Kansakuntien kasvaimet

 

Kirjavat kaupungit

 

Suurkaupungilla tarkoitetaan taajamaa, jonka asukasluku ylittää sata tuhatta. Tämä on yhä voimassa oleva vanha määritelmä ajalta, jolloin noin suurten ihmismassojen ahtaminen samaan paikkaan tuotti jo suuria ongelmia, muun muassa jätehuollon suhteen (vrt. Vihavainen: Haun suurkaupunki ja metropoli tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Nythän kelpo kosmopoliitit jo hymähtävät pilkallisesti sillekin ajatukselle, että edes Helsinki olisi suurkaupunki. Hae kun ovat nähneet suurempiakin ja suruushan on jotakin sellaista, jota rappioaikojen ihminen vaistomaisesti kunnioittaa. Oswald Spengler arveli tunnistavansa Rooman keisariajan patsaista selvän suurkaupunkilaisen ihmistyypin -modernin ihmisen.

Olivatpa muinaiset roomalaiset sitten urbaaneja kosmopoliitteja tai ei, on suurkaupunkien räjähdysmäinen kasvu joka tapauksessa historiallisesti uusi ilmiö, jonka vasta nykyaikainen teknologia on mahdollistanut.

Miljoonan asukkaan kaupunki oli aikoinaan jo jättiläinen, hirviö, joka imi elinvoimaa ympäristöstään ja tappoi asukkaansa jo nuorina saasteiden ja tautien kautta. Kaupungit olivat kansakuntien hautoja, sanottiin ja nuo yli sadan tuhannen asukkaan suurkaupungit olivat sitä aivan erityisesti.

Antiurbanismi on ollut se luonnollinen reaktio, jonka ihmisten ahtautuminen suurkaupunkeihin on aiheuttanut (ks. Vihavainen: Haun teknopoliksen kauhistus tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Suurkaupungeissa syntyy yleensä oma psykologiansa, joka suuresti viehättää libidonsa vapauttamiseen keskittynyttä modernia urbaania ihmistä. Suurkaupungin henki on yhdistetty myös juutalaisuuteen, jolle on ollut ominaista toimiminen vaihdannan parissa eikä maalaisissa Blut und Boden yhteisöissä (vrt. Vihavainen: Haun the jew tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Hitler ei suotta nähnyt juuri juutalaisuudessa aatteensa vastavoimaa. Myös Stalin aloitti viimeisinä vuosinaan niin sanotun kosmopolitismin vastasen kampanjan, joka käytännössä kohdistui juutalaisia vastaan.

Globalisaation aika on ollut myös kosmopolitismin suurta aikaa. Multikulturalismi ideologiana edustaa aivan samaa asiaa ja nopeimmin sen pyrkimykset toteutuvat nykyaikaisissa suurkaupungeissa. New Yorkista, lukemattomien kansallisuuksien sekoituskattilasta on tullut monelle ihanne, johon suorastaan aktiivisesti pyritään (vrt. Vihavainen: Haun väljarnas hämnd tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Naapurustossamme sijaitsee Pietari, jonka historia on sangen ainutlaatuinen. Sehän luotiin mahtikäskyllä lähes mahdottomaan paikkaan ja rakennettiin vanhan Venäjän vastakohdaksi, palaksi Eurooppaa, josta tulisi malli koko muullekin maalle, joka oli määrä nostaa takapajuisuudesta uuteen, rationaaliseen elämänmuotoon.

Pietari kasvoi hämmästyttävän nopeasti. Jo 1700-luvun puolivälissä siellä oli puolitoista sataa tuhatta asukasta. Vuonna 1815 määrä oli jo 340 000 ja miljoona ylitettiin 1890-luvulla. Sen jälkeen kasvu oli yhä hurjempaa, kunnes bolševikkivallakumouksen tuoma romahdus pudotti asukasaluvun yhtäkkiä kolmannekseen: 2,3 miljoonasta vuonna 1917 740 000:een vuonna 1920.

Vastaavanlainen suonenisku tapahtui sitten pian uudelleen Leningradin saarron yhteydessä. Tämäkin lienee ainutlaatuista suurkaupunkien historiassa.

Pietari oli jo periaatteessa monikansallinen kaupunki heti syntyessään. Siellä asui tai ainakin oleskeli venäläisten lisäksi niin hollantilaisia laivureita, englantilaisia kauppiaita kuin ranskalaisia kotiopettajia. Saksalaisten, etenkin Baltian saksalaisten määrä oli suuri ja he palvelivat etenkin virkamiehinä. Komeita kirkkojakin heillä oli parissakin paikassa.

Tietenkin joukossa oli myös alkuperäiskansaa eli suomalaisia, mutta kaupungin kasvaessa heidän suhteellinen osuutensa hupeni vähäiseksi. Kävi siis samoin kuin ruotsinkielisille Helsingissä: vielä vuonna 1900 heitä oli suunnilleen yhtä paljon kuin suomenkielisiä, mutta nykyään enää 5,5 prosenttia.

Venäläiset, joiden osuus helsinkiläisistä oli 1800-luvun alussa ollut myös hyvin huomattava, painuivat suorastaan näkymättömäksi vähemmistöksi 1900-luvulla ja ovat palanneet katukuvaan vasta viime aikoina. Nykyään osuus helsinkiläisistä on noin 3%.

Mutta puhe oli Pietarista. Monelle näyttää jääneen sen historiasta muistiin jonkinlainen pysäytyskuva, jossa se on suurinta suonenmielisten määrää edustava kaupunki koko maailmassa.

Tämä meemi, joka taitaa olla lähtöisin suomalaisen Pietarin ansiokkaan tutkijan, Max Engmanin kynästä, on yleistyksenä aivan harhaanjohtava. Enimmillään Pietariin rekisteröityjen suomalaisten määrä pysyi alle 20000:ssa, mikä oli suomenkieliseksi kaupunkiväestöksi paljon vielä joskus 1870-luvulla, ennen kuin kaupungit meilläkin alkoivat toden teolla kasvaa.

Helsingin noin sadasta tuhannesta asukkaasta toki noin puolet oli vielä ruotsinkielistä vuonna 1900, mutta sekä Turussa että Viipurissa oli jo tuolloin kolmisenkymmentä tuhatta etupäässä suomenkielistä asukasta.

Entä miten kosmopoliittinen kaupunki Pietari todella oli, mikäli nyt ei tuijoteta sen eliitin elämäntyyliin, vaan väestötilastoon?

Vuoden 1897 väestönlaskennan mukaan kaupungin 1 264 000 asukkaasta isovenäläisiä oli 86,5%, saksalaisia 4%, puolalaisia 2,9% ja suomalaisia 1,66% eli 21000 henkeä. Juutalaisia ja virolaisia oli molempia suunnilleen saman verran eli noin 12000 henkeä. Tämä oli muuten aika merkittävä asia ottaen huomioon sen, ettei muukalaisilla periaatteessa ollut eds likeutta asua oman alueensa (tšerta osedlosti) ulkopuolella.

Todettakoon, että tilaston mukaan vähävenäläisiä eli ukrainalaisia oli vain noin 5000 henkeä ja ruotsalaisia noin 4600 henkeä.

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan isovenäläisiä oli 4,6 miljoonan asukkaan kaupungissa 84,72%, ukrainalaisia 1,87%, valkovenäläisiä 1,17%, juutalaisia 0,78%, tataareita 0,76%, armenialaisia 0,41%, azereita 0,36%, gruusialaisia 0,22%, tshuvasseja 0,13%, puolalaisia 0,10%, suomalaisia, korealaisia ja saksalaisia kutakin 0,08%.

Eipä tuo kovin suuresta kirjavuudesta kerro. Isovenäläisten määrä näyttäisi siis olevan suunnilleen samalla tasolla kuin sata vuotta sitten. Tosin laittomasti kaupungissa asuvien määrä lienee hyvin huomattava ja onhan tämä jo vanha tilasto muutenkin. Väestökin on jo kasvanut ainakin miljoonalla.

Tilastot tietenkin valehtelevat. Kyseiset ”kansallisuudet” on saatu ainakin vuonna 1897 ihmisten käyttämän kielen perusteella ja esimerkiksi ukrainalaisista suurin osa varmasti osasi venäjää erinomaisesti ja kirjattiin siksi myös isovenäläisiksi, vaikka se ei äidinkieli ollutkaan.

Mitä taas ruotsalaisiin tulee, on selvää, että suurin osa näistä oli lähtöisin Suomesta, vaikka Nobel työllistikin myös monia riikinruotsalaisia. Suurin osa myös sen firman ruotsalaisista oli itse asiassa suomalaisia.

Suomalaisten osuus oli joka tapauksessa jo pieni siinä vaiheessa, kun Pietarista tuli miljoonakaupunki. Heidän merkityksensä ja näkyvyytensä oli joka tapauksessa paljon suurempi, sillä heitä tuli päivittäin paljon Inkeristä ja Karjalan kannakselta myymään etenkin hyväksi tunnettua voitaan joka tehtiin eri metodilla kuin venäläinen.

Kuten Vladimir Dalin artikkeli lukuisten muden kuvausten ohessa todistaa, suomalaiset olivat hyvässä maineessa järkkymättömän rehellisyytensä ansiosta (ks. Vihavainen: Haun pietarin tsuhnat tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Myös suomalaisten lukutaistoisuus, joka oli korkeimmalla tasolla keisarikunnassa, tunnettiin. Vain Virossa ja Liivinmaalla päästiin vastaaviin lukemiin.

Erityisen kosmopoliittiselta 1800-luvun lopun Pietari ei kuitenkaan vaikuta sen enempää kuin nykyäänkään. Toki se välillä pääsi jo vapautumaan siitä provinsiaalisesta kohtalostaan, josta Anna Ahmatova puhui, mutta uusi rautaesirippu uhkaa taas saada historian toistumaan.

Joka tapauksessa Pietari on vanhastaan ollut monien uskontojen kaupunki, vaikka sen tunnetuimmat moskeija, synagoga ja buddhalainen temppeli ovat kaikki varsin uutta perua. Pietari Suuren ajama eurooppalaisuus merkitsi jo joka tapauksessa myös tiettyä uskonnollista monimuotoisuutta katolisten ja protestanttien suvaitsemisen merkeissä.

Mikä on islamin merkitys tällä hetkellä ja tulevaisuudessa niin Pietarissa kuin muissakin Euroopan metropoleissa on kiinnostava kysymys monessakin suhteessa. Uudet ja kulttuurisesti poikkeavat ryhmät pakkaavat keskittymään suurkaupunkeihin, joissa ne usein muodostavat kokonaisia kulttuurienklaaveja.  Sata vuotta sitten tämä oli amerikkalainen ilmiö, nyt se on erityisesti eurooppalainen.