Kysymyksiä
historialle
Berliinissä on
tai ainakin oli aika kiinnstava historiallinen näyttely Gendarmenmarktin
Deutscher Domissa: Fragen an die deutsche Geschichte, Kysymyksiä Saksan
historialle.
Siellä muun
muassa oli dramatisoitu Goebbelsin kuuluisa kysymys kansalle: Haluatteko
totaalista sotaa? Tuo demagogihan toisti kysymyksen monta kertaa ja sai aina
jyrisevän ”JA!” vastauksen. Jälkeenpäin koko juttu kuulostaa aika kornilta.
Mutta ennen oli
ennen ja nyt on nyt. Elämää voi elää vain eteenpäin, mutta ymmärtää vain
taaksepäin, on sanottu, joskaan ei välttämättä ihan sattuvasti. Menneiden
ratkaisujen taustan rekonstruointi on joka tapauksessa asia, joka tavalliselta
tallaajalta jää asianmukaisesti tekemättä, koska hänellä ei ole käytettävissään
tarvittavaa kokonaisuutta.
Sen sijaan hän
yleensä elää kaikenlaisten meemien maailmassa ja mikäli hänellä on vielä intellektuaalista
kunnianhimoa, hän saattaa enemmän tai vähemmän satunnaisista aineksista värkätä
aivan huikeita muunnelmia historiasta. Niiden yhtymäkohdat todellisuuteen
saattavat lähes kokonaan puuttua.
Aina silloin
tällöin on esitetty, että Suomessakin pitäisi olla historiallinen museo (ks. Vihavainen:
Haun kansakunnan historian museo tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).
Kyseessä ei siis
olisi ns.matalan katseen hallitsema esitys, niin muodikasta kuin se onkin
ollut, kun jopa poliittista historiaa on yritetty survoa sosiaalihistorian Prokrusteen
vuoteeseen.
Meillä pitäisi olla
museo, joka esittää kysymyksiä korkean tason päättäjien tasolla siinä muodossa,
kun ne aikoinaan olivat. Silloin se tuo esille ne seikat, joiden tiedetään
aikoinaan hallinneen heidän päätöksentekoaan ja olleen sen taustana.
Myöhäsyntyiset
modernin näkökulman tulkinnat voi sitten esittää historiografisessa osastossa, joka
esittää toisten aikakausien saavutuksia, mutta selvästi erillään tuon rekonstruoidun
kohtalokkaan aikakauden todellisuudesta.
Historiallisia
museoita on kyllä maailmassa. Yksi parhaista näkemistäni on ollut Pietarissa (ks.
Vihavainen:
Haun poliittisen historian museo tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Mitä
siellä nykyään on, en tiedä.
Vielä muutama
vuosi sitten tuon museon henki vaikutti lupaavalta kansakunnan kriittisen
menneisyydenhallinnan kannalta. Yleensähän sota sitten aina tuhoa kriittisyyden
sikäli, kuin isänmaasta on kyse.
Asia tuli
mieleeni Varsovan museoita katsellessa. Niiden anti saattaa olla hieman
rajoitettu sen takia, että Varsova on pääkaupunkina vielä nuori, vasta Sigismund
Vasan ajoilta sellaiseksi korotettu. Sitä ennen hallittiin Vilnasta ja
Krakovasta käsin.
Joka tapauksessa
olisin kovasti halunnut nähdä, miten Puolassa käsitellään esimerkiksi tuota vanhaa
valtiopäiväinstituutiota, jonka liberum veto-oikeus lopulta tuhosi koko
maan (ks. Vihavainen:
Haun puolan valtiopäivät tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).
Myös Kaarle X
Kustaan Puolan sota eli täkäläisittäin Vedenpaisumus olisi hyvin
kiinnostava, samoin kuin protestanttisen Saksin vaaliruhtinaan August Väkevän
aika katolisen Puolan kuninkaana ja Kaarle XII:n vihollisena.
Puolalaiset muistin
paikat Varsovassa ovat ymmärrettävästi täynnä katkeraa martyrologiaa, vaikka
Sigismundin pylväs ja kuninkaanlinna muistuttavat myös toisenlaisista ajoista.
Jan Sobieskin
rooli turkkilaisvaaran torjujana Wienin porteilla oli Puolan merkittävimpiä
urotekoja koko Euroopan puolesta. Onko työ yhä kesken? Miten asia nähdään Puolan
perspektiivistä?
Mieli tekisi
saada vastauksia moniin kriittisiinkysymyksiin ja nähdä, miten eri tavoin
niihin on vastattu. Mikäli vastaukset ovat aina olleet yksimielisiä, saattaa
aina herätä epäilys siitä, ettei kaikkea ole kerrottu. Historiaa käytetään aina
moniin tarkoituksiin ja liikkeellä on sekä uutta paradigmaa etsiviä neroja että
hämärämiehiä, joilla on omat tarkoitusperänsä.
Tuo kaipaamani Suomen
historian museo voitaisiin vähin kustannuksen saada aikaan suhteellisen nopeastikin,
kunhan sen asiantuntijat Edustaisivat kyllin laajaa ja syvällistä asioiden
hallintaa.
Juuri nythän Kansallismuseokin on vuosikausia
kiinni ja tarvittaisiin eväitä kansakunnan historialliselle itseymmärrykselle,
kun sen poliittinen historia on juuri lähtenyt aivan uudelle ja tuntemattomalle
tielle.
Tiedämehän, että
kansakuntamme kohtalonkysymyksistä on yhä olemassa varsin jyrkästikin toisistaan
poikkeavia tulkintoja, alkaen vuoden 1918 sodan nimestä. Myös myöhempiä sotia
on sekä tutkittu erittäin tarkasti, että yritetty jonkinlaisella salamitaktiikalla
ilmeisen harkitusti muuttaa toisen luontoisiksi, kuin ne itse asiassa olivat.
Suurten kysymysten
avoin esille paneminen ja niihin annettujen vastausten esittäminen on tärkeä
asia, jota itseään kunnioittavan kansakunnan ei pitäisi laiminlyödä.
Viime aikoina on
ollut hieman kyseenalaista, onko Suomi ollut tuollainen kansakunta ja onko se
sitä nykyään. Uuden museon perustaminen ja siihen jokseenkin varmasti liittyvät
polemiikit saattaisivat osaltaan ainakin auttaa asian selvittämisessä.
Muistaakseni Göbbels omassa päiväkirjassaan piti tilaisuuden yleisöä melkoisina zombeina. Ehdittiin kuitenkin jatkaa sotaa vielä yli kaksi vuotta ja saada jo alkanut Euroopan raunioittaminen maaliin.
VastaaPoista"Menneiden ratkaisujen taustan rekonstruointi on joka tapauksessa asia, joka tavalliselta tallaajalta jää asianmukaisesti tekemättä, koska hänellä ei ole käytettävissään tarvittavaa kokonaisuutta."
VastaaPoistaSiksipä me tarvitsemme päteviä historiantutkijoita - useita , ettei kuva ole yksipuolinen - sekä julkaisufirmoja tekemään niistä kansantajuisia tietokirjoja ja asiamediaa nostamaan molemmat framille. Kaikista noista on nykyään puutetta.
Historian tieteellisyys on ongelmallinen: historia perustuu pitkälti arvotekijöihin ja sen perustaisiin näkökulmiin.
VastaaPoistaEsimerkiksi puolalaisten kirjoittama neuvostoajan historia on kulmikkaampaa kuin suomalaisten kirjoittama.
Venäläiset sen sijaan pyrkivät säännöllisesti unohtamaan keskeisiä asioita, joihin heidän oma kulttuurinsa on nojautunut: tarkoitan kaunistelua ja tehokasta unohtelua. Esimerkiksi Lend Lease on asia, josta venäläinen vaikenee tehokkaasti, tai ainakin perustelee sen toisin, kuin se on ollut länsieurooppalaisessa käsityksessä.
Putinin mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi. Eiköhän tuolla perusteella myös Pietarin museoiden historiatulkintaa on mukautettu putinistiseen maailmankuvaan sopivaksi.
Kyllä historia on tieteellistä jos tutkija toimii kuten tiedemiehen kuuluu toimia. Täytyy vain osata erottaa tosisasiat näkökulmista ja tulkinnoista. Näkökulmat ja tulkinnat eivät saa vaikuttaa tosiasioihin eivätkä edes niiden valintaan vaan tosiasiat on valittava niiden painoarvon ja vaikuttavuuden perusteella. Jos johtopäätöksiin merkittävästi vaikuttavia tosiasioita jätetään pois, silloin ollaan siirrytty tieteestä tarinoinnin ja jopa propagandan puolelle. Ja tietysti, jos tosiasiota muutellaan tai peräti keksitään, silloin ollaan jo humpuukin puolella.
PoistaHistorian tulee olla tieteellistä, mutta historialla on taipumusta politisoitua. Pahimmillaan tulkintapositio voi olla käsittämättömän valheellinen; muistan taannoi keskustelleeni somalin kanssa: hän väitti, kuten kuulemma myös hänen yhteisönsä, että somalit ovat rakentaneet Suomen.
PoistaEsimerkiksi maailmanhistorian kirjoitus on erisuuntaista Ranskassa, kuin esim. Englannissa. Ja, koko tarina muuttuu, kun se on kirjoitettu Venäjällä.
Kysymys on kuitenkin faktojen tulkinnoista, omien lähtökohtien kautta.
Ja jo hyvän aikaa on sitä Ruotsin yhtenäisvaltakunnan osaa, joka 1809 erotettiin vanhasta yhteydestä ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan, yritetty sinnikkäästi, uudelleen ja uudelleen, muuttaa laajan yleisön tietoisuudessa uudelleen "valtioksi" jo suuriruhtinaskunnan alusta alkaen.
VastaaPoistaKaikkeen se salamitaktiikka sopii.
Luepa Aki Rasilaisen kirja "Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia : miten Venäjän keisarit suhtautuivat Suomen valtiolliseen autonomiaan" ja muutapa mielipiteesi - jos kantti kestää.
Poista