Uhrittomien rikosten aikaan

 

Rasismin köyhyys

 

Tässä muutama vuosikymmen sitten oli tapana pitää aivan sivistymättömänä ihmistä, joka osoitti ennakkoluuloisuutta toisia ihmisiä kohtaa heidän taustaryhmänsä perusteella.

Toki tutkimukset olivat saattaneet osoittaa, että tietyn ryhmän jäsenillä oli keskimäärin enemmän tai vähemmän tiettyä ominaisuutta, mutta jo hyvin vaatimattomalla järjenjuoksulla saattoi ymmärtää, ettei asia koskenut yksilöitä. Gaussin käyrän mukainen hajonta taas koskee ja on aina koskenut kaikkien ryhmien ominaisuuksia. Tämä asian tiedollisesta puolesta. Meitä, kuten heitäkin, on joka junaan.

Toinen asia sitten on ryhmän koheesio ja sen itselleen hankkima arvostus. Monet sellaiset kategoriat, joihin edellä on viitattu sanalla ”ryhmä”, eivät itse asiassa muodosta mitään luonnollista ryhmää, jonka jäsenillä olisi jotakin yhteistä.

Ihonvärin, kallonmuodon tai silmien värin perusteella olisi normaalissa, sivistyneessä yhteiskunnassa aivan absurdia olettaa olevan olemassa jotakin yhtenäisyyttä edustavaa ryhmää. Toisin on tietenkin sellaisessa maassa, jossa ihmiset ovat katsoneet aiheelliseksi järjestäytyä tällaisten asioiden ympärille, mitä voi pitää varmana barbarian merkkinä.

Ryhmäkoheesiota voi sen sijaan odottaa sellaisten asioiden kuin yhteisen kielen, uskonnon tai poliittisen vakaumuksen perusteella. Nehän ovat asioita, jotka liittyvät politiikkaan. Ihmisillä on aina ymmärrettävä intressi turvata ja edistää tavoitteellisten ryhmiensä etuja ja oikeuksia.

Juuri äsken tekemäni kierros Virossa ja Latviassa toi taas elävästi mieleen sen ahdistuksen, jonka kohteeksi näiden maiden kanta-asukkaat neuvostoaikana joutuivat. Oman kielen ja kansallisuuden edistäminen ja maahanmuuttokriittisyys luettiin neuvostoaikana tekopyhästi rikollisiksi pyrkimyksiksi ja asenteiksi. Väestönvaihto ehti jo edistyä pitkälle, ennen kuin se saatiin pysäytettyä.

Vaarana on nyt politiikka, joka syrjii neuvostokauden maahanmuuttajia ja aiheuttaa vääjäämättä tyytymättömyyttä, jonka ilmaisemista pidetään yhtä epäkorrektina kuin aikoinaan kanta-asukkaiden kansallisten intressien ajamista heidän omassa maassaan.

Koska käsitteitä on viime aikoina niin määrätietoisesti sotkettu medioissamme, lienee syytä lisätä, ettei kyse tässä ole mistään rasismista ja tuskin edes ksenofobiasta. On vain ilmeinen vääryys, että jonkin kansan kotimaahan saapuu vastoin sen tahtoa toinen kansa, joka vaatii saada siellä elää omien tapojensa mukaisesti.

Muuan virolainen valaisi aikoinaan minulle asiaa sanomalla: ajattelepa, jos teille muuttaisi asumaan kaksi miljoonaa ranskalaista. Sehän on hieno ja sympaattinen kansa, jolla on loistava kulttuuri, mutta eivätköhän kanta-asukkaat siitä huolimatta kysyisi: miksi he tulivat juuri tänne asumaan? Onhan heillä omakin maa, jonka asiat heidän kuuluu hoitaa ja panna kuntoon, jos ne ovat rempallaan.

Valtioissa voidaan väestöryhmät ja joskus jopa kansalaiset asettaa julkisen vallan taholta eri asemaan tiettyjen kriteerien perusteella. Nehän voivat koskea ikää, asuinpaikkaa, ammattia ja niin edelleen.

Nyttemmin esimerkiksi sukupuoleen perustuvat rajoitukset ovat kauttaaltaan hävinneet, vaikka vielä muutama vuosikymmen sitten ns. sosialistimaissa naisille annettiin kymmenittäin erilaisia etuja, alkaen viisi vuotta alemmasta eläkeiästä erilaisiin vaarallisia ja vahingollisia työtehtäviä koskeviin suojelumääräyksiin.

Sen sijaan on tullut tavaksi määrätietoisesti edistää tiettyihin toisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten akateemista- ja työuraa niin sanotulla positiivisella syrjinnällä. Tämä on tietenkin periaatteellisesti hyvin arveluttava tie, joka rikkoo räikeästi perinteistä tasa-arvon määritelmää.

Amerikassa, jossa tämä politiikka aloitettiin affirmative actionin nimellä, siitä on tullut aivan ilmeinen syrjinnän ja jopa nimenomaan rotusyrjinnän työkalu. Se syntyi akateemisissa piireissä, joissa on kehitetty suoranainen kvasitiede, jolla väitetään paljastettavan yhteiskunnan rakenteissa ilmenevää syrjintää, joka sitten muka kompensoidaan sen vastakohdalla eli esimerkiksi rotuun perustuvalla suosinnalla.

Kyseessä on tietenkin rasismi sen alkuperäisimmässä muodossaan eli ihonväriin perustuva kohtelun erilaisuus. Asia on kieltämättä erityisen kummallinen siksi, ettei ihmisrotuja saman ideologian mukaan ole edes olemassa. Sellaisten olemassaolon olettamista on jopa pidetty todisteena -rasismista…

UNESCO:n laatima määritelmä rasismista on wikipedian mukaan seuraava: Rasismi eli rotusyrjintä tai etninen syrjintä^[1] on syrjintää ihmisen etnisen ryhmän tai muun syntyperään liittyvän seikan perusteella.^[2][3][4] Rasismissa ihmisryhmä arvotetaan esimerkiksi ihonvärin tai kansallisuuden perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ryhmät.^[5] Syrjintä on Suomessa kielletty laissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.^[6]

 

Mainitun kaltaista syrjintää todella saa maassamme turhaan etsiä sitä löytämättä sen enempää laista ja määräyksistä kuin käytännöistäkään. Siitä huolimatta on hiljattain tehty vakaita yrityksiä löytää sitä jopa suuresta osasta väestöämme. Tässä käytetyt menetelmät muistuttavat suuresti niitä, joilla aikoinaan pyrittiin paljastamaan noitia: -epäilty tietenkin kieltää kaiken, mutta sydämensä salaisissa sopukoissa hän haluaa syrjiä ja arvottaa väärin jotakin ryhmää.

Kyseessä on tämän ajattelutavan mukaan ns. ajatusrikos, jollaisten ilmaantumisen tähän maailman jo George Orwell ennusti teoksessaan 1984. Kyseessä on toki ns. uhriton rikos, mutta uudempien noitatohtorien mukaan se sisältää alkeismuodossaan genosiidin siemenen, joka saattaakin kenties sitten yhtäkkiä muuttua todellisuudeksi, ellei sitä tuhota jo kohdussaan: Vesa Puurosen mukaan poisoppiminen rasismista edellyttää sitä, että ihmiset tunnistavat rasismin omassa toiminnassaan ja ajattelussaan. Tässä suhteessa erityisen tärkeä tehtävä on kasvatuksella, tiedotusvälineillä ja poliitikoilla.^{[14] (wikipedia)}

 

No onhan tuolla alalla nyt tosiaan ahkeroitu. Ilmeistä tietysti on, että nykyiset rasismiin liittyvät poliittiset käsitykset ja niiden liepeillä tehtailtava kvasifilosofia ovat synnyltään yhtä amerikkalaisia kuin taannoinen BLM- (Black Lives Matter) liike. Nuo asiat liittyvät heidän poliittisiin rakenteisiinsa ja pyrkimyksiinsä, eikä meidän maassamme ole ollut yhtään ainutta BLM-liikkeen tarkoittamaa tapausta koskaan.

On kovin surkuteltavaa, että aivan samat poliittiset käsitteet on joka tapauksessa apinoitu meidän maahamme, jossa niille ei ole minkäänlaista pohjaa eikä tarvetta, lukuunottamatta poliittista tarvetta lyödä vastapuolta.

Mitään, minkään määritelmän mukaisia rasistisia tavoitteita en ole kyennyt löytämään nykyisestä politiikasta millään suunnalla.

Niinpä rasismia on yritetty ”paljastaa” ajatusrikosten tasolla ja kun niistäkään ei ole löytynyt näyttöä, on nostettu tikunnokkaan yksittäiset sanat ja jopa huumori.

Tällaiset asiat eivät missään tapauksessa enää kuulu demokraattisen politiikan tekemisen piiriin, vaan sen sijaan totalitarismiin. Kun julkinen sana yrittää määräillä sitä, millaisille vitseille saa yksityiselämässään nauraa, emme elää enää länsimaisen sivistyksen arvojen mukaisessa maailmassa.

Oikeusministeriön Olen antirasisti-kampanja herättää sen verran myötähäpeää, että jätän sen tässä käsittelemättä ja uskon, että se kuuluu jo menneisyyteen.

Yhtä kaikki, se älyllisen tason romahdus, jota olemme nyt julkisessa keskustelussa olleet todistamassa , ei lupaa hyvää.

Myönnän, että olin kauan kulttuurioptimisti ja kuittasin Huxleyn ja Orwellin dystopiat sellaisina mahdollisuuksina, jotka ennen pitkää kukistuvat omaan mahdottomuuteensa. Neuvostoliitto oli hyvin lähellä orwellilaista paradigmaa ja sen romahtaminen näytti avaavan ihmiskunnalle uuden, valoisan vapauden ja järjen aikakauden.

Vaan kuinkas sitten kävikään.