torstai 5. syyskuuta 2024

Naittajat

 

Kun akat viekastelivat

Martti Vuori, Savon sydämmessä. Kansantapojen kuvaus. Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Otava, Kuopio 1898, 128 s.

 

Martti Vuoren (Bergh-Wuori, 1858-1934) elämä oli monivaiheista. Hän opiskeli maisteriksi ja toimi sitten keisarin Suomen asiain kanslian eli ministerivaltiosihteerin viraston virkamiehenä Pietarissa ja ilmeisesti osasi erinomaisesti venäjää.

Kuten uusi suomalais-venäläisiä kirjallisuussuhteita kartoittava kirja (ks. Vihavainen: Haun hellman tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) kertoo, Vuori oli ahkera venäläisten klassikoiden (Lermontov, Tolstoi) suomentaja ja käänsi suomeksi myös ranskalaisia klassikoita Maupassantista Musset’hen.

Lisäksi Vuori kirjoitteli paljon näytelmiä, joita etenkin maamme lukuisat seuranäyttämöt esittivät. Tätä näytelmää kuitenkin kirjan mukaan esitettiin ensi kerran peräti Suomalaisessa teatterissa Helsingissä 17.11.1897. Ilmeisesti siitä siis on olemassa toinenkin laitos tai sitten käytettiin käsikirjoitusta.

Mitä Vuoren uraan tulee, hän nousi vuosiksi 1903-1905 jopa Kuopion läänin kuvernööriksi (maaherraksi), mitä varmastikin edesauttoi hänen venäjän kielen taitonsa, joka autonomisen Suomen virkamiehistön piirissä oli harvinaisuus.

Kuten tunnettua, myöntyvyyttä edustaneiden vanhasuomalaisten ja perustuslaillisten välinen kuilu oli noihin aikoihin syvä ja jyrkkä ja jopa terroria esiintyi. Venäjää taitava maaherra sai runsaasti lokaa niskaansa, mutta vaihtoehtonahan olisi ollut ehta venäläisen miehen sijoittaminen tuolle paikalle. Vastaava dilemma oli aikoinaan miehitetyissä Baltian maissa.

Lohdutuspalkintona vuoden 1905 kuohuissa eronnut maaherra sai todellisen valtioneuvoksen tittelin, mikä yhä voimassa olleen venäläisen rankijärjestyksen mukaan merkittiin luvulla neljä ja vastasi kenraalimajuria, kontra-amiraalia ja hoviarvoissa kamariherraa. Kenraaleitahan kuvernöörit yleensä olivatkin.

Tämä pikku huvinäytelmä kertoo olevansa kansantapojen kuvaus, jonka juoni on äärimmäisen simppeli. Siinä keskushenkilöinä ovat kovapäinen nuori talonpoika, joka ei onnistu pääsemään läpi rippikoulusta, mikä olisi ehtona naimisiin menolle ja nuori mökin tytär, joka on naimaiässä, mutta ei ole kiinnostunut tuosta mainitusta tomppelista, joka näytelmässä esitetään puolihöperönä ja pannaan myös kompastelemaan.

Kuitenkin kaksi naista, tytön äitipuoli eli emintimä ja pojan äiti päättävät, että naimiskauppa on tehtävä. Tytön isä yrittää pitää vastahakoisen lapsensa puolta, mutta on toivoton nahjus.

Puuttuvan rippikoulun naiset keksivät mitätöidä sillä juonella, että selittävät pappilassa rovastille morsiamen olevan jo raskaana, joten muodollisuudet voidaan nyt ohittaa.

Hirmustunut rovasti haukkuu akat pahanpäiväisesti näiden kurjan kasvatuksen ja huonon silmälläpidon takia. Pöljä sulhasmies on kaikesta kovin hämillään, edes ymmärtämättä, mitä hänen oletetaan tehneen.

Onnelliseksi lopuksi saapuvat paikalle itse viaton tyttö ja hänen todellinen rakkautensa ja kihlattunsa, joka on vain renki, mutta eteenpäinpyrkivä ja kirstunsa pohjalle jo satoja markkoja koonnut.

Pari saa toisensa ja akkojen juonet valuvat tyhjiin. Näytelmän lopuksi rovasti, jota todellisuuden paljastuminen suunnattomasti huvittaa, alkaa kertoa sitä rouvalleen esiripun laskeutuessa.

Kun nykypäivän lukija pohtii, mitä ihmettä yleisö joskus ja vielä vasta vähän yli sata vuotta sitten tällaisesta teatterikappaleesta oikein sai, lienee vastattava, että kyseessä oli nimenomaan tilaisuus nauraa hölmöjen eli siis maalaisten ja erityisesti heidän keskuudestaan löytyvien vähälahjaisten tomppelien kustannuksella.

Murretta näytelmässä on vain nimeksi, vaikka sille nauraminen oli pitkään myös erilaisten iltamien vakionumeroita. Tässä on kysymys erityisesti sivistyneistön eli pappilan väen ja kaukana kylillä asuvien maalaisten välisestä kulttuurisesta kuilusta, jonka oikealla puolelle sivistyneen yleisön on helppo asettua.

Pelkään pahoin, ettei tämä näytelmä nykyään saisi ketään erityisesti nauramaan tai muutenkaan mainittavasti reagoimaan, joten sitä tuskin nähdään näyttämöllä.

En suinkaan tarkoita sitä, että se olisi selvästi huonompi kuin erinäiset nykyaikaiset kantaa ottavat näytelmät, mutta erilainen se on. Se edustaa aivan toista aikakautta.

Onhan sekin syy siihen tutustua.

27 kommenttia:

  1. "Pelkään pahoin, ettei tämä näytelmä nykyään saisi ketään erityisesti nauramaan tai muutenkaan mainittavasti reagoimaan, joten sitä tuskin nähdään näyttämöllä."

    Sitä pitäisi vain modernisoida: tytön rakastetuksi piika ja rovasti lopuksi päivittelemaään samansukupuoliselle puolisolleen tytön sukulaisten homofobiaa niin täydestä menee kuin väärä raha. Saa nykyajan "sivistyneistö" taas naureskella tavallisten ihmisten sivistyksellistä kuilua nykysivistyneistöön.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän kyse ole vain ihmisen rajallisesta tajunnasta so. ideologiaherkkyydestä.
    40-luvulla kulminoitui Ein Volk, ein Reich, ein Führer-ideologia, joka näkyi kaikessa, silloin hyväksyttävässä taiteessa.
    50-luku oli etsikkoaikaa ja haavojen nuolentaa.
    60-luvulla alkoi vasemmistoideologinen buusti syntyä ja kehittyä, joka kulminoitui mm. 70-luvun taistolaisena teatterina.
    Kommunismin krapula alkoi 90-luvun alussa.
    Me teimme vuonna 1990 matkan Leningradiin. Matkan teema oli: "Näe Neuvostoliitto vielä kun voit".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime tipassa!

      Poista
    2. Niin todellakin. Mutta, en jäänyt kaipaamaan...

      Poista
    3. Kukapa täysipäinen olisi - lukuunottamatta rahaa saaneita.

      Poista
  3. Tai miksei asetelma voisi olla toisin päin ja se jolle etsitään morsianta on rikkaan suurtilan poika. Pojalle naitetaan naapurin suurtilan apukoulun käynyttä tytärtä. Mutta poika tuokin vanhemmille esiteltäväksi eteenpäin pyrkivän hiilenmustan namibialaisen lähihoitajan joka on työssä kunnan palvelutalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo synopsis takaa apurahat varmasti!

      Poista
    2. Miespuolisen luonnollisesti, tulee kaikki dei - huom ei Dei - kristeerit täyteen, ylekin rahoittaa tuotannon ja esittää parhaana primeaikana.

      Poista
    3. Kantasuomalaisten miesten suhteet maahanmuuttajanaisiin ovat hyvin arkaluonteinen asia, joka saattaa aiheuttaa mielen pahoittumista. Olkoon siis ainakin tuo lähihoitaja miespuolinen. Tai sitten suomalainen nainen ja maahanmuuttajamies. Silloin on kaikki kohdallaan.

      Poista
    4. Juuri näin; musta mies ja valkoinen nainen- tämä on hyväksyttyä!

      Poista
    5. Eccellente! Tuosta olisi - totisesti - kaikki DEI ja WOKE kohdallaan!

      Poista
    6. Jos haluttaisiin aiheuttaa takuuvarma mielenpahoitus maximus (siis Tiedostavaistolle, ns. juntit nyt tuntuvat suhtautuvan tähänkin asiaan hieman avarammin), niin tuon morsiantarjokkaan tulisi ehdottomasti olla jostain auringonnousun suunnasta, mieluiten ehta aasiatar. (No paremman puutteessa venakko/ukrainatar tai vielä köyhemmin käyden jopa virotarkin saattaisi tähän riittää.) Vähintäänkin ihmiskauppaa olisi syytä epäillä. Kuka pelkääkään keltaista naista...

      -J.Edgar-

      Poista
    7. "Juuri näin; musta mies ja valkoinen nainen, tämä on hyväksyttyä!"

      Onkohan noinkaan?

      Suomalainen Mustafe Muuse, joka seurustelee suomalaisen naisen kanssa, avatui kokemastaan suomalaisesta rasismista.

      "Olen hyväksynyt, millainen maa Suomi on."

      Tällä hän ei valitettavasti viittaa kauniiseen luontoomme ja ystävällisiin ihmisiin vaan niihin avoimen rasistisiin raukkoihin, jotka hänen elämäänsä lapsesta asti ovat yrittäneet pilata tässä maassa. Se on hänen kokemuksensa kotimaastaan, jokaisella on omansa. Kannattaa lukea artikkeli ja mietiskellä asiaa.

      https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000010640712.html

      Poista
    8. Oli aikoja jolloin Billy Carson oli varsinkin tunnettu ja hyväksytty (?) näyttelijä Suomessa.

      Mitä veikkaat miten suomalaisessa muslimiperheessä (pl. tataarit)suhtaudutaan suomalaiseen vävyehdokkaaseen?

      V-VF

      Poista
    9. ^Jos minulta kysytään, niin veikkaanpa, että vastaanotto on hänen kohdallaan lämmin ellei jopa sydämellinen. Eihän sen parempaa vävyehdokasta olekaan kuin suomalainen mies.

      Ollos hyvä.

      Poista
  4. Kiinnostavaa: kieltämättä vaatisi todella rohkean ja taitavan näyttämöohjaajan laatimaan vertauskuvallisen ja totuudenmukaisen näytelmän monikulttuurisesta onnistumisesta aiheena vapaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion naittaminen islamilais-taantumuksellisen klaaniyhteiskunnan kanssa.

    Avioliitto sopisi todella mainiosti selittämään, mitä käytännössä oikeastaan on monikulttuurisuus: onko se kompromissi eli kulttuurien laimentamista vai yhden kulttuurin dominointia ja toisen alistumista?

    Ehkä teatteriyleisö saisi oivalluksen: ei ole mitään todellista monikulttuurisuutta asian varsinaisessa merkityksessä eikä voikaan olla. Kulttuurit laimenevat tai dominoivat, ja lopputulos löytyy jostain siltä väliltä. Suhteesta olennainen ratkeaa siitä, kumpi naitetuista kulttuureista laimenee enemmän ja kumpi vähemmän.

    Kuka väitti, että kaikenlaisilla tarinoilla pitäisi olla onnellinen loppu? Ja kuka sen onnellisen lopun edes määrittelee; riittääkö, että dominoiva osapuoli on onnellinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiinnostavaa: kieltämättä vaatisi todella rohkean ja taitavan näyttämöohjaajan laatimaan vertauskuvallisen ja totuudenmukaisen näytelmän monikulttuurisesta onnistumisesta aiheena vapaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion naittaminen islamilais-taantumuksellisen klaaniyhteiskunnan kanssa."

      Niin, jos se kiinnostaa, kai siitä olisi hyvä ohjata fiktiivinen näytelmä, ja katsoa siitä perspektiivistä miltä lopputulos näyttäisi. Itseäni ei kiinnostaisi viedä Suomea mitään klaaniyhteiskuntaa kohti, koska kannatan suomalaista demokraattista yhteiskuntaa ja sivistysvaltiota. Taidekenttä on kuitenkin erinomainen alusta tutkailla kaikenlaisia yhteiskunnallisia suuntauksia, joten sehän kuulostaisi ihan toteutuskelpoiselta idealta.

      "Avioliitto sopisi todella mainiosti selittämään, mitä käytännössä oikeastaan on monikulttuurisuus: onko se kompromissi eli kulttuurien laimentamista vai yhden kulttuurin dominointia ja toisen alistumista?"

      Eiköhän kaikki ihmissuhteet ja erityisesti parisuhteet ole aina jonkinlaisia kompromisseja kaikessa suhteessa, jotta pitkäaikainen suhde voi toimia. Luulen, että nämä kompromissit liittyvät eniten siihen, millaisia arjen rutiineja suhteessa luodaan. Tunnen "monikulttuurisia" pariskuntia, joissa toinen osapuoli on kantasuomalainen ja toinen ei, eivätkä nämä parisuhteet poikkea juuri mitenkään suhteista, joissa tullaan samasta kulttuurista. Samanlaiset haasteet ovat läsnä lopulta molemmissa. Toki hyvinkin erilainen kulttuuritausta voi tulla suhteen väliin jossain vaiheessa, mutta itse ajattelen että ihminen on yhtä paljon yksilöllinen persoona mieltymyksineen kuin kulttuurinsa tuote, vaikka sekin meitä muovaa ihmisinä. Yleensä sitä tutustutaan ja rakastutaan toiseen ihmiseen eikä siihen, mitä kansallisuutta hän edustaa. Uutuudenviehätys ja eksotiikka karisevat useimmiten jossain vaiheessa joka tapauksessa, ja siinä vaiheessa punnitaan suhteen kesto.

      Toki avioliittoa voi pitää myös yhteiskunnallisena heijasteena siitä, millaisia pariskuntia maassa elää, ja sitä kautta tutkailla ja ihmetellä monikulttuurisuuttakin. Kun Suomessa eletään tämän maan lakien puitteissa, mahtuu sen taivaansinen alle monenlaista avio/avoliittoa, joissa yhdistävänä tekijänä on elää sen valitsemansa ihmisen kanssa, jonka kanssa haluaa elää. Siihen ei muilla osapuolilla ole juurikaan nokan koputtamista, ollaanhan sentään Suomessa.

      "Ja kuka sen onnellisen lopun edes määrittelee; riittääkö, että dominoiva osapuoli on onnellinen?"

      En tiedä onko kyse kilpailusta, jossa voitetaan tai hävitään. Kun parisuhde kahden ihmisen välillä toimii ja rakkaus kestää, sitä voi pitää menestyksenä yhteiskunnallisestikin.

      Poista
    2. Turvakodeissa tunnetaan monikulttuurillisten parisuhteiden ongelmat sitten kun ensi huuma on haihtunut eikä kantasuomalainen sittenkään halua alistua kunniakulttuurin rooleihin. Joskus nuo tarinat päätyvät jopa iltapäivälehtiin.

      Poista
    3. Anonyymi klo 12.38,

      Eiköhän siellä valitettavasti parhaiten tunneta kotimaisen ja kantasuomalaisen perheväkivallan monet eri ilmenemismuodot, joista luemme lehdistöstämme päivittäin.

      Miten suhtaudut asiaan ja olisiko sinulle ajatuksia tai keinoja parantaa tilannetta turvallisempaan yhteiskunnalliseen suuntaan?

      Poista
    4. Onhan tuota asiaa tutkittukin ja todettu, että ns. monikulttuuriset parisuhteet päättyvät eroon muita todennäköisemmin.

      Esimerkiksi itse tunnen tapauksen, jossa muuan evankelinen mutta maallistunut suomalainen seurusteli erään juutalaisen kanssa. Rakkautta ja halua näytti olevan, ja lopulta keskustelu siirtyi ajatuksiin yhteisestä tulevaisuudesta. Suomalainen ilman muuta esitti, että heillä voisi olla uskonnollisesti neutraali perhe niin silloin uskonnollisia ristiriitoja ei syntyisi. Juutalainen sen sijaan halusi pitää kiinni uskontonsa säännöistä kuten äidin juutalaisuuden periytymisestä, ja näin ollen toivoi lastensa menevän juutalaiseen kouluun. Lopulta tuo suhde sitten kuihtui, kun juutalaisen kulttuurin dominointi avioliitossa ja perheessä näytti täysin väistämättömältä.

      Suomessa ei näytetä hahmotettavan, että hyvin harvat vieraat kulttuurit jakavat pohjoismaisen käsityksen yksilöllisestä vapaudesta, kriittisestä vapaa-ajattelusta, universaaleista oikeuksista ym. Noissa kulttuureissa vallitsee hyvin usein klaaninormi, jossa klaani (perhe, suku, heimo, puolue, uskonnollinen yhteisö, mafia,...) määrittää yksilön oikeudet ja velvollisuudet. Niissä "yksilöllisen persoonan" käsite ja liikkumavara on aivan toinen kuin meikäläisessä kulttuurissa. Erot tulevat erittäin räikeästi esiin, kun yritetään keinotekoisesti yhdistää esimerkiksi somalialaisten kaltaista vanhoillisislamilaista kansaa ruotsalaiseen tai suomalaiseen kansaan.

      Diamant Salihu on ansiokkaasta selostanut tilannetta Ruotsissa: pääasiassa somalialaisista ja muista islamilaisista koostuvia rikollisjengejä ei saada kuriin, koska heidän sukunsa eivät suostu ilmiantamaan heitä ja auttamaan poliisia; he ovat liiaksi kiinni klaanikulttuurissa ja irrallaan ruotsalaisesta universaalista yhteiskunnasta. He vain eivät ymmärrä, että tuo yhteiskunta voisi suojella heitä klaaneja vastaan, joten he alistuvat klaanien valtaan ja sen ikäviin seurauksiin kuten verikostoon. Nehän ovat tuttuja heidän lähtömaistaan.

      Mielestäni Suomessa ei kaivata enempää viekastelevien naittajien juonia. Parempi rajoittaa tämä ihmiskoe niin hyvin kuin mahdollista. Rakkauteen saa uskoa, kunhan muistaa, kuinka pitkään siitä riitti iloa Amerikan intiaaneille eurooppalaisten tullessa. Naiivi ei saa maailman myllerrysten keskellä olla.

      Valitettavasti niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin riittää meidän maassamme ihmisiä, jotka ovat valmiita lähettämään kokonaisia omaisuuksia rakkaushuijareille.

      Poista
    5. Veikolle vaan kiitokset ajatuksistaan ja mitäpä niistä voi muuta todeta kuin sen, että ihmisellä on kaikki oikeus tunteisiinsa, myös pelkoon, vihaan ja erityisesti epätietoon sekä näiden sanallistamiseen "maahanmuuttokeskustelussa".

      Viisasta suomalaista miestä lainaten:
      " Kaikki tämä on todella surullista, mutta olen hyväksynyt asian. Olen hyväksynyt, millainen maa Suomi on. "

      Kaikesta huolimatta, mukavan syyskuista hellepäivän jatkoa.

      Poista
    6. "... ihmisellä on kaikki oikeus tunteisiinsa, myös pelkoon, vihaan ja erityisesti epätietoon sekä näiden sanallistamiseen "maahanmuuttokeskustelussa"."

      Onko ihmisellä myös oikeus kylmään järkeen, tilastofaktojen objektiiviseen ja monipuoliseen havainnointiin, muissa maissa erityyppisistä maahanmuutajaryhmistä saatujen käytännön kokemusten tuntemiseen ja näiden kaikkien perusteella tehtyihin loogisiin johtopäätöksiin? Vai ovatko johtopäätökset kiellettyjä siksi, että se eivät vastaa tiettyjen utopoiden toiveita?

      Ylläoleva kysymys on hyvin vakava, koska Suomen kaltaisella persaukisella ja aivan tolkuttoman piskuisella kansakunnalla ei ole varaa virheisiin tässä.

      Olen lopen kyllästynyt siihen argumenttiin, että esim. tiettyjen maahamuuttarjayhmien heikko integroituminen heille kaadetusta tuesta huolimatta, ylisukupolvinen työttömyys, rikostilastot tai ylikorostuneet taipumukset puukkojen heilutteluun julkisilla paikoilla kuitataan vain kantavaäestön joutavana xenofobiana. Pidän tuota hyvin epä-älyllisenä mutta vaarallisena ajatustapana, josta on syytä päästä nopeasti eroon.

      Muuten meilläkin meno on kuin Ruotsissa, Ranskassa tai nykyään jo myös Saksassa. Sen lisäksi, että tuo luo yhteiskuntaan turvattomuutta, se tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksi ihan taloudellisestikin.

      Maahanmuutto Suomeen on tervetullutta, mutta sen laadulla on todellakin väliä.

      Poista
    7. Minä kiinnitän huomiota historiaan, havaintoihin, toisten tekemiin tutkimuksiin ja loogiseen ajatteluun. En oikein ymmärrä, miten sinun viittauksesi tunteisiin ja epätietoon liittyy asiaan.

      Kyllä minun argumenttini ovat ihan yhtä arvokkaita kuin sinunkin, ja toivoisinkin niihin järkeen ja logiikkaan perustuvaa vastinetta vähättelyn sijaan. Tietenkin keskustelijat keskustelevat toistensa ohi, kun yksi pyrkii argumentoimaan faktoilla ja toinen pyrkii argumentoimaan tunteilla tyyliin "rakkaus korjaa" tai "kaikki on todella surullista". Niin ollen lienet oikeassa, että on järkevintä päättää tähän.

      Toivon kaikille mukavan päivän lisäksi turvallista tulevaisuutta maailmassa ilman väkisinnaittamisia.

      Poista
    8. "Kyllä minun argumenttini ovat ihan yhtä arvokkaita kuin sinunkin,"

      Tietenkin ne ovat ihan yhtä arvokkaita eikä tarkoitukseni ollut loukata. Enkä koe, että sinäkään olit ketään loukkaamassa vaan puhuit ajatuksiasi, jotka koin tavallani. Toivon, että vaikeissakin asioissa kuten maahanmuutossa, pysyisi keskustelussa maltti ja asiallinen linja. Asiat riitelevät, ihmiset eivät. Uskon, että sillä asenteella Suomea on rakennettu ja sillä asenteella on hyvä mennä eteenpäin. Olemme toivoakseni yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä ja se on ihan ok.

      Edelleen olen sitä mieltä, että "rakkaus korjaa". Se olikin hyvin sanottu. Sillä mikä korjaa asioita antaen toivoa ellei rakkaus ja usko parempaan huomiseen? Naiiviako? Mieluummin olen hieman naiivi kuin kovin kyyninen.

      Minäkään en toivo kenellekään mitään väkisinnaittamisia, päinvastoin, enkä edes ymmärrä asiayhteyttä keskustelussa.

      Joka tapauksessa toivotan hyvät illan jatkot sinullekin ja kiitos ajatustenvaihdosta.

      Poista
  5. Landehuumori on vissiin täysin kadonnut. Timo Koivusalo yritti vielä tehdä "kunnollisia suomalaisia vanhanajan elokuvia". Ne oli Tsadilaiselle aikas mystisiä. Toistuva teema ja huumorin huippu oli kun joku arvohenkilö, poliisi tai rovasti saapui paikalle mopolla.

    VastaaPoista
  6. Maalaisille sopii aina nauraa, landepaukuille, mutta yhtään tummemman pigmentin omaavaa ei saa laittaa pellen rooliin eikä myöskään tarinan roistoksi. Ruotsalaisissa ja englantilaisissa tv- sarjoissa tämä on jo aika korostunutta. Kohta meilläkin nähdään vain niitä "Feministisen taskudramaturgin" oikeaan muottiin muovaavia esityksiä, joissa valkoiset miehet ovat sivuosissa ja niissäkin vain halveksittavina vaimonhakkaajina tai laitapuolen kulkijoina.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.