lauantai 6. joulukuuta 2025

Kun itsenäisyydestä äänestettiin

 

Merkittävä äänestys

 

Harvan parlamentaarisen äänestyksen kunniaksi muistopäivää vietetään. Sitäkin omituisempaa on, että tuo äänestys paljasti, että oltiin mahdollisimman kaukana yksimielisyydestä.

6.12.1917 annettiin Suomen itsenäistymistä koskevan senaatin esityksen puolesta 100 ääntä ja sitä vastaan 88 ääntä. Jotkut eivät viitsineet vaivaantua tai kukaties muuten pitivät äänestämistä turhanaikaisena, ehkä jopa vaarallisena.

Tasan puolet koko eduskunnan jäsenistä kuitenkin äänesti Suomen itsenäisyyden puolesta ja sen katsottiin riittävän. Asiaa ei siis pidetty niin tärkeänä, että sen ratkaisemiseksi olisi vaadittu 3/4 enemmistö, puhumattakaan 5/6 enemmistöstä kiireelliseksi julistamisen puolesta.

Mutta läpi siis meni, että hujahti eikä esitystä lepäämään jätetty. Oppositiolla oli ollut oma esityksensä, jonka mukaan suomalaisten ei sopinut omin päin asiasta päättää, vaan se olisi tehtävä läheisessä yhteistyössä emämaan kanssa.

Tuollaisesta yhteistyöstähän senaatti oli kieltäytynyt, eikä se koskaan hyväksynyt matruusi Pavel Šiškoa (nimestä päätellen ukrainalainen) Suomen kenraalikuvernööriksi, vaikka tämä yritti sitä asemaa tavoitella. Bolševistisen ylivallan tunnustaminen nyt ei vain kerta kaikkiaan sopinut porvarilliselle maalle, mitä tuskin kukaan osasi ihmetelläkään.

Sosialidemokraatit sitten ryhtyivät puolestaan tuohon kaipaamaansa läheiseen yhteistyöhön emämaan, nyt jo entiseksi emämaaksi julistetun Venäjän kanssa. Aseita saatiin valtava määrä, aina tykkeihin ja lentokoneisiin saakka ja voitto näytti varmalta.

Köpelöstihän siinä sitten kävi ja syystä todettiinkin sitten SKP:n julistuksessa 30.11.1939, että Suomen vallankumous jäi vuonna 1918 kesken siksi, ettei puna-armeija ollut kyllin vahva sitä takaamaan. Nyt se sen sijaan oli, eikä vallankumouksen voittoa voisi estää mikään.

Mutta ihmeitä tapahtuu historiassa, vaikka ne harvinaisia ovatkin ja talvisota oli yksi sellainen tapaus.

Ei muuten kannata unohtaa, että myös Mannerheim talvisodan ensimmäisessä päiväkäskyssään julisti, ettei tämä sota ollut ”mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja sen loppunäytös”. Tämä oli jo bravadoa ja hän meni muutenkin hyvin vaaralliselle alueelle. Sotiemme aikana ei tämän jälkeen enää koskaan vedottu vuoden 1918 Vapaussodan muistoihin.

Kansa oli nyt yhtenäinen ainakin niin suuressa määrin kuin sopi toivoa ja sikäli kuin noita kommunistiänkyröitä oli ja ne kyllä tiedettiin, he pitivät nyt viisaimpana pitää suunsa kiinni, vaikka mieli olisi tehnytkin ihannevaltioon, jossa toteutetun suomalaisten kansanmurhan meikäläinen aatteen mies ilman muuta ymmärsi parjaukseksi.

Vaikeasta alusta huolimatta Suomi oli kuin olikin sitten vuonna 1918 itsenäinen ja sellaiseksi jäi myös toisen maailmansodan päätyttyä, ”uusien vapaussotien” jälkeen. Sitä ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kyllä sen vuoksi moni kynsi kylmeni ja tulos olisi voinut olla aivan toinen.

Tuo vuoden 1917 äänestys, jonka tulos siis oli 100-88 ei sellaisenaan, nimellisesti, ollut kiista itsenäisyyden ja riippuvuuden kannattajien välillä. Asiallisesti se kyllä sitä oli ja se ymmärrettiin yhtä hyvin kuin sitten talvisodan aikana sekin, että se ”Suomen kansanvaltainen tasavalta”, jota Otto Ville Kuusinen johti ja jolle lahjotettiin koko karjalankielinen Itä-Karjala, olisi itsenäinen vain nimellisesti.

Samalla ymmärrettiin myös, että se joukkomurha, jota Itä-Karjalassa oli suoritettu välittömästi ennen sotaa, tulisi tuossa uudessa tasavallassa varmasti jatkumaan entistä kiihkeämpänä. Eipä asiaa erityisesti edes salattu.

Tämä on syytä muistaa, kun taistelijoiden motivaatiota yritetään ymmärtää. Kesken jääneen vapaussodan tilit eivät olleet vielä tasan, vaan sen aloittaja oli kärsinyt paljon enemmän ja janosi kostoa.

Suomi olisi voinut jo vuonna 1918 tai viimeistään 1920-luvun alussa olla osa Venäjää lyhyen itsenäisyyden jälkeen, ellei Saksa olisi pakottanut bolševikkeja Brest-Litovskin sopimukseen, jossa tämäkin asia ratkaistiin. Toki sillä oli asiassa omat intressinsä ja palkankin se halusi, vaikka puhuminen Suomesta Saksan ”alusmaana” on pelkkää sanamagiaa.

Kuten Paasikivi totesi, joka tapauksessa Saksasta aina selvittäisiin. Lenin-setä ja hänen seuraajansa olivat Suomen kannalta toisenlaista porukkaa.

Kuten tunnettua, Suomen itsenäisyyttä juhlittiin aluksi Vapaussodan symbolisena päättymispäivänä 16.5. Kun presidentti Ståhlberg runnoi juhlat tapahtumaan tuon 6.12.1917 pidetyn riitaisen äänestyksen päivänä, hän edusti linjaa, jota ei suuri osa maamme väestöä voinut lainkaan sietää. Sodassa oli sentään annettu, jos otettukin suuri määrä ihmisuhreja. Johan niiden veri huusi maasta.

Mutta talvisodan aikana ymmärrettiin, että menneet on kuitattava menneiksi ja Vapaussodan päivää lakattava pitämästä armeijan lippujuhlapäivänä. Vapaussotahan hoidettiin loppuun koko kansan tuella ja sen tuen säilyttäminen oli maalle elinkysymys.

Toki me itsenäisyyspäivänä yhä uudelleen palaamme talvisotaan ja erityisesti jatkosotaan. Sen sijaan vuoden 1918 sota jää silloin vaille huomiota, mikä asiallisesti on kyllä väärin. Olisi joka tapauksessa yhä kiusallista muistuttaa maan suurinta puoluetta sen rikollisesta menneisyydestä ja yhtä ikävää on muistella niitä lahtauksia, joita silloisessa kiihkossa tehtiin.

Katsottakoon siis vain ”Tuntematonta sotilasta” ja luettakoon yhä uudelleen sen viimeistä sivua, jonka viittaamia asioita tuskin koskaan näkee käsiteltävän.

Oleellista ei ollut, mitä aurinko oli muka sanovinaan tai edes se, että nuo henkiin jääneet miehet olivat hyvin vaikuttavia hahmoja juuri olemalla kaiken jälkeenkin ”aika velikultia”. Oleellista oli taas kerran itsenäisyyden säilyttäminen.

Asia oli tietenkin kehystetty jo kolmen suuren välisissä neuvotteluissa ja viime kädessä se ratkaistiin Iosif Vissarionovitšin työhuoneessa. Silti kaikki olisi mennyt toisin, jos rintamalla ei olisi ollut miehiä vaan pelkkiä housuja, hameista nyt puhumatta.

Tänään aion illemmalla nauttia fingerporillisen Marskin ryyppyä. Tykkään siitä ja otan sitä lähes viikoittain myös lounaalla Suomalaisella klubilla.

13 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi6. joulukuuta 2025 klo 9.59

    Aionpa minäkin illalla nauttia naapurin Reijon kanssa parikin Marskin ryyppyä; niin myös jouluna, mutta viikolla en.

    VastaaPoista
  2. "Tänään aion illemmalla nauttia fingerporillisen Marskin ryyppyä."

    Olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
  3. "Mannerheim talvisodan ensimmäisessä päiväkäskyssään julisti, ettei tämä sota ollut ”mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja sen loppunäytös”. ..se ”Suomen kansanvaltainen tasavalta”, jota Otto Ville Kuusinen johti ja jolle lahjotettiin koko karjalankielinen Itä-Karjala, olisi itsenäinen vain nimellisesti."

    Tämä totiin aika hyvin esiin omiin itsenäisyyspäivän tapoihini kuuluvassa Pekka Parikan elokuvassa Talvisota everstiluutnantti Laurilan suulla.

    VastaaPoista
  4. " vaikka puhuminen Suomesta Saksan ”alusmaana” on pelkkää sanamagiaa."

    Tämä kyllä vaatisi oman blogin: olen ymmärtänyt, että Hentilöiden kirjan mukaan ne sopimukset, jotka olivat tekeillä/solmittu olisivat tehneet meistä taloudellisen siirtomaan - ja siihen vielä saksalainen kuningas...

    Tuossa mielessä Suomen itsenäisyys oli kaksinkertainen ihme: sekä Venäjä että Saksa romahtivat, meidän kannaltamme juuri oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pähkinänkuoressa: kirjaa pitää aina myydäkin.

      Poista
  5. Tuossa oli paljon uutta, minulle. Mutta, minua ihmetyttää tämä historian tautologia.
    Kuten tuolla toisen rohvessoorin blogissa, Oikkosen Sepolle totesin: tavoitteet, toteutus ja lopputulos eivät aina kuulu samaan yhtälöön.
    M. Robespierre, "Rousseaun verinen käsi" sai valtaa hyveellisillä tavoitteilla. Päätyi kuitenkin ison veitsen alle, syytettynä terrorismista ja totalitarismista.
    Neuvostovallankumous oli lupausta työväestön vapaudelle ja paremmalle elintasolle. Kävi täysin päinvastoin, vapaus meni ja elintaso laski ( neuvostoeliitti korvasi ruhtinaskunnan eliitin).
    Jos, vasemmistoliiton Minja Koskela saa absoluuttisen vallan, niin pian meillä on uusi totalitaria.
    Historia toistaa itseään.
    Ps. ota kaksi fingerporillista, syytä on...;)

    VastaaPoista
  6. Ota nyt vähän enemmän kuin fingerporillinen. Se on n. 5 ml. Totta kai tiedän, että se on vain sanonta ja todellinen Marskin-ryyppy on snapsilasi täytettynä piripintaan. Snapsilasin koko voi tietysti vaihdella, mutta eikös se ole suurin piirtein 4-5 cl. Ja tosiaan, ota toinenkin.

    VastaaPoista
  7. Mannerheim viittasi jatkosodankin aikana toistuvasti vuoden 1918 vapaussotaan kutsuen jatkosotaa kolmanneksi vapaussodaksi. Talvisota siis oli toinen vapaussota

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, VTL:n päänsäryksi, mutta ei toki näkyvästi ja sen muistoja korostaen.

      Poista
  8. Mikäköhän olisi suomalaisten yleinen käsitys vapaussodasta, talvi -ja jatkosodasta ilman Väinö Linnan kirjoja?
    Niin hyviä kuin ne ovatkin, niin jos muodostaa käsityksen historiasta pelkästään niiden perusteella, kuten moni näyttää tekevän, niin kuva jää aika vinoksi.
    Tosin lopputulos toki ratkaisee, eikä yksityiskohdat.
    Oletteko muuten huomanneet, että YouTube on nykyisin pullollaan tekoälyllä tuotettua, täysin vääristeltyä "historiaa"?
    Kukahan tuota mahtaa tuottaa ja millä tarkoitusperillä?
    Näyttää menevän nuorison lisäksi melko hyvin läpi jopa eläkeläisiltä.

    VastaaPoista
  9. Hyvää kuudetta kahdettatoista niin blogistille kuin itse kullekin säädylle!

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  10. Tätä säätä katsellessa tulee mieleen ei-niin-vakavaksi tarkoitettu kuvaelma Suomen itsenäistymisestä. Maan ja maailman asiat ovat perusteellisesti sekaisin, tunnelmat senaatissa ovat synkät ja sääkin on surkea. Joku senaattoreista sitten puuskahtaa, että "Noista venäläisistä nyt ainakin on päästävä eroon". Niinpä tehdään asianmukainen päätös ja julistus. Mutta eikös siihen heti sanota, että ei senaatilla ole moiseen valtuuksia. Asia on vietävä eduskunnan hyväksyttäväksi. No, asia viedään eduskunnan hyväksyttäväksi ja suunnilleen puolet edustajista kannattaa, toinen puoli vastustaa. Äänestyksessä saadaan kuitenkin se pieni enemmistö jolla päätös hyväksytään.

    Tässä on jotakin hyvin suomalaista. Kaiken kiukkuilun ja äksyilyn jälkeen saadaan kuin saadaankin tehtyä oikea päätös, joskin niukalla enemmistöllä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.