keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Venäjän arvopaketti

 

Kymmenen vuoden takainen synteesi


Kun kukaan ei kuitenkaan katso linkkiä, joka edellisessä blogissa oli hra Sulakshinin instituutin aikaansaannoksiin, pistän tähän pätkän sitä koskevasta blogistani.

Monen mielestä ideollogioilla ei näytä olevan merkitystä. Luulenpa, etteivät ne ihan vailla mielenkiintos silti ole.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Venäjän arvot



Venäjän arvot

Stepan Stepanovitš Sulakšin on kiinnostava henkilö Hän johtaa think tankia, jolla on hieman konstikas nimi ”Probleemianalyysin ja valtionhallinnon projektien keskus” ( Центр проблемного анализа и государственно-управленческого проектирования). Se kuulostaa siis melko viralliselta.
Sen hallintoneuvoston puheenjohtaja on rautatiemagnaatti Vladimir Jakunin ja siihen kuuluvat myös esim. oligarkki Potanin sekä tutkijoista mm. Moskovan yliopiston (MGU) rehtori Sadovnitšnyi. Sulakšinin ohella tunnettuja keskuksen analyytikkoja on Sergei Kara-Murza , jonka nimi puhuu asianharrastajille puolestaan.
Sulakšin, joka on koulutukseltaan fyysikko, on julkaissut useita kirjoja, yleensä yhdessä muiden tekijöiden kanssa, mukana on ollut mm. Jakunin. Sangen kiinnostava sekä metodologialtaan että sanomaltaan on hänen yhdessä V.E. Bagdasarjanin kanssa vuonna 2012 julkaisema ”Venäjän valtion ylimmät arvot”. Kirja on yli kuusisataasivuinen järkäle, joka on täynnä erilaisia kaavioita, joissa vertaillaan eri maailman maiden edustamia ja tunnustamia arvoja. Analyysin kohteena ovat esimerkiksi perustuslait, kunniamerkit, rangaistukset, rikollisuus, poikkeava käyttäytyminen ja niin edelleen, aina sananparsiin saakka.
Läpikäyty materiaali on valtava ja sitä pyritään useimmiten käsittelemään matemaattisesti. Metodi muistuttaa siis Pitirim Sorokinin kulturologiaa. Kvantitatiivisten metodien syvällisyydestä ja vertailujen vakuuttavuudesta tutkitun aihepiirin –arvojen- kohdalla voi esittää varauksia, mutta ainakin  metodi on selkeä, toisin kuin tällä alalla yleisesti harrastettu täyttä mutua suoltava kvalitatiivinen lähestymistapa.
Koska Sulakšin ja Bagdasarjan tuovat yleensä selkeästi esille sekä aineistonsa että metodinsa, voisi heidän teoksensa ainakin periaatteessa siis haastaa tieteellisessä keskustelussa ja tutkia kussakin tapauksessa, miten pätevällä pohjalla johtopäätökset ovat.
Koska aion vielä ennen eläkeikää ja mahdollisesti sen jälkeenkin harrastaa muitakin asioita, jätän mainitun työn tällä kertaa muille. Sen sijaan kannattaa vilkaista tekijöiden johtopäätöksiä. Ne nimittäin ovat hyvin selkeät.
Tekijöiden mielestä Venäjän valtiolla on käytössään selkeä arvopaketti, joka turvaa sen elinkykyisyyden. Nuo arvot on koeteltu Venäjän historian katastrofeissa ja läpimurroissa. Noiden arvojen vastakohdaksi hahmottuvat ”antiarvot”, jotka ovat toistuvasti tulleet esille Venäjää kohdanneiden katastrofien aikoina. Niiden selville saanti edesauttaa taistelua niiden juurrutusyrityksiä vastaan. Itse asiassa tällä hetkellä on kyse informaatiosodasta, jolla näitä antiarvoja yritetään juurruttaa. Niiden vastaisesta taistelusta pitää tehdä osa Venäjän kansallisen turvallisuuden ohjelmaa.
Tekijät esittävät taulukon Venäjän valtion eloonjäämisarvoista, joka koostuu kahdestatoista universaalien arvojen blokista, jokaisessa on useita osioita.
Työn suhteen niissä korostuu kollektivismi ja spekuloinnin hyljeksintä sekä ei-materiaalisten kannustimien merkitys. Hengen suhteen korostuvat usko, kollektiivisen pelastuksen idea, uskonnollisen ja maallisen yhteys ja pelastuksen luonne palkintona hurskaista töistä.
Kollektivismin kohdalla esille tulevat muun muassa valtiovallan sakraalinen luonne, provinssien keskihakuisuus, valtiota muodostavan kansan ja uskonnon olemassaolo, valtioalueen pyhyys ja marginaaliryhmien vaikutuksen minimointi. Ei-aineellisten arvojen kohdalla korostuvat hyvän ja pahan selkeä ero, historiallisen menneisyyden arvo, hedonismin ja ylellisyyden hylkääminen sekä totuuden henkisyys: Jumala ei ole voimassa, vaan oikeudessa («Не в силе Бога в правде»).
Rakkauden kohdalla tulevat esille sukupolvien ketju, perinteinen sukupuolten roolijako, kolmen sukupolven perhe, lapsuuden pyhyys, lasten kollektiivinen kasvatus, vanhempien kunnioitus ja vaatimattomuuden ja hurskauden ihanteet.
Altruismin kodalla todetaan kansallisen idean messiaaninen komponentti, yhteisöllinen (соборная)moraalisuus, egoistisen pragmatismin hylkääminen, uhrautuvuus ja epäitsekkyys. Suvaitsevaisuus kohdistuu monietnisyyteen ja monikansallisuuteen. Tärkeä arvo on myötäkärsimys, sääli.
Täydellisyyden tavoittelun kohdalla mainitaan suuntautuminen tulevaisuuteen, kansallisten sankarien Pantheonin olemassaolo, ”passionaarisuuden” korkea taso, hurskauden mallin olemassaolo, estetiikan kansalliset koordinaatit sekä kilvoittelu  ja ”iskurius”.
Luettelo on siis varsin pitkä ja edellä esitetty hieman lyhennetyssä muodossa. Kuten lienee käynyt ilmi, kyseessä ovat osittain todella Venäjälle historiallisesti tyypilliset korostukset, kuten esimerkiksi kollektiivisuuden kohdalla. Suurimmaksi osaksi kyseessä ovat kuitenkin traditionaaliset arvot, ne joita kansainvälisessä World Values –projektissa nimitetään ”eloonjäämisarvoiksi”. WVS:n tutkijoiden mukaan kaikissa maissa voidaan havaita arvojen muuttuvan, kun hyvinvointi saavuttaa tietyn tason. ”Eloonjäämisarvoista” siirrytään silloin ”postmateriaalisiin” arvoihin, joihin kuuluu erityisesti hyvin suuri poikkeavuuden, esimerkiksi homoseksualismin ja erilaisten perhemuotojen suvaitseminen. Samalla lisääntyy yleinen kaikkien ihmisten keskinäinen solidaarisuus.
Venäjällä tämä prosessi ei vielä ole oikein käynnistynyt. Tapasin Sulakšinin viime syksynä Nogvorodissa Venäjän valtion 1150-vuotisjuhlaseminaarissa ja huomautin, että myös Venäjää odottaa sama kohtalo kuin muitakin kehittyneitä maita. Hän oli asiasta eri mieltä.
Itse asiassa Bagdasarjan ja Sulakšin esittävät, että maailman kansojen sopii seurata Venäjää eikä pohjoismaita, jotka ovat olleet WVS:n johtotähtinä. Heidän analyysinsä mukaan Venäjän valtion perusarvoilla on universaalinen luonne. Tämä antaa ”Venäjälle oikeuden esittää yhtenäinen, messiaaninen aksiologinen projekti koko planeetalle” he vakuuttavat.
He selittävät analyysinsä kumonneen sen Toynbeen ja Huntingtonin näkemyksissä olevan pohjimmiltaan rasistisen näkemyksen, että sivilisaatioiden erot olisivat laadullisia. Itse asiassa kyse on vain suhteellisuudesta.
Toinen merkittävä seikka on, että venäläiset arvot osoittautuivat käytännössä amerikkalaisten vastakohdiksi. He esittävät yhteensä 22 vastakohtaparia, jotka kuvaavat tätä suhdetta. Niitä ovat:
individualismi – sosiaalisuus
etu – epäitsekkyys
järkevä egoismi – yhteisöllinen moraali
ekspansio – messianismi
sulatusuuni – kansojen sinfonia
kulutuksen massakulttuuri – kansallisen kulttuurin henkinen ydin
materialismi – ideokratia
avoin yhteiskunta – autarkia
kilpailu – solidaarisuus
liberaali demokratia – poliittinen autosubjektiivisuus
pluralismi, relativismi – yhtenäisusko (единоверие)
yksityinen aloitteellisuus – etatismi
vapaus – pidäkkeettömyys (свобода – воля)
valtiosopimus – valtiovеlvollisuus (тягло)
maailman työpaja – meidän luostarimme
meren herruus – maan herruus
liiketointen etiikka – auttamisen etiikka
sekularismi – venäläinen teokratia
vapaa avioliitto – kolme sukupolvea
”urgia” – ”gonia”
innovaatio – traditio-innovaatio
verkottuminen – hierarkia

Mikä merkittävää: mikäli USA:n arvoja yritetään tuoda Venäjälle, ne muuttuvat vaarallisiksi, sillä valtion olemus on siellä toinen.
Globalisaation puitteissa nämä arvot todella uhkaavat myös Venäjää, eikä vaara kohdistu vain siihen, vaan koko planeettaan. Tilanne on tällä hetkellä se, etteivät Venäjän instituutiot vastaa sen perusarvoja. Itse asiassa esimerkiksi sen perustuslaki on suorastaan este niiden toteuttamiselle. Se on siis muutettava. Lisäksi tarvitaan selkeä ideologinen dokumentti.
Venäläisten arvojen olisi vallittava opetuksessa, kulttuurissa, kasvatuksessa, tiedotusvälineissä, mainoksissa, propagandassa ja valtionhallinnossa. Lisäksi on huomioitava taiteellisten ihanteiden ja mallien taso, jolla valtiollisia ihanteita välitetään. Tällä hetkellä Venäjä on outsiderin asemassa, sen symboliikka on eklektistä ja satunnaista. Samaan aikaan Venäjällä toteutetaan ”antiarvojen” projektia, joka on maalle varsin vaarallinen. Joka tapauksessa: valtio kykenee ja sen täytyy säännöstellä väestön arvosuuntautumista. Sitä vaatii sen eloon jääminen. Neuvostoliiton kohtaloista on otettava opiksi, katsovat kirjoittajat.
Ulkopuoliselle tarkkailijalle tulee tämän johdosta kiusaus sanoa, että Neuvostoliitto tuhoutui juuri siihen, että se julisti arvoja, joita ei noudattanut. Mikäli Venäjän valtio nyt julistautuu pyhäksi ja kertoo vastustavansa egoismia, ylellisyyttä, materialismia ja vaikkapa varastamista ja kertoo kantavansa suurinta huolta köyhistä ja sorretuista, niin sen vakuuttavuus on vielä huonompi kuin aikoinaan Neuvostoliiton. Ovatkohan tekijät nyt todella ottaneet huomioon sen, että sanojen tulisi vastata tekoja. Muussa tapauksessa rappeudutaan poliittisiksi kaksinaamaisiksi, kuten Stalin aikoinaan sanoi  –sekä itse rappeutui että sanoi vihollisistaan.



В.Э. Багдасарян, С.С. Сулакшин, Высшие ценности Российского государства. Серия «Политическая аксиология». Москва, «Научный эксперт» 2012, 622 с.

30 kommenttia:

  1. Jahas, suo siellä, vetelä täällä. Läntinen maailma ei tunnu millään tajuavan kuinka kovia arvoja kansojen kulttuuriarvot ja -perinteet ovat ja Venäjällä asia ymmärretään sitten liiankin helposti, jopa niin ettei huomata jos ollaan hirttäytymässä noihin arvoihin, sillä kyllä kulttuuriarvojen pitää elää ajassa ja pikkuisen joustaa tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lännessä kolonialismi ja siirtolaispolitiikka on ollut omiaan. (Pitäisi erotella kansallisvaltioiden historia, joku on käynyt kauppaa kyseenalaisin metodein, mutta lähetekeskustelussa liitetään monesti yhteen Eurooppa ja Amerikka, eikä analysoida sitä sen enempää). Järkiperusteisesti ajateltuna kyse on vain kaupankäynnistä ja kauppasuhteista, mutta toiset on asian ymmärtäneet hieman toisin. Eikä vika ole vain 3. maissa olevista ihmisistä jotka ovat omaksuneet länsimaisia näkemyksiä. Kansojen historian kautta taas tämä ei koskettane syyllisyys keskustelussa Suomea, mutta kun tuo on niin mukava keppihevonen niin sitä voi käyttää, eteenkin ihonväripolitikoinnissa yms. Lähtökohtaisesti monarkiathan siitä tavallisemmin ovat hyötyneet ja ovat olleet kansallinen "keskus", mutta aikakausi ja ajattelukin tuolloin on ollut erilainen.

      Poista
  2. Mauno Koiviston muistaakseni 2001 ilmestynyt ”Venäjän idea” julkaistaan nyt Englannissa, ja kohta kai noin sadassa muussa maassa. Suomea kuunnellaan juuri nyt.

    Funtsailin, mikä suhde ”arvoilla” on ”ideaan” – enkä päässyt puusta pitkään. Joten toimin kuten Sakari Sirkkanen joskus neuvoi: katsoin sanakirjasta.
    Mikä se on:
    IDEA: ajatus, aatos, tarkoitus, ydin, pointti.
    ARVO: merkitys, taso, kerros, asema, sotilasarvo, kunnia, huomattavuus, merkittävyys, varallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kyllä on parasta vertailla eri sanakirjoja, mikä käy helposti wikipedian avulla. Kyseiset sanat viittaavat useisiin eritasoisiin ja erilajisiin asioihin ja taitaapa olla eri kielissä ja kulttuureissa niillä eri asema ja merkityskin.
      Tässäkin taitaa jäädä idean merkitys aatteena, ideologiana vähän hämäräksi. Arvonkin määrittelystä puuttuu merkitys toivottuna asiana, suotavana käyttäytymisenä tai päämääränä. Jos puhutaan valtion ideasta, tarkoitetaan
      yleensä samaa, kuin sen ideologia sanan nykyisessä
      merkityksessä. Siinä taas arvostettujen asioiden eli arvojen merkitys on keskeinen. Venäjän idea voisi siis kai olla jokseenkin samaa kuin Venäjän tunnustamat arvot. Miten tämä sitten todetaan, on vielä eri asia. Ennen ne oli virallisesti määritelty jo Nikolai I:n ajasta lähtien ja sittemmin myös kommunistivallan kaudella.

      Poista
  3. Musiikki, joka länsimaisen kulttuurin historiassa oli vanhalla ja keskiajalla, jolloin tiedollisen ajattelun hahmot muodostuivat paljolti korvan ja kuuloaistin kognitiivisten resurssien varassa, vielä tiede tieteiden joukossa, ja se on mielenkiintoinen esimerkki miten mahdotonta on jakaa maailmaan meristisiin rakenneosiin.

    Kuulemme musiikkia, emme yksittäisiä säveliä. Yhdelläkään sävelellä ei tehdä sitä vaikutusta, joka säveliä yhdistämällä saadaan aikaan. Voidaan sanoa -- kuten Wittgenstein muotoili -- että "kaikki musiikki muodostuu seitsemästä säveestä, mutta yksinkertaista musiikissa on vain sen pinta".

    Matematiikka on merismin työkalu, eikä sitä, että päättelyissä ja perusteluissa sillä voi olla vain näennäisen pätevöittäjän rooli, voi koskaan tarpeeksi korostaa. Laajemmin ottaen koko logiikka on oman totuudellisuutensa sisään sulkeutuvaa, ja parhaimmillaan loogisin osoitteluin voidaan nostaa esille väitteet jotka eivät yhtä aikaa voi olla totta -- mutta mitään yleistä sisällöllistä totuutta logiikalla ei voi muodostaa. "Emme tiedä säästä mitään, jos tiedämme, että ulkona joko sataa tai ei sada" (Wittgenstein).

    Esimerkiksi lause "He selittävät analyysinsä kumonneen sen Toynbeen ja Huntingtonin näkemyksissä olevan pohjimmiltaan rasistisen näkemyksen, että sivilisaatioiden erot olisivat laadullisia" ja lause "mikäli USA:n arvoja yritetään tuoda Venäjälle, ne muuttuvat vaarallisiksi, sillä valtion olemus on siellä toinen" näyttäisivät hahmonmuodostuksen ja käsitesisältöjen kannalta olevan toisensa pois sulkevia.

    Yleisinhimillinen kehitys on se käsite, jolla ihminen on parhaiten kuvattavissa, ja tuossa kehityksessä vahvimpana paradigmana muodostuu lajityypillisesti sosiaalisen laumaeläimen kehitys historiallisella akselilla, jossa laumoja sisäisesti yhteen sitonut "valta" on jalostunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi". Ellei tätä yksilötietoisuuden emergenssiä ymmärretä, mitään ihmisestä ei mmärretä. Ja kaikkein suurin paradoksi tämän ymmärryksen saavuttamisessa on se, että vasta individualismin -- yksilötietoisuuden eriytymisen -- hyvin myöhäisellä asteella on saavutettu se uuden ajan kartesiolaiselle rationaalisuudellemme tarpeellinen tarkkailuetäisyys, joka on tehnyt mahdolliseksi psyyken vahvakantaisempien, olemuksellisesti kollektiivisten ominaisuuksien analysoimisen -- eli mahdollistanut sosiologian autonomisena tiedonalana.

    Se on ainoa ihmistä tarkkaileva näkökulma, josta kuvaus ja selitys mahdollistuvat ilman ristiriitoja ja niin, että tarkkailija voi sisällyttää ja kalibroida itsensä osana tarkasteltavaa todellisuutta. Muu kartoitus, olipa se miten mahtimittaista tahansa tai matematiikan kaltaisia näennäispätevyydellä ymmärrystä noituvia ajatustyökaluja hyväksi käyttävää, on vain pelkkää melua ja hälyä.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selailin tuossa juuri hyllystäni löytyvää, WSOY:n vuonna 1952 kustantamaa, blogitekstissä mainitun Pitirim A Sorokinin teosta "Aikamme kriisi", jota 60-luvun lopulla, kun kaikki asiat varsinkin opiskelijapiireissä politisoituivat, ehdotin kustantajalle uudelleenpainettavaksi, koska teos mielestäni olisi tuonut avartavan näkökulman silloin virinneeseen kirkon ja työväenliikkeen dialogiin.

      Nyt teoksesta tosiaankin näyttäisi hyvin käyvän ilmi vain se, miten määrälliset mittarit luovat kokonaisten kulttuuristen aikakausien vertailussakin illuusion näennäisestä pätevyydestä. Todistaakseen teesinsä kulttuurisesta aaltoliikkeestä -- ideakulttuurin ja aistikulttuurin historiallisesta vaihtelusta -- Sorokin indeksoi eri elämänaloilta suuren määrän tunnusmerkkejä, jotka sitten näyttävinä käyrinä kertovat kulttuuristen dynamiikkojen ilmeisesti ikuisista vuorovesistä.

      Inhimillinen kehitys on kuitenkin kova kognitiivinen tosiasia, jonka absoluuttiset maamerkit pitäisi tunnistaa ja tunnustaa. Emme voi lähteä liikkeelle miltään yleiskäsitteellisen ajattelun pohjalta ennen kuin olemme kalibroineet käsitteemme suhteessa kehityksen reaalisiin ilmiöihin -- eikä tällaisten kehityksen tosiasioiden jäljittäminen yhtään etene sillä, että määrittelemme käsitteitämme toisilla käsitteillä. Ihminen on ennen muuta nimenomaan kehittyvä olento -- ei ole mahdollista että lapsi ymmärtäisi miten aikuinen ajattelee, tai että primitiivinen ihminen ymmärtäisi miten luonnolakeja halliutseva ihminen ajattelee.

      Eurooppalaiselta syvältä keskiajalta emme löydä ainoatakaan maalausta, jossa esiintyisi syvyysperspektiivi. Löydämme outoja kielimuotoja, joissa kirjoitetuista monogrammeista on äänteitä kadonnut ja kirjaimet järjestyvät kuvan muotoon päällekkäin -- samoin matematiikassa systemaattiset järjestelmät korvautuvat symboilisilla vastakkainasetteluilla. Jos luokittelemme tällaiset ilmiöt "ideakulttuurin" edustajiksi, kaikki mikä on kognitiivisesti mielenkiintoisinta jää kokonaan kuvan ulkopuolelle, ja inhimillisen kehityksen perspektiivi kokonaan ymmärtämättä.

      Jos lomme mielikuvan uudesta ajasta "aistikulttuurin" valtakautena, meiltä jää tyystin ymmärtämättä, miten ratkaisevaa tajunnallista roolia silmän ja näköaistin visuaaliset jäsennyskyvyt näyttelevät koko uuden ajan tiedollisessa ajattelussa. Uudet tiedonalat syntyivät ja kehittyivät nimenomaan visuaalisen kieltämisen pohjalle -- syvyysperspektiivin, peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden, hierarkian ja priorisoinnin ajatushahmot ovat kaiken syysuhdeajattelun ja empirismin pohjarakenteita, ja kaikki minkä olemme päämäärärationaalisella ajattelulla saavuttaneet, on nimenomaan ihmisen historiassa ennen näkemättömien kognitiivisten emergenssien vaikutusta -- ei mitään vain kahden kulttuurityypin aaltoliikkeen ilmenemää.

      "Arvojen" vastakohta-akselien konstruoiminen lännen ja Venäjän välille on käsitteellistä bluffia, joka tietysti puhuttelee meitä jotka nämä käsitteet olemme aikalaisajatteluksi vakiinnuttaneet ja niihin reagoimme, mutta reaktiivisten vaikutusten lisäksi tarvitsisimme myös syvemmälle porautuvia visioita siitä, mikä muutos maailmassa on todellista ja mikä vain näennäistä.

      Poista
    2. Pari sanaa puun takaa.

      Seppo Oikkonen kirjoitti:

      "Eurooppalaiselta syvältä keskiajalta emme löydä ainoatakaan maalausta, jossa esiintyisi syvyysperspektiivi. Löydämme outoja kielimuotoja, joissa kirjoitetuista monogrammeista on äänteitä kadonnut ja kirjaimet järjestyvät kuvan muotoon päällekkäin -- samoin matematiikassa systemaattiset järjestelmät korvautuvat symboilisilla vastakkainasetteluilla. Jos luokittelemme tällaiset ilmiöt "ideakulttuurin" edustajiksi, kaikki mikä on kognitiivisesti mielenkiintoisinta jää kokonaan kuvan ulkopuolelle, ja inhimillisen kehityksen perspektiivi kokonaan ymmärtämättä."

      Samaa kysytään verkossa, että miksi syvyysperspektiivi puuttui maalauksista.

      Se on luonnollisesti ollut olemassa, mutta sen puuttuminen maalauksista ei kerro, ettei sitä olisi ollut olemassa silloin.

      Jos keskiajaksi ajatellaan vuosia 400 -1400, niin uskon, että on jostakin (vaikkapa tuntemattomasta seinästä tai katakombista) varmasti löytyy kuvia tai maalauksia, joissa syvyysperspektiiviä esiintyy.

      Terve ihminen on aina luontaisesti (sisäsyntyisesti) ymmärtänyt syvyysperspektiivin, vaikkei sille olisikaan kuvallisia todisteita.

      Kun katsoo tunnettuja keskiaikaisia maalauksia, niin niissä huomaa erilaisen skaalauksen tai mittakaavan käytön. Se ei vaikuta luonnolliselta perspektiiviltä, koska luonnollinen syvyysvaikutelma puuttuu.

      Kyse on voinut olla ajan tekniikasta, vaikeudesta käyttää lineaarista (tai epälineaarista) perspektiiviä, tai sitten aikakauden tavasta hahmottaa.

      Myönnän, etten tiedä, mutta ainahan voi pohtia.

      Matematiikan edistyminen modernin kuvauksen (tai funktion) käsitteen kehittymisen myötä muutti kuvataidettakin.

      M

      Poista
    3. Muinaisissa kulttuureissa ja esimerkiksi eurooppalaisella keskiajalla yleiset syvyysperspektiivittömät kuvat eivät ole mitään historiallisia harvinaisuuksia, vaan niitä löytyy läjäpäin lähimmästä lastenhuoneesta. Lasten piirustuksissa ilmenee samoja hahmonmuodostuksen alkeita kuin muinaiskulttuurien kuvataiteissa. Lapset eivät myöskään ymmärrä perspektiivin päälle -- nykyeurooppalainen nuori kypsyy syvyysperspektiivin täydellisempään havaitsemiseen ja hallitsemiseen vasta toisella vuosikymmenellään.

      Ja tällaista yleisinhimilliseen kehitykseen kuuluvaa asiaa nykyiset koulusuunnittelijamme ja pedagogimme ymmärtävät suunnilleen sen verran, että toistelevat sellaisia kliseisiä lauseita kuin "pojathan kehittyvät tyttöjä vähän hitaammin". Pitääkö itkeä vai nauraa?

      Tapaa jolla muinaisissa kulttuureissa yleiset kuvat eivät muuten ole historiallisia harvinaisuuksia, niitä löytyy läjäpäin lähimmästä lastenhuoneesta. Lasten piirustuksissa ilmenee samoja hahmonmuodostuksen alkeita kuin muinaiskulttuurien kuvataiteissa. Lapset eivät myöskään ymmärrä perspektiivin päälle. Tapaa, jolla ajantaju kytkeytyy syvyysperspektiiviin -- siis että ne ovat pohjimmiltaan samaa, "minän" eriytymiseen kuuluvaa kognitiivista prosessia -- ei akateemisten oppineiden sfääreissä ymmärrä kukaan. Oppineet ovat nykyisin niin ihanasti ismi-ideologioidensa lumoissa, noituneet ymmärryksensä käsiterealistisilla stiiknafuulioilla, että jaksavat kirjoittaa tuhatsivuisia teoksia nimillä ristittyjen arvovastakohtaisuuksien merkityksistä.

      Antiikin kreikkalaiset elivät myyttisen totuudellisuuden maailmassaan, ja myyteistä paljolti puuttuu aika -- niissä ei esiinny esimerkiksi sattuman käsitettä. Rooman valtakunnassa syvyysperspektiivi ja ajataju olivat olemassa, vaikka minäperspektiivi jäsentyikin vain rajatilassa ja esimerkiksi sijaiskärsimys koettiin reaalisena. Keskiajalla kumpikin tajunnallinen tekijä, syvyysperspektiivi ja ajantaju, menetettiin aikalailla totaalisesti, ja myös muut kognitiiviset kyvyt jotka näiden varaan rakentuvat, kuten lukutaito. Vasta uusi aika on ollut eurooppalaisen ajattelun tiedollisen voittokulun triumfi, ja kaikki eri aloilla saavuttamamme tositieto on ollut suorassa suhteessa yksilöminuuden eriytymisen asteeseen.

      Kaikki tällaiset tosiasiat kaikuvat kuitenkin nykyajassa kuuroille korville. Aikamme kriisi, jos Sorokinia tässä sopii siteerata, on täydellistyneen opillisen pinnallisuuden kriisi. Kyllähän tästä taas uusi keskiaika saadaan, kun ideologioiden pyhittäminen saa lainvoiman ja uudet ihmisarvo- ja oikeusinkvisitiot astuvat valtaan, ja sodatkin käydään kivillä ja kepeillä, jos ydinlaskeuman jälkeen nyt yleensä tänne ketään jää suuria totuuksiaan julistamaan.

      Poista
  4. "WVS:n tutkijoiden mukaan kaikissa maissa voidaan havaita arvojen muuttuvan, kun hyvinvointi saavuttaa tietyn tason. ”Eloonjäämisarvoista” siirrytään silloin ”postmateriaalisiin” arvoihin, joihin kuuluu erityisesti hyvin suuri poikkeavuuden, esimerkiksi homoseksualismin ja erilaisten perhemuotojen suvaitseminen. Samalla lisääntyy yleinen kaikkien ihmisten keskinäinen solidaarisuus."

    Tämähän on ihan uskottavaa klassista Maslowin tarvehierarkiaa: nälkään kuoleva ei sinfonioita kaipaa, mutta kun masu on täynnä ja ympärillä lämmin asunto, alkaa löytyä kiinnostusta henkisiin, korkeampiin arvoihin.

    VastaaPoista
  5. "huomautin, että myös Venäjää odottaa sama kohtalo kuin muitakin kehittyneitä maita. Hän oli asiasta eri mieltä."

    Joka elää näkee...ensin pitäisi tietenkin saada Venäjälle sitä kehitystä ja elintasoa...

    VastaaPoista
  6. Venäläinen murjumies istuu päälle laukeavan mökkinsä ulkoportailla ja pohtii metafyysisia ongelmia. Pohtii niin että päätä kivistää, toki saattaahan se päänkivistys johtua eilisillan kehnosta pontikastakin? Ne ajattelijat, joille on ajattelijan lahjoja suotu, ovat Venäjällä aika perinpohjaisia ja varmasti tavattoman eteviä, sitä ei voi epäillä.

    Olen taipuvainen ajattelemaan, että Venäjällä pohditaan ja filosofeerataan, vaikka tuli olisi nurkan alla, siksi kaiketi kaikki on vähän niin kuin sinnepäin ja rähjäistä? No, Pietarin ja Moskovan mahtailut vain vahvistaa näkemyksiäni. Ajatella siellä osataan, joten filosofia, matematiikka, kemia jne. ovat siellä maailman huippua. Avaruustutkimus on Venäjän kruununjalokivi, ja jos resurssit olisivat olleet lähellekään samat kuin USA:ssa, se olisi maailman ehdoton johtaja!

    Luin jostakin vankileirien saariston kuvauksesta, miten virolaiset vangit vapauduttuaan rakensivat aika pian Siperian ankeudessa kohtuullisen kelvolliset asunnot., mutta venäläisiä sellaiset seikat eivät kiinnostaneet. Päällelaukeavat murjut kelpasivat hyvin.

    Venäjällä ajattelijat ovat todellakin visioineet hienot tulevaisuuden näyt ja suunnitelmat, mutta musikan suusta yhä vain kuuluu. "Pumaga on pumaga, mutta praktika on praktika"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ne ajattelijat, joille on ajattelijan lahjoja suotu, ovat Venäjällä aika perinpohjaisia ja varmasti tavattoman eteviä, sitä ei voi epäillä."

      Niinkuin tässä blogissa on moneen kertaan kerrottu Venäjän ongelma on ollut siinä, että nuo etevät ajattelijat eli intelligensija on aina irtautunut valtiosta eli ideoiden toteuttamisesta. Sen vuoksi siellä on ollut syvällisiä ajattelijoita ja hyviä kirjailijoita, mutta käytännön toteutus on mennyt ns ryssimiseksi.

      Poista
  7. "Monen mielestä ideollogioilla ei näytä olevan merkitystä. "

    Mukaillakseni Stalinin sanontaa ideologiat ratkaisevat kaiken: ne - ja niiden taustalla olevat arvot - määräävät tekojen julkilausutut perustelut ja niistä seuraavat konkreettiset teot. Ne ovat ns syvärakennetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Stalin katsoi, että ideologiat ovat ns. päällysrakennetta tuotantosuhteiden muodostaman perustan päällä.
      Hän sanoi myös, että kaaderit ratkaisevat kaiken.

      Poista
    2. Juu, upea iskulause vaikkapa lähiajan vaalikeskusteluissa: " Kaaderit ratkaisevat kaiken! (silloin kun jauhot muuten menisi suuhun)..." Kriisiviestintätoimiston" vihje.

      Poista
  8. Jos ja kun Venäjä sortuu loputtomaan ja koskaan päättymättömään filosointiin, joka ei todellakaan koskaan ole tuonut leivän päälle yhtään mitään, niin yhtä lailla myös länsi sortuu koskaan päättymättömään humanismiin, joka vie senkin mitä on leivän päälle edes saatu!

    VastaaPoista
  9. ”individualismi – sosiaalisuus”, yms.

    Kaksijakoisuuden pohtiminen eli ns. filosofinen harrastaminen on hauskaa, kun tasku on täynnä rahaa, pöytä on täynnä herkkuja, kaikkea muutakin saa tarvittaessa heti, yms.

    Karu arkipäivä on filosofisempaa kuin kaksijakoisuuden pohtiminen, olipa niitä vaikka miljoona. Siihen ryssäläinen filosofia pyrkiikin jo satoja vuosia, että kansa/rahvas ja tietysti sivistynyt ns. intelligentsija hautoisivat romaaneissan/novelleissan/kertomuksissaan/näytelmissään Venäjän maailmanhistoriallista merkitystä.

    Tietääkseni ainoastaan Maksim Gorkij lausui kuuluisan: ”Tshelovek – eto zvutshin gordo” (Sana ihminen kuulostaa ylpeältä).

    Tässä onkin jo syytä kysyä: millaisia ihmisoikeuksia Venäjän/Neuvostoliiton/Putinin Venällä ihmisilä on olut ja on?

    Kertokaa, jos pystytte.

    VastaaPoista
  10. Ei ihminen siihen elämiseensä aina kovin paljon tarvitse... Joskus mies, lusikka ja säilykepurkki (tällä kertaa muikkuja valkosipuliöljyssä) toimi oikein hyvin, kun reissun päällä ollaan. Rautatieyhtiön vaunussa tällä hetkellä. Toivottavasti perillä ajoissa, tähän nykyiseen VR:n kun en erityistä luottamusta tunne...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  11. Tuo Rautatieyhtiö (tai Ratavaltio, niin kuin sitä joskus ennen kutsuttiin) lienee nähnyt parempiakin päiviä. Isosetä oli aikanaan VR:llä hommissa, ja ehti urallaan aina asemapäälliköksi saakka. (Nimeltämainitsemattomassa paikassa itäisessä Suomessa) Tuohon aikaan Ratavaltio vielä huolehti työläisistään kehdosta hautaan... Ne kai olivat niitä wanhoja huonoja aikoja, ne...?

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  12. ...jos nyt niitä wanhoja huonoja aikoja edelleen muistellaan, niin pentuajoista muistan vielä(kin), että noihin Rautatieläisvaltiolaisiin liittyi jotain miltei sotilaallista. Ainakin uniwormut olivat komiat, ja jos nyt en täysin väärin muista, niin esim. konduktööri ja asemapäällikkö taisivat tervehtiä toisiaan tekemällä kunniaa... Aijai miten toksista maskuliinisuutta. Vieläkin joutuu siis häpeämään sitä Isosetä-vainaata! ;)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  13. Tavaritsh Vladimir Vladimirovitsh Putin oli kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 terve ja komea Venäjän Johtaja. Ainakin median kuvista/propagandasta päätellen... Ja tolkun tervejärkinenkin. Kymmenen vuoden kuluttua Tavaritsh Vladimir Vladimirovitsh Putin näyttää median kuvissa psyykkisistä ja fyysisistä ongelmista kärsivältä vanhukselta. Sic transit gloria mundi...

    VastaaPoista
  14. No kun aikoihin on eletty, niin eikös siitäkin ole jotain juttua ollut, että nyt jopa Sotavaltiossakin on koettu tuo herroittelu jotenkin onkelmalliseksi.. No nyt jumalauta, olihan tuokin ihan ensimmäisiä asioita, jotka tulin aikanaan kasarmilla oppineeksi. Samoin kuin tuon käden viemisen lippaan (mikä on hieno perinne aina keskiajalta saakka, ja täydellisen sopiva tilanteisiin, joihin esim kättely ei syystä tai toisesta sovellu). No seuraavaksi kai tuossa kunnian tekemisessäkin nähdään ongelmia... Itse ehdin onneksi käydä armeijan jo siihen aikaan, ettei ainakaan Pohjois-Suomessa ollut vielä kuin niitä herra kapteeneja ja yliluutnantteja...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  15. "Mikäli Venäjän valtio nyt julistautuu pyhäksi"

    Se on jo tehty, mutta Putinilla on kiva kaveri nimeltänsä Erdogan. Erdogan leikkii mahtavaa imperaattoria, jonka luokse kaikki kerjääjät ovat teervetulleita. (Älkää unohtako lahjoja!)

    VastaaPoista
  16. No, se entisaikojen romantisoinnista... Mutta olivathan jotkin asiat silloin paremmin fokuksessa. Esim. Ukkivainaa työskenteli aikanaan Metsähallituksella metsäteknikkona, ja tuo Isosetä-vainaa (ukin veli) puolestaan asemapäällikkönä. Valtion virkamiehiä siis molemmat. Ja jotenkin tuntuu, että taisivat kumpikin olla tehtävissään erinäisiäkin nipistelytieteilijöitä tarpeellisempia...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  17. No sen verran on vielä pakko palata, että tuolloin Isosedän aikaan niitä rautatieasemiakin sentään riitti muuallekin kuin Helsinkiin. Sekin asema, jossa Isosetä aikanaan toimi, on jo aikoja suljettu... Eivätkä niissä humalaiset ja huligaanit silloin vetelehtineet häiriköimässä ihmisiä, vaan ne nakattiin niin tarviten niskaperseotteella pihalle. Ja myös junissa tuohon häiriökäyttäytymiseen puututtiin melko järeinkin keinoin, jos niikseen tuli.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  18. ”Neuvostoliitto tuhoutui juuri siihen, että se julisti arvoja, joita ei noudattanut.”

    Isäni on inkeliläinen eli Inkerin suomalainen. Kun olin vielä pikkupoika niin isäni opetti minulle: ”Jos siul tulloo vastaan rampa, köyhä tai sairas, niin pyyvvä jumalalta heil siunausta.” Niin minä teinkin.

    Myöhemmin ymmärsin myös sen, että jos vastaan tulee saatana, niin sen höpötyksiä ei pidä uskoa.

    Neuvostoliiton luhistumisesta/mätänemisestä/tuhoutumisesta sekä korruption suohon uppoamisesta itkevät ainoastaan Putin yms. Kuka tarvitsee uutta Venäjää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " ”Jos siul tulloo vastaan rampa, köyhä tai sairas, niin pyyvvä jumalalta heil siunausta.” "
      Rampa ja sairas tarvitsee muutakin kuin siunausta. Yhteiskunnan tukea, muttei sääliä.
      Köyhyys taas ei välttämättä ole oma valinta, mutta asennekysymys tuo voi olla. Kun ei ole taloudellisesti vakaavarainen, joutunee ilmeisimpinään. Mutta jos on ystäviä yms. saa heiltä vinkkejä yms. mitä ei voi rahassa tai millään mittareilla mitata.

      Poista
    2. "Rampa ja sairas tarvitsee muutakin kuin siunausta".

      Tämä on totista totta koskien Inkerin asioita sata vuotta sitten.. Mutta "Anonyymi 17. maaliskuuta 2023 klo 19.42" ei kehtaa/ei osaa/eikä pysty ymmärtämään/eikä tule koskaan hyväksymään sitä tosiasiaa, että Neuvostoliitossa tapahtui inkeriläisten kansanmurha, josta kertovat väestölaskennat. Jos ennen lokakuun vallankumousta inkerinsuomalaisia oli Venäjällä yli kaksisataatuhatta henkilöä, niin Neuvostoliiton viimeisen väestönlaskennan mukaan suomenkielisiä oli NL:ssa vain kuusikymmentä tuhatta. Lukuun kuuluivat myös Suomesta, USA:sta, Kanadasta neukkuihannemaahan muuttaneet, jotka toivat mukanaan jopa traktoreita, valuutasta ja pikkuasioista puhumattakaan.

      Poista
  19. Sinänsä tuo sotilastervehdys, elikkä ns. kunnian tekeminen, toimii lopulta ihan hyvin noin siviilimailmassakin. On itsellenikin sattunut tilanteita, jolloin olen esim palomiehiä, poliiseja tai rajavartijoita joutunut lähestymään. Ja jos jossain jo kymmenen metrin päässä osaa vetää kättä lippaan, niin onhan se toki varsin suora osoitus, ettei tuo henkilö nyt ainakaan kovin väkivaltaisissa ajatuksissa liene liikkeellä...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.