tiistai 9. toukokuuta 2023

Viinistä, laulusta tai edes naisista ei puhuta meidän kansallislaulussamme.

 

Kansallisista hyveistä ja paheista

 

Jokainen oikeustoimikelpoinen kansalainen mahtanee ymmärtää sen, että kun puhutaan jonkin kansan ominaisuuksista, ei tarkoiteta, että sen jokaisella jäsenellä olisi tuota ominaisuutta erityisen runsaasti. Silti ei ole vailla mieltä puhua tuollaisista asioista, silloin tarkoitetaan kyisessä maassa vallitsevan kulttuurin suhtautumista tiettyihin arvoihin tai asioihin.

Kukapa ei muistaisi Hoffmann von Fallerslebenin Saksalaisten laulussa ylistettyjä asioita:

Deutsche Frauen, deutsche Treue,
Deutscher Wein und deutscher Sang
Sollen in der Welt behalten
Ihren alten schönen Klang,
Uns zu edler Tat begeistern
Unser ganzes Leben lang –
Deutsche Frauen, deutsche Treue,
Deutscher Wein und deutscher Sang!

 

Siis saksalaiset naiset, saksalainen uskollisuus, saksalainen viini ja saksalainen laulu
 kaikukoot kauniisti maailmassa! Nehän ne innoittavat jaloihin tekoihin.

Ainakaan minulla ei ole mitään valittamista tuollaisen toiveen ja innoituksen suhteen ja naisia aina ihailleena mieltäni erityisesti lämmittää, että heidät mainitaan ensimmäisinä.

Toki naisia, viiniä ja laulua löytyy muualtakin ja varsinaiseksi hyveeksi voidaan tuossa säkeistössä lukea vain uskollisuus, Treue, joka nykyään saattaa tuoda ikävästi mieleen SS-joukkojen tunnuksen: Unsere Ehre heisst Treue -kuniamme on uskollisuus.

Laulun viimeinen säkeistö on sekin herttainen ja kehottaa veljellisesti (nykymuodossa siihen on kenties lisätty tai ainakin lisättävä ”ja sisarellisesti”(?) ponnistelemaan yhtenäisyyden, oikeuden ja vapauden puolesta, mitkä ovat ne onnen avaimet:
Einigkeit und Recht und Freiheit

Für das deutsche Vaterland!
Danach lasst uns alle streben
Brüderlich mit Herz und Hand!
Einigkeit und Recht und Freiheit
Sind des Glückes Unterpfand
[4] –
Blüh im Glanze dieses Glückes,
Blühe, deutsches Vaterland!

Vain vulgaarille hengelle onni voi tarkoittaa aineellista hyvinvointia. Omassa Maamme laulussakin todetaan synnyinmaamme olevan köyhä ja siksi jäävän, mutta itse asiassa juuri köyhyys onkin vanhan käsityksen mukaan se maaperä, missä hyve parhaiten kukoistaa. Yltäkylläisyys ja erityisesti sen tavoittelu vievät sen sijaan hyvinkin nopeasti paheen orjuuteen.

Vain hyve on niin arvokas asia, että sen kehtaa mainita tavoiteltavaksi kansallisten symbolien yhteydessä. Hyve on oma palkintonsa ja antiikin käsityksen mukaan nimenomaan hyveellistä ihmistä voitiin nimittää onnelliseksi -ei sen sijaan halujensa ylenmääräistä tyydyttäjää, sybariittia (ks. Vihavainen: Haun hyve tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Minusta kansallishyveiden ja siinä samalla myös kansallispaheiden etsiminen ja käsittely voisi olla tärkeä kansallinen harrastus. Venäjällä kansallispaheina on pidetty laiskuutta, juoppoutta, epärehellisyyttä, likaisuutta ja kovan käden kaipuuta. Taannoinen kulttuuriministeri Medinski on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän on osoittanut nuo käsitykset panetteluksi (ks.  Vihavainen: Haun medinski tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Medinski esittää ihan hyviä argumentteja asiansa puolesta, mutta siitä huolimatta nuo hänen torjumansa paheet näyttelevät yhä valitettavan suurta roolia hänen kotimaassaan. Toki suurimmat ongelmat ovat yhä nuo sananparreksi jo muuttuneet huonot tiet ja päätöksiä tekevät hölmöt (dorogi i duraki).

Mutta entäpä oma tilamme, millaisilla hyveillä me kunnostaudumme ja mitkä paheet kansallista kulttuuriamme pahiten vaivaavat?

Esimerkkejä on helppo esittää, mutta asian on sen verran tärkeä, että soisi siitä järjestettävän vaikkapa suuren kansalaiskeskustelun, johon eri alojen tutkijat toisivat panoksensa. Ansiokkaita tulkintoja löytyy vaikkapa Juha Siltalalta.

Joitakin huomioita nyt tässäkin joka tapauksessa. Venäläisissä 1800-luvun kansatieteellisissä esityksissä mainittiin aina merkittävänä suomalaisena hyveenä rehellisyys ja paheena taas pitkävihaisuus. Topelius ei käyttänyt sanaa sisukkuus, mutta hänen Mattinsa on selvästi sisukkuuteensa panostava puurtaja, joka ei etsi helppoutta, vaan vaikeuksia.

On kuitenkin olemassa myös pahansisuisuutta, joka lienee läheistä sukua yleiselle pahansuopaisuudelle. Kauppis-Heikki mainitsee, että köyhällä miehellä -joita ylivoimainen enemmistö miehistä oli- oli suun oltava aina irvessä, joko väkevän mällin pureskelun takia tai muuten vain, ulkomaailmaa kohdattaessa. Kannatti ilmeisesti jo etukäteen näyttää pelottavalta.

Saman kirjailijan kuvaama apulaisnimismies, joka suoritti ulosottoja eli ns. ryöstöjä, harkitsi myös naamansa panemista perinteiseen virkailmeeseen eli vihaiseen irvistykseen, mutta kehittikin sitten innovaation -ystävällisen hymyn- ja rupesi veljeilemään ja ryyppäämään asiakkaidensa kanssa. Huonostihan siinä lopulta kävi.

Suomalainen kansallishyve saattaa olla ennen muuta juuri tuo perusvihamielisyys ja vastarintavalmius, joka kohdistuu jo ennalta kaikkiin niihin vaikeuksiin ja hyökkäyksiin, joita ulkomaailma tarjoaa (pitäkää tunkkinne!).

Ongelmaksi tulee, että asenne on aina valmiina, tarjosipa se ulkomaailma mitä tahansa. Turha virnuilu saa osakseen epäluuloa ja halveksuntaakin. Sellaisella ei ole pohjolan ankarissa oloissa koskaan pitkälle pötkitty.

Kun Suomeen saatiin olympialaiset, yritettiin kansalaisiamme opettaa hymyilemään ja suhtautumaan vieraisiin perusystävällisesti ilman mitään erityistä syytä. Muistan vielä mainoslauseen: ”Älä unohda hymyä!” Olipa sellainen laulukin.

Taisi se siitä huolimatta usein unohtua ja yhäkin kuulee ulkomaalaisten kauhistelevan maamme synkkää ja uhkaavaa ilmapiiriä, jossa ihmiset oudosti vaikenevat sen sijaan, että rupattelisivat ihan ilman asiaakin.

No tuossa saattaisi tulla esille tuo myyttinen suomalainen perusasenne, joka saattaa toimia sekä hyveenä että paheena. Kohtuushan siihenkin olisi löydettävä ja usein kai löydetäänkin.

Mutta kun ajatellaan sekä antiikin hyveitä, viisautta, rohkeutta, oikeamielisyyttä ja kohtuullisuutta, näyttää siltä, että ne eivät erityisen hyvin sovi tämän aikakauden henkeen. Viisaus (prudentia) korvautuu yhä useammin hulluudella, jota suorastaan palvotaan (hullu saa olla, mutta ei tyhmä!), rohkeuseli siis sen puute antaa nöyrästi tilaa laumakäyttäytymiselle, jossa ei tarvitse nostaa päätään esille, vaikka ymmärtäisi, että yleinen mielipide on asiassa aivan kieroutunut, oikeamielisyyttä taas pidetään yhä useammin naiiviutena ja, kuten tunnettua, vaikka liika on liikaa, on kohtuus aina liian vähän.

Kristillisistä hyveistä, usko, toivo ja rakkaus, ei tässä kannata edes enempää puhua. Rakkaus samaistetaan muitta mutkitta seksiin, jonka kanssa sillä ei välttämättä ole edes mitään tekemistä ja mielellään vielä ns. ei-traditionaaliseen seksiin, usko kohdistetaan mihin tahansa muuhun kuin kristillisyyteen ja sen kohteena voi olla vaikka se, että maa on tasainen kuin pannukakku. Toivominen on toki kunniassa, etenkin ennen joulua.

Kun elämme sellaisessa ympäristössä, jossa rohkeuden joka päivä julistetaan olevan ennen muuta sitä, että nuori nainen näyttää takapuoltaan, joka saa miesten alaleuan loksahtamaan lattiaan saakka, alkaa koko antiikin ajatus onnellisuudesta hyveiden saavuttamisena tuntua oudolta.

Hedonistinen paratiisi nyt, täällä maan päällä on ainoa, josta kehdataan edes puhua, ei sen sijaan hyvettä arvostava yhteiskunta, jonka sankarit olisivat kelpo ihmisiä, pikemmin kuin sattuman tai uhkapelin ansiosta jollakin alalla onnistuneita.. Hyve, saati hyveellisyys jo sanana viittaa lähinnä jonkinlaiseen rajoittuneisuuteen ja tyhmyyteen. Erityinen suomalainen sisukin kaivetaan esille vain joissakin urheilutilaisuuksissa ja kuulostaa yhä useammin falskilta. Se on asia, jollaista kyllä arvostettaisiin, mutta joka on liian hankala itselle hankittavaksi.

Mutta onhan tämä ihan kelpo kansakunta, minkä se yleensä kyllä kiivaasti kiistää. On meillä luultavasti joitakin hyveitäkin matkan varrella ollut ihan  riittävästi.

14 kommenttia:

  1. " Vain vulgaarille hengelle onni voi tarkoittaa aineellista hyvinvointia. Omassa Maamme laulussakin todetaan synnyinmaamme olevan köyhä ja siksi jäävän, mutta itse asiassa juuri köyhyys onkin vanhan käsityksen mukaan se maaperä, missä hyve parhaiten kukoistaa. Yltäkylläisyys ja erityisesti sen tavoittelu vievät sen sijaan hyvinkin nopeasti paheen orjuuteen. "

    Tästä aatteesta ponnistava piirre suomalaisuudessa on sen kauneinta antia. Suomalainen maalaisjärki, ja vaatimaton asenne itseen ja omiin kykyihin on jopa liikuttavaa ja saanut vaikutteita aiemmilta sukupolvilta, joka ei totta vie kehunut jälkipolveaan vaan piiskasi tätä armottomasti. Se on voinut aiheuttaa toisissa myös aggressioita, kun omaa osaamista ei ole annettu tuoda esille ja tervettä itsetuntoakin on pidetty lähinnä ihmisen pröystäilynä. Toisin on nykyään ja hyvä niin, sillä tästä maaperästä saattaa kasvaa hieman ylevämpää ja onnellisempaa suomalaisuuden henkeä. Omasta maastaan ja itsestään saa tuntea ylpeyttä, niin tekevät kaikki maailman kansalaiset.

    " Suomalainen kansallishyve saattaa olla ennen muuta juuri tuo perusvihamielisyys ja vastarintavalmius, joka kohdistuu jo ennalta kaikkiin niihin vaikeuksiin ja hyökkäyksiin, joita ulkomaailma tarjoaa (pitäkää tunkkinne!). "

    Tämä on mielenkiintoinen tulkinta, koska itse pitäisin asiaa enemmän paheena, sillä tuon asenteen johdosta voi tulla torjutuksi kaikki se, mitä ulkomailla on meille tarjottavana. Muukalaisvihamielisyys asuu syvällä "saarivaltion suomalaisissa", sillä jo ainoastaan tekemisemme naapureiden kanssa ovat olleet aikoinaan traumaattisia kokemuksia tälle kansalle. On ollut avartavaa ymmärtää, että nykyään tänne tulijat eivät halua pahaa kansallemme vaan tehdä töitä ja olla osa suomalaista yhteiskuntaa. Poikkeuksiakin on valitettavasti. Ehkä silti voisimme yhdessä yrittää rakentaa Suomea. Hyveitäkin suomalaisilla on kuten vaikka syvällinen rehellisyys ja kielen hyvin rikas, vivahteikas ilmaisuvoimaisuus. No niin. Maalauksellista luontoammekin unohtamatta, ja onhan niitä vaikka mitä muttei siitä enempää. Ylpeät ne omillaan rehentelee ja muita kansamme henkeen sopivia vanhan kansan lausahduksia.

    VastaaPoista
  2. Suomalaisten perushyve saattaisi olla tolkullisuus. Toivon mukaan näin myös on ja joitakin viitteitä siihen suuntaan myös on. Käytännössä se voisi olla jotakin sellaista, että kun joku innostunut saarnamies, politrukki tai mediapersoona tyrkyttää ajatuksiaan suureen ääneen ja suuren innostuksen vallassa, siihen vastataan että "ole nyt hupajamatta" . Kansallisiin perushyveisiin kuulunee myös kyky sinnikkääseen puurtamiseen eli laadukkaiden asioiden rakentamiseen. Valitettavasti tämän hyveen kääntöpuolelle näyttää kuuluvan kyvyttömyys niiden tulosten säilyttämiseen ja ylläpitämiseen. Kun onnistutaan rakentamaan maailman parhaimpiin kuuluva koululaitos, niin eikös kohta sitä mestaroimaan pääse joukko innokkaita ideologeja, jotka saavatkin tulokset nopeasti putoamaan. Kun laman jälkeen onnistutaan saamaan talous sellaiseen jamaan, että sitä maailmalla yleisesti kadehditaan, niin eikös kohta ilmesty joukko poliitikkoja levittelemään rahoja taivaan tuuliin ja velkavuorta kerryttämään. (Vieläkin muistelen haikeudella vuotta 2007, jolloin pelkällä suomalaiseksi ilmoittautumisella pääsi kansainvälisissä konferensseissa heti lähes kaikkien alojen asiantuntija maineeseen). Kun onnistutaan rakentamaan firma, joka hallitsee matkapuhelinmarkkinoita lähes suvereenisti, eikös kohta ilmesty joku organisaatioleikkien ja optiopelien pelaaja, joka muutamassa vuodessa romauttaa koko putiikin.

    Miten sitten tällaiset lähes vastakkaiset piirteet voivat elää rinnakkain samassa kansassa? Voisiko se johtua siitä, että noita tuloksia tuhoavia puuhastelijoita pääsevät paikoilleen nimittämään muut, kuin ne tolkun ihmiset, jotka osaisivat sanoa, että "elä nyt ihan hulluja touhua". Sitä tyydytään vain sivusta katsomaan ja jupisemaan, että "tuosta touhusta ei kyllä hyvä seuraa". Ja sitten ryhdytään taas puurtamaan ja jälkiä korjaamaan, kun on pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkoenglanti on pilannut suomalaisuuden.

      Poista
    2. Te kommunistit olette pilanneet Suomen ja kaiken mihin koskette.
      Oli suunnaton vahinko, ettei kesällä 1918 tehty työtä loppuun.

      Poista
    3. Eikö tekojenkki keksi muuta haukkumasanaa kuin kommunisti, hyvin olet pääsi pilannut pakkoenglannilla.

      Poista
  3. Liika luottamus viranomaisiin ja oikeuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin pikemminkin, että epäluottamus viranomaisiin, näiden oikeudenmukaisuuden pyrkimykseen sekä tieteeseen.

      Poista
  4. Aloitus: "Mutta kun ajatellaan sekä antiikin hyveitä, viisautta, rohkeutta, oikeamielisyyttä ja kohtuullisuutta, näyttää siltä, että ne eivät erityisen hyvin sovi tämän aikakauden henkeen". Niinpä, tämäkin antiikin viisaus ja hyve alkaa pian olla museotavaraa: "Inter pedes puellarum est voluptas puerorum". Ei kai nyt sentään?

    VastaaPoista
  5. Suomalaiset ovat seitsemän sataa vuotta vieraalla hallintokielellä alistettua kansaa, jolla on kaksinapainen alamaismentalitetti, jossa hyveitä ovat ne arvot ja asenteet, joilla olemme oppineet osoittamaan herrakansoillemme tarpeellisuutemme. Olemme ahkeria ja rehellisiä, lainkuuliaisia, työ-, mies- ja sotakuntoisia, ja jossain vaiheessa meistä tuli oppisivistykseen hurahtaineita urapyrkyreitä, joille koulutieto on ollut ei niinkään ymmärryksen lisäämistä vaan oppiarvojen tikapuilla tavoiteltavaa pääsyä paremman väen piiriin.

    Alistushistorian pysyvä seuraus on ollut taipumus kaikkea kahtiajakavaan kaksinapaiseen ajatteluun, josta johtuen jako eliittiin ja ns. tavalliseen kansaan on meillä poikkeuksellisen jyrkkä. Kasarmin, kirkon ja koulun -- noiden valtioiden valtiossa -- pönkittämän yksiarvoisen yhtenäiskulttuurin perinteen on sitten ominut myös Yleisradio, jonka ohjelmiston normeihin nykyisin kuuluu mm. monikulttuurisuuden edistäminen. Se on käytännössä sitä että toivotetaan toivoton massamittainen kansainvaellus kehitysmaista tervetulleeksi.

    Politiikkaa perustellaan esimerkiksi vetoamalla "kansainvälisiin sopimuksiin" -- mikä siis on totalitarismiin johtavan vastuunpakoilun yksi muoto. Aidossa edustuksellisessa demokratiassa ei "valtaan" kuulu sen enempää omaa yhteiskuntaa kuin henkilökohtaista älyllistä rehellisyyttä koskevan vastuun sälyttäminen jonkun "korkeamman" käsiin.

    Kansallinen psykohistoriamme on edelleen kirjoittamatta. Sen pohjaksi tarvitsisimme kansallisen psykoanalyysin. Sellaista ei taida tulla, tunnevaltaisuus sellaisen yhä estää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meitä alistetaan englannilla.

      Poista
    2. Tuollaiset puheet vieraalla hallinto kielellä alistamisesta voi jättää omaan arvoonsa, sillä jokaisessahan maassa hallintokieli on ollut aina käytännössä vierasta.

      Poista
    3. Riippunee kuinka tuota asiaa katsoo. Kaupankäynnin kannalta ja muutenkin yleishyödyllinen.
      Mutta kieltämättä tulee välillä mieleen 100 vuotta takaperin ruotsinkielisten kanssa käyty kina yliopiston opetuskielestä. Lähtökohdin olettaisi että ne yliopistot on kansaa varten. Mutta yliopiston väki kommunikoi muidenkin kuin vain valtion äidinkieltä puhuvien kanssa niin ei tuo sitten niin yksiselitteistä ole.

      Poista
  6. Terhomatti Hämeenkorpi10. toukokuuta 2023 klo 9.19

    An nescis, filii mi, quantilla prudentia mundus regatur!

    VastaaPoista
  7. Ceterum censeo: Viini on vierasta kulttuuria. Juodaan vaan maitoa!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.