perjantai 3. maaliskuuta 2023

Merellä

 

Naisen puutteessa

 

Eino Koivistoinen, Sähke Jumalalle. Kertomuksia. WSOY 1979, 209 s.

 

Merikapteeni Eino Koivistoisen kertomuksia olen ennenkin kommentoinut (Vihavainen: Haun koivistoinen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Merikapteenina ja sekä purje- että höyrylaivoilla seilanneena hän ainakin oli kuvaamaansa miljöön asiantuntija, toisin kuin esim. H.J. Nortamo, joka merellisten jaaritustensa herkullisuudesta huolimatta ei ollun monenkaan mailin päähän rannasta koskaan purjehtinut.

Koivistoisen ura sattui aikaan, jolloin laivat vielä lastattiin käsipelillä ja siis pysyivät kussakin satamassa jopa viikkokausia. Konttien tulo ja logistiikan vallankumous kutistivat sitten joskus 1970-luvulta lähtien lastausajan murto-osaan entisestä ja suomalaistenkin laivojen kiertely ympäri maapalloa kävi yhä harvinaisemmaksi. Vielä sata vuotta sitten pallonkierto oli normaali matka pasaatituulia käyttäville tuulennaukujille.

1950-60-luvuilla oli suomalaisellekin laivalle yhä tavallista asioida vaikkapa Etelä-Amerikassa tai Kaukoidässä. Sivumennen sanoen, ainakin kerran 1700-luvulla sattui niin, että suomalaisia kaukopurjehtijoita oli Rangoonin satamassa riisiä lastaamassa aika monta. Muistelen ihan, että kymmenen, mutta se kyllä kuulostaa liian paljolta. Asia on mainittu Yrjö Kaukiaisen jossakin kirjassa.

Joka tapauksessa sodan jälkeen oli merimieselämässä aivan erityistä hohtoa. Tavallinen tallaaja ei silloin helposti saanut edes valuuttaa ulkomaille matkustaakseen, mikäli hänellä nyt yleensäkään oli sellaiseen varaa.

Merimiehet, joiden palkka ei sinänsä ollut hääppönen, saattoivat ostaa ulkomailta tavaraa, jota kotimaasta ei saanut, kahvista ja amerikkalaisesta tupakasta aina autoon saakka. Kun laivat viipyivät pitkään satamissa, saapui niille norkoilemaan aina joukko tyttöjä, jotka saatettiin myös ottaa mukaan seuraavaan satamaan, jos se oli lähellä. Laivatytöt oli aika suuri 1950-luvun puheenaihe.

Merimiehillä oli usein heila joka satamassa tai ainakin monessa ja ellei ollut, löytyi aina tilapäisseuraa, jota usein kestittiin ylenpalttisesti. Mutta eihän se pitemmän päälle aikamiestä tyydyttänyt.

Vanhastaan saattoi kapteeni ottaa mukaan laivaan vaimonsa, mutta muut miehet joutuivat olemaan omastaan erossa jopa kuukausikaupalla, lähettivät vain rahaa ja kirjeitä, sittemmin kasettejakin.

Ilmeisesti se oli Niilo Wällärin Merimies-unioni, joka sai aikaan sen, että muitakin naisia pääsi laivaan, töihin. Messikalle eli salonkiville saattoikin olla nainen, vaikka häntä nimitettiin yhä villeksi tai kalleksi. Kirjoittamattomana lakina sellaisilla työpaikoilla, joissa on monia miehiä ja harvoja naisia, on yleensä, ettei naiseen sitten kosketa. Siten vältytään mustasukkaisuusdraamoilta.

Laivoissa kapteeneilla kuitenkin oli taivaallinen valta ja kiusaus, joka kohdistui laivan naisiin, saattoi kasvaa ylenpalttiseksi. Näin kuvaa asiaa Koivistoinen, joka lienee sen tuntenut. Kapuja oli monenlaisia.

Tässä kirjassa on monenlaista tarinaa, mutta lähes kaikkia yhdistää nainen. Merellä naisesta tuntuu kehittyvän miesten elämän keskipiste vielä enemmän kuin maissa. Pari naista menee yli laidan, kukin omista syistään. Pari hengenmenoakin näyttää ns. intohimorikoksilta.

Toisaalta kuvataan myös naisten näkökulmaa parissakin jutussa. Heidän tilanteensa saattoi tulla hankalaksi, vaikka kapteenin kansa olisikin oltu kompuksessa. Myös kapteenin vaimo saattoi ilmestyä paikalle ja silloin katsottiin kuka on kuka.

Nuorten ja helposti rakastuvien merimiesten ongelmana oli usein kielitaidon olemattomuus. Vanhat merenkulkijat ja päällystö sen sijaan puhuivat ainakin merimiesengelskaa ja muitakin kieliä. Myös tappelut ulkomaalaisten kanssa syttyivät herkästi ja kielitaidon vajavaisuus lienee lisännyt alttiutta sen kaltaiseen kommunikointiin.

Onhan kirjassa muitakin teemoja. Torpedoinnit kuuluivat sodan aikana arkipäivään ja niistähän on myös suomalaisten laivojen osalta tehty tutkimuskin. Merimiehiä ei useinkaan otettu asepalvelukseen, koska heidän työnsä oli myös yhteiskunnan kannalta välttämätöntä ja vaarallista se oli sekin.

Kirja on hyvää viihdettä ja kuvaa uskottavasti erästä aikakautta, joka nyt on mennyt mailleen.

21 kommenttia:

  1. Vaikka olen syntynyt 1900-luvun jälkipuoliskolla, niukasti tosin, minun ikäluokkani poikia lähti 14-15 -vuotiaina merille, vanhempien luvalla tai ilman lupaa se oli normaalia. Vuosia toimin myös osittain merimiesvälityksen hommissa ja näin sukupolvien murroksen, enää ei nuorilla kaukokaipuisilla ehkä hieman levottomilla pojilla äkkiä ollut laillista reittiä laivoille, ei varsinkaan isoille vesille. Muutama vuosi sitten juhannuksena yksi näistä tutuista nuorena kaus lähteneistä pojista kertoi minulle, miten hän ekalla valtamerimaatkallaan Caracasissa meni ensi töikseen satamabaariin ja ajatteli vetää ns. olkaimet löysälle, täällä ei kukaan määräilisi häntä. Baarin hämärään astuessaan hän huomasi baaritiskin päässä tutun hahmon meidän koulusta, vuotta vanhemman vain. Tarina on yksityiskohdista päätellen täysin tosi. Tunsin molemmat pojat jo alaluokilta lähtien.

    VastaaPoista
  2. "Merimiehillä oli usein heila joka satamassa tai ainakin monessa ja ellei ollut, löytyi aina tilapäisseuraa, jota usein kestittiin ylenpalttisesti"

    J. Brellin kappale Amsterdam kuvaa tuota rosoista elämäntapaa lähtemättömällä tavalla. Kansallisteatterissa oli 1970-luvulla hyvin suosittuja Brell-iltoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, että Kansallisessa 70-luvulla pidettiin Brel-iltoja. Ilmeisesti aika oli sellaista, että sen tyyppistä materiaalia oli mahdollista esittää myös ikonisessa teatterin pyhätössä.

      Myös Helsingin Kaupunginteatterissa esitettiin 80-luvulla hienoa musikaalia "Laulusi elää, Brel!", joka nimensä mukaisesti käsitteli säveltäjän monipuolista tuotantoa. Näytelmästä tehty vinyyli löytyi myös kotoani, ja kuuntelin sitä paljon. Amsterdam-kappaleen suomennoksen on tehnyt kääntäjänäkin palkittu Liisa Ryömä ja muistelen, että kappale alkaa sanoilla " Kirottu Amsterdam, siunattu Amsterdam, ota syliisi voipuneet seilorit nuo jne." Brelin väkevät sanoitukset kohdistuivat yleisen pikkuporvarillisuuden kritiikkiin ja käsittelivät yhteiskunnan vähempiosaisten elämänmenoa.

      Poista
  3. Itse asuin 1950-luvulla Hollannin "Noordzeekanaal"in lähistöllä ja aina kun Beverwijk:in ja Ijmuiden:in kaduilla makasi kunnon humalainen tiedättiin: "katsopas, taas on suomalaislaiva tuonnut propseja!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan harmittaa, ettei blogspotissa enää pysty oikaisemaan kirjoitusvirheitä, mutta sallikoon ne edes entiselle ulkomaanpellelle.

      Poista
  4. ”…Vielä sata vuotta sitten pallonkierto oli normaali matka pasaatituulia käyttäville tuulennaukujille…”

    Niinhän se oli, vielä kolmekymmenluvun alkupuolellakin. Gustaf Eriksonilla oli aikanaan Ahvenanmaan, Suomen ja maailman suurin yksittäinen purjealusvarustamo.

    On herkistävää katsella tuon ajan kuvia purjelaivoista. Toisaalta kuvat kertovat mastoissa kiipeilevistä nuorukaisista, keskellä meren myräkkää. Ilman turvavaljaita. Nuo miehet vaikuttavat elävän kovasti toisessa maailmassa.

    Paitsi silloin, kun isäni valokuvissa näkyy nuorten miesten joulunvietto. Pöytä on koreana, siten kun se purjelaivan messissä vain olla voi. Ja sitten: laatikon päällä on kynttilöiden pyörittämä enkelikello.

    VastaaPoista
  5. Ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa, HIIOHOI! Nyt on laivat rautaa ja miehet puuta, HIIOHOI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten ennen vanhaan olivat kaikki asiat paremmin, olivat myös biisien sanoitukset aivan omaa luokkaansa. Sehän käy ilmi Helismaan upeista lyriikoista tuossa kappaleessa ja sen tulkitsijasta Tapsasta nyt puhumattakaan, hii-ohoi!

      Poista
    2. Kai tuossa vaikuttaa taitelija näkemyksineen. Klassisessa tarvita sanoja kun saa nauttia sävellyksestä ja luo tunnetta itsessään. Kuulijan ei ole tarkoituskaan osallistua esitykseen.

      Kirkot taas olleet rakenteellisesti omiaan toisenlaisen musiikin luomisessa. Kuorolaulanta yms. sopinee myös hyvin puheiden pitoon kun tuo kaikupohja on hyvä.

      Kun taas nykyisellään on hyvin monenkirjavaa tarjontaa eri medialähteistä. Itse kuuntelen kielellisesti lähinnä kotimaista tai englanninkielistä. Milloin sitä haikeaa, mikä taitaa olla ominaispiirre suomalaisille, toisinaan iloista.
      Poliittinen lyrikointi taas löytyy osasta, mutta jos pitänee melodiasta ei sanoitukset niin häiritse.
      Briteistä löytyy joitain lauluntekijöitä jotka ovat antaneet hyvin rasistisia näkemyksiä. Mikä tavallaan huvittaa.
      Valtio missä kasvaneet on hyötynyt valtiollisesta vaihdannasta yms. mutta heidän näkemys asiaan on sitten eroava. Valtion päämiehenä kuningatar Elisabet on ollut parhaimpia mitä heille on suotu.

      Poista
  6. Ei kannata myöskään unohtaa Kyösti Pietiläisen kirjaa "Kotkanpoika ja albatrossi" Kirja kertoo Pietiläisen omista kokemuksista merimiehenä 60-luvulla ruotsalaisessa laivassa. Maapallo tuli kierrettyä 5 kertaan. Tutuksi tuli myös satamien maksullisten kaunotarten tarjonta. Kirja antaa ehkä vähemmän ihanteellisen kuvan merimies elämästä.

    Pietiläinen tunnetaan paremmin legioonalainen Peterssinä. Hän palveli merimies uran jälkeen 28 v Ranskan muukalaislegioonassa. Mistä vaiheista kirjoitti useammankin kirjan. Tuokin aihe sivuaa kyllä merimiehiäkin kun legioona veti näitäkin puoleensa.

    VastaaPoista
  7. "Merimiehellä on nainen joka satamassa". Nyt tätä perinnettä pitävät yllä ulkomailla ajavat rekkakuskit. Joskus kuulin tarinan kuinka Saksassa vietettiin suomalaisten kesken pikku bileitä. Kun tuo rekkakuski oli kihlautunut paikallisen naisen kanssa.
    Kukaan ei hennonnut kertoa tuolle naiselle kuskilla olevan Suomessa vaimo.

    VastaaPoista
  8. Luettu on. Kiitos edellisen suosituksen tässä blogissa. Isoista purjelaivoista ja niiden matkoista löytyy hyviä dokumentteja juutuubista. Ennen oli miehet todellakin rautaa.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäiset satiaiset kolme vuotiaana, kun faija toi sylintäydeltä tuliaisia meriltä. (Tiedoksi niille jotka eivät tätä "raffimpaa" puolta elämästä tunne, niin tarttuvat myös petivaatteista ja muista tekstiileistä.)

    Onhan nuo merimiehet kovia kavereita siinä omassa kuplassaan.Oikeilla merimiehillä ei ollut vaimoa, eikä varsinkaan perhettä ja kokemusasiantuntijana täytyy sanoa, että siinä oli sitä vanhaa viisautta mukana.

    Aikaisemmin saivat merimiehet vielä eläkkeen purjehdusvuosien eikä iän mukaan niin kuin suurin osa kansalaisista. Saivat sitten rauhassa ryypiskellä itsensä hengiltä ja muistella loiston päiviä.

    Laivojen päällystö on toki aina luettu keskiluokkaan. Naiset ja viina on toki niilläkin ollut paheena, mutta ulospäin ei saanut nämä kuviot näkyä - aivan kuten upseereilla asevoimissa.

    VastaaPoista
  10. Oli Kotkanpoika ja albatrossi kirjassa ammatillistakin kuvausta. Olot tuon ajan laivoista olivat toki mukavammat kuin purjelaivoissa. Matka ajatkaan eivät olleet yhtä pitkiä. Pietiläinen laitettiin opiskelemaan kansimiehen perustaitoja eli ruorin pitoa avomerellä. Missä ei ollut vaaraa törmäillä. Laivan kummalliset liikkeet eivät herättäneet päällystössäkään huomiota. Niin voi olettaa jokaisen tienneen kyse olevan arkisesta uuden matruusin oppitunnista. Kirjasta sai kuvan laivan reagoivan herkästi ruorin liikkeisiin. Lastauksen hoitivat satamatyöläiset. Etelä-Afrikassa alkuasukkaat työntivät kottikärryillä jonossa malmi lastin laivaan. Laivassa oli aina työtä jollei osannut lymyillä. Koko ajan maalattiin, rasvattiin ketjuja yms.

    Joskus kusiin käsiin osui Noel Mostertin kirja Supertankeri. Se kertoo jo 70-luvulla ilmestyneen alustyypinnongelmista ja miehistöistä. Tuolloin kohua herättivät haaksirikkojen vuodot ja käytäntö päästää raakaöljysäiliöiden pesuvesi puhdistamatta mereen. Öljyssä on rikkiä mikä pestään pois säiliöiden ruostumisen ehkäisemiseksi. Vaikka laivojen olot olivat kuin matkustajalaivassa uimaltaineen, työpaikkaravintoloineen, tropiikissa jäähdyttävine ilmastointeineen, elokuvateattereineen. Oli uutena ongelmana kapteeneillakin kenties yli vuodenkin merellä olon eristyneisyyden tuomat psyyken ongelmat. Miehistöt olivat pieniä ja satamassa viivyttiin vain vuorokauden. Persialahdella lastataan merellä poijussa kelluvista öljyputkista.

    Myskyt ovat myös uhka nykyäänkin 34-20m jättiläisaaltoineen. Niitä pidettiin merimiesjuttuina joita piti esiintyä vain kerran 100v. Nyt kun niitä on saatu kuvattua ja satelliitti ovat mitanneet aaltojen korkeutta. On vaaran tunnustettu olevan todellinen. Kyllä ne on tunnettu aina. Mutta jäikö purjelaivojen kaudella edes yhtä moni kertomaan näkemästään.

    Vielä 70-luvulla laivoihin palkattiin koulumattomiakin. Sukulaismies oli töissä 70-luvulla Englantilaisella tankkerilla joka toi öljyä persianlahdelta. Myrskyissä aallot löivät kannen yli. Uutena ongelmana huviveneet. Purjevene johon ei ollut muistettu nostaa tutkaheijastinta mastoon. Oli vähällä jäädä alle sumussa. 200 000 tonnin tankkerin ollessa kankea kääntymään. Olen nähnyt kyllä ihan Suomenlinnassa käydessäkin. Kuinka Kustaanmiekkaa lähestyvät autolautat joutuvat hidastamaan huviveneiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muistelija kertoi, että aloittelevana ruorimiehenä hän vahingossa joutui aivan väärälle kurssille ja ohjasi laivaa kohti Skotlannin karikoita. Huomattuaan virheen hän sitten korjasi kurssia reilusti ja pääsi selville vesille. Oliskohan ollut kirjassa Stambai! (väännös sanasta standby)?

      Poista
  11. Reino Lehväslaihon hieman vähemmän sotahulluun tuotantoon lukeutuu myös "S/S Bombata", joka on aika hauska kuvaus entisajan merimieselämästä Etelä-Amerikassa käynteineen jne. Ihan sopivaa luettavaa näinä postmoderneina aikoina, jolloin niin puheet kuin miehetkin käyvät aina vain pehmeämmiksi. Ennen oli miehet rautaa, puuta oli laivat hiiohoi...! ;)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  12. ”Naisen puutteessa”

    Ketkä/kaikki/myös silmää tekevät ovatkaan jonkinlaisessa puutteessa, mutta Venäjän keisari nimeltänsä Z ei halua yhteistyötä, hän halajaa kiihkeästi ainoastaan hegemonisuutta.

    Z was a sebra,
    All striped white and black,
    And if he were tame,
    You might ride on his back.
    Z!

    Venäjän keisarin otsassa hehkuu kirjain Z. Hitlerillä oli hakaristi. Venäjän keisari päätti tehdä viekkaan/typerän tuhohyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Hän odottaa Kremlin tuhoa, jotta voisi valjastaa koko Venäjän.

    Mutta sanktiot eivät yritäkään hypätä ”on his back”. Aika tekee sen.

    VastaaPoista
  13. Kun nyt Vihavainen niin rattoisasti otti aiheekseen meret ja seilorit, kuuntelin taas kerran Jacques Brellin itsensä esittämän laulun Amsterdam. Animaalisen väkevä esitys.

    Brellin versio täällä: https://www.youtube.com/watch?v=-Z0UGGvb4sQ

    Ja suomalainen versio täällä: https://www.youtube.com/watch?v=KSAp8REOuVM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muistetaan myös tuo Venezuela, joka suomeksi sai älyttömät sanat.

      Poista
    2. Tarkoitan tätä: http://www.musictory.com/music/Harry+Belafonte/Venezuela

      Poista
    3. Onhan Belafontella lisäksi se laivan ahtaamiseen liittyvä Banana Boat.
      Laivojen ahtaamisestakin on kirjoitettu hyviä kirjoja.

      Poista

Kirjoita nimellä.