Merkittävä
äänestys
Harvan parlamentaarisen
äänestyksen kunniaksi muistopäivää vietetään. Sitäkin omituisempaa on, että tuo
äänestys paljasti, että oltiin mahdollisimman kaukana yksimielisyydestä.
6.12.1917
annettiin Suomen itsenäistymistä koskevan senaatin esityksen puolesta 100 ääntä
ja sitä vastaan 88 ääntä. Jotkut eivät viitsineet vaivaantua tai kukaties muuten
pitivät äänestämistä turhanaikaisena, ehkä jopa vaarallisena.
Tasan puolet
koko eduskunnan jäsenistä kuitenkin äänesti Suomen itsenäisyyden puolesta ja
sen katsottiin riittävän. Asiaa ei siis pidetty niin tärkeänä, että sen
ratkaisemiseksi olisi vaadittu 3/4 enemmistö, puhumattakaan 5/6 enemmistöstä
kiireelliseksi julistamisen puolesta.
Mutta läpi siis
meni, että hujahti eikä esitystä lepäämään jätetty. Oppositiolla oli ollut oma
esityksensä, jonka mukaan suomalaisten ei sopinut omin päin asiasta päättää,
vaan se olisi tehtävä läheisessä yhteistyössä emämaan kanssa.
Tuollaisesta
yhteistyöstähän senaatti oli kieltäytynyt, eikä se koskaan hyväksynyt matruusi
Pavel Šiškoa (nimestä päätellen ukrainalainen) Suomen kenraalikuvernööriksi,
vaikka tämä yritti sitä asemaa tavoitella. Bolševistisen ylivallan tunnustaminen
nyt ei vain kerta kaikkiaan sopinut porvarilliselle maalle, mitä tuskin kukaan
osasi ihmetelläkään.
Sosialidemokraatit
sitten ryhtyivät puolestaan tuohon kaipaamaansa läheiseen yhteistyöhön emämaan,
nyt jo entiseksi emämaaksi julistetun Venäjän kanssa. Aseita saatiin valtava
määrä, aina tykkeihin ja lentokoneisiin saakka ja voitto näytti varmalta.
Köpelöstihän
siinä sitten kävi ja syystä todettiinkin sitten SKP:n julistuksessa 30.11.1939,
että Suomen vallankumous jäi vuonna 1918 kesken siksi, ettei puna-armeija ollut
kyllin vahva sitä takaamaan. Nyt se sen sijaan oli, eikä vallankumouksen
voittoa voisi estää mikään.
Mutta ihmeitä
tapahtuu historiassa, vaikka ne harvinaisia ovatkin ja talvisota oli yksi
sellainen tapaus.
Ei muuten
kannata unohtaa, että myös Mannerheim talvisodan ensimmäisessä päiväkäskyssään
julisti, ettei tämä sota ollut ”mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja sen loppunäytös”.
Tämä oli jo bravadoa ja hän meni muutenkin hyvin vaaralliselle alueelle. Sotiemme
aikana ei tämän jälkeen enää koskaan vedottu vuoden 1918 Vapaussodan
muistoihin.
Kansa oli nyt
yhtenäinen ainakin niin suuressa määrin kuin sopi toivoa ja sikäli kuin noita
kommunistiänkyröitä oli ja ne kyllä tiedettiin, he pitivät nyt viisaimpana
pitää suunsa kiinni, vaikka mieli olisi tehnytkin ihannevaltioon, jossa
toteutetun suomalaisten kansanmurhan meikäläinen aatteen mies ilman muuta ymmärsi
parjaukseksi.
Vaikeasta alusta
huolimatta Suomi oli kuin olikin sitten vuonna 1918 itsenäinen ja sellaiseksi
jäi myös toisen maailmansodan päätyttyä, ”uusien vapaussotien” jälkeen. Sitä ei
kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kyllä sen vuoksi moni kynsi kylmeni ja tulos
olisi voinut olla aivan toinen.
Tuo vuoden 1917 äänestys,
jonka tulos siis oli 100-88 ei sellaisenaan, nimellisesti, ollut kiista
itsenäisyyden ja riippuvuuden kannattajien välillä. Asiallisesti se kyllä sitä
oli ja se ymmärrettiin yhtä hyvin kuin sitten talvisodan aikana sekin, että se ”Suomen
kansanvaltainen tasavalta”, jota Otto Ville Kuusinen johti ja jolle lahjotettiin
koko karjalankielinen Itä-Karjala, olisi itsenäinen vain nimellisesti.
Samalla
ymmärrettiin myös, että se joukkomurha, jota Itä-Karjalassa oli suoritettu
välittömästi ennen sotaa, tulisi tuossa uudessa tasavallassa varmasti jatkumaan
entistä kiihkeämpänä. Eipä asiaa erityisesti edes salattu.
Tämä on syytä
muistaa, kun taistelijoiden motivaatiota yritetään ymmärtää. Kesken jääneen
vapaussodan tilit eivät olleet vielä tasan, vaan sen aloittaja oli kärsinyt
paljon enemmän ja janosi kostoa.
Suomi olisi
voinut jo vuonna 1918 tai viimeistään 1920-luvun alussa olla osa Venäjää lyhyen
itsenäisyyden jälkeen, ellei Saksa olisi pakottanut bolševikkeja
Brest-Litovskin sopimukseen, jossa tämäkin asia ratkaistiin. Toki sillä oli
asiassa omat intressinsä ja palkankin se halusi, vaikka puhuminen Suomesta Saksan
”alusmaana” on pelkkää sanamagiaa.
Kuten Paasikivi
totesi, joka tapauksessa Saksasta aina selvittäisiin. Lenin-setä ja hänen
seuraajansa olivat Suomen kannalta toisenlaista porukkaa.
Kuten tunnettua,
Suomen itsenäisyyttä juhlittiin aluksi Vapaussodan symbolisena päättymispäivänä
16.5. Kun presidentti Ståhlberg runnoi juhlat tapahtumaan tuon 6.12.1917
pidetyn riitaisen äänestyksen päivänä, hän edusti linjaa, jota ei suuri osa maamme
väestöä voinut lainkaan sietää. Sodassa oli sentään annettu, jos otettukin
suuri määrä ihmisuhreja. Johan niiden veri huusi maasta.
Mutta talvisodan
aikana ymmärrettiin, että menneet on kuitattava menneiksi ja Vapaussodan päivää
lakattava pitämästä armeijan lippujuhlapäivänä. Vapaussotahan hoidettiin
loppuun koko kansan tuella ja sen tuen säilyttäminen oli maalle elinkysymys.
Toki me
itsenäisyyspäivänä yhä uudelleen palaamme talvisotaan ja erityisesti
jatkosotaan. Sen sijaan vuoden 1918 sota jää silloin vaille huomiota, mikä
asiallisesti on kyllä väärin. Olisi joka tapauksessa yhä kiusallista muistuttaa
maan suurinta puoluetta sen rikollisesta menneisyydestä ja yhtä ikävää on
muistella niitä lahtauksia, joita silloisessa kiihkossa tehtiin.
Katsottakoon
siis vain ”Tuntematonta sotilasta” ja luettakoon yhä uudelleen sen viimeistä
sivua, jonka viittaamia asioita tuskin koskaan näkee käsiteltävän.
Oleellista ei
ollut, mitä aurinko oli muka sanovinaan tai edes se, että nuo henkiin jääneet
miehet olivat hyvin vaikuttavia hahmoja juuri olemalla kaiken jälkeenkin ”aika
velikultia”. Oleellista oli taas kerran itsenäisyyden säilyttäminen.
Asia oli tietenkin
kehystetty jo kolmen suuren välisissä neuvotteluissa ja viime kädessä se
ratkaistiin Iosif Vissarionovitšin työhuoneessa. Silti kaikki olisi mennyt toisin,
jos rintamalla ei olisi ollut miehiä vaan pelkkiä housuja, hameista nyt
puhumatta.
Tänään aion
illemmalla nauttia fingerporillisen Marskin ryyppyä. Tykkään siitä ja otan sitä
lähes viikoittain myös lounaalla Suomalaisella klubilla.
Aionpa minäkin illalla nauttia naapurin Reijon kanssa parikin Marskin ryyppyä; niin myös jouluna, mutta viikolla en.
VastaaPoista"Tänään aion illemmalla nauttia fingerporillisen Marskin ryyppyä."
VastaaPoistaOlet sen ansainnut!
"Mannerheim talvisodan ensimmäisessä päiväkäskyssään julisti, ettei tämä sota ollut ”mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja sen loppunäytös”. ..se ”Suomen kansanvaltainen tasavalta”, jota Otto Ville Kuusinen johti ja jolle lahjotettiin koko karjalankielinen Itä-Karjala, olisi itsenäinen vain nimellisesti."
VastaaPoistaTämä totiin aika hyvin esiin omiin itsenäisyyspäivän tapoihini kuuluvassa Pekka Parikan elokuvassa Talvisota everstiluutnantti Laurilan suulla.
" vaikka puhuminen Suomesta Saksan ”alusmaana” on pelkkää sanamagiaa."
VastaaPoistaTämä kyllä vaatisi oman blogin: olen ymmärtänyt, että Hentilöiden kirjan mukaan ne sopimukset, jotka olivat tekeillä/solmittu olisivat tehneet meistä taloudellisen siirtomaan - ja siihen vielä saksalainen kuningas...
Tuossa mielessä Suomen itsenäisyys oli kaksinkertainen ihme: sekä Venäjä että Saksa romahtivat, meidän kannaltamme juuri oikeaan aikaan.
Ihan pähkinänkuoressa: kirjaa pitää aina myydäkin.
PoistaTuossa oli paljon uutta, minulle. Mutta, minua ihmetyttää tämä historian tautologia.
VastaaPoistaKuten tuolla toisen rohvessoorin blogissa, Oikkosen Sepolle totesin: tavoitteet, toteutus ja lopputulos eivät aina kuulu samaan yhtälöön.
M. Robespierre, "Rousseaun verinen käsi" sai valtaa hyveellisillä tavoitteilla. Päätyi kuitenkin ison veitsen alle, syytettynä terrorismista ja totalitarismista.
Neuvostovallankumous oli lupausta työväestön vapaudelle ja paremmalle elintasolle. Kävi täysin päinvastoin, vapaus meni ja elintaso laski ( neuvostoeliitti korvasi ruhtinaskunnan eliitin).
Jos, vasemmistoliiton Minja Koskela saa absoluuttisen vallan, niin pian meillä on uusi totalitaria.
Historia toistaa itseään.
Ps. ota kaksi fingerporillista, syytä on...;)
Ota nyt vähän enemmän kuin fingerporillinen. Se on n. 5 ml. Totta kai tiedän, että se on vain sanonta ja todellinen Marskin-ryyppy on snapsilasi täytettynä piripintaan. Snapsilasin koko voi tietysti vaihdella, mutta eikös se ole suurin piirtein 4-5 cl. Ja tosiaan, ota toinenkin.
VastaaPoistaMannerheim viittasi jatkosodankin aikana toistuvasti vuoden 1918 vapaussotaan kutsuen jatkosotaa kolmanneksi vapaussodaksi. Talvisota siis oli toinen vapaussota
VastaaPoistaNiin, VTL:n päänsäryksi, mutta ei toki näkyvästi ja sen muistoja korostaen.
PoistaMikäköhän olisi suomalaisten yleinen käsitys vapaussodasta, talvi -ja jatkosodasta ilman Väinö Linnan kirjoja?
VastaaPoistaNiin hyviä kuin ne ovatkin, niin jos muodostaa käsityksen historiasta pelkästään niiden perusteella, kuten moni näyttää tekevän, niin kuva jää aika vinoksi.
Tosin lopputulos toki ratkaisee, eikä yksityiskohdat.
Oletteko muuten huomanneet, että YouTube on nykyisin pullollaan tekoälyllä tuotettua, täysin vääristeltyä "historiaa"?
Kukahan tuota mahtaa tuottaa ja millä tarkoitusperillä?
Näyttää menevän nuorison lisäksi melko hyvin läpi jopa eläkeläisiltä.
Hyvää kuudetta kahdettatoista niin blogistille kuin itse kullekin säädylle!
VastaaPoista-J.Edgar-
Kiitos! Samaa toivotan itse kullekin säädylle!
PoistaTätä säätä katsellessa tulee mieleen ei-niin-vakavaksi tarkoitettu kuvaelma Suomen itsenäistymisestä. Maan ja maailman asiat ovat perusteellisesti sekaisin, tunnelmat senaatissa ovat synkät ja sääkin on surkea. Joku senaattoreista sitten puuskahtaa, että "Noista venäläisistä nyt ainakin on päästävä eroon". Niinpä tehdään asianmukainen päätös ja julistus. Mutta eikös siihen heti sanota, että ei senaatilla ole moiseen valtuuksia. Asia on vietävä eduskunnan hyväksyttäväksi. No, asia viedään eduskunnan hyväksyttäväksi ja suunnilleen puolet edustajista kannattaa, toinen puoli vastustaa. Äänestyksessä saadaan kuitenkin se pieni enemmistö jolla päätös hyväksytään.
VastaaPoistaTässä on jotakin hyvin suomalaista. Kaiken kiukkuilun ja äksyilyn jälkeen saadaan kuin saadaankin tehtyä oikea päätös, joskin niukalla enemmistöllä.