Laatukuvia
Blogissa jo pari
kertaa mainittu Cervantesin Opettavaisia kertomuksia on melkoinen
aarreaitta sille, joka on kiinnostunut neljän vuosisadan takaisesta
arkielämästä Espanjassa.
Espanjaanhan
kuului tuohon aikaan myös Flanderi, Franche-Comté ja osia Italiasta,
siirtomaista puhumatta. Kertomuksien sankarit käyvät usein Italiassa tai
Flanderissa, yleensä sotimassa.
Englannistakin,
enimmäkseen vihollismaana tunnetusta kilpailijasta löytyy kelpo väkeä,
salakatolisia, joiden elämää kuvataan. Yllättäen aika vähän kuvataan barbareskirannikkoa,
jossa kirjoittaja sentään vietti yli viisi vuotta merirosvojen sieppaamana.
Flanderissa
harrastettiin jo tuohon aikaan ns. laatukuvamaalausta eli arkielämän tarkkaa
kuvaamista kankaalle. Cervantes tekee samaa kynällään. Hän kuvaa usein hyvin
tarkoin ihmisten ulkonäön ja vaatetuksen, talot ja jopa huoneiden sisustuksen.
Ruoka ja juomakin tulevat esitellyiksi.
Cervantesin
kiinnostavuutta lisää, että hänen kuvauksensa eivät rajoitu ylimystöön tai edes
muihin rikkaisiin ja merkittäviin henkilöihin. Hän kuvaa myös palvelijoita,
talonpoikia, vedenkantajia, muulikuskeja ja opiskelijoita samanlaisella
hartaudella. Mustalaisetkin saavat osansa kuvauksista siinä kuin kapteenit,
oppineet yliopistomiehet, lääkärit ja välskärit. Henkilögalleriaan kuuluu myös
ihka oikea noita.
Oma ympäristönsä
on sitten alamaailma, jonka toiminnasta ja suhteista viranomaisiin on parikin
kuvausta. Niitä voi pitää moralisoinnin puutteen takia varsin ”nykyaikaisina”,
vaikka -tai oikeastaan koska- kirjoittajalla on yleensä myös tuo moraalinen
opetus aina mielessään. Miksipä sitä muuten kirjoiteltaisiin? Siinä mielessä
Cervantes ehkä muistuttaa nykyaikaista journalistia.
Myös esimerkiksi
rahaliikenteen toimintaa kuvataan. Tuohon aikaanhan ei enää tarvinnut
kanniskella suuria rahasummia mukanaan, vaikka käteistä matkustavaisella toki aina
oli kylliksi rosvoja houkuttamaan.
Vielä
1700-luvulla plooturahaa käyttäneellä Ruotsin armeijalla tarvittiin sotakassaa
vetämään melkoinen määrä hevosia ja muutenkin oli aina syytä pitää aitoja
kulta- tai hopearahoja käytettävissä sopiva määrä.
Kun kuitenkin
mentiin kauemmas, esimerkiksi Italiaan opiskelemaan tai Flanderiin sotimaan, lähetettiin
rahaa pankkien välityksellä. Eurooppalainen kansainvälinen pankkisysteemi
kehittyi tässä mielessä etenkin anekaupan ansiosta. Sitä hoiti lähinnä Fuggerin
firma.
Mutta ei se
ainoa ollut. Saadakseen rahaa ulkomaille, oli lähetettävä maksumääräys tiettyyn
osoitteeseen ja sinne saavuttuaan todistettava asiansa salasanalla. Kahteen
osaan leikatut pergamenttipalat saattoivat toimia myös aitouden varmistajina.
Kun Englannin ja
Espanjan välit rikkoutuivat, katkesi myös niiden välinen sen ajan SWIFT-liikenne
ja Englannista Espanjaan lähetetyt rahat oli saatava näyttämään Ranskasta
lähetetyiltä. Cervantes kuvaa, miten homma hoidettiin.
Novellien tyypit
ovat usein hyvin aidon tuntuisia ja ylhäisön kunnianarkuudella, joka muistuttaa
nykyistä muslimikulttuuria, oli vastapainonsa alempien kansanluokkien rehevässä
ja estottomassa elämässä.
Kuten Liisa Saariluoma
johdantoluvussa huomauttaa, tarinoissa on usein jotakin Boccaccion Decameronea
muistuttavaa (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=boccaccio
), mutta silti erilaista.
Cervantesilla
toisin kuin Boccacciolla, ei ikuisena teemana kuitenkaan ole se, miten
himokkaat ja lemmenkipeät naiset saavat huiputettua vartijoitaan. Näissä
novelleissa voittaa aina askeettisuuteen asti nouseva hyve ja häikäisevät
kaunottaret osoittautuvat todellisuudessa olevansa myös ylhäistä sukua, vaikka
eivät sitä tiedä.
Toki
maailmankirjallisuudessa riittää muitakin vastaavanlaisia laatukuvatarinoita
kaukaisestakin menneisyydestä. Jo mainittu Decamerone kuuluu alan
ylittämättömiin suorituksiin, mutta myös Chaucerin Canterburyn tarinat
-nekin vahvasti seksipitoisia aiheensa puolesta- ovat lajinsa helmiä ja yhä
täysin lukukelpoisia. Uutisten mukaan muuan englantilainen yliopisto on
kuitenkin vapauttanut niitä lukemasta sellaiset opiskelijat, jotka pitävät
sisältöä liian haastavana…!!!
Meidän omasta
historiastamme ei taida oikein olla tässä suhteessa kiinnostavaa
kaunokirjallisuutta ennen Bellmanin aikoja. Kuitenkin esimerkiksi
Grimmelshausenin Simplicissimus kuvaa hyvin herkullisesti myös Ruotsin
armeijan oloja 30-vuotisen sodan aikana.
Tällaisten
kuvausten ansiona on menneisyyden tuominen lähemmäs nykyisyyttä.
Historiallisilla romaaneilla on arvonsa ja usein ne saattavat olla varsin
uskottaviakin kuvauksia ajastaan. Sen sijaan vierastan hieman historiallisia
filmejä, joissa näyttää usein seikkailevan pelkkiä amerikkalaisia teinejä,
vaikka tarina koskisi 1200-luvun mongolivaltakuntaa. Kaiketi ajatellaan, että pyrkimys
liikaan autenttisuuteen karkottaisi katsojat.
Nykyaikana
näyttää olevan vahva tendenssi korvata menneisyyden autenttinen aines kokonaan
keksityllä. Antiikin tarinoiden sijasta ihmiset tuntevat vain Tolkienin
kuvitteellisen maailman tarinat tai Harry Potterin noitafantasiat. Raamatun
kertomuksiakaan tuntee tuskin kukaan nuoren polven edustaja.
On mahdollista,
että nykyään tuntuu turvallisemmalta esittää sellaisia kertomuksia, jotka
varmasti ovat satua ja luoda sellaisia vihollisia (örkkejä), joita voi
hyvällä omallatunnolla hävittää. Raamatusta irtautuminen saattaa tuntua
hyvinkin edistykselliseltä, koska se todistaa sekä henkilön ylivertaista
intelligenssiä että hänen valveutuneisuuttaan (Woke): nuo kertomukset
voisivat varmaankin loukata jotakuta jo pelkällä olemassaolollaan…
Ja mitä ihmettä
yliopistossa tekee sellainen tyyppi, joka pitää jonkin klassikon lukemista liian
haastavana (voisi altistua vanhentuneille asenteille, tuntea olonsa
turvattomaksi, saada paniikkikohtauksen…???).
Tuollaiset teeskentelevät
hienohelmat eivät olleet suinkaan harvinaisia Cervantesinkaan aikana ja hän
täräyttää joskus myös niitä päin pläsiä, hieman Moliéren tapaan. Tämä siitä
huolimatta, että Opettavaisten tarinoiden moraali on keskushenkilöiden
suhteen mitä ihanteellisin ja kaukana Boccaccion rehevästä nautiskelevuudesta.
Mutta ehkäpä tässä
ollaan jo siirrytty tai siirtymässä aivan uudenlaiseen kulttuuriin, jossa
uskomattoman aggressiivinen pornoteollisuus (seksin myynti eri muodoissaan)
toimii oudossa symbioosissa kauttaaltaan falskin tekosiveellisyyden kanssa.
Assosioin tämän ilmiön naisistumisen megatrendiin, jonka siivellä feministinen
irrationalismi on noussut muodin sanelijaksi.
Ei mitään uutta auringon alla. Eri aikoina samat kujeet ja paheet pikkuisen eri paketissa. Aikamme harha on, että koulutuksen myötä kasvaa myös viisaus ja jopa kultturellisuus. Nyt meillä on vain enemmän akateemisia ääliöitä fakki-idioottisia insinöörejä ja lääkäreitä, sekä tietysti suuri enemmistö, joka uskoo olevansa tietäväisiä, koska ovat käyneet jonkun koulun loppuun. Todennäköisesti vapaaseen ja luovaan ajatteluun kykeneviä ihmisiä on aina sama prosentuaalinen määrä joka ei ole kovin suuri. Varsinkin viimeiset kolme vuotta ovat paljastaneet kuinka harvinaista vapaa ja itsenäinen ajattelu on.
VastaaPoistaTokihan Vihavaisen mainitsema Decamerone (Oisiko suomeksi 'Kymmenpäivä'?) kategorisoituu pikemminkin eskapismiin kuin arkielon kuvauksiin, edustaen pakoa ankarasta-kuolettavasta ruttoajasta. Hupaisasti tuo kymmenen päivää vastannee yhä yhtäältä keskimääräistä itämis- ja toisaalta tarpeellista karanteeniaikaa? Tosin seuruehan oli kooltaan yli sallitun yhteishenkilömäärän.
VastaaPoistaBoccaccion "rehevyys" - ellei suorastaan ronskius - voitaneen tulkita myös orastavan kaunosielun itseään havainnoivan/ihastelevan tutkistelun laineiksi tahi paremmin sanoen, riemun-&outoudensekaiseksi ilmaukseksi. Oikkosen Seppoa varioidakseni, siinä keskiajan monolineaarisuudesta [jota premissiä jätän tässä kritisoimatta] länsimainen ihminen vähitellen herää ja arastellen alkaa tutustua syvyysperspektiiviin, ajan, olemisen ja kulumisen - s.o. itsensä - vavisuttavaan määreeseen.
"voisi altistua vanhentuneille asenteille, tuntea olonsa turvattomaksi, saada paniikkikohtauksen"
VastaaPoistaAltistukoot, tuntekoot olonsa turvattomaksi, saakoot paniikkikohtauksen! Kyllä ambulanssi auttaa. Jos ambulanssi ei auta, niin perkele ainaskin.
"Assosioin tämän ilmiön naisistumisen megatrendiin, jonka siivellä feministinen irrationalismi on noussut muodin sanelijaksi."
VastaaPoistaItselle kyllä muodostunut kuva historiasta on että tuo ns. hallinnollinenvalta on aina miehillä. Aikakaudella tai ideologialla ole niin tekemistä asian kanssa. Mitä taas mies tahtoo on eri asia mitä nainen.
Kun taas jos valta on ns. miessukupuolella, niin millaisia nämä herrasmiehet tällöin ovat? Toisekseen miehet toimii kollektiivisti huomattavasti useammin kuin naiset. Tämän huomaa joukkuelajeista ja muistakin toiminta tavoista. Kai se on jokin sisäsyntyinen juttu. Olettaisi sillä olevan jotain tekemistä logiikan kanssa, yhdessä vaan on vahvempi.
Mutta nykyisellään kun Suomenlait on muokattu kaikille paremmiksi, vaikuttaa tuo feminismi sellaisenaan erikoiselta. Lähtökohdin vaikka Beauvoirin näkemykset tulisi sijoittaa hänen aikaansa ja Ranskaan.
"Nykyaikana näyttää olevan vahva tendenssi korvata menneisyyden autenttinen aines kokonaan keksityllä. Antiikin tarinoiden sijasta ihmiset tuntevat vain Tolkienin kuvitteellisen maailman tarinat tai Harry Potterin noitafantasiat. Raamatun kertomuksiakaan tuntee tuskin kukaan nuoren polven edustaja.
VastaaPoistaOn mahdollista, että nykyään tuntuu turvallisemmalta esittää sellaisia kertomuksia, jotka varmasti ovat satua ja luoda sellaisia vihollisia (örkkejä), joita voi hyvällä omallatunnolla hävittää. Raamatusta irtautuminen saattaa tuntua hyvinkin edistykselliseltä, koska se todistaa sekä henkilön ylivertaista intelligenssiä että hänen valveutuneisuuttaan (Woke): nuo kertomukset voisivat varmaankin loukata jotakuta jo pelkällä olemassaolollaan…
Ja mitä ihmettä yliopistossa tekee sellainen tyyppi, joka pitää jonkin klassikon lukemista liian haastavana (voisi altistua vanhentuneille asenteille, tuntea olonsa turvattomaksi, saada paniikkikohtauksen…???)."
Tähän on tultu. Saas muuten nähdä, milloin tuo Tiedostavaiston™ sensuurivimma iskee myös kotimaisiin klassikkoihin, onhan esim. Täällä Pohjantähden alla - teoksessa runsaasti mm. kirosanoja ja noin herkkähipiäisemmästä tulokulmasta katsoen ne kansankuvauksetkin voivat naturalistisuudessaan vaikuttaa joltisenkin brutaaleilta... Vieläköhän menisi läpi esim. Teatterisurkeassa, vai joko tarvittaisiin kriisiterapiaa kiireellisenä?
Itse taidan olla niitä viimeisiä, joille vielä koulussa luettiin ja luetutettiin myös Raamatun kertomuksia. Pitänee siis ottaa asiakseen traumatisoitua moisesta repressiivisyydestä vielä jälkeenkin päin. Vaikka mitä nyt itse olen ollut huomaavinani, niin ei tuosta Biblian ainakin pintapuolisesta tuntemuksesta nyt haittaakaan liene, mikäli haluaa ymmärtää esim. kulttuurihistoriaa noin hieman pintatasoa syvemminkin...
Siitä puhuen, tänäänhän on paitsi Runebergin, myös Kynttilänpäivä. Vuoden pimein aika on siis jälleen taputeltu, ja kevättalvi on alkanut. Joten ainakin sen puolesta iloisempaa kohti, sano.
-J.Edgar-
"Kaiketi ajatellaan, että pyrkimys liikaan autenttisuuteen karkottaisi katsojat. ... Nykyaikana näyttää olevan vahva tendenssi korvata menneisyyden autenttinen aines kokonaan keksityllä".
VastaaPoistaKukas sieltä kurkisteleekaan, kuin herra Orwell totuusministeriöineen. Kun perehtyminen monien aikakausien kirjallisuuteen ja ajattelutapoihin, Aristofaneesta Boccacion ja kumppaneiden kautta nykyajan porteille saattaisi aineiston ja ajatusten moni-ilmeisyyden takia johtaa suhteellisuudentajun ja ajattelun moniulotteisuuden kehittymiseen, ei moiseen pidä ainakaan rohkaista, jos sitä ei voida suoranaisesti estää eikä kieltää. Niinpä vanhohin Aku Ankkoihinkin pitää lisätä varoituksia siitä, että (hui kamalaa) ne sisältävät aikansa arvoja ja ajattelua ja Peppi Pitkätossun rasistinen kielenkäyttö on pakko siistiä, kun hän nimittää isäänsä neekerikuninkaaksi. Jos lukeminen onnistutaan rajaamaan kunkin ajan ortodoksiseen oppimateriaaliin ja lyhytjänteisiin twitter-latteuksiin, laumojen ohjailu helpottuu olennaisesti.