyse on vain sitä kenen: Xin, Putinin vai Bidenin. Itse valitsin pitkin hampain Bidenin ja muun lännen. Kenet Sinä?Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat -

      Kun totuudet erkanevat täysin vastakkaisiksi, kysymys on siitä, kumpaan luottaa enemmän izvestiaan vai hesariin. Minä varauksetta jälkimmäiseen: kaikkea ei voi sotatilanteessa tarkistaa vaan kysymys palautuu siihen kumman yhteiskunnan perusarvoihin luottaa enemmän. Hyvä on myös kysyä itseltään, kumman pussiin pelaa uskomalla ja levittämällä itäistä "totuutta": trolli vai hyödyllinen idiootti.

      a, jotka saivat ansaitun "palkintonsa".

      Ei suinkaan, voidaan jäädä passivisina odottamaan yksin minne Putin seuraavaksi suuntaa tai olla aktiivisia ja mennä itse Moskovaan esittämään uutta YYA-sopimusta. Vielä voitaisiin mennä Pekingin kysymään, olisiko siellä halua puolustusliittoon.

      Lisäys: Ja toivotaan, että kun Suomi on turvallisesti NATO:ssä ja Ukrainan sotakin päättyy, voisimme palata kommentointien osalta vanhaan hyvään aikaan. Hyvät kirjat ja reseptit kun ei ole ennenkään aiheuttaneet myrskyä vesilasissa.

      Rohkenen kuitenkin toivoa kansalaiskeskustelun nimissä yhtä avoimien ovien blogia Suomen NATO-jäsenyydestä johdantoblogilla "Suomen ja Venäjän suhteet 1917-2022". Elämme hämmästyttäviä aikoja, jotka hämmentävät monet asioita seuraavankin kansalaisen.

      Poista
    4. Huonosti nukuttu yö ei saanut aikaan fobioita tai filioita -- näkemykseni aiheesta oli ja on aika vastaava kuin Jeffrey Sachsilla (ks. esim. ) , jonka kanssa en muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitella löytäväni itseäni samasta veneestä--, vaan sen, että tulin tänne ylipäänsä aukomaan päätäni. Alkoihan se paranoidi "trollittelukin". Oma "vainoharhaisuuteni" oli ainakin hienostuneemmalla tasolla kuin NATO-taistolaisten kollektiivisen voimantunnon vahvistamat rinnantakomiset, yhtä vastaansanomattomat kuin marxistileninistiemme kultaisella 70-luvulla. Etten olisi jopa osunut kutiin? Seison siis täysin sanojeni takana, mutta en sen, missä yhteydessä asian ilmaisin. Koen olevani kuin darwinisti, joka menee johonkin kreationistien tilaisuuteen kesken isämeidän rukouksen, kaappaa mikrofonin käteensä ja alkaa möykätä: "Ihmisellä ja simpanssilla on yhteinen kantamuoto! Izvestia ja Hesari ovat karkeasti ottaen samalla tasolla mitä yleiseen luotettavuuteen tulee—ja solvaisiko russofiili federaation johtavaa uutislehteä näin törkeillä rinnastuksilla?" Mitä hyötyä tällaisesta elämöinnistä on? Voit ehkä onnistua todistamaan omaavasi korkeamman älykkyysosamäärän tai terveemmän päänupin kuin päänaukoja, jolle auot päätäsi, mutta tuskin enempää. Ja sitten kokee vielä tarvetta selitellä asiaa siihen samaan mikrofoniin. Väsymys alkaa selvästi jälleen puskea... Voihan sitä yrittää selittää vaikka keskuspuiston kuusille, miksei ole järkeä selittää keskuspuiston kuusille, ettei heille ole järkeä selittää mitään. Oli miten oli, joiltain toki itsestään pellen tekeminen vielä paljon täysivaltaisemmalla tavalla onnistuu ilman mitään väsymystäkin. Miten humisee?
      --R

      Poista
  4. Ehkä individualismi on siinä mielessä hyvä näkemys, että individualistisuus ehkäisee haitallista samaistumista mihinkään ryhmään, jolloin ryhmän vaikutus henkilökohtaiseen moraaliin jää vähäisemmäksi eikä jouduta moraaliltaan kelvottoman johtajan ja ryhmän ohjailtaviksi.

    VastaaPoista
  5. Entäpä venäläisten varusmiesten kuolemat ja kaltoinkohtelut varusmiesaikana? On tunnettua, että siellä on meno lähes mielipuolista, joka jatkuu ja jatkuu, sillä se kuuluu asiaan. Neuvostoliiton aikana esim. Neuvosto-Eestin nuorukaiset lähetettiin Vladivostokin suuntaan ja Vladivostokin pojat vaikkapa Liettuaan. Näin se meni, joten näitä kavereita oli helpompi komentaa mahdollisia kapinoitakin kukistamaan, koska ei tarvitse toimia "omia" vastaan.

    Entäpä perheväkivalta Venäjällä? Naisia surmataan vuosittain tolkuttomia määriä, ja väitetty suomalaismiesten väkivaltaisuus on kevyttä tavaraa venäläismiehiin verrattuna. Venäjällä jos missä nainen todellakin on nyrkin ja hellan välissä!

    Juopottelu altistaa väkivallalle, ja varsinkin kirkkaan viinan juominen. Venäjä on kirkkaan viinan maa, niin kuin on itä-Suomikin, jossa myös hakataan naisia, mutta ei sentään niin paljon kuin itärajan takana. Vuosikaudet esim. Kostamuksessa ja parissa muussa Neuvostoliiton projektissa olivat kyllä aika opettavia, sanotaan mitä sanotaan! Silloin 70-luvulla venäläiset eivät marssineet työpaikoilleen punaliput liehuen, vaan hemmetinmoisessa krapulassa ja pää saattoi muistuttaa sarvimiinaa.

    Julmuutta esiintyy aina ja kaikissa yhteiskunnissa, mutta jos sitä esiintyy paljon jopa rauhan aikana, voi kyllä olettaa että se vain kertaantuu sodan aikana. Jos ja kun Ukrainan sota joskus päättyy, ja päästään tutkimaan tapahtumia, pitää kyllä olla vahva uskossaan, joka kieltää mitään sotarikoksia tapahtuneen venäläisten toimesta.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista muuten, että luin, että Hannah Arendt kirjassaan totalitarismin synyty, kirjoittaa, että totalitarismi on mahdollista vain väkiluvultaan isoissa maissa, joissa ihmisiä on niin paljon, että niitä on varaa uhrattaviksi tykinruoan tavoin eri tarkoituksiin.

    Jos uskoisimme Arendtin väitettä, niin mitenhän Venäjä nykyissellä väkiluvullaan menisi tuohon totalitarismin ehtoon suuresta väkiluvusta? 1900-luvulla sillä ilman muuta oli valtavat ihmisresurssit, mutta väestön ikääntyessä totalitarismi voisi tulla mahdottomaksi, jos tuo Arendtin väite pitäisi paikkansa.

    Itse en ole tuota kirjaa lukenut, vaikka se itselläni on, mutta luin tuon Arendtin väitteen tästä kirjoituksesta, joka nykyään on maksumuurin takana: https://www.nybooks.com/online/2014/09/02/dying-russians/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen että tuolla väkiluvun määrällä ei niin ole tekemistä uhrattavuuden kannalta. Olettaisin että kyse olisi enempikin eteenkin jälkitellisissa maissa huonosti päätyneestä politikoinnista.
      Henkensä antaminen tai jonkun toisen ottaminen kumminkin on suurimmalle osalle luonnotonta ja isomassa mittakaavassa jo häiritsevää tilastollisestikkin, että mitkä syyt oikein siihen ovat johtaneet?
      Kuten vaikka jonkin aikaa sitten ranskalaisten maanviljelijöiden itsemurhat.
      Ja kumminkin tiedetään mitä sodankäynti tehnee ihmismielelle pahimmissa tapauksissa ja koskettanee koko kansakuntaa sukupolvelta toiselle jos seuraavat sukupolvet opettele uusia tapoja toimia ja ajatella, niin toteuttavat malleja joiden alkuperä on kyseenalainen.

      Poista
  7. Historiassa on varmasti tapahtunut hirveitä enemmän kuin on tarpeen, mutta nyt olemme Putinin ja Ukrainan sodan aikalaisia. Jos kuuntelee jonkin Medvedejevin vuodatuksia ukrainalaisista, ovathan ne jotakin aivan tavattomia, ja joka tapauksessa tunnustettuakin sivistystä saaneen miehen suusta! Se viesti on tietenkin tarkoitettu venäläiselle suurelle yleisölle, joten kyllä siellä tiedetään ja tunnetaan menettelytavat ja keinot! Hillittömät puheet ovat kyllä oire jostakin, mutta sivistys ei taidakaan tuoda esille, ainakaan kaikilta osin ihmisyyttä puolustavia ajatuksia?

    Lavrov sentään kokeneena, kai Geneven koulukunnan vanhana diplomaattina ei ole lähtenyt julistamaan pohjatonta ihmisvihaa, mutta kehnoon paikkaan hän joutui elämänsä ehtoopuolella, ei voi muuta kuin todeta.


    Tsetshenian sodan aikana Putin mesosi katupoikamaista viestiään, kuinka he tuhoavat tsetshenit vaikka huussiin jne. Sellaisia viestejä ei oltu totuttu kuulemaan oikeastaan muualta, kuin natsi-Saksan Göbbelsiltä tai amfetamiinin kiihdyttämältä Hitleriltä, ja vastaavilta, mutta ei todellakaan enää nykyaikana G-maihin kuuluvan valtion päämiehiltä! Jonkun Kadyrovin puheet myös osoittavat sen, että on luojan lykky, että sellaisilla hepuilla ei ole ydinasetta?

    Kyllä kai on todettava, että julmuuteen kuuluu myös pidäkkeettömät puheet, siis oireellisena? On aika vaikea kuvitella vaikkapa sveitsiläisten yhtäkkiä lähtevän kaduille huutamaan kuolemaa sille ja sille? Lähi-idässä ja Iranissa, ja miksi ei Irakissakin on huudettu kuolemaa ja vannottu kostoa ja sytytettäväksi kaikkien sotien äitiä, jotta marttyyrien kuolema tulisi sovitetuksi. Julmuus näissä maissa on joka päiväistä, ja on ollut ikiaikaisesti, sen tietänee jokainen?

    Irakin sodan aikoihin islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttilalta kysyttiin, että mitä Irakin johtajien verta hyytävät puheet tarkoittavat, mutta Hämeen-Anttila vastasi, että ne eivät tarkoita mitään, ja ovat vain puhetta. Niin saattaa toki ollakin, mutta kun se porukka pääsee niskan päälle, tapahtuu hirveitä!

    VastaaPoista
  8. Muuan vihakulttuurin laji on verikosto, joka voi kohdistua täysin sivullisiin henkilöihin. Tshetsheniassa verivelka jatkuu seitsemänteen isään asti

    VastaaPoista
  9. "Venäläinen julmuus"

    Venäläinen julmuus, kertooko tämä käsite kaiken totuuden. Käsitteet eivät itse asiassa kerro mitään, ne vain osoittavat.

    Mielestäni venäläiset ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuuria, mutta ryssät ovat niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria. Venäläisistä viisi miljoonaa on Putinin valtakauden aikana savustettu/karkoitettu ulkomaille.

    Mielestäni, jos Venäjällä ei kohtapuolin puhkea kansalaisota/гражданская война, niin Venäjällä on pelkkiä ryssiä.

    VastaaPoista
  10. Venäjä ja monet muut maat ovat edelleen laumayhteiskuntia (heimoja). Raiskaukset, murhat ja varkaudet jatkuvat kuten Suomessa saimme kokea 1700 -luvulla kun laumat yrittävät valloittaa uusia alueita. Länsimaissa on yritetty ymmärtää liikaa, kun ei tajuta että muut ovat todella vielä satoja vuosia kehityksessä jäljessä. Ilmastonmuutos tasoittaa tilanteen, mutta ikävä kyllä palaudutaan ainakin tuhat vuotta taaksepäin kun kansainvaellukset palauttavat elämän koko maapallolla paskanistanin basaarin tasolle, jos sinnekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas taas väkivaltainen kommentti, tällaisia vihaa lietsovia julmia tappajia me suomalaiset olemme.

      Poista
    2. Kommentti oli ilmeisesti sarkasmia.

      Poista
  11. Jolly Heretic kuvasi jotain tutkimusta Jugoslaviasta, jonka mukaan slaavit ovat muihin alueen etnisyyksiin verrattuna harvinaisen tyhmiä, ÄO oli jotain 87. Alle 90 älykkyys on se raja, jonka alittavat eivät pysty yksin muodostamaan ja toimimaan demokratiassa, vaan muodostavat väkivaltaan perustuvia laajennettuja klaaniyhteiskuntia, kuten kaikki valtiot Afrikassa. Venäjä olikin germaanien (100), suomalaisten (102) ja juutalaisten (112) luomus. Jolly Heretic oli laatimassa jotain julkaisua venäläisen antropologin kanssa, mutta tuo hemmo taisi joutua työleirille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain sellainen jonka yläpään äo on pienempi kuin alapään ph voi kirjoittaa kansanryhmien älykkyyseroista.

      Poista
    2. "Vain sellainen jonka yläpään äo on pienempi kuin alapään ph voi kirjoittaa kansanryhmien älykkyyseroista."

      Mietin vain, että kokolailla kaikilla muilla mittareilla erialisilla kansanryhmillä on tilastollisia eroja. Pituus, korvien muoto, nopeat vs. hitaat lihassolut, melanoomaherkkyys, jne. jne. jne.

      Mutta älykkyyden suhteen kaikkien kansanryhmien keskiarvot ja -hajonnat ovat siis tämälleen samat?

      Mielenkiintoista.

      Poista
    3. Kovasti joudut aina miettimään, Matias K., lienet siis osoitus ettei valkolausuud

      Poista
    4. ... valkolaisuus takaa korkeaa ÄO:ta.

      Poista
    5. Ei valkolaisuus todellakaan takaa korkeaa älykkyyttä. Kyllä ne parhaat pisteet menevät muille kansanryhmille.

      Ja valkonahkojenkin älykkyydessä on keskiarvojen ja keskihajonnan vaihtelua alaryhmittäin.

      Ihmeellistä on tuo tilastotiede, kun se ei tottele edes intersektionaalista feminismiä.

      Mutta, jumalavita, mepä säädämme lain, jolla se pannaan tottelemaan.

      Poista
    6. Lisää todisteita siitä, ettei se älykkyys (eikä järki) välttämättä seuraa rotua.

      Poista
    7. AP-nyymi täällä. Tuli mieleen, että vaikka suomalaisten keski-älykkyys on 102, eli olemme Euroopan "älykkäin" jengi, olemme hajonnan osalta typerimpiä. Jolly Heretic toteaa ettei meillä ole mikään "Bell Curve" vaan "Box Curve". Kaikki ovat yhtä älykkäitä, neroja ei ole, ja typerykset ovat seurausta jostain sairaudesta tai epänormaalista tapahtumasta.

      Me, siis Vihavaisen sukupolvi, muistamme hyvin, että kaikki oppivat lukemaan jouluun mennessä. Ne jotka eivät oppineet lukemaan, näki jo naamasta, esimerkiksi mongoloidit. Ne joutuivat ensiksi apukouluun ja sitte kansalaiskouluun ja tie parempiin valtion virkoihin oli tukittu,

      Luin kuitenkin lehdestä, että peruskoulusta valmistuu ihmisiä, jotka eivät osaa lukea, siksi Sanna Marin järjesti ylimääräisen luokan. En vittu tajuu, onko suomessa jengiä, jotka eivät opi lukemaan kolmessa kuukaudessa, eivätkä joudu Apukouluun. Tilanne hämärä, olo sekava.

      Poista
    8. Huono lukutaito on pakkoenglannin syytä.

      Poista
    9. Tuskinpa tuo huono lukutaito on englannista kiinni. Muuten voisi ajatella että aikanaan suomalaisten huono lukutaito on johtunut pakko latinasta tai ruotsista. Mutta olettaisi tuolloin ettei suomalaisten lukutaito koskemaan koko kansaa ole ollut asia mitä on tahdottu edes tukea toisten valtojen näkökannalta, ihan itse sitä on saatu töitä tehdä sen eteen ja sen ylläpitämiseen. Jos joku tässä maailmassa tainnee päteä niin tuo ettei suomalainen kyllä mitään saa ilmaiseksi. (Paitsi ämpäreitä). Olettaisin maakuntaeroilla, murteenpuolesta olevan oma tekijänsä, sitten kun on tuo siirtolaisuus työntekijä tarpeisiin (tästä taas voinne vetää suoraa linjaa tilastollisesti, osa toisenpolven siirtolaisista puhuu hyvää suomea, olettaisi ettei lukutaidossakaan olisi ongelmaa) millä poljetaan kotimaisen työntekijän palkkoja (ilmiö/taktiikka on suht sama kuin muuallakin päin maailmaa, eikä sukupuolella ole merkitystä, siitä saa osansa sukupuoleen katsomatta, niin sitä on turha itkeä), kuin myös olettaisi medialla olevan jonkin verran merkitystä puhekielen kehityksessä ja miten opitaan käyttämään (lähinnä oppiiko asiat mediasta, vaiko kirjoista, kouluissa ainakin pääkaupunkiseudulla on tabletteihin jne. panostettu. sinänsä uutta kun aikanaan piirtoheitinkin ollut uusinta uutta, mutta siinä on töitä tehty kirjoittamalla tekstit paperille. Selkeä käsiala harjaantuu toistojen myötä.
      Erona kirjoitustaitoon on vaikka aikanaan saksalaisten sotilaiden fraktuura, kauniimpaa saa etsiä. Mutta lukutaidon kannalta pitänee osata kyseiset aakkoset, sekä saksaa jotta se teksti/viesti aukenee).


      Poista
    10. Puolikielisyysja jatkuva altistuminen pakkoenglannille aiheuttaa ongelmia suomenkielen kanssa.
      Mutta kuten jälleen kerran huommaamme pakkoenglanti on perussuomalaiselle pyhä kieli ja sen palvoja yrittää lässyttää englannin mukanaan tuomat ongelmat olemattomiksi!

      Poista
    11. Anonyymi 18.01 on oiva esimerkki siitä että englanninkieltä vastustavien luku- ja kirjoitustaito kangertelevat pahasti

      Poista
    12. Surkeaa, et sitten muuta keksinyt?
      Onko ainoa "argumenttisi" arvostelijoiden mustamaalaus?
      Miksi puolustat noin innokkaasti pakkokieltä?

      Poista
    13. Anonyymi 19:41 on oiva esimerkki siitä miten englannin puolustajat ovat "hyödyllisiä idiootteja" vieraan maan ja kulttuurin palveluksessa.

      Poista
    14. Niin on toi englanti niin syntinen kieli, eipä olisi kyriilisiä opetellessa syntynyt koko IT-alaa suomeen, voisimme olla edelläkkäviöitä venäläisen yhdistetyn putkihyörymatriisilaskentakoneen kehitystyössä.. No mitäpä te lamet siitäkän tajuaisitte.
      Raskasta teollisuuttahan teikäläiset suomeen vaati ja ylisti kauppaa neuvostoliiton kanssa ja joka käänteessä haukuitte teknillistä puolta korkeakouluissa ja yliopistoilla..

      Poista
    15. Silloinkin ne puhui jotka eivät asiosta tajunnut mitään, eipä paljoa muuttunut, kuin venäjän uutisista tämäkin " englannin puolustajat ovat "hyödyllisiä idiootteja" vieraan maan ja kulttuurin palveluksessa." syytetään aina muita venäjän teoista..

      Poista
    16. Pari mieletöntä malliesimerkkiä lisää siitä, miten persut ovat nostaneet englannin kielen pyhäksi kieleksi jota ei saa arvostella.

      Poista
  12. Venäläistä julmuutta pohdittaessa unohdetaan usein varusmiespalveluksen vaikutus kansakunnan raaistumiseen.

    Vielä 1920- ja 1930-luvuilla olisi ollut mahdoton ajatus, että upseeri olisi hakannut varusmiehen. Upseeristo oli jatkuvasti tietoinen, että varusmiesten loukkaantuminen ja sairastuminen olisi voinut tuoda syytteen sabotaasista. Varusmiehen hakkaaminen olisi johtanut vakaviin seuraaamuksiin.

    Käänne tapahtui 1950-luvulla kun gulag järjestelmää supistettiin voimakkaasti. Ylimääräiset NKVD:n henkilökunta kuten kuljetusjoukot ja leirivartijat laitettin pääasiassa maavoimien riveihin. Käytännössä siis keskitysleirien vartijat laitettiin varusmiehiä kasvattamaan.

    Vähemmän yllättäen entiset leirien upseerit ja aliupseerit eivät jalostuneet neuvostokansalaisten kasvattajiksi, vaan he alkoivat kohdella varusmiehiä kuin vankeja. Keskeinen osa leirijärjestelmää oli vankien murtaminen toisten vankien avulla. Yliopiston opettaja laitettiin paatuneen taparikollisen sellikaveriksi joka pakotti tämän seksuaaliseen orjuuteen. Eri ryhmittymät taistelivat leireissä toisiaan vastaan ja tämä johti jopa ns. suka sotaan 1940-luvulla.

    Seurauksia ei ole vaikea kuvitella. Varusmiehet kehittivät nopeasti epävirallisen arvojärjestelmän jossa pätivät viidakon lait. Upseerit saivat taas kohdella varusmiehiä miten halusivat. Kehitystä kiihdytti sotasukupolven eläköityminen asevoimista, enää ei ollut upseereja tai aliupseereja jotka olisivat ymmärtäneet ryhmähengen merkityksen.

    Ei ole vaikea kuvitella, että varusmiehet toivat saman brutaalin tapakultuurin myös muualle yhteiskuntaan. Palvelusten vaatiminen, mielivalta, väkivalta ja raiskaukset tulivat osaksi elämää käytännössä kaikille miespuolisille, jotka eivät pystyneet pakenemaan asevelvollisuutta terveydentilan tai yliopisto opiskelujen avulla. Luonnollisesti julkisesti neuvosto asevoimat olivat korkeimpien arvojen koti jossa noudatettiin moiteetonta moraalia ja tapoja.

    VastaaPoista
  13. Ei Iivana Julman ajan tapaista mielipuolisra terroria joka kohdistui oman valtakunnan väestöön ole kyllä nähty muualla Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue vähän historiaa.

      Poista
    2. Aina jos puhutaan venäjästä tulee ilmoittaa, että esim. papua-uudessa guineassa 1600 luvulla kerrotaan erään henkilön viidakossa tehneen myös näin, muuten on russofoobi.. Venäjä ei ole koskaan tehnyt sellaista pahaa mitä muut ei ole ensin tai vähintäänkin enemmän ja oikeastaan venäjällä oli hyvä syy.

      Poista
    3. Vastaavia esimerkkejä löytyy Läntisen Euroopan historiasta samalla aikakaudella, jona Venäjä on ollut olemassa.

      Poista

Kirjoita nimellä.